Mitä inhoat yksinäisyydessä

sitä ettei kukaan tiedä etten pidä siitä. ketään ei kiinnosta

inhoa olla yksin.

Eniten inhoan sitä tosiseikkaa että yksinäisyys on useimmiten itse ainakin tuottamuksellisesti aiheutettu olotila, joskin taipuvainen verhoamaan itsensä mitä erilaisemmilla tekosyillä ollen siitäkin syystä vähintäänkin vaikea asia korjata.

epävarmuutta.. oon epävarmempi muiden seuras ku oon ni pirun yksinäinen..

Yksinäisyys ja yksin oleminen ovat mielestäni kaksi eri asiaa. On myös aivan eri asia se, onko yksinäisyys/yksin oleminen oma valinta vai onko se esim. avioeron, työstä pois jäämisen tms. seurausta?

Eli itse valittu yksinäisyys on ok, sitä ei koeta pahaksi. Mutta esim. minä koen olevani "parisuhdeihminen" ja tulin jätetyksi yksin. Sehän tässä kovaa on. En ole koskaan haluannut elää yksin, mutta Elämä on päättänyt toisin...

Ja olen tuolla aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että yksin olo on ok, kunhan on terve ja toimintakykyinen. Mutta sairaana se on pelottavaa ja todella ahdistaavaa.

Me ihmiset tarvitsemme toisiamme!

nyt itsekkäästi sitten sanottu mutta yksinäisyydessä ikävintä minun mielestäni on että tunnen ettei kukaan ole kiinnostunut minun mielenmaailmastani,ajatuksistani,unelmistani..

se on se kun makaat yksin sängyssä ja tiedät, ettei ketään kiinnosta oletko siinä vai et.
Itse tosiaan joudut sen jaffan hakemaan jos pääset jääkaapille asti, jos et niin odotellaan parempia oloja...ehkä päivän tai pari, tähän asti parempi on tullut.

Toki on ystävät, mutta viikkoja saattaa mennä ettei kukaan ole kiinnostunut, koska kaikilla on oma perhe ja menot. Niin, itse voi ottaa yhteyttä, mutta kyllä se alkaa joskus rasittamaan kun toisilla ei ole aikaa.

Ja voihan sitä ottaa vierelleen toisen yksinäisen ja olla vain koska ollaan yksinäisiä. Onko sekään sitten kivaa?

ole ihmistä jonka kanssa tehdä yhdessä ja jakaa päivän tapahtumia

Sitä oloa kun olet yksin kotona ja tuntuu että pitäisi olla jossakin ihan muualla pitämässä hauskaa tai tekemässä jotakin, mutta ei vain ole ketään kenen kanssa lähteä/ tehdä mitään. Ja vielä enemmän inhoan sitä kun päivät ja vuodet kuluu tosi nopeasti ja miettii tulevaisuuttaan..Kuinka paljon jää asioita kokematta vain sen takia kun ei ole ketään.

vihaan katkeruutta,siitä tunteesta on tullut liiankin tuttu seuralainen.

SEKSUAALINEN TURHAUTUMINEN,tämä isolla siksi koska se on iso ongelma,ainakin minulle.Seksihän on psykofyysinen tapahtuma,masturbaatiosta ei ole apua turhautumiseen,mies tarvitsee naista tunteakseen itsensä mieheksi.
En myöskään pidä tästä läheisriippuvaisuuden tunteesta,mehän olemme kaikki läheisriippuvaisia,meidän onnemme on hyvin paljon kiinni toisista ihmisistä.
Perusjurpo on tästäkin riippuvaisuudesta täysin tiedoton,olisi mukavaa elää siinä "onnellisuus kuplassa" jossa suurin osa elää.

Vihaan yksinäisyyden tuomaa toivottomuuden tunnetta,toivottomana on vaikeaa,jollei mahdotonta rakentaa,tai edes suunnitella tulevaa.

Vaikka vihaankin tunteitani,niin en silti luopuisi niistä mistään hinnasta,uskon tunteisiin,uskon että niilläkin on tarkoituksensa.
Olen mieluummin vittuuntunut ja katkera,kuin tunteeton lammas.

Kiitos (yllättävän monesta) vastauksesta. Mun yksinäisyys on sekä ihan itsenäistä mutta satuin myös eroamaan tosi pitkästä suhteesta muutama vuosi takaperin, enkä tunne olevani valmis vielä(kään) uuteen suhteeseen.

Toisinaan makaan sängyssä ja mietin juuri sitä että en voi kertoa kenellekään miten töissä meni. Elokuviin täytyy mennä yksin ja viinipullon juominen ihan vaan itsensä kanssa tuntuu masentavalta.

Mutta silti pidän yksin olemisesta, ellei se Oikea satu rimputtamaan ovikelloani, luultavasti myös jään yksin.

Vinkki, jos teitä oikein sattuu yksinäisyys niin voitte lievittää sitä julkisilla paikoilla käymällä, kuten kirjastoissa joissa on ihanan rauhallista ja paljon ihmisiä. Tai miettimällä että kaikki rahanne ovat omia, ei tarvitse maksaa kenenkään muiden laskuja. Ja nettiin pääsee myös surffailemaan ja chattaamaan.

Tsemppiä teille jotka olette yksinäisiä vastoin tahtoanne. Kumppanin löytämistä ei auta ainakaan onneton olo koska se näkyy päälle.

Eniten inhoan tässä sitä, että tiedän että tämä kaikki on omaa syytäni ja voisin PERIAATTEESSA muuttaa tilanteen milloin vain. Mutta kun olen niin laiska/saamaton ja...no siinäpä ne tärkeimmät syyt. Tiedän, että pitäisi käydä useammin katsomassa tuttuja ja pitäisi olla aktiivisempi ja pitäisi olla harrastuksia ja pitäisi viikonloppuisin käydä pistämässä jalalla koreasti (en ole saanut aikaiseksi yli kahteen vuoteen).

Eli eniten ärsyttää että EN VOI SYYTTÄÄ TÄSTÄ KETÄÄN ! Voisin tietenkin syyttää yhteiskuntaa (typerä riistokapitalismi, ihmiset vaan kuluttaa eikä ajattele muita), alkomahoolia (kaikissa tilaisuuksissa kuitenki vaan ryypätään, ei kiinnosta), toisten typeryyttä/tylsyyttä (jaa, että itsekkö tässä ollaan niin mahtavia ?), luovien nerojen velvollisuutta olla yksin ja onnettomia että saadaan mielenkiintoinen elämänkerta jota ihmiset lukeva kyynensilmin (muuten hyvä mutta en ole luova ja vielä vähemmän nero ja jos joku joskus kirjoittaa minusta elämänkerran niin se olen minä itse ja vietän loppuelämän kauppakeskuksen nurkassa yriten tuputtaa ihmiselle nyrpeänä ko. omakustannekirjaa, kun kukaan ei ymmärrä ns. kylttyyyriä) ym. ym.

Mutta kun mikään noista em. syntipukeista ei vakuuta. Karu totuus katsoo peilistä, kuten sanotaan. Mutta kun on muka niin kiire ja on niin laiska ja ja... noh, ehkä tämä tästä vielä. Tai sitten masennun omaan saamattomuuteen ja lihon ja painan 500-kiloa ja minusta tehdään 4D-dokumentti: "En tiennyt, että ne hampurilaiset lihottavat."