800cc - tylsiä kisoja!?

Turo--Inkeri

mikähän tässä uudessa formaatissa mättää, kun kilvanajot on uhkaavasti alkaneet muistuttaa Formula-1:stä? Hatunnostoa vaan Stonerin ja Ducatin suuntaan, kun ovat noin kovassa vedossa ja ovat varmaankin mestaruutensa ansainneet, ei siinä mitään.

Mutta Laguna Seca ja Brno.. onkos kukaan nähnyt näillä radoilla pitkästyttävämpää kisaa kuin motogp mallia -07?? Lagunassa olisi voinut olla toisenlainen käsikirjoitus, ellei Hayden ja Hopkins olisi kolaroineet ekoissa mutkissa, mutta Brnon tapahtumat pystyi arvaamaan aika tarkalleen jo lauantain aika-ajon jälkeen. Vähissä ne on Rossinkin ihmeet, kun ei kalusto ole iskussa. Mahtaako olla jo motivaatio-ongelmaakin mukana.

Varsinkin Michelinillä olisi todella hoppu saada renkaansa pelittämään, jos ei enää edes mm-taiston takia, koska se on jo käytännössä ratkennut, niin siksi että saisimme loppukaudesta nähdä kisoja, jotka ovat hienoa katsottavaa (siis hieman muidenkin kuin Ducatin ja Bridgestonen mielestä - heidän mielestään kaksi viimeistä kisaa ovat varmasti olleet fantastista katsottavaa!)

Noh, Brnossa sentään piikeissä ja puolikkaissa tapahtui ja paljon. Hieno suoritus Kallioltakin!

2

788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xs2jammu

      MotoGP pyöristä on viimeisen komen neljän vuoden aikana tullut elektroniikka vehkeitä. On liikaa luistonestoja ja muita. Muistissa on vielä ajat kun kaverit tuli pitkää luisua jättäen sinisen savun jälkeensä. Nyt ajaminen on liian kontrollouitua ja näyttävyys on tipotiessään. Näin käy aina kun yritetään saada tehoja kuriin säännöillä. Silloin tehtaiden pitää löytää jostain muualta vauhti.

      • Turo--Inkeri

        Dornan bossi Carmelo Ezpeleta on ilmoittanut olevansa Rossin kanssa samaa mieltä siitä, että uusi tämän kauden alusta voimaan tullut rengassääntö (17 14 rengasta, valittava päivää ennen harjoitusten alkua) on susi, ja siitä on päästävä eroon. Tästä tuleekin vielä mielenkiintoinen vääntö.. ja hassuintahan on, että kyseistä sääntöä ovat olleet luonnostelemassa, ja sen ovat yhteisesti hyväksyneet mm. kaikki renkaanvalmistajat. Rossikin piti sitä aluksi hyvänä juttuna, ei pidä enää.

        Noh, jottain varmaan tartteis silti tehdä, kyllä tämä aika puuduttavaksi on käynyt. Itse uskon, että syy löytyy enemmän renkaista kuin elektroniikasta (ja elektroniikkaa on hankalampi nyt enää rajoittaa, kun sitä nimittäin löytyy aika turskeasti jo Superbikestakin, ja tämän kuitenkin pitäisi olla näistä kahdesta lajista se #1).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      43
      9688
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      70
      4953
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4317
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      137
      2826
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      130
      2652
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      176
      2479
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      24
      1844
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1627
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      36
      1530
    10. Älä nyt ainakaan pelkää

      että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava
      Ikävä
      72
      980
    Aihe