vanhemmat

yksinäistä on.
Ei ole sisaruksia. En niitä osaa niin kaivata, koska niitä ei ole koskaan ollutkaan. Tietynlainen kaipuu tulee, kun joku sanoo viettävänsä aikaa sisaruksien kanssa.
Tai sitten vanhempiensa. Olisiko helpompaa jos isä ja äiti olisvat todellakin poissa. Nyt he eivät välitä, eivät käy kylässä, eivät pidä yhteyttä, eivät juttele jos menee käymään.
Kavereilla on jo omat perheet ja menot. Kuka nyt 30senä rilluttelisi pitkin maita ja mantuja, diskoista puhumattakaan. Uusia kavereita on todella vaikea saada. Kyllä niitä hyviä tuttuja silloin tällöin löytyy.
Joku onkin sanonut joskus että hanki poikaystävä. Ai, sen takia että niin kuuluu tehdä ja olis seuraa. En mä ihastu kovin helposti. En tahdo vain hengailla huvikseni ja harrastaa irtosuhteita.
Että näin...kerroinpahan teillekkin
2361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

30senä on vaikea saada kavereita ja irtosuhteet ei kiinnosta.

Äänestä

ihan sama tilanne. Tuntuu välillä että ihmiset pitävät jotenkin julkeana sitä, ettei halua pelkkää huvitusta ja merkityksetöntä menoa. Ajan meininki, onko?

Itse olen yksin vaikka hampaat irvessä, kuin huonossa seurassa tai väärässä paikassa, muttei se todellakaan helppoa ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoh kirjoitti:

yksinäistä on.
Ei ole sisaruksia. En niitä osaa niin kaivata, koska niitä ei ole koskaan ollutkaan. Tietynlainen kaipuu tulee, kun joku sanoo viettävänsä aikaa sisaruksien kanssa.
Tai sitten vanhempiensa. Olisiko helpompaa jos isä ja äiti olisvat todellakin poissa. Nyt he eivät välitä, eivät käy kylässä, eivät pidä yhteyttä, eivät juttele jos menee käymään.
Kavereilla on jo omat perheet ja menot. Kuka nyt 30senä rilluttelisi pitkin maita ja mantuja, diskoista puhumattakaan. Uusia kavereita on todella vaikea saada. Kyllä niitä hyviä tuttuja silloin tällöin löytyy.
Joku onkin sanonut joskus että hanki poikaystävä. Ai, sen takia että niin kuuluu tehdä ja olis seuraa. En mä ihastu kovin helposti. En tahdo vain hengailla huvikseni ja harrastaa irtosuhteita.
Että näin...kerroinpahan teillekkin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu