Entisajan rakkaus

kyllä se oli ihanaa kun mielititty alkasi huomaamaan,ja sillä silmällä vilkuilemaan ,että tässä nyt ihastuttu ollaan ,lähdettiin kävelylle käsi kädessä .ihailtiin luontoa katseltiin kuuta ,ei ollut autoja joilla olisi lähdetty hurjastelemaan.eipä silloin sellaisia menopelejä osattu kaivatakkaan.ensimmäinen suudelma oli niin ihana että se säilyi muistoissa kauan aikaa.sekin tapahtui vasta monien viikkojen päästä,jos seurustelua jatkui pidemmälle.voi sitä vanhan-ajan nuoruutta kuinka se oli kaunista.

ja olin työväentalolla tanssimassa. Siellä olivat myös naapurin Mikko ja Kalle, mutta heihin en juuri kiinnittänyt huomiota. Kauko Käyhkö lauloi "rakastan emäntää" ja kaikki näyttivät viihtyvän. En kuitenkaan löytänyt poikakaveria sieltä, vaikka tanssimaan kyllä haettiin jonkun verran.
-Vahinko... olisi ollut mukava sanoa tytöille, että minulla on nyt joku, jonka nimeä en sano, ajattelin.

Vessasta tultuani vilkaisin kelloa ja vaihdoin kiireesti tanssikengät talvikenkiin ja vasta sitten totesin, että viimeinen linja-auto oli jo mennyt. Olisi siis käveltävä kotiin, jonne oli matkaa 14 km.

Kotimatkalla, käännyttyäni puolessa välissä päätieltä sivutielle näin naapurin pojat, Kallen ja Mikon, matkaavan edelläni.

Silloin totesin, että oli kaunis kuutamo ja korpikuuset loivat pitkiä sinisiä varjoja hangelle ja antoivat tuntua ihmisen pienuudesta. Olin lukenut Nyyrikki-lehtiä olihan minulla ollut kirjojakin luettavana siitä, miten pitäisi saada pientä vipinää aikaan.

Mutta eihän siitä tullut muuta kuin lumisotaa.
Tähtäsin ensin Mikkoa. Koska olen melko tarkka heittämään, se osui häntä niskaan. Loppumatka meni sitten silleen, että lumipallot lentelivät puoleen ja toiseen.

Kello oli aamulla viisi kun olin kotona. Seuraavana päivänä isä osoitti mieltään siihen malliin, että minulle kehittyneet ylivahvat pidäkkeet on pakosti kehittyneet siitä, että minua epäiltiin sellaisesta, jota ei ollut. Ei, vaikka vaistomaisesti olin kyllä... ehkä.....en tiedä sittenkään..tuskin vain... en tiedä.

minua vasten pulpetissa ja se suututti minua. Tyrkkäsin reppua vähän kauemmaksi ja Jorma siirsi sen aina uudestaan siten, että se kosketti minua.Viittasin ja opettaja kysyi mitä asiaa minulla oli.
- Jorma kiusaa minua ja laittaa aina reppunsa nojaamaan minua vasten, vastasin.
- Jorma, laittaisitko sen reppusi siihen koukkuun pulpettisi vesemmalle puolelle, kehotti opettaja. Jorma laittoi. Mutta seuraavan tunnin alussa reppu nojaili jälleen minua vasten raivostuttavasti. Kielin monta kertaa opettajalle asiasta, mutta mikään ei tehonnut. Reppu oli aina kahden istuttavan pulpetin keskellä minun kyljessä kiinni. Kunnes neljännen luokan jälkeen Jorma hävisi koulusta. Menikö oppikouluun vai muuttiko perhe, en tiedä.

vuonna 1907. Hän kertoi saaneensa leivän kymmenvuotiaana eräästä isosta talosta oltuaan siellä käymässä aivan muissa asioissa. Isäni silmät kostuivat ja hän joutui mielenliikutuksen valtaan hänen sitä muistellessaan.
Rakastin isääni hänen herkkyytensä takia ja vasta myöhemmin luettuani sen aikaisista asioista enemmän, rakastin hänen lisäkseen paljon muitakin ihmisiä. Se antoikin pääasiallisesti suunnan paljossa, mitä siitä lähtien ajattelin ja mitä tein.