Meillä on yhteishuotajuus lapsesta ja erosta on jo kauan. Etävanhemman tapaamiset lapsen kanssa on toiminut hyvin vuosikausia mutta keväällä ne loppui täysin. Lapsi ei saa enää mennä isänsä luokse.
Miten selittää / helpottaa lapsen tuskaa kun tyttö ei saa enää käydä isänsä luona. Etäperheeseen on tullut vauva...
Lapsi ei sano mutta sen näkee että sattuu että ei saa enää nähdä isäänsä ja tuntuu periaatteessa kornilta jos kuukausiin eivät edes näe että on tuo yhteishuoltajuus. Muutenkin yhteishuoltajuus ollut nimellinen mutta sentään tapaamiset toimi hyvin kunnes loppui kokonaan.
Minä en puutu heidän asioihinsa. Sydän vaan särkyy lapsen puolesta kun hän ei olekkaan enää hyväksytty ja haluttu. Sitä tuskaa olen yrittänyt puhumalla helpottaa mutta vaikeaa se on. Muutenkin menossa isoja muutoksia tytöllä kun ikää on 11v ja itsetunto on välillä heikko eikä tämä asia sitä ainakaan auta..
Mitään ei ole sanottu, vaadittu tai tapahtunut tapaamiset vain loppui. Onko kenelläkään yhtä kurja tilanne katsoa lapsen ikävää ja miten olette helpottaneet tilannetta..?
Miten selittää / helpottaa lapsen tuskaa kun tyttö ei saa enää käydä isänsä luona. Etäperheeseen on tullut vauva...
Lapsi ei sano mutta sen näkee että sattuu että ei saa enää nähdä isäänsä ja tuntuu periaatteessa kornilta jos kuukausiin eivät edes näe että on tuo yhteishuoltajuus. Muutenkin yhteishuoltajuus ollut nimellinen mutta sentään tapaamiset toimi hyvin kunnes loppui kokonaan.
Minä en puutu heidän asioihinsa. Sydän vaan särkyy lapsen puolesta kun hän ei olekkaan enää hyväksytty ja haluttu. Sitä tuskaa olen yrittänyt puhumalla helpottaa mutta vaikeaa se on. Muutenkin menossa isoja muutoksia tytöllä kun ikää on 11v ja itsetunto on välillä heikko eikä tämä asia sitä ainakaan auta..
Mitään ei ole sanottu, vaadittu tai tapahtunut tapaamiset vain loppui. Onko kenelläkään yhtä kurja tilanne katsoa lapsen ikävää ja miten olette helpottaneet tilannetta..?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin-tämä on todella kamalaa katsoa miten pienet lapset itkee isäänsä...vuosi on tässä mennyt ja eivät lapset ole isäänsä unohtaneet..vaikka niitä tapaamisia on ollut tooooosi vähän, maximissaan tunti per viikko...en oikein osaa lapselle sanoa kuin että isällä on niin kiire...mutta lapsikin tajuaa, ettei koskaan oikeasti niin kiire voi olla.Onhan äitikin kiireinen ja töissä, mutta silti on läsnä ja on aikaa touhuta.En käsitä miehiä.meillä ei ole isällä vauvaa ei8kä uusia lapsia kuvioissa, mutta sitäkin mustasukkaisempi uusi vaimo...luulen että siitä nämä johtuu.
Heips! Täällä sama juttu, minulla myös 11 vuotias tyttö. Isän tapaamiset sujuivat hyvin viime kesään asti kunnes isä löysi uuden naisen, tapaamiset loppuivat siihen. Minunkin sydän särkyy kun kuuntelen lapsen itkemistä siitä kun isä ei halua tavata häntä ja mikä hänessä on vikana kun isä ei ota häntä. Ilta päättyy yleensä siihen että me molemmat itkemme, tytär sitä kun isä ei halua tavata, minä lapseni pahaa oloa. Mikä ihme noiden miesten päässä liikkuu??!! Olen uhkaillut ja kiristänyt, yrittänyt hyvällä ja pahalla, tuloksetta. Isä uhkailee minua kun olen ilmoittanut kertovani lastenvalvojalle. Oikeasti olen soittanutkin sinne ja kysynyt neuvoa miten toimia mutta en ole VIELÄ uskalla viedä asiaa muuten eteenpäin. Sieltä sain hieman neuvoja miten toimin. Lapselle pitää aina sanoa ettei vika ole missäännimessä hänen jos isä ei ota häntä, isällä on nyt vain tuollainen kausi menossa, täytyy vain toivoa että se menee pian ohi. Lisäksi ei saa lähteä mukaan siihen jos lapsi haukkuu isäänsä, yrittää vain kääntää ajatukset muualle ja keksiä jotain muuta kivaa touhuamista... Meillä on se onni että tyttö purkaa minulle pahaa oloaan, puhuu ja itkee. Silloin olisi kuulemma tilanne huolestuttavampi jos hän ei puhuisi kenellekään. Yksi keino on laittaa lastenvalvojat olemáan isään yhtyedessä tai viedä asia käräjille asti mutta vaikka siellä päätettäis tapaamiset niin se ei velvoita isää ottamaan lasta silloinkaan. Eli häntä ei rangaista siitä vaikka ei ottaisikaan lasta. Eli tuntuu että sekin on yhtä tyhjän kanssa ja toisaalta mitä järkeä on tavata lasta jos kerran itse ei sitä oikeasti halua, kyllä lapsi sen vaistoaisi kuitenkin. Minä olen ajatellut että mulle on ihan sama vaikka isä ei koskaan tapaisi tytärtään, itsehän sitten vanhana kärsii siitä kun on menettänyt tyttärensä. Mutta miten saada lapsi hyväksymään tilanne kun hän itkee illasta toiseen. Ihan pahaa tekee!!!! Olen niin raivoissani lapsen isälle!!!! Täys k***pää!!!! Lapseni isälle ei ole vielä siunaantunut muita lapsia mutta tiedän jo nyt sanoa että jos heille tulee vauva niin tyttäreni ei kuulu siihen perheeseen, se asia on tehty jo nyt hyvin selväksi. Minä en tajua millainen nainen katsoo tuollaista miestä joka ei tapaa lapsiaan, itse en ainakaan katsoisi.
" Lapseni isälle ei ole vielä siunaantunut muita lapsia mutta tiedän jo nyt sanoa että jos heille tulee vauva niin tyttäreni ei kuulu siihen perheeseen, se asia on tehty jo nyt hyvin selväksi."
Eiköhän tää lause kerro mikä itse olet. Ei voi ottaa todesta kertomustasi tilanteesta kun miellipiteesi on tuo.
Kun kaiken tekee tarpeeksi hankalksi tapaamisten suhteen, täyttyy se miehenkin mitta joskus ja kuka kärsii? Lapsi! Pitäsisikö teidän naisten mielestä tapaaja-isien sietää ihan mitä tahansa tuittuilua teiltä ja vain pyrkiä tapaamaan lastaan? Joskus tapaamisista äidin vuoksi aiheutuva vaiva, riesa ja hermojen sahaus on vain niin paljon, että oma elämä ja sen jatkuminen vaarantuu ja on annettava periksi. Suru sydämessään lapsen vuoksi.
Turha tulla tänne äiti-enkelinä kenekään kirjoittamaan, että isä vaan yhtäkkiä lopetti käymisen ja nyt lapsi itkee.
Katsokaan peiliin ja kysykään itseltänne olitteko rakentavia ja yhteistyökykyisiä vai tuliko lähivanhemman aseman turvin kyykytettyä tapaajaa? Kertokaa myös totuus itkevälle lapselle jos pystytte.
Niinhän se on että tuota lapsen surua on tosi paha katsoa ja elää vieressä. Tuntuu myös pahalta se että täällä on niin monta isää ja äitiä jotka haluisi nähdä lastaan enemmän ja heille ei sitä mahdollisuutta suoda. Missä menisi se kultainen keskitie että kaikilla olisi hyvä isillä, äideillä ja lapsilla.
Kaikkein toivottomimmalta todella tuntuu se että mitä sille lapselle sanoo kun hän on jo kuitenkin ajatteleva lapsi koulussakin eikä häntä pysty hämäämään millään hyväntahtoisilla jutuilla. Kyllä se lapsi ymmärtää ja tuntee eikä varmasti edes näytä sitä kaikkea pahaa oloa.
Itse en ole uhkailulinjalle lähtenyt isän suuntaan koska en halua että tästä voitaisiin joku päivä pistää minua tilille että minä olen aiheuttanut tämän tilanteen. Toisaalta ymmärrän niin kuin tekin että eihän aikuista ihmistä voi pakottaa tapaamaan lastaan mutta helvetti pistää vihaksi että kyllä tuollainen isä voisi pistää vehkeet naulaan eikä tehdä tänne lisää lapsia hyljättäväksi..
Ei minunkaan tytär mahtunut heidän perheeseen..
Osaisipa joku antaa vaan viisaan neuvon mitä sanoa lapselle..
Äippä
samanlaisia kuin sinun ex vaimosi. Itse olen jutellut isän kanssa viimeksi v. 2001 joten minun sanomiseni ei voi olla ongelma varsinkaan kun jokainen lause löytyy oikeuden pöytäkirjoista. Sopimuksen mukaan on menty pilkulleen tähän asti..
Äippä
ISÄ on tehnyt sen selväksi omalle lapselleen ettei hän kuulu hänen uuteen perheeseen juuri tuolla ettei tapaa omaa lastaan. Toivottavasti hänelle tulee järki päähän ja tilanne tosiaan on ohimenevä. Ja kuten sanoin, sille haukkumalinjalle ei kannata kenenkään lähteä. Meillä isä saisi tavata lastaan niin paljon kuin suinkin mutta isä ei ITSE halua, tämä on hänen oma päätös mutta lapsi sitä vain ei tahdo ymmärtää ja miten selittää se pienelle. Molemmat vanhemmat asumme samalla paikkakunnalla joten sekään ei ole ongelma. Arvasin että joku miespuolinen tuosta haluaa käsittää väärin ja alkaakin syyttelemään äitejä!!!!!!!!!!!!!
Heippa.
Meillä sama tilanne. 8v poika,joka ikävöi isäänsä todella kovasti. Kolme vuotta mennyt niin,että tapasivat n. kaksi kertaa vuodessa tunnin ajan,nyt vuosi ilman vilaustakaan.
Uutta vauvaa sinne perheeseen odotetaan,ja lapsi on kuulemma hyvinkin toivottu.
Minä ihmettelen myös tätä naista,kuinka uskaltaa tehdä lapsia ihmisen kanssa,joka ei välitä aiemmistakaan.
Meillä pojalla vielä vakava sairaus,johon isä ei myöskään kommentoi juuta eikä jaata,vaikka sairaalassa asumme viikkoja vuodesta.
Mietin,että koska lapsi tajuaa tilanteen niin,että pystyy tavallaan tajuamaan,että minkälainen isä todella on,kun nyt tuntuu,että hän luo mielikuvia isästään,jota tuskin tuntee...
Mikään ei tunnu pahemmalta,kun asialle ei itse voi mitään,vaikka haluaisi.
..mielestäni sinä et itse voi sanoa mitään sellaista lapsellesi, mikä helpottaisi hänen oloaan.Mutta lapsen isä voisi kertoa syyt miksi tapaamisia ei enää ole, eli tavallaan puhua asiat halki lapsen kanssa.vaikka 11v. tuntuu liian nuorelta mut aivot ne on lapsillakin.sitä kautta se lapsenkin olo helpottuis, mut ymmärsin että lapsen isä ei ole halukas siihen joten...?
Olen yrittänty sanoa tyttärelle että hän on isälle rakas ja tärkeä siitä huolimatta ettei aina voi tavata häntä. Toisaalta tiedän senkin että isälläkin on paha mieli asiasta, on myöntänytkin sen ja luvannut yrittää parantaa tapansa! Yrittää tytär kysellä isältään syytä siihen miksi isä ei tapaa ja isä lupaa ottaa "ensiviikolla" ja sitä viikkoa ei koskaan tule. Joskus heidän puhelut päättyy siihten että jompikumpi lyö luurin korvaan (isäkin!). Isälle vaan omat menot ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi. Ainoa mitä voin tehdä on kuunnella lapsen tuskaa ja sen teenkin. Minusta vaan sekin on tavallaan väärin että isä pahoittaa lapsen mielen ja minä korjaan jäljet. Mutta tätä se vaan nyt on ja sen kanssa on elettävä. Kyllä isä sitten joskus tajuaa mitä on menettänyt. Toivottavasti ei menetä lastaan mutta jos menettää niin toivottavasti tajuaa miksi on menettänyt. Tämä vaan on niin kummallista kun en olisi koskaan uskonut että hän voisi näin tehdä, hänelle tytär on ennen ollut tosi tärkeä ja sitten yhtäkkiä käykin näin!
... asia minkä voit itse tehdä on se lapsen tukeminen.minulla oli itsellä vähän saman tyyppinen tilanne kun lasten äiti jätti lapset.En osannut selittää asiaa mitenkään eikä ollut keltä kysyä.Aluksi oli raskasta kuunnella niiden itkua öisin ja sitten kun meni kysyyn että mikä on niin ne teeskenteli nukkuvaa.Mut homma meni vuodessa ohi ja nyt asiat on taas paremmin.Uskon että aika parantaa tämmöisetkin elämän arvet ja sinunkn tyttäresi pystyy jossain vaiheessa asian hyväksymään.
Mutta sinulta se vaatii pitkää pinnaa...!
Omien lasteni isä teki aivan samalla tavalla aikanaan. Syynä tosin oli psyykkiset ongelmansa ja alkoholisminsa. Eli en tavallaan osaa häntä siitä "syyttää". Muistan aina, miten lapset surivat, kun isä ei pystynyt heitä ottamaan luokseen. Se oli kamalaa aikaa ja näyttää siltä, että vanhempi, poika, oireilee tuon takia vieläkin...
PUHU lapsesi isälle rauhalliseen sävyyn, miten tyttö kärsii tilanteesta. Järkeä aikuisen ihmisen päähän. Ehkä ei auta, mutta YRITÄ edes!! Ei syyttämällä ja huutamalla vaan aivan asiallisesti.
Jos hän ei ole täysin kylmä ja tunteeton ihminen, ajattelee hän lapsen parasta. Yritä, syyttämättä ja soimaamatta!
Oma isäni lakkasi tapaamasta minua lähes kokonaan ollessani 6v. Meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo kielsi minun tulon heille. Heille syntyi useita lapsia ja ainoastaan vanhimman olen nähnyt silloin.
Isäni on myöhemmin selittänyt, että kuinka hankalaa tapaaminen oli uuden vaimon painostuksesta ja muistutin heitä molempia edesmenneestä epäonnistuneesta elämästä!! Minä paha 6-vuotias.. Lisäksi kuulemma elatusmaksujen maksaminen vaikeutti heidän pärjäämistään, siksi tapaaminen myös ei-niin-mieluisaa... Oikein mukava tyyppi siis.
Jossain vaiheessa lakkasin odottamasta isääni tapaamisiin (mitkä ensin itse sopi ja ei tullut). Annoin äidilleni isänpäiväkortin :)