ARMO, mitä on armo?

Olen hämmästyneenä seurannut, että onko armo niinkin tuntematon käsite uskoa tunnustaville?
Päättelen siitä että joku on tulkinnut Raamattua jo siinä valossa että pääsee vähän paremmille liksoille taivaassa kunhan hoitaa hommansa hyvin. Ei tämä uusi ajatus ole, samaa olen kuullut muun muassa Leo Mellerin puhuvan.

Armo on Jumalan ansaitsematon rakkaus joka on minun osakseni tullut. Autuaaksi voi tulla vain armosta ei lainkaan ansioista, tämä on totuus.

Ansaitsematon tarkoittaa armosta puhuttaessa puolestaan sitä, että olisin tekojeni vuoksi ansainnut tykkänään toisenlaisen kohtalon.

Jumala kuitenkin rakasti minua niin paljon, että hän armahti minua järjestämällä, ITSE ITSENSÄ KANSSA pelastuksen. Sellaisen jonka minä voi saavuttaa ainoastaan uskomalla Jeesuksen maksaman lunastuksen koskevan minua itseäni.

Mitään muuta pelastusta puhumattakaan palkasta, Raamattu ei tunne.

Palkka joka on Jumalan valtakunnan periminen, siis iankaikkinen elämä taivaassa, tulee armosta uskon kautta ja Kristuksen tähden. Ei millään muulla tavalla. Kaikki muu opetus kristinopista on väärää Raamatun tulkintaa, vihollisen syöttämää valhetta.
20793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ilmeisesti "setä" ei tykännyt selvästä ja rehellisestä kommentista.
Miksi uskossa ei saa olla rehellinen?

Äänestä
  • Minusta on hyvä pohtia sitä, mitä armo on.
    Se ei ole kaikille selvä. Liian paljon on vaihtokauppaa.

    Onko armotalous joku Birjozka Leningradissa, jonne pääsevät ostoksille vain ne, joilla on tietynlainen jäsenkirja tai tukku aneita (hyviä töitä) salkussaan?

    Äänestä

  • Lapinnuarin kirjoitti:

    Minusta on hyvä pohtia sitä, mitä armo on.
    Se ei ole kaikille selvä. Liian paljon on vaihtokauppaa.

    Onko armotalous joku Birjozka Leningradissa, jonne pääsevät ostoksille vain ne, joilla on tietynlainen jäsenkirja tai tukku aneita (hyviä töitä) salkussaan?

    Sen saavat kaikki joita kuoleman kuiva jano vaivaa ja helvetti pelottaa. Ilman ehtoja, ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Berbetuum Mobile kirjoitti:

    Sen saavat kaikki joita kuoleman kuiva jano vaivaa ja helvetti pelottaa. Ilman ehtoja, ilmaiseksi.

    Ja juuri se ELÄVÄ USKO synnyttää halun tehdä hyvää ja hylätä paha elämä. Omatunto alkaa toimimaan. Paavali sanoo: "Synnissä eläminen ja kuitenkin Jumalan armoon luottaminen on JUMALAN PILKKAAMISTA."

    Siispä kuollut usko ei synnytä minkäänlaista hedelmää. Lukekaa vaikka Matteuksen evankeliumin viimeisimpiä lukuja. Samoin Matt. 7:21-23.

    Mutta totta on, että työt ja teot eivät paranna asemaamme Jumalan silmissä ollenkaan, kuten Paavali sanoo: "ettei kerskattaisi."

    Armosta olemme uskomassa, kiitos Jeesukselle. Emme ole enää lain vaan armon alla. Aamen.

    Äänestä

tietää, kirjoitatko nimimerkkisi tahallaan vai vahingossa tuolla tavalla "väärin"?

Äänestä
  • Kirjoitan sen juuri sellaisena kun se on. Kuinka niin väärin?

    Äänestä

  • miksi se sinua kiinnostaa? maa on vapaa ja omakin nimimerkkisi on kyseenalainen ja väärin kirjoitettu.
    Keskity mieluummin heng. aiheeseen, joka on kirjoittelun tarkoitus.

    Äänestä

  • zxcvbnm kirjoitti:

    miksi se sinua kiinnostaa? maa on vapaa ja omakin nimimerkkisi on kyseenalainen ja väärin kirjoitettu.
    Keskity mieluummin heng. aiheeseen, joka on kirjoittelun tarkoitus.

    tuli vaan mieleen, että ikiliikkujaa ei latinaksi noin kirjoiteta

    Äänestä

Minä olen myös ihmetellyt miten vanhurskaana eläminen on vierasta aina vain puhutaan vanhurskauttamisesta.

Ehkä syynä on opetus jota on vuosikymmenet kuultu. Tekstinä on usein lammashuone ja vuorisaarnan alku.

Aina puhutaan ikäänkuin uskoontulosta. Ei juuri koskaan uskossa kasvamisesta.
Kun sitten keskiverto kuulija kuulee tekstin, niin voi ottaa hyvän asennon ja ajatella omia asioitaan, koska tuohan on tuttua kauraa.

Uskossa ollaan tukevasti eikä muuta tarvita eikä osata.

Äänestä
  • Jumala on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen jolla on usko Jeesukseen.

    Kuinka sinä käsität vanhurskauttamisen? Raamattu ei kyllä tunne muuta pelastavaa vanhurskautta kun sen jonka Jeesus lahjoittaa uskon kautta, ilman ihmisen tekoja.

    On kokonaan eri kysymys sitten, että me vanhurskaina Jumalaa palvelemme Jumalalta saamamme armolahjan mukaisestri hänen
    mielensä nouteeksi. Tätä kutsutaan palveluarmoksi. Pelastusarmo on siinä kun Jumala tekee syntisen vanhurskaaksi Jeesuksen Kristuksen teon perusteella.

    Äänestä

  • Tämä on juuri se vanha virsi, jota leeviläiset ja adventistit veisaavat.

    Hedelmien pitäisi tehdä puu.
    -------------
    "Aina puhutaan uskoon tulosta", sanoo Lasse.

    Ydin on siinä, että Jumalan edessä pelästynyt
    sielu on aina niin kuin uskoon tulossa.
    On aina aloitettava alusta: "saanko uskoa tällaisena, vai pitääkö sinua lepyttää ensin".

    Siksi tämä ongelma ei liity uskoon tuloon, vaan uskossa kasvamiseen yhtä hyvin.

    ----
    Eihän se ole mitään uskossa kasvamista, jos luulee: tämä ja tämä ja tämä vaatimus ensin, vasta sitten olet kelvollinen Jumalalle.
    Ei, Lasse. Se on töissä kasvamista, ei uskossa.

    Tässä on henkien välinen ero.

    Äänestä

  • Lapinnuarin kirjoitti:

    Tämä on juuri se vanha virsi, jota leeviläiset ja adventistit veisaavat.

    Hedelmien pitäisi tehdä puu.
    -------------
    "Aina puhutaan uskoon tulosta", sanoo Lasse.

    Ydin on siinä, että Jumalan edessä pelästynyt
    sielu on aina niin kuin uskoon tulossa.
    On aina aloitettava alusta: "saanko uskoa tällaisena, vai pitääkö sinua lepyttää ensin".

    Siksi tämä ongelma ei liity uskoon tuloon, vaan uskossa kasvamiseen yhtä hyvin.

    ----
    Eihän se ole mitään uskossa kasvamista, jos luulee: tämä ja tämä ja tämä vaatimus ensin, vasta sitten olet kelvollinen Jumalalle.
    Ei, Lasse. Se on töissä kasvamista, ei uskossa.

    Tässä on henkien välinen ero.

    Käsitä miten haluat.
    Elävä tekee elävän tekoja. Vahurskautettu vanhurskaan.

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    Käsitä miten haluat.
    Elävä tekee elävän tekoja. Vahurskautettu vanhurskaan.

    Tiedän, että sinulla tämä asia takkuaa. Siksi paljon olet kiinni ansiollisessa perinteessä.

    Minulla on pihassani 2 omenapuuta, joissa ei ole
    ainuttakaan omenaa. Ne ovat silti omenapuita.

    Omenat eivät puuta tee, mutta puu tekee omenia. Jumalan armosta USKON voimalla, ei lain vaatimuksilla.

    Laestadius puhuu, että hedelmiksi riittää yksi (1): Parannus.

    on hedelmättömiä omenapuita.

    Mulla on 4-5 omenapuuta joissa ei ole hedelmää ei niin yhtäkään. Siinä on kaikki omenapuuni, oliko se niin Että JUMALAN armosta niihin voisi saada hedelmät kasvamaan . Joka tapauksessa ei lain voimalla , niin kuin esa t yrittää joskus sanoa .

    Äänestä

Jos se avaisi tätä kysymystäc lisää.

Room. 3:31   Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta?

Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

Room. 4:1   Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
Room. 4:2   Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista,

- mutta ei Jumalan edessä.

Room. 4:3   Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

Room. 4:4   Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
Room. 4:5   mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

Room. 4:6   niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle ...

********Jumala lukee ********

vanhurskauden ilman tekoja:

Room. 4:7   "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
Room. 4:8   Autuas se mies,

- jolle Herra ei lue syntiä!"

Vanhurskauttaminen on oikeustoimi jossa tuomarina onkin Jumala.

Oikeustoimi jossa vanhurskauttajana (leimalla hyväksytty varustaja) onkin Jumala.

Miksi jatkuvasti puhutaan siten, että sotketaan Jumalan hyväksymäksi tulemiseen ihmistekoja?

Siitä huolimatta vaikka Jumala itse on oman ilmoituksensa mukaan hän, joka vanhurskauttaa.

Ja jumala itse varta vasten todistaa sanassaan, ties kuinka monta kertaa, että hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

Miksi Jumalan sana ei kelpaa syntisille?

Äänestä
  • Kun ihminen on vanhurskas Jumalan vanhurskaaksi tekemä, Jumalan lapsi, hän on silloin elävä toimiva Kristus ruumiin jäsen.

    Mitään määrä ei sillä ole, kuinka paljon saapi hyvää tehdä. Kaikki rahat saa jakaa toisten auttamiseen, ja mikäs se ihanampaa on, kun kristityt joilla on palava rakkaus ja sen voimasta toimivat evankeliumia vieden kaikkeen maailmaan. Auttavat maallisessakin puutteessa olevia ihmisiä. Jeesus lähetti opetuslapset viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan, se on Jeesuksen käsky. Saarnatkaan evankeliumia ja uskoon tulleita Kastakaan Kristuksen kärsimisen kuoleman ja ylösnousemisen osallisuuteen.

    Äänestä

  • Berbetuum Mobile kirjoitti:

    Kun ihminen on vanhurskas Jumalan vanhurskaaksi tekemä, Jumalan lapsi, hän on silloin elävä toimiva Kristus ruumiin jäsen.

    Kaikki ihmiset tietävät olevansa syntisiä ja kadotuksen ansainneet omastapuolestansa ainakin jollain tavalla, mutta todellinen synnintunto jota ihminen ei itse voi itselleen aikaan saada, vaan Jumala saarnauttamalla sanansa ja vaikuttamalla henkensä kanssa avaa kuulijan tunnossa synnintunnon, ja se tulee lakisaarnasta, ei mistään muusta, vaan ensin on Johannes Kastaja raivaamassa tietä ja tasoittamassa jotta Herrojen Herra pääsisi ihmissydämeen asumaan.

    Tällainen ihminen joka on vastaanottanut Isän kurituksen, Jumala vanhurskauttaa hänet ja hän on kristuksen ruumiin jäsen.

    Ei ole mitään muuta tietä saada Herra Jeesus itseensä asumaan ja samalla todistuksen itselle et on Jumalan lapsi.

    Äänestä

  • Berbetuum Mobile kirjoitti:

    Kun ihminen on vanhurskas Jumalan vanhurskaaksi tekemä, Jumalan lapsi, hän on silloin elävä toimiva Kristus ruumiin jäsen.

    Mitään määrä ei sillä ole, kuinka paljon saapi hyvää tehdä. Kaikki rahat saa jakaa toisten auttamiseen, ja mikäs se ihanampaa on, kun kristityt joilla on palava rakkaus ja sen voimasta toimivat evankeliumia vieden kaikkeen maailmaan. Auttavat maallisessakin puutteessa olevia ihmisiä. Jeesus lähetti opetuslapset viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan, se on Jeesuksen käsky. Saarnatkaan evankeliumia ja uskoon tulleita Kastakaan Kristuksen kärsimisen kuoleman ja ylösnousemisen osallisuuteen.

    Allekirjoitan sen , mutta hyvillä töillä ei ansaita niin mitään, Totta kai voi auttaa ja pitääkin, muuten olemme kovakorvaisia .

    Äänestä

Mitä on ARMO .

ARMO on JUMALAN ansaitsematon rakkaus joka on minun osakseni tullut. Niin on ja kun sen tunnustaa ei jää ansion puolelle mitään .Ja sitä vihollisen syöttämää on vaikka kuinka paljon .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Berbetuum Mobile kirjoitti:

Olen hämmästyneenä seurannut, että onko armo niinkin tuntematon käsite uskoa tunnustaville?
Päättelen siitä että joku on tulkinnut Raamattua jo siinä valossa että pääsee vähän paremmille liksoille taivaassa kunhan hoitaa hommansa hyvin. Ei tämä uusi ajatus ole, samaa olen kuullut muun muassa Leo Mellerin puhuvan.

Armo on Jumalan ansaitsematon rakkaus joka on minun osakseni tullut. Autuaaksi voi tulla vain armosta ei lainkaan ansioista, tämä on totuus.

Ansaitsematon tarkoittaa armosta puhuttaessa puolestaan sitä, että olisin tekojeni vuoksi ansainnut tykkänään toisenlaisen kohtalon.

Jumala kuitenkin rakasti minua niin paljon, että hän armahti minua järjestämällä, ITSE ITSENSÄ KANSSA pelastuksen. Sellaisen jonka minä voi saavuttaa ainoastaan uskomalla Jeesuksen maksaman lunastuksen koskevan minua itseäni.

Mitään muuta pelastusta puhumattakaan palkasta, Raamattu ei tunne.

Palkka joka on Jumalan valtakunnan periminen, siis iankaikkinen elämä taivaassa, tulee armosta uskon kautta ja Kristuksen tähden. Ei millään muulla tavalla. Kaikki muu opetus kristinopista on väärää Raamatun tulkintaa, vihollisen syöttämää valhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu