Minulla tulee hometyöpaikassa kamala pään ja kasvojen särky, johon ei auta särkylääkkeet. Nuhaa tai poskiontelontulehdusta ei ole, antihistamiini ja nenäsuihke on käytössä. Minusta tuntuu, että kyse on hermosärystä. Otsalla, poskissa, huulissa ym. kasvoilla on vapinaa, nykimistä ja paha olo ja mieletön väsymys. Särky on niin inhottavaa, että tuntuu, että ei voi olla mitenkään. Kylmä kääre otsalla lievittää jonkin verran. Kosketettaessa otsa erittäin kipeä hiusrajasta kohti korvia. Onkohan kyse kolmoishermosärystä. Kun olin sairaslomalla, se parani, mutta alkoi taas kun menin takaisin töihin. En voi olla siellä enää ollenkaan. Kunhan saisin tämän säryn taas loppumaan. Onko kellään vinkkejä, auttaako muu kuin aika ja homeeton ympäristö.
Päänsärystä
hermo
5382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta särkyyn ei ole muuta lääkettä kun pysyä homepaikoista pois. Ja kun niihin vahingossa joutuu, läheteä paikasta kun paikasta heti pois. Kyllä särky lakkaa, mutta se kestää aina aikansa. Lepoa, kylmiä kääreitä ja särkylääkkeitä. Pyydä lääkäriltäsi hyvin vahvoja särkylääkkeitä, ne auttavat jonkin verran siinä vaiheessa kun olet poissa homepaikoista. Homepaikassa ei särkyyn auta mikään. Tuo että tulee päänahkakin kipeäksi, niin se vain menee. Mutta kyllä se lakkaakin, usko siihen vain.
Kipulääkkeet jotka vaikuttavat keskushermoston kautta auttavat tottakai, mutta tekevät olon tokkuraiseksi. Kun ihminen on keskushermoston kautta puudutettu, et myöskään valita vaivoistasi,et niitä huomaa ja voit olla rauhassa homepaikoissa.
Mutta sinun pitäisikin pysyä poissa homepaikoisa, siitä oireet sinua varoittavat.
Kylmät kääreet ja kipulääke (ei keskushermoston kautta) ja homeeton tila, ne ovat kyllä ainoa hoito. Olet kuitenkin hokannut kylmät kääreet joka on vanha hyvä konsti moneen vaivaan.
Niin se näyttää olevan, että vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia. En ole huomannut särkylääkkeiden juuri auttavan. Ehkä, jos niitä popsisi useita päivässä, niin saattaisi jotain vaikutusta olla, mutta en mielelläni rupea niiden suurkuluttajaksi. Ei sitten auta kuin yrittää pysytellä pois homepaikoista ja kylmän avulla selvittää päätä.
päänsärystä, josta kärsin homeisella työpaikallani. Tyypillistä tosiaan olis se, ettei särkylääkkeet tehonneet. Vetelin 100 mg ketomexia kerrallaan, mutta silti se ei auttanut. Ymmärrän tuskasi,sillä homepäänsärkyyn vaan ei auta ne särkylääkkeet. Minullakin päänsäryt paranivat pitemmillä vapailla ja esim. kesälomalla päätäni ei särkenyt koskaan.
Minun päänsärkyni loppui, kun jätin hometyöpaikat väliin. Yhä, jos altistun pidempään, saan vaivoikseni saman päänsäryn, mutta nykyään haistan helposti, missä voi olla ja missä en.
kyllä auttaa. Itse kärsin aikoinaan jalat alta vievästä päänsärystä, kun olin hometyöpaikallani. Kokeilin kovia särkylääkkeitä 100 mg ketomexia kerralla ja se ei vaan auttanut. Ainut asento, missä voi olla oli sängyssä. Nyt, kun ei enää sen työpaikan homeita ole tarvinnut haistella, niin ei ole ollut päänsärkyäkään. Mutta välillä se tulee takaisin ja tiedän jo kyllä muista oireistani, että olen altistunut muutaman tunnin homeille ja siitä se alkaa samanlainen päänsärky. Vuosien varrella on myös selvinnyt, että ihan kaikissa homerakennuksissa, jossa oireilen en saa samanlaista päänsärkyä, mutta sellaisista saan, jossa se rakennuksen maatumisprosessi on jo niin pitkällä, että rakennuksen purkaminen olisi parhain vaihtoehto.