Loimaan aluesairaalan alasajo on alkanut. Synnytysosaston ja sitä kautta anestesiapäivystyksen loppuminen merkitsevät vakavaa toimintojen alasajoa sairaalassa. Tuleeko sairaalastamme vähitellen valtava vuodeosasto? Mitä tämä kaikki terveyspalvelujen häviäminen mahtaa vaikuttaa koko paikkakunnan tulevan vireyden kannalta?
Kustannussäästöjä ymmärtää, mutta onkohan tässä nyt ihan hanskassa kokonaisvaltainen ajattelu kansantaloudellisten kustannusten kannalta?
Loimaalaiset asian päällä istuvat päättäjät saisivat nyt antaa kuulua itsestään.
Sairaanhoitopiirin loimaalainen valtuuston puheenjohtaja Jarmo Rasi(vas) on ollut ihan hiljaa, vaikka viime talvena kirjoitteli vähän väliä kolumneja lehteen. Niissä hän painotti terveyspalvelujen tärkeyttä ja kansalaisten yhdenvertaisuutta ja kaikenlaista muuta hienoa. Nyt on muutaman päivän aikana saatu kerättyä yli 2000 hengen adressi sairaalan synnytysosaston puolesta. Rasi on vaiennut koko asian, vaikka viime keväänä riitti ruutia ja puhtia kerätä Saikun kallion puolesta yli 2000 hengen allekirjoitukset adressiin. Ja silloin oli kysymys yhdestä vaivaisesta nurmikkotontista/liiketontista!
Loimaalaisia päättäjiä sairaalan asiassa ovat mm. Jarmo Rasi(vas) korkeimmalla pallilla, sairaanhoitopiirin hallituksessa Maire Toivonen (kok) (joka lienee yksi pääarkkitehti tälle alasajoprojektille) ja itse sairaalan johtokunnassa istuu Tapani Koivula (kok). Sairaalan johtaja Jari Välimäki (kesk) on tietysti avainasemassa myös.
Odotamme tekoja sairaalan puolesta!
Kustannussäästöjä ymmärtää, mutta onkohan tässä nyt ihan hanskassa kokonaisvaltainen ajattelu kansantaloudellisten kustannusten kannalta?
Loimaalaiset asian päällä istuvat päättäjät saisivat nyt antaa kuulua itsestään.
Sairaanhoitopiirin loimaalainen valtuuston puheenjohtaja Jarmo Rasi(vas) on ollut ihan hiljaa, vaikka viime talvena kirjoitteli vähän väliä kolumneja lehteen. Niissä hän painotti terveyspalvelujen tärkeyttä ja kansalaisten yhdenvertaisuutta ja kaikenlaista muuta hienoa. Nyt on muutaman päivän aikana saatu kerättyä yli 2000 hengen adressi sairaalan synnytysosaston puolesta. Rasi on vaiennut koko asian, vaikka viime keväänä riitti ruutia ja puhtia kerätä Saikun kallion puolesta yli 2000 hengen allekirjoitukset adressiin. Ja silloin oli kysymys yhdestä vaivaisesta nurmikkotontista/liiketontista!
Loimaalaisia päättäjiä sairaalan asiassa ovat mm. Jarmo Rasi(vas) korkeimmalla pallilla, sairaanhoitopiirin hallituksessa Maire Toivonen (kok) (joka lienee yksi pääarkkitehti tälle alasajoprojektille) ja itse sairaalan johtokunnassa istuu Tapani Koivula (kok). Sairaalan johtaja Jari Välimäki (kesk) on tietysti avainasemassa myös.
Odotamme tekoja sairaalan puolesta!
Vastaukset 15
Vanhimmat
on paljon loimaanseutulaisia.Runsain mitoin uutta tietoa pelkistetyssä muodossa sairaalapalveluja käyttäville.Olikohan kunnallisvaalivuonna 2004 Loimaan Vasemmistoliiton yksi pääteemoista Loimaan Aluesairaalan synnytysosaston säilyttäminen? Olihan se. Keskustan valtuustoryhmän pj Välimäkikin on kahden tulen välissä.Seurataan joukolla tarkkaan miten keskusta käyttäytyy alueen palvelujen keskittämisessä Turkuun.
tiloihin sais sit lidl:in ja tokmannin! aatelkaapa sitä! no ei kai, naurettavaahan tuo sairaalan alas ajo on.
Sillä lailla tuhotaan täällä asiakeskustelut
selventäen? esim mikä on seksipyöppy?
että kuinka suuri vuosittainen säästö syntyy tämän yksikön lakkauttamisesta? Ja mistä se summa pystyttäisiin vaihtoehtoisesti korvaamaan? Juu, ei yhtä kivoja kysymyksiä kuin ne tunneperäiset jne vakuuttelut, mutta kyllähän nuokin asiaan vaikuttaa ja itse ainakin henkilökohtaisesti haluaisin tietää mistä ne säästöt muiden menojen kattamiseen otetaan jos synnäri jatkaa toimintaansa.
Nimimerkille "Jäi kiinnostamaan":
Ei me kaikki synnytysosaston lakkauttamista vastustavat ajatella asiaa pelkällä tunteella. Uskon kyllä, että säästöjä tulee ,kun kaikki synnytykset keskitetään TYKSiin. Olisi kuitenkin kiva kuulla joltakin päättäjältä: kuinka paljon?Maksaahan se synnyttäminen Turussakin.Kansantaloudellisiin kustannuksiin pitäisi sitten laskea mm.investoinnit Turussa ja synnyttäjien ja vierailijoiden matkakulut Turkuun. Ja muut tällaiset piilokulut.
Suuri ongelmahan Loimaan synnytysosaston lakkauttamisessa on anestesialääkärin päivystyksen loppuminen. Tämä tietää monen muunkin asian alasajoa aluesairaalassamme. Tästä syntyy lumipalloilmiöinen kierre eli yhä enemmän toimintoja siirtyy tehtäväksi Turkuun.Pelkona on, että yhtenä päivänä 5-15? vuoden kuluessa huomataan, että koko sairaala on valtava kustannus huomioiden kuinka rajallisia palveluja se enää tuottaa. Silloin päätetäänkin lopettaa koko aluesairaala ja tehdä siitä vaikkapa suuri vuodeosasto ( jos siihenkään on kunnilla enää varaa).
Toisaalta paineet TYKSissä kasvavat, kun pitää investoida uusiin rakennuksiin , laitteisiin, henkilökuntaan.
Lopputulemana muutaman kymmenen vuoden päästä suomalaiset asuvat lähes kokonaan Helsingissä ,Turussa, Tampereella,Oulussa ja muutamassa muussa isommassa kaupungissa.Näissä kaupungeissa on valtavan kallista asua, asunnoista pulaa, pitkät työmatkat, saastuneempi ilma, jätehuolto-ongelmia,pula työntekijöistä ja palvelujen tuottamisesta. Loimaa on unohdettua maaseutua, jossa on jäljellä tuskin mitään palveluja. Sitäkö haluamme? Olisiko kuitenkin kansantaloudellisesti järkevää pitää Suomi asuttuna edes eteläisimmässä osassa? Tulisikohan siitä loppujen lopuksi myös säästöjä, että ihmiset asuisivat väljemmin, puhtaammassa ilmassa, rauhallisemmassa ympäristössä ilman suurkaupunkien monenlaisia ongelmia?
Siis ei pelkästä tunteilusta ole kyse, vaan asioita pitäisi pohtia kokonaisuuden kannalta vähän pitemmälle, kun on kuitenkin kysymys meidän yhteisistä veromarkoista ja julkisesta yhteiskuntasuunnittelusta.
Nyt kaivataan paikallisten tähän asiaan vaikuttavien päättäjien näkemyksiä julkisuuteen.
Sairaanhoitopiiri ei ole juuri koskaan esittänyt mitään numeroita ajaessaan alas alueellisia palveluja.Poikkeuksena on ruoan kyytiminen Halikosta tai Turusta.Sekin mieletön ajatus huomioiden keittiöiden lukumäärän Loimaan kaupungissa. Anestesiapalvelujen vähentäminen tulee olemaan seuraava virstaanpylväs ketjussa "kaikki keskussairaalaan." Aikaisemmassa kirjoituksessa epäiltiin vasemmistoliiton ja keskustan kielteistä suhtautumista sairaalan alasajoon.Myös kokoomuksen hallitusedustajan ,naapurilaitoksen johtavanlääkärin toimintaa on syytä seurata.On tietääkseni jo toistakymmentä vuotta ajanut erikoissairaanhoidon hävittämistä Loimaan alueelta.Edustaakin Auranmaan seutua ,Loimaalle riittänee kroonikkopaikat!
Edellisiä pohdiskelevia puheenvuoroja vähän tiivistäen. Ei se synnytysosaston lopettaminen tässä kynnyskysymys ole, vaan ihmistä lähellä olevan aluesairaalamme toimintojen supistamisen aloittaminen. Tämä on lopun alkua! Jos sitä loppua ei haluta, jotain pitäisi tehdä NYT.
Ja selvä se, ei tunteella vaan järjellä - mieluiten tunnejärjellä. Oliskohan silloin lopputulos paras?
Tuota terveyskeskuksen johtavan lääkärin istumista sairaanhoitopiirin hallituksessa olen minäkin ihmetellyt. Jotenkin siinä menee virkatyö ja luottamustoimi vähän liikaa päällekkäin? Eihän kaupungillakaan saa esittelevä virkamies olla luottamustoimessa.
Eihän Loimaa halua kehittyä kuin liikunnallisesti. Jos tänne joku "kauppa" tai muu yritys haluaa tulla, ei täällä muuta kuin rutista, että ei sinne, ei tänne. On kai se perkele selvääkin jos palvelut vähenee ja väki muuttaa muualle ei synny tenavia, niin mitä täällä enää osastollakaan tekee. Tottakai vanhukset tarvitsevat paikkoja, kun ne ei kykene lähtemään muualle vaan vanhenevat täällä, ei sillänsä se paha asia ole, mutta rutista on turha tässä vaiheessa kun paskat on jo housuissa! Itseppä olemme tätä halunneet ja tässä tulos!
Sisä1 voisi ensin sulkea siellä ei saa minkäänlaista hoitoa siellä voi vaikka kuolla jos ei olisi huonekavereita apua hakemassa
Aluesairaala tuottaa palveluja toimialueen terveyskeskusten alueiden asukkaille. Satakunnan ja Kanta-Hämeen puolelta tuleva käyttö on pitkään vähentynyt. Loimaan ydinseudun 4 kunnan 18.700 asukkaan väestö käyttää palveluista jo yli puolet.
On perusteltua osallisua sairaanhoitopiirin työnjakoon ja Loimaalla ykkösasia on asukkaiden nyt ja tulevaisuudessa tarvitsemat palvelut. Nyt on jäänyt huomiotta se, että Turun suunnasta on jo siirretty tehtäviä Loimaalle. Synnytysten siirrolle Turkuun on kiistattoman asialliset perusteet.
Unohdit muuten Auli Guevaran (vihr), joka on hallituksen jäsen. Maire Toivosen panettele on perin juurin asiatonta.
"Kyä näin on" on selvästi asian tunteva henkilö. Ei kuitenkaan välttämättä ole ymmärtänyt edellisten kirjoittajien pointtia. On helppo sanoa, että "on perusteltua osallistua sairaanhoitopiirin työnjakoon". Ehkä näin on. Olisi kuitenkin kiva, jos asiasta päättävät poliitikot oikeasti toisivat esiin: MIKSI? Millaiset tulevaisuuden visiot ajavat sairaanhoitopiiriä tähän ratkaisuun?Millaisista säästöistä on kysymys, kun hoito Turussakin maksaa. Jos Loimaalla "ykkösasia uusissa suunnitelmissa on alueen asukkaiden nyt ja tulevaisuudessa tarvitsemat palvelut", olisi kiva saada tietoa, mitä palveluja tulevaisuudessa kuvitellaan asukkaiden tarvitsevan Loimaan aluesairaalalta. Nythän kuitenkin selvästi ollaan vähentämässä palveluja, synnytysosasto ja sitä kautta anestesiapalveluja ja sitä kautta jne. Mitä jatkossa?
Vai oliko esitetyt luvut, jotka korostivat kuntien asukasluvun vähäisyyttä viite siihen, että noin pienelle asukasmäärälle ei kannata aluesairaalaa enää kauan pitää?
Miksi koetaan loukkaavana, jos alueen asukkaat haluavat tietoja säästöistä ja kokonaissuunnitelmista? Toivottavasti tämä ei ole elitistinen kannanotto siitä, mitä kansalle kannattaa kertoa.
Kyllä minäkin odotan nyt ao.poliittisilta päättäjiltä kannanottoja ja ainakin selvyyttä siitä, mihin ollaan menossa. Minusta edellisessä ei paneteltu Maire Toivosta. Ihmeteltiin ehkä kaksoisroolia asiassa, mutta poliittisena päättäjänä odottaisin myös häneltä kirjoitusta Loimaan lehteen.Sehän olisi kaikkien etu, että saataisiin laajempaa näkökulmaa ja asiantuntevaa pohdintaa siitä, miten nämä asiat vaikuttavat Loimaan alueen palveluihin jatkossa.
Täytyy toivoa, että TYKSissä pystytään jatkossa suuntaamaan säästöt niin, että valtavan byrokratian ja hallinnon kuluja voitaisiin oikeasti kohdentaa varsinaiseen hoitotyöhön.Potilaan saama hoito ja hyvinvointi sairaalassa lienee kuitenkin pääasia.Pystyykö TYKS estämään byrokratian kasvun,riittävätkö TYKSissä tilat, saadaanko sinne riittävä määrä nimenomaan hoitavaa henkilöstöä?
Aiotaankohan Suomessa vähin erin lopettaa kaikki alueelliset sairaalat? Onko tällä vaikutusta asutuksen keskittymiseen ja maaseudun (kuten Loimaan) autioitumiseen?
Kyä se asia sitten varmaan on niin, kun sinä sen sanot. Olisiko kuitenkin mahdollista saada vähän enemmän perusteluja? Onko sinusta jotenkin loukkaavaa, että alueen asukkaat haluaisivat tietää enemmän faktaa säästöistä ja suunnitelmista.
Jotenkin tuo viittaaminen aluesairaalan palvelualueen asukkaiden vähäisyyteen ei asian kannalta oikein vakuuta."Loimaalla ykkösasia on asukkaiden nyt ja tulevaisuudessa tarvitsemat palvelut". Juuri tämä kiinnostaa, mitä palveluja sairaanhoitopiirin päättäjien mielestä nyt tarvitaan ja millä oletuksilla tehdään visiointia tulevaisuuteen. Tuo asukasluvun alhaisuuteen viittaaminen antaa ymmärtää nimenomaan sitä, että tuskin mitään palveluja katsotaan täällä tulevaisuudessa tarpeelliseksi.Nytkin nimenomaan ollaan lopettamassa palveluja, siis synnytysosasto, sen myötä anestesiapalveluja, mitä sen myötä? Jatkossa ilmeisesti vain päiväkirurgia mahdollista?
Ei kai täällä kukaan ole Maire Toivosta panetellut. Hän istuu nyt kahdella pallilla, päättäjänä sairaanhoitopiirin hallituksessa ja sopijaosapuolena vuodeosaston perustamisesta aluesairaalaan.Kyllä hänen nyt näin tärkeänä asianosaisena päättäjänä toivoisi kirjoittavan näkemyksellisen kannanoton Loimaan lehteen.
Eihän tässä syyllisiä jahdata. Päättäjiltä vain odottaisi näin valtavien kysymysten edessä tietoa ja näkemyksiä siitä, missä mennään nyt, Ja missä kuvitellaan mentävän tulevaisuudessa.
Miten TYKSin tulevaisuus? Riittävätkö sen tilat, saako se osaavaa hoitohenkilökuntaa, hallitseeko se mammuttibyrokratiansa myös tulevaisuudessa? TYKS tulee jatkossa kuormittumaan, kuten HYKS/HUS ja ne vaikeudethan tiedetään. Isoja kysymyksiä, jotka kiinnostavat ihmisiä.
Haluaisin tietää, mitä loimaalaiset edustajat sairaanhoitopiirin hallituksessa ja valtuustossa ovat tehneet Loimaan aluesairaalan palvelujen säilyttämiseksi - siis Jarmo Rasi, Maire Toivonen, Auli Quevara ja Tapani Koivula?
Täytyy muistaa, että Loimaan kaupunki ja muut alueen kunnat maksavat omalta osaltaan sairaalan ylläpidon. Siis ylipäänsä varsinais-suomalaiset kunnat rahoittavat v-s sairaanhoitopiirin toiminnan. Kyllä kai silloin nimenomaan kuntien pitäisi tietää, missä mennään? Siis Loimaan alueella meidän alueemme kuntien? Ja kai sitä tietoa pitäisi olla ennenkuin kaikki tärkeät päätökset on jo tehty? Vai ajatellaanko, että luottamusmiehet tältä alueelta osallistuvat päätösten valmisteluun eikä kuntien muuta tarvitse tietää?
Siksi olisikin kiva kuulla paikallisten luottamusmiesten ( Jarmo Rasi, Maire Toivonen, Auli Quevara ja Tapani Koivula) panoksesta sairaalan suunnitelmien suhteen. Toivottavasti kaikki eivät vain nosta käsiä pystyyn ja totea, että "niinkuin tiedätte, mitään ei ollut tehtävissä".
Kuka oikeasti päättää? Mielestäni toiminnan rahoittajien pitäisi myös oikeasti osallistua päätöksentekoon.
Jos kaikki päätökset tosiasiallisesti tehdään "virkamiestyönä" eikä luottamusmiehillä ole sanansijaa, kannattaako silloin ylläpitää kalliita hallitusta ja valtuustoa lainkaan? Turhaa byrokratiaa muodon vuoksi?