Selviytyneet

voiko paniikkihäiriöstä parantua itsellään ajan kanssa vai tarvitaanko aina terapeuttista hoitoa? auttaako esim. jooga paniikin hallitsemiseen vai mitkä keinot olisi ns. itsehoitomuotoja? kertokaa muutenkin kokemuksia miten olette päässeet yli paniikeistanne?
2611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on auttanut Cipralex tosi hyvin. Missään terapioissa tms en ole koskaan käynyt. Cipralexia olen syönyt nyt n. 4vuotta. Alkuvuodesta pidin muutaman kk:n taukoa, mutta oireet palasivat ja aloitin taas.
Paniikkihäiriö ei oli itsestään muistutellut Cipralexin aikana.

Äänestä

Kyllä, Cipralex on auttanut minuakin. Mutta myös terapia. Se, kun tietää, että kun menee huonosti, on joku, jolle siitä kertoa ja joka ei vähättele vaan auttaa.

Olen harrastanut astangajoogaa pari vuotta. Paniikkihäiriön ollessa pahimmillaan vältin kaikkia liikuntamuotoja, jotka tapahtuivat suljetuissa tiloissa, mutta joogaan pystyin jostain syystä menemään. Onneksi, sillä sen avulla pystyin hetkeksi unohtamaan kohtaukset ja huolet. Eli kyllä se on auttanut.

Kannattaa muuten kokeilla kävelyä (jos pystyt). Ota turvallinen ihminen mukaan, minua se ainakin helpotti.

Jaksamista! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa kirjoitti:

voiko paniikkihäiriöstä parantua itsellään ajan kanssa vai tarvitaanko aina terapeuttista hoitoa? auttaako esim. jooga paniikin hallitsemiseen vai mitkä keinot olisi ns. itsehoitomuotoja? kertokaa muutenkin kokemuksia miten olette päässeet yli paniikeistanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu