Pietariin pääsy huviveneellä tuntuu olevan
epävarmaa, mutta koska viisumit on myönnetty,
koetetaan. Mahtaako olla muita menijöitä touko-
kuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna?
epävarmaa, mutta koska viisumit on myönnetty,
koetetaan. Mahtaako olla muita menijöitä touko-
kuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kyljet tulee sit hyvin voideltua.
Olen silloin Nynäshamnissa, Fejassa syömässä savustettua kampelaa, ja palan painikkeeksi muutama akvaviitti ja Mariestad.
Vaikka olet jo viisumin hankkinut, voit toki jättää sen käyttämättä. Säästyt paljolta ikävältä.
Älä sitten tule sanomaan, ettei sinua varoitettu.
Kannattaa "harkita" yleesäkin veneeseen astumista ja keulaköysien irroittamista pursiseuran suojaisesta satamasta.
Jos olisin "harkinnut" (pelännyt ja uskonut ennakkoluuloihin) niin olisi jäänyt purjehtimatta pietarit, puolat ja muutkin mielenkiintoiset keikat joilla sattui niin tyventä kuin myrskyäkin. Ja maissa on pärjätty, riippumatta konstista jolla sinne pääsee
Joten, kyvyttömät älköön vaivautuko neuvomaan niitä jotka tekee!
Kävin Pietarissa veneellä kesäkuussa 2001. Olisi ollut parempi menemättä. Kuten ns. vanha kansa sanoo: kokenut kaiken tietää ja vaivainen se, joka kaiken kokee.
Puolan käymisillä ei kannata paljon kehuskella. Et nimittäin ole ainoa joka on siellä käynyt, itse asiassa useana kesänä.
Minä kävin Pietarissa joku viikko sitten ja ensi viikolla uudestaan. Kyllä siellä pärjää, maassa maan tavalla.
Veneellä kävin lähes kymmenen vuotta sitten, eipä ollut taaveja paikalla, muut vierasveneet olivat usasta, portugalista, englannista ja australiasta. Olimme toinen suomalaispaatti siinä pursiseurassa heinäkuun lopulle mennessä. Tullinainen vaan kysäisi: BEZ lotsmanna??? Siihen kuuluu vastata: DA!
Mikä vaivasi kesäkuussa 2001? Oliko vikaa asenteissa vai kielitaidossa? Ja kumman puolelta. Kävikö rosvoja, tuskin ainakaan merirosvoja joten siinä suhteessa venematkailu ei eroa automatkailusta.
Nii... en tuota kehuskella yritäkään (ollaan sitä kauempanakin käyty, ja kaverit vielä kauempana :) Muistan silti perestroikan ajoilta että kahlaaminen Schwinouchien parhaan yökerhon vessassa oli rankimpia purjehduskokemuksia, ja Leban tullilaituri parin metrin mainingeissa puhumattakaan siitä kun tullimies Gdanskissa latki naamaansa tulotullauksessa paatin ainoan rommiviinaputelin (gastit käänsivät vaivihkaa veden pois lämpenemästä kun tulli sanoi:"Nyt minä ja kapteeni tullaamme veneen, antakaas kaksi lasia...).
Harkinnalla ehkä voi kiertää pahimmat merirosvoalueet pallonkierroksella koska silloin pelkoon on aihetta, mutta jos jättää Pietariin menemättä "harkinnan" vuoksi... :-(
Siinäpä se. Vain esimerkiksi: suomalaisen on vaikea sopeutua siihen, että pikkubyrokraatit pompottelevat ihan vain pompottelun ilosta jne. jne.
Jos sinä olet maahan tyytyväinen, iloitse siitä venäläisten ystäviesi kanssa kaikessa rauhassa. Meille muille edelleenkin "raja railona aukee, edessä Aasia, itä.."
Turha ottaa turhia paineita jos venäläisten byrokraattien kanssa touhuaa. Kyllä ne asiat siitä lutviintuvat, itse asiassa lopulta helpommin kuin brysselin byrokraattien kanssa.
Jos olet kaikkeen venäläiseen liittyen tyytymätön niin iloitse siitä ystäviesi kanssa. Mutta tuskin kannattaa purjehtia Pietariin, harkitse vähän kannattaako lähteä kaivamaan verta nenästään tuolla asenteella.
Monet asiat ovat päin persiettä siinä maassa ja venäläisten ystävieni kanssa yhdessä sitä noidumme.
Neuvostoliitossa en käynyt ja Venäjälle en mene. Kerran Virossa ja sekin riitti (v.1992).