Erävoitto

Tänään kävin sitten päihdehuoltajan luona. No, se oli lähinnäsellaista höpisemistä, hän kyseli kaikenlaista viinankäytöstäni. Sen jälkeen menin labrajonoon. 45 minuuttia jonotusta ja sen jälkeen noin 2 minuutin toimenpide, jossa minulta otettiin kaksi verinäytettä, joista selviää kolme asiaa. Mitä ne ovat? Ei aavistustakaan, lääketiede ei koskaan ole ollut minun vahva puoli mutta torstaina voin soitella ja kysellä tuloksia. Ensi viikolla on sitten psykiatrin vastaanotto.

Illansuussa tapahtui se vanha juttu: Viinapiru alkoi taas kutsua. Minä päätin tänään tehdä yhden uuden suuren muutoksen elämässäni ja alkoi mielessä raksuttaa, että sen kunniaksi voisi ostaa kaupasta muutaman bissen ja katsella telkkaria. Huomenna sitten alkaa se uusi elämä. Aika tuttu juttu vai mitä? Olin todella ensin aikomassa ostaa bisseä mutta sitten Tikkurilan asemalla kun odotin bussia niin yhtäkkiä mieleen tuli, että voi vittu, tänäänhän on tiistai ja huomenna herätys klo 6, mähän olen ihan idiootti.

Sen jälkeen menin kauppaan ja ostin limupullon, pari lihapiirakkaa ja mikroruuan. Kun kävelin kaljahyllyjen ohi niin ei edes enää käynyt mielessä ottaa mukaan pulloakaan.

Kuitenkin, mitähän aivoissa oikein tapahtuu kun se viinapiru alkaa kutsua? Itse kun olen koko ajan itsekseni niin en ole edes selitysvelvollinen kenellekään muulle paitsi itselleni mutta itseäni en halunnut pettää.

Monet raitistuneet alkoholistit kertovat kuinka usean kuukauden selvin päin olon jälkeenkin silloin tällöin tulee se tunne, että nyt ostetaan.
3393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi olet pettynyt elämääsi.
Miksi tunnet itsesi huonommaksi kuin muut.
Miksi arki ei kelpaa.
Miksi et saa tarpeeksi kaikkea, pääasiassa seksiä. Miksi sinua ei ihailla ja ylistetä tarpeeksi.
Ja miksi pitäisi tehdä mitään. Ei ne TV:ssäkään mitään tee, ja silti niillä on koko ajan jännäää.

Äänestä
  • Ei kukaan voi kertoa miksi on pettynyt elämäänsä, eikä se ole se ainoa syy juoda.

    Juova alkoholisti ei aina tunne itseään huonommaksi kuin muut. Arki kelpaisi aivan valtavan hyvin, mutta kun viinaa tekee mieli, niin sitten tekee ja krapula-aamut ovat todella vastenmielisiä, etenkin jos haluaa pyrkiä eroon viinasta.

    Kaikkea ei voi saada, ei seksiäkään ja vaikka sitäkin lajia on ollut elämässäni aivan riittävän hyvin, niin silti tekee mieli juoda.

    Minua ainakin ihaillaan ja jopa kadehditaan, mutta silti juomaa pitää saada liian usein, eli melkein joka päivä.

    Mikä on sitten se SYY miksi pitää juoda, kun se ei aiheuta yleensä muuta kuin huonoa omaatuntoa ja voimattomuuden tunnetta muuten ihan mukavassa elämässä?

    Äänestä

ja silloin juodaan!!. Otetaan pari kolme päivää sillai ohkasesti. On kivaa kun sitä tekee nykyään kuukauden tai kahden välein. Siitä nauttii kaksin verroin enempi. Eihän rakkaasta harrastuksesta voi noin vaan luopua...ikuisesti.
Meillä on se kyky että saamme viinasta enemmän irti kuin keskiverto pulliainen, siispä ei heitetä hukkaan sitä lahjaa jonka olemme saaneet.

Olen ylpeä, että olen alkoholisti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tozkem kirjoitti:

Tänään kävin sitten päihdehuoltajan luona. No, se oli lähinnäsellaista höpisemistä, hän kyseli kaikenlaista viinankäytöstäni. Sen jälkeen menin labrajonoon. 45 minuuttia jonotusta ja sen jälkeen noin 2 minuutin toimenpide, jossa minulta otettiin kaksi verinäytettä, joista selviää kolme asiaa. Mitä ne ovat? Ei aavistustakaan, lääketiede ei koskaan ole ollut minun vahva puoli mutta torstaina voin soitella ja kysellä tuloksia. Ensi viikolla on sitten psykiatrin vastaanotto.

Illansuussa tapahtui se vanha juttu: Viinapiru alkoi taas kutsua. Minä päätin tänään tehdä yhden uuden suuren muutoksen elämässäni ja alkoi mielessä raksuttaa, että sen kunniaksi voisi ostaa kaupasta muutaman bissen ja katsella telkkaria. Huomenna sitten alkaa se uusi elämä. Aika tuttu juttu vai mitä? Olin todella ensin aikomassa ostaa bisseä mutta sitten Tikkurilan asemalla kun odotin bussia niin yhtäkkiä mieleen tuli, että voi vittu, tänäänhän on tiistai ja huomenna herätys klo 6, mähän olen ihan idiootti.

Sen jälkeen menin kauppaan ja ostin limupullon, pari lihapiirakkaa ja mikroruuan. Kun kävelin kaljahyllyjen ohi niin ei edes enää käynyt mielessä ottaa mukaan pulloakaan.

Kuitenkin, mitähän aivoissa oikein tapahtuu kun se viinapiru alkaa kutsua? Itse kun olen koko ajan itsekseni niin en ole edes selitysvelvollinen kenellekään muulle paitsi itselleni mutta itseäni en halunnut pettää.

Monet raitistuneet alkoholistit kertovat kuinka usean kuukauden selvin päin olon jälkeenkin silloin tällöin tulee se tunne, että nyt ostetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu