http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000028475692
Viestin takaa lödätte otsikossa olevan ajatuksen. Tämä on niin kovin tärkeä asia. Toisen tunnolla ei tehdä parannusta eikä yhteisön tunnolla...
Toisen tunnola ei vaelleta, eikä toisen uskolla pelastuta. Kuinka kauas opetus on eksynyt kun Uljas päivämiehessä kirjoitaa omatunto kasvaa seurakunnassa.
Omatunto kasvaa Jumalan sanassa, Jumalan tuntemisessa. Ei seuraknnassa eikä yhteisössä.
Paranus on mielenmuutos. Halu korjata elämäänsä Jumalan sanan mukaisksi. Otaa vaari siitä minkä omatuto synniksi osoitaa...
Pomin mutamia ajatuksia hakomajassa olevista ajatuksistani...
Jumala on asettanut meille ohjeistuksen hyvästä ja pahasta. Oikeasta ja väärästä. Meillä on viitekehys jota kutsutaan myös Jumalan sanaksi. Omatunto tulee aina kiinitää Jumalan sanaa. Ja aina olla sillä rukouksen mielellä että Jumala kirkastaisi meille tahtonsa. Oikean ja väärän.
Aina kun "kapinoin" vl yhteisölliyyttä vastaan sydämmelläni on se näköala että on vaarallista jos sidomme uskomme ja omatuntomme yhteisöön ja sen asenteisiin. Että yhtisö on meille Jumalaa tärkeämpi ja yhteisön mielipide on omaatuntoamme tärkeämpi. Vl puhutaan palojon yhteistunnosta... Tälläistä ajatelua raamattu ei kuitenkaan tunne.
Sielä puhutaan omakohtaisesta uskosta ja siitä että jokainen seisoo viimeisellä tuomiolla yksin. Ja kuinka monessa kohdassa painotetaan sitä omakohtaisessa uskossa valvomista. Yhtesöllisyydessä vaanii aina se vaara että kuljemme joukon mukana ilman omakohtaista uskoa tai kuljemme joukon mukana harhaan.
Vl yhteisöllisyydessä pelottavaa on se että se saa ihmisen helposti eritäytymään vain vl kuvioihin. Se myös johtaa siihen että tälläinen tiivis yhteisö menee niiden mielipidejohtajien mukaan silloinkin kun se rikkoo sitä kaikkein heikointa vastaan. Se myös johtaa siihen että näköalat kaventuvat ja ajatusmailma kapenee. Näin on aina uskottu vaikka monessa kohdassa voimme osoitaa ettei se ole totta (mm tämä ehäisykysymys tai korvakorut).
Ja itse koen uskoni kannalta vaaralliseksi sen jos vaihdan oman minuuteni vl:seen yhteisöminuuteen jossa minulla ei ole oikeutta omaan minuuteen, omaan omatuntoon ja omaan uskonelämään. Eikä tämä vaara ole vain vl yhteisön vaan monen muunkin ainoan oikean uskonnllisen ryhittymän ongelma. Sinun tulee tehdä ja ajatella näin jotta voit kulkea tässä joukossa...
Mutta kun minä en halua kulkea missään joukossa vaan minä haluan kulkea vain ja ainoastaan Kristuksen jäljessä. Ja se on ainoa turva johon voin turvata täällä ajassa.
Viestin takaa lödätte otsikossa olevan ajatuksen. Tämä on niin kovin tärkeä asia. Toisen tunnolla ei tehdä parannusta eikä yhteisön tunnolla...
Toisen tunnola ei vaelleta, eikä toisen uskolla pelastuta. Kuinka kauas opetus on eksynyt kun Uljas päivämiehessä kirjoitaa omatunto kasvaa seurakunnassa.
Omatunto kasvaa Jumalan sanassa, Jumalan tuntemisessa. Ei seuraknnassa eikä yhteisössä.
Paranus on mielenmuutos. Halu korjata elämäänsä Jumalan sanan mukaisksi. Otaa vaari siitä minkä omatuto synniksi osoitaa...
Pomin mutamia ajatuksia hakomajassa olevista ajatuksistani...
Jumala on asettanut meille ohjeistuksen hyvästä ja pahasta. Oikeasta ja väärästä. Meillä on viitekehys jota kutsutaan myös Jumalan sanaksi. Omatunto tulee aina kiinitää Jumalan sanaa. Ja aina olla sillä rukouksen mielellä että Jumala kirkastaisi meille tahtonsa. Oikean ja väärän.
Aina kun "kapinoin" vl yhteisölliyyttä vastaan sydämmelläni on se näköala että on vaarallista jos sidomme uskomme ja omatuntomme yhteisöön ja sen asenteisiin. Että yhtisö on meille Jumalaa tärkeämpi ja yhteisön mielipide on omaatuntoamme tärkeämpi. Vl puhutaan palojon yhteistunnosta... Tälläistä ajatelua raamattu ei kuitenkaan tunne.
Sielä puhutaan omakohtaisesta uskosta ja siitä että jokainen seisoo viimeisellä tuomiolla yksin. Ja kuinka monessa kohdassa painotetaan sitä omakohtaisessa uskossa valvomista. Yhtesöllisyydessä vaanii aina se vaara että kuljemme joukon mukana ilman omakohtaista uskoa tai kuljemme joukon mukana harhaan.
Vl yhteisöllisyydessä pelottavaa on se että se saa ihmisen helposti eritäytymään vain vl kuvioihin. Se myös johtaa siihen että tälläinen tiivis yhteisö menee niiden mielipidejohtajien mukaan silloinkin kun se rikkoo sitä kaikkein heikointa vastaan. Se myös johtaa siihen että näköalat kaventuvat ja ajatusmailma kapenee. Näin on aina uskottu vaikka monessa kohdassa voimme osoitaa ettei se ole totta (mm tämä ehäisykysymys tai korvakorut).
Ja itse koen uskoni kannalta vaaralliseksi sen jos vaihdan oman minuuteni vl:seen yhteisöminuuteen jossa minulla ei ole oikeutta omaan minuuteen, omaan omatuntoon ja omaan uskonelämään. Eikä tämä vaara ole vain vl yhteisön vaan monen muunkin ainoan oikean uskonnllisen ryhittymän ongelma. Sinun tulee tehdä ja ajatella näin jotta voit kulkea tässä joukossa...
Mutta kun minä en halua kulkea missään joukossa vaan minä haluan kulkea vain ja ainoastaan Kristuksen jäljessä. Ja se on ainoa turva johon voin turvata täällä ajassa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos hyvästä mielipidekirjoituksestasi, HysHys. Juuri samoja asioita itsekin olen pohdiskellut. Kenenkään toisen usko/uskonnäkemys ei pelasta, ainoastaan omakohtainen usko on tärkeää itse kunkin osalla.
Tuo tärkein asianydin joutui lokaan poljetuksi hoitovuosina. Joko se on saatu nostetuksi kuivalle maalle, oikeaan arvoon ja käyttöön vl-seurakunnassa? Epäilen yhä.
Ensinnäkin parannus ei ole sama asia kun uskoon tulo, vaan aivan toista. Parannus on päivittäistä tien tarkistusta Jeesuksen perässä.
Uskoon ei tulla ( asia joka pelastaa ja vain tämä pelastaa, parannus ei pelasta) toisen tunnolla ja siinäkin priorisointi on merkittävä. Kaikki uskoo johonkin, mutta kristitty vain Jeesukseen ja kolmiyhteiseen Jumalaan.
”Toisen tunnola ei vaelleta, eikä toisen uskolla pelastuta. Kuinka kauas opetus on eksynyt kun Uljas päivämiehessä kirjoitaa omatunto kasvaa seurakunnassa. ” Tämä kannanotto on vain Uljaksen sitoutumista sielunvihollisen salajuoneen, jossa seurakunta korotetaan Jumalan yläpuolelle.
Omatunto on ihmisessä oleva Jeesus Pyhässä Hengessä ja se on juuri se, millä me erotumme eläimestä. Eläin ei voi olla niin emotionaalinen, että miten se kaveriin sattuu, jos puraistaan käsi poikki ja mikä on vastoin Jumalan luomaa harmoniaa. Siihen ei seurakuntaa tarvitse, mutta ei ole myöskään haitaksi, jos se on karismaattinen.
VL;ine suhtautuminen seurakunta- äitiin on juuri se, mistä Jeesus varoitti, elävä usko on se joka on meille pelastukseksi. Toisaalta kuinka monta kertaa Paavali kertoi seurakunnan nimen, johon liittyä, ei koskaan.
Todellakin, viimeisellä tuomiolla ollaan yksin, ei siellä ole puolustelemassa yksikään saarnamies, vain Jeesus ja ihminen ja se joka on tunnustanut Hänet ihmisten edessä, ei niitä jotka kertovat ” tämä on henkilökohtainen asia”. He jäävät rannalle.
””Mutta kun minä en halua kulkea missään joukossa vaan minä haluan kulkea vain ja ainoastaan Kristuksen jäljessä. Ja se on ainoa turva johon voin turvata täällä ajassa.”” Tämäkin on parempi, kun lahkoissa ja saatanaan sitovissa seurakunnissa, mutta kyllä se kristitty tarvitsee myös seurakuntayhteyttä, mutta pelastaja on vain Jeesus.
Rauhaa.