Mitkä ovat emätintulehduksen oireita?onko siitä vaaraa raskaana ollessa kun jotain sinne suuntaan olen kuullut??
emätintulehdus
0090788657
5536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ovat todella tavallisia.eivät ole hoidettuna vaarallisia.oireena voi olla kutina,turvotus,paha haju,eritettä ja joskus voi olla jopa oireeton.toki voi kutina,turvotus johtua ihan ph-arvon epätasaisuudestakin.jos epäilet saaneesi jonkun tulehduksen,kannattaa ehdottomasti mennä lääkäriin tarkistuttamaan tilanne,jotta saat sen pois hoidettua!
oli oireeton emätintulehdus, jonka lääkäri onneksi havaitsi. Tai siis ainoa oire olivat rutkasti lisääntyneet harjoitussupparit n. vkoilla 30-33. Sain antibiootit ja supparitkin loppuivat, nyt vko 35 (ONNEKSi, ne nimittäin tekivät kävelystä tosi hankalaa).
Hoitamattomana emätintulehdus voi tosiaan olla vaarallinen raskaanaolevalle ja syntymättömälle. Voi nimenomaan aiheuttaa ennenaikaisia supistuksia ja myös aikaistaa synnytystä. Ja voi levitä aina kohtuun ja vauvaan asti aiheuttaen erilaisia vaurioita. Siksi söin antibiootit mielelläni, vaikka muuten toki olisi kiva selvitä raskaudesta ilman lääkkeitä...
Mutta hoidettuna ei siis ongelmaa! Yleensähän tulehdus toki oirehtiikin jotenkin, kuten edellinen vastaaja jo totesi.
minulla n olut emättimentulehdus kaksi kertaa. ei mitään oireita ollut, kävi ihan normaalisti gynekologilla ja sielä lääkäri huomasi että oli tulehdus. siitä on nyt 8 vuotta aikaa. sitten tulin raskaaksi 2,5 vuotta sitten ja sain km. tulin taas raskaaksi ja sain km. sitten minulle tehtiin sisätutkimus ja taas lääkäri sanoi että emättimentulehdus on. ei taaskaan ollu mitään oireita. lääkäri saoi myös että minulla varmaanki ollut tuo tulehdus ja että se aiheuttanut ne km. siis hyvä käydä tutkimuksissa ennen kun "suunuttelee" vauvojen tekeistä. tulehdus hoidettiin ja nyt siis rv 35 ja kaikki ollut ja mennyt tosi hyvin. olen nytkin käyny vähän extraa tuolla lääkärin vastaanotolla ja ollaan seurattu jos jotain tulehdusta mutta kaikki ollut hyvin.
Huh huijaa... Millä raskausvkoilla sun keskenmenot tulivat? Mä yritän kovasti tulla raskaaksi. Ja epäilen hyvin vahvasti, että keväällä mulla oli varhainen km. Vähän sitä ennen mulla oli e.tulehdus johon söin antibiootit. (Ja sitä aiemmin oli yks tulehdus tammikuussa) Ja nyt heinäkuun lopulla tulehdus oli taas tuloillaan, mut sain sen aisoihin käsikauppakamalla.
Tämän tulehduskierteen vuoksikohan en tule raskaaksi?
minulla on ollut useita emätintulehduksia ja oli myös kun odotin esikoistani,ja hoidettuna menivät sitten pois eikä ollut vaarallisia.emätintulehduksethan ovat todella tavallisia raskausaikana,joten älä vielä pelästy=) mene tutkituttamaan tilanne niin varmasti rauhoitit!
onnea yrityksiin!