miten aikuinen koira on sopeutunut uutteen kotiin. meillä kaksi pikkukoiraa jotka on pakko sijoittaa uuteen perheeseen. sitä on nyt itketty kaksi viikkoa ja huomenna ois se luovutuspäivä. miten siitäki selviää... aivan kauheaa.. paikka kuulostaa ihanalta ja vastuuntuntoiselta.onhan koirat toisilleen turvana uudessa kodissa.
kertokaa kokemuksia!
>>>>>>...
11616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
juuri tossa oman rodun puolella tästä asiasta, ja aika nopeasti ovat sopeutuneet, minulle myös tullut koira vanhempana kyllä se viikon varmaan katteli lenkil ihmisiä sillä silmällä josko entinen tulisi hakemaan mutta kun koira on rakastettu uskon että sopeutuu nopeasti. Mutta hyvät valjaat olisivat hyvä olla sillä koira joka esim säikähtää ei osaa hakea turvaa uudesta ihmisestä vaan pyrkii karkuun. voimia teille ja pitäkää uusiin omistajiin yhteyttä
Meille tuli ensin viime keväänä 6-7 vuotias koiru tutun tutulta. Oli rauhaton menneisyys mutta kotiutui viikkojen sisällä ja parissa kuukaudessa oli kuin olisi aina ollut meillä. Kyllä sitä alussa jännitti kokoajan että koska haetaan "pois hoidosta" mutta sitten ymmärsi että on päässyt kotiin.
Hän sai pennun kaveriksi viime kesänä,joka tuli siis ihan luovutusiässä. Tänä kesänä tuli vielä kolmas koira ed. omistajien pitovaikeuksien vuoksi.Reilun vuoden ikäinen. Hän oli IHAN ensisekunnista asti kun kotonaan! Paikat piti tietty laumassa hakea,mutta kaikki löysivät omansa ja ovat ystäviä, varsinkin nämä samanikäiset ovat ikionnellisia toisistaan. Nyt kun on pari kuukautta mennyt niin on jo täysin kotiutunut. Olimme todella yllättyneitä miten helposti kaikki meni!
Toivottavasti uusi koti on kuin onkin ihana, koirat saavat paljon huomioita ja álussa kukin erikseen "omaa aikaa" perheenjäseniltä. Meillä on jokaisen kohdalla edetty vähän erilailla koska luonteet ovat erilaisia.
Muistakaa kertoa ihan pienen pienetkin jutut, mistä tykkäävät, mistä ei, mielipuuhat, mieliherkut,nukkumapaikka,lempilelut,miten leikitään, lenkkitottumukset, kaikki. Se helpottaa kotiutumista. Ja sitte pikkuhiljaa talon tavoille myötäillen.
Mä uskon että kaikki voi mennä oikein hyvin, ainakin meille pääsi kaksi ihanaa koirua uuteen kotiin ja me ei oltais ihanampaa lahjaa voitu saada.Luota vaistoosi!!! Otan osaa luopumisen suruun,mutta koiran parasta varmasti ajattelette ja se on tärkeintä!
helpottaa kyllä paljon kun luki nämä viestit. suku on alkanut nyt syyllistämään. sanovat että koirat eivät koskaan totu ja itkevät meidän perään tai saavat sydänkohtauksen.mulla ei oo mistään aikaa enää niille revittäväksi. rotu on vielä sellainen että turkki tarvii paljon hoitoa.
miten kannattaa huomenna toimia kun tulevat hakemaan? uusi omistaja ei ole vielä nähnytkään koiria niin varmaan kannattas jotenki tutustua ennenku lähtevät pitkälle ajomatkalle.paljon olen niistä kyllä kertonut. luonteenpiirteistä yms.
onneksi todella sopeutuvainen eläin.Jos siitä välitetään,sen kanssa ollaan ja pidetään huolta,niin pian se kotiutuu.
Meille tuli melko luonteikas urosterrieri vuosi sitten,ikää herralla oli 3-vuotta.Heti löytyi yhteinen sävel ja yksi uusi koirakaverikin.
Koiran haku oli kova paikka koska kova ikävä jäi perheelle ja itselläkin meinasi mennä aivan itkuksi.
Mutta kyllä siitä selviää.Ei kannata tähän piinaavaan hetkeen varata kauheasti aikaa,te varmasti kerkeätte selvittää asioita vielä puhelimitse.
Jos koirilla on jotain pelkoja tai outoja/hassuja tapoja,ne kannattaa mainita.Myös rakkaimmat lelut rauhoittaa uudessa paikassa.
Ratkaisunne on ollut varmasti vaikea,mutta voimia jatkoon ja koittakaa olla urheita,kyllä se olo helpottaa kun koirat on kotiutuneet.Pitäkää paljon yhteyttä,se helpottaa ikävää teiän osalta ja uusi perhe saa aina lisäinfoa koirista.Me ollaan koiran entisiin omistajiin yhteyksissä viikoittain vieläkin.
Jatkan vielä aikaisempaa viestiä. Eli oleskelkaa hetki yhdessä ja jutuskelkaa vielä jos jotain tulee mieleen. Hirvee hetki varmaan luopua mutta luota päätökseesi! Hirveetä itkua olis kai hyvä välttää jos suinkin pystyy, niin koiria ei tilanne niin jännittäisi,kyllähän ne sen vaistoaa et jotain suurta tapahtuu.
Mukaan peitto tms jossa tuttu tuoksu, ehkö leluja,oma kuppi ja panta ja hihna. Alussa ehkä yhteydenpito useammin hyvä, mutta luonnostaan varmaan sit harvenee ja pitääkin hyväksyä se että elämä jatkuu molemilla tahoilla.
Tsemppiä!
Minulta lähtivät alle kaksivuotiaat urokset uuteen kotiin, ja molemmat tuntuvat sopeutuneen hyvin. Toinen omistaja on tuttu, toinen vieras ihminen. Tämä jälkimmäinen piti hyvin yhteyttä, kun koira oli ensin koeajalla. Nyt yhteydenpito on jäänyt. Tässä suhteessa olen odottanut enemmän ja pettynyt. Tosin voihan sitä itse kysellä kuulumisia. Mutta koska odotukset ovat suuret ja tunteet mukana, niin sitä on välillä kuin tuuliajoilla koiria ajatellessa.
Ymmärrän siis hyvin tunteitasi, koska minullakin koirieni sopeutuminen uusissa kodeissa pyörii mielessä usein. Haluaisin koko ajan olla "tilanteen tasalla", ja minun on tavallaan vaikea hyväksyä sitä, että koiralla on nyt uusi koti ja omistaja, ja minä en voi loputtomiin huolehtia koirani hyvinvoinnista. Vaikka järki sanoo, että uusi omistaja halusi koiran ja varmasti hoitaa sitä hyvin, niin siltikin tuntuu joskus tyhjältä.
Koirillasi on varmasti turvaa toisistaan. Minulla auttoi paljon se, että molemmissa uusissa kodeissa oli jo koira ennestään, joten ainakin tiesin, että uusi omistaja on "koira-ihminen". Näin jälkikäteen ajatellen en olisi voinutkaan antaa koiriani perheeseen, jossa ei ole kokemusta koirista entuudestaan. Kyllä koiran pito sen verran vaativaa ja vastuullista on.
Kyllä sinäkin selviät asian kanssa. Pidä yhteyttä uuteen omistajaan, mutta älä odota "liikoja". Sinusta ja uudesta omistajasta ei välttämättä tule ystäviä tämän myötä, mutta yhteys voi silti säilyä. Ymmärrä myös ajoissa se, että et voi loputtomiin huolehtia koirista, joilla on jo uusi koti ja omistaja. Olet antamassa koirat pois ja teet varmasti oikein, jos olet löytänyt sopivan omistajan. Älä siis myöskään soimaa itseäsi tästä päätöksestäsi. Aika parantaa haavat.
ovat kummatkin tulleet minulle aikuisina ja ihan hyvin sopeutuneet kotiini.
Uros oltiin huostaanotettu edelliseltä omistajaltaan ja tuli alunperin minulle hoitoon siksi aikaan, että sille löydetään koti. Uroksesta tulikin sitten minun =) Vähän aikaa uros pelkäsi minua ja kulki seinänviertä pitkin, mutta kun huomasi, että minä en lyö, enkä korota ääntäni ja minulta saa ruokaa, kehuja, kun tekee oikein, niin uros alkoi luottamaan minuun ja siinähän tässä ollaan =)
Narttu taas tuli ihan hyvistä olosuhteista, narttu vain ei ollut kovin metsästysintoinen, niin nartun omistaja päätti luopua koirastaan. Narttu oli asunut ennen maalla, mutta kaikki koirat elivät "kuin kaupungissa" eli aika paljon sisällä ja pääsivät kyllä usein ulos, mutteivat viettäneet esim. yötä ulkona (koirat, joita oli kolme omani mukaan lukien, halusivat olla lähellä omistajiaan eivätkä viihtyneet eristyksissä perheestään). Taisi olla pieni järkytys nartulle, kun muutti kaupunkiin kerrostaloon. Ihmeen hyvin tuokin tänne sopeutui, tosin vietämme paljon aikaa ulkona. Muutamassa päivässä oli ottanut minut "omistajakseen".
Kyllä koirat sopeutuvat, jos niille annetaan aikaa =)
tai siis vanhemmilleni tuli jokunen vuosi sitten belgianpaimenkoira n3v.lapsiperheestä,joka oli palauttanut sen kasvattajalle.Kersa oli tulossa ja todettiin ettei koira sovi enää kuvioihin,saa lähteä.Koiraa oli muutenkin perheen toinen lapsi ilmeisesti kiusannut ja perheenpää oli myös tainnut käyttää kättä pidempää "kouluttaessaan" koiraa,koska alussa pelkäsi miehiä,kovia ja äkkinäisiä liikkeitä,esineitä ja ei tarvinnut paljoa arvailla mistähän johtuisi..myös kaikki käskyt toteutti salamannopeasti ja ihan kuin odottaen,että milloin taas lävähtää:(
koiran kotiutumiseen meni noin vuosi,että luottamus ihmisiin palasi.Talo eli tavallaan..imuria käytettiin,astioita kolisteltiin ja kukaan ei hipsinyt varpaillaan.Pikkuhiljaa koira oppi luottamaan,kun sai sivusta rauhassa seurailla ja vanhempieni rauhallisuus tartui koiraan.Nykyään on iloinen,reipas ja kaikinpuolin mukava koira,joka saa viettää onnellista elämää maalla eikä lapset sitä enää kiusaa tai ihmiset kohtele kaltoin.
on ohi se tilanne. koirat lähti kohti uutta kotia. ihmeen rauhalisesti pystyin asian kuitenkin hoitamaan.käytinmme ensin koiria lenkillä uuden omistajan kanssa. en itkenyt kovin koirien nähden vaan hymyilleen sanoin heipat. nyt on niin orpo olo ku vaan voi olla. varmaan parissa päivässä helpottaa jos helpottaa..
Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa:)ja varmasti tieto siitä,että koirat pääsivät hyvään kotiin niin osaltaan auttaa surussa.Varmasti myös kuulumisia voi silloin tällöin kysellä uusilta omistajilta,jos se heille ok?
Tsemppiä;)
koiraa nk. uuteen kotiin. Ensimmäinen ikävöi edellistä emäntää niin, että ruoka ei alkuun maistunut. Alfan paikkaa en koskaan saanut tämän koiran sydämessä, mutta hän viihtyi kyllä. Oli yhden ihmisen koira. Seuraavan kanssa ei ollut sopeutumisongelmia. Se oli rakkautta molemmin puolin ensisilmäyksellä.