Hei,
Virittilisin täällä keskustelua uusioperheen "kivikoista". Odotan avointa keskutelua tästä asiata.
Mitkä asiat on vaikeita teille muille uusioperheen perustamisen alussa?
Meillä on ollut ruokailut tottumukset.
Minä laitan terveellistä kotiruokaa ja meillä syödään harvoin mitään hampurilaisia ym. epäterveellistä.
Kun taas miesystäväni lapsineen on tottunut käymään pari-kolme kertaa viikossa hampurilaisilla/grillillä.
Ongelmana onkin se, että miesystävän lapset irvistelevät minun tekemälle ruualleni (varsinkin nuorempi).
Lisäksi heillä saa jättää ruokaa lautaselle, vaikka itse ruuan lautaselle laittaisikin (Lapset jo sen ikäisiä, että heiltä voi mielestäni vaatia syömään lautasen tyhjäksi, silloin kun ruoka määrän on itse siihen laittanut.)
Nyt olen tehnyt ehdotuksen, että kun vietetään aikaa yhdessä miesystäväni laittaa ruuan. Minä en sitä tee. Omat lapseni ovat kaikki ruokaisia joten heille kelpaa miesystänikin tekemä ruoka.(Välillä käy mielessä, jos tämä onkin vaan jonkinlainen mielenosoitus minua kohtaan).
Muuten kyllä miesystäväni lapset pelailevat/käyvät uimassa minun kanssa ja kohtelen varmasti tasapuolisesti niin omiani kun miesystäväni lapsia.
Asiallisia kommentteja odottelen.
Virittilisin täällä keskustelua uusioperheen "kivikoista". Odotan avointa keskutelua tästä asiata.
Mitkä asiat on vaikeita teille muille uusioperheen perustamisen alussa?
Meillä on ollut ruokailut tottumukset.
Minä laitan terveellistä kotiruokaa ja meillä syödään harvoin mitään hampurilaisia ym. epäterveellistä.
Kun taas miesystäväni lapsineen on tottunut käymään pari-kolme kertaa viikossa hampurilaisilla/grillillä.
Ongelmana onkin se, että miesystävän lapset irvistelevät minun tekemälle ruualleni (varsinkin nuorempi).
Lisäksi heillä saa jättää ruokaa lautaselle, vaikka itse ruuan lautaselle laittaisikin (Lapset jo sen ikäisiä, että heiltä voi mielestäni vaatia syömään lautasen tyhjäksi, silloin kun ruoka määrän on itse siihen laittanut.)
Nyt olen tehnyt ehdotuksen, että kun vietetään aikaa yhdessä miesystäväni laittaa ruuan. Minä en sitä tee. Omat lapseni ovat kaikki ruokaisia joten heille kelpaa miesystänikin tekemä ruoka.(Välillä käy mielessä, jos tämä onkin vaan jonkinlainen mielenosoitus minua kohtaan).
Muuten kyllä miesystäväni lapset pelailevat/käyvät uimassa minun kanssa ja kohtelen varmasti tasapuolisesti niin omiani kun miesystäväni lapsia.
Asiallisia kommentteja odottelen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ruokapuoli on se mistä riitoja syntyy, koska toisessa paikassa syödään toisella lailla ja toisessa paikassa toisella lailla. Ennenkuin tuli tähän perheeseen mukaan oli mies ja lapset olleet 1,5 vuotta keskenään ja heidän ruokansa perustui pääasiassa pinaattilättyihin ja kodinhoitajan (kävi kerran viikossa) tekemään ruokaan. Äidillään lapset söivät monipuolisemmin kaupan valmisruokia. Minä taas teen vain ja ainoastaan kotiruokaa, en osta kaupan valmiita pihvejä tai lihapullia (koska ne haisevat mielestäni kuvottavalta). Lapset ovat tottuneet kaupan valmisruokiin ja tekee tiukkaa opettaa heille, että kotiruokaakin voi syödä. KUnhan saa heidät maistamaan ruokaa, niin kyllä ruoka alas menee, mutta se vaatii hiukan maanittelua.
Yleensäkin miksi vain toisen on hoidettava kodin ruuan valmistus. Eikö sitä voida tehdä vuoropäivinä ja siten saada vaihtelua ruokaan ja jokainen saa varmasti jossakin vaiheessa lempiruokaansa? ehdota miehellesi, että teette ruokaa joko vuoropäivin tai vuoroviikoin tai että avustatte toistanne, samalla saa kumpikin virikkeitä ja ideoita siitä miten saisitte ruokapuolen toimivaksi.
Meillä on pääkokki ja apukokit tätä nykyään, jotka tekevät salaatit, kattavat pöydän ym ja mies on oppinut jo loistavaksi kokiksi.
Tää tais mennä vähän OT, mutta toivottavasti oli edes vähän asiaa.
Ensin nyrpisteltiin terveelliselle kotiruualleni, mutta jossain välissä mieli muuttui: ruuista tulikin lempiruokia, joita jopa pyydetään (ihan nätisti) tekemään!
Kysymys oli vaan siitä että aluksi vihannekset maistuivat oudoilta, kun niihin ei oltu totuttu ja ruokalajitkin olivat "uusia". Sääntönä oli, että kaikkea piti maistaa, mutta ei ollut pakko syödä loppuun. Siitä maistamisesta sitten lapset tottuivat makuihin vähitellen, huomaamattaan.
Meillä mieheni pojat valittavat, kun äidin luona syödään aina vain perunaa ja jauhelihaa (asian paikkansapitävyyttä en tiedä). Tänä kesänä totesin pojille, että en minä kyllä yhtään ihmettele, että jos heille ei muuta tarjota. Eivät he meilläkään koskaan mitään muuta suostu syömään. Kastikkeisiin, salaatteihin tai kasviksiin he eivät koske. En minä siitä välitä, olkoot syömättä. Minä en yritä opettaa heitä terveelliseen ruokailuun, vaikka meidän perheen muulle väellä syötänkin paljon kasviksia ja salaatteja. Esim. wokkiruokien kanssa keitän pojille aina perunat ja he ottavat sitten wokista lihaa perunoiden kera, kun me muut syömme wokkia.
Mieheni on lasten kanssa syönyt lähinnä spagettia ja jauhelihakastiketta, sekä pitsoja ja hampurilaisia. Meillä taas kotiruokaa ja pitsat/hampurilaiset ovat olleet harvinaista herkkua, kerran/pari vuodessa.
En itse ole ottanut niin vakavasti tuota ruokapuolta, toki teen monipuolista ja kasviksia/vihanneksia sisältävää ruokaa. Joskus sitten herkuttelemme pitsalla tai hampurilaisella.
Kyllähän sitä miehen lapsilta tuli valitusta että miksi tällaista tai tällaista, mutta sanoin että maistakaa pois jos ei kelpaa, niin laittakaa roskiin, mutta herkkuja ei tule tilalle.
En tiedä kyllä mitä syövät äidillään, ilmeisesti eivät kuitenkaan kotiruokaa, vaan kaupan puolivalmisteita ja valmisruokia.
Vaatehuolto on toinen asia josta syntyy jonkin verran kränää lasten taholta, pesen ilmeisesti liian usein heidän vaatteet ja vaihdatan alusvaatteet joka päivä. :)
Aikalailla ruokapuoli on minun vastuulla, mutta mieskin kokkailee lomillaan ja viikonloppuisin, minä joskus.
Hei,
Oli kiva lukea ja huomata, että muutkin painiskee saman asian kanssa.
Toinen ongelma piilekkin siinä, että miesystäväni toisinaan antaa lapsille heti ruuan jälkeen isot karkkipussit, vaikka ruokaa olisi syöty vain lusikallinen pari. Tai vaihtoehtoisesti vie hampurilaisille. Kun minä en omiani palkitse noin "siitä että on ruoka syöty". Mielestäni jos ruoka ei kelpaa, sitten pitää odotella seuraavaa, ilman minkäänlaisia välipaloja.
Tarkennan vielä, että emme asu saman katon alla, suhde suhteellisen alussa ja haluan katsella ensin jonkin aikaa rauhassa, saadaanko nämä asiat natsaamaan yhteen.
Olemme joutuneet tekemään myös muissa asioissa kompromissi ratkaisuja, joissa minä olen pysynyt, mutta syystä tai toisesta hän luistaa (tai tekeekin ex-temporee päätöksiä) vasten yhteistä sopimustamme.
meillä ollaan samoilla linjoilla tuossa namu ja herkkuasiassa, eli ei namuja kuin viikonloppuisin joko perjantaina tai lauantaina, samoin hampurilais-/pitsa asiassa, jos on kunnon ruokaa tarjolla niin sitä syödään ja yhdessä sovitaan pitsa/hampurilaispäivä, jolloin saa kokkikin levähtää.
Miehillä kyllä helposti lipsahtaa käsistä tuo syöntiasia, antavat helposti periksi ja lapset kyllä käyttää sitä hyväksi.
Kannattaisiko miehen kanssa keskustella tuosta karkkien ja muiden herkkujen syömisestä, eihän ne ole pidemmän päälle kellekään hyväksi.
ja minun lapseni ovat ihania ja nuppuja! Mutta mutta.. mieheni lapset täys sikoja, ne ei osaa ja on läsekjä ja ties mitä!!!
Miksi ihmeessä aina sen miehen lapset ovat niitä kauheita?? Omien kakaroiden virheitä ei kukaan näe. Katoppas miten omat käy salaa syömässä hamppareita ja ihan yhtä kauheita ne on kuin sen sun miehenkin lapset!
Hanki lapseton mies!
Tässähän haettiin asiallista keskustelua, ruokailutavoista, Ruokailutavat ja tottumukset on monissa perheissä ihan omanlaisensa.
ap:n kirjoituksessa on jos omassa viestissäänkin alkoin mollaamaan miehen lapsia??? Minusta se ei ole asiallista myöskään.
tai ei. Itse en ainakaan viestiäni kirjoittanut mollaamismielessä. Siihen on syynsä miksi lasten äiti ostaa valmisruokia lapsilleen, mutta ei ole minun asiani kertoa sitä. Ymmärrän lasten äitiä tässä asiassa hyvin ja tekisin hänen sijassaan varmasti samoin.
Minä itse pidän ruuanlaittamisesta ja siksi sitä myös teen.
Kiitos sinulle mielipiteestäsi.
Tosin ymmärsit nyt aivan väärin.
En todellakaan pidä omia lapsiani "kullan nuppuina".
Enkä miesystäväni lapsia lihavina (sitä he eivät todellakaan ole).
Edelleen korostan sitä, että kohtelen kaikkia lapsia samalla tavalla. Esim. kesäloma reissulla, annoin kaikille saman verran omaa rahaa jne.
Halusin vain keskutella asiallisesti tästä aiheesta, ja kuulla onko muilla ollut vastaavia "hankaluuksia".
Otan miesystäväni lasten ruokavalio asiat huomioon (laktoositonta pitää olla), teen ruuan niin, että sitä voi kaikki syödä.
En hanki miestä sen perusteella onko hänellä lapsia tai ei, vaan ihan sen perusteella miltä sydämeesä tuntuu.
Meillä lapset syö molemmissa kodeissa niin kaupan pikaruokia, kuin kotiruokaa. (Viikonloppuisin aina kotiruokaa) Töissäkäyvänä ei ole aikaa tehdä isompia juttuja, joten kyllä ne valmislihapullatkin on ihan hyvä juttu siellä kastikkeen seassa. Salaattia ei meillä syö kuin mieheni ja minä, lapsille kyllä laitan lautaselle ja maistaakkin pitää, mutta siihen ne jää. Isällä on pakko syödä lautanen tyhjäksi ja kaikki salaatit, mitä en hyväksy. Jokaisen pitää mielestäni syödä sen verran kun jaksaa ja on kylläinen olo, jos pakottaa jo pienenä lapsen syömään kaikki, niin ei isona tunnista tunnetta, milloin on kylläinen ja vatsa venyy venymistä ja mehän tiedämme miten sitten käy..Ja kyllä minäkin välistä otan liikaa ja en sitten jaksakkaan ja jätän sitten syömättä...vaikka aikuinen olenkin.
Uusioperheen äitinä (on siis minun lapset ja meidän lapset), tiedän, että lapset ovat näissäkin asioissa keskenään erilaisia, vaikka aivan samanlaisen kasvatuksen ovatkin saaneet. Kuopus rakastaa sushia, kasviksia, oliiveja ja homejuustoa, esikoinen syö kaiken minkä lautaselleen saa ja ottaa aina lisää, ja kaksi kuikeloa siinä välissä eläisivät pitsalla ja hampurilaisilla.
Meillä yritetään tehdä sellaista ruokaa, jota kaikki söisivät, mutta aina se ei onnistu. En ota siitä mitään paineita. Ei lapsi nälkään kuole niin kauan kuin osaa jääkaapin oven avata ja siellä on jotain syötävää.
Joskus tulee mieleen, että onhan se asenne sekin, että pohtii ja ongelmoi kaikkea. Ehkä oire elämän tyhjyydestä tai kontrollifriikkiydestä?
kun ei jaksa ymmärtää hänen lapsiaan? Lapseton olisi helpompi, mutta ei!
Aina niissä miehen lapsissa on vikaa, mutta ei omissa koskaan.
On se kumma, että juuri miehen lapset ovat lähes poikkeuksetta niitä kauhetia.
Mutta tiedätkö, jokaisella äidillä on omat periaatteet, eikä niitä sovi mennä muuttamaan vaikka itse olisit kuin oikeessa tahansa olevinasi.
EI OLE VÄÄRÄÄ TAPAA ON VAIN OMA TAPA!
lapsesi käyttäydy kylässä sinun sääntöjen mukaan? Maassa maan tavalla...
minun sääntöjen mukaan, eli syö kauniisti, ei huuda, ei riehu, ei ahmi kahvipöydästä herkkuja, ei räkytä aikuisille vastaan.
Käyttäytyy niin kuin olen opettanut käyttäytymään, hyvä tapaisesti. Ja oletan että myös meille tulevat lapset käyttäytyisivät hyvätapaisesti.
ruuville joten olen miehen antanut tehdä. toisinaan huijataan että mies on tehnyt vaikka minä sen olenkin tehnyt ja hyvin on alas menny kehujen kanssa;D eli mielenosottamista parhaimmillaan..
Nyt kun asiaa on kokeiltu näin, että vain mies tekee ruuat, hyvin menee alas.. tai ei ainakaan vaadita mitään mässyä/mäkkäriherkkua heti perään.
Mahassaan tuntevat murinan jos ei ruoka-aikaan ruoka kelpaa.
Ymmärrän toki, että "uuden äitin" tulo kuvioihin varmasti aiheuttaa hämmennystä ja mustasukkaisuutta, mutta ajan kanssa toivon lasten huomaavaan, että en todellakaan halua/yritä viedä heidän äidin paikkaansa.
Näköjään, mielen osoitus keino se on tuokin, irvistellä ruualle. Suon sen lapsille, ja toivon että ajan kanssa menee ohi.
meno eli olen ollut sillä linjalla etten suinkaan ole lasten äiti:) ja kyllä he lienee sen ovat huomanneet. mutta kamu voin kyllä olla:D näin se rullaa. toinen aikuinen toki olen myös..
Meidän uusioperheessä on suunilleen samat ongelmat. Miehen lapset olivat tottuneita syömään keksejä aamupalaksi ja karkkia ja sipsejä välipalaksi. Meillä jatkuu kahden vuoden jälkeenkin keksikeskustelu. Mies myönsi alussa, että oli ehkä päässyt ruokavalio luisumaan, ja että hidas muutosvaihe olisi para. Tehtiin kompromissi: ei suklaakeksejä vaan täysjyvä keksejä aamuisin. Vielä ollaan täysjyväkeksivaiheessa - ja kaupassa saa kuulla kuinka kaikki oli silloin ennen paremmin kun minä en vielä ollut kuvioissa.
Kokkailun suhteen meillä oli paljon ongelmia. KAIKKI, mitä aluksi tein oli outoa ja pahaa. Lasten huonoksi onneksi osaan tehdä hyvää ruokaa, herkut kuten kotipitsat, lasagnet tai ranskalaiset ovat suussasulavia. Liahpullat, perunamuussit ja uunikalat, tytöt ovat jo itseopetelleet tekemään, koska tykkäävät loppujenlopuksi niin paljon. Enää ei hakuta, muttei kehutakkaan. Jos isä eksyy keittiöön kokkaamaan, silloin lapset puhkeavat ihmeellisiin komplimangeihin ja ruuan kehuskeluun. Itselle tulee silloin paha mieli, juuri niinkuin lapsilla oli tarkoituskin.