Eilen kylämme Esson baarissa yksi kaveri jutteli, että parempia autoja kannattaisi tuoda Albaniasta! Perusteluiksi hän sanoi, että Albaniaan on jo usean vuoden aikana viety Saksasta paljon hienoja loistoautoja. Nämä autot eivät uudessa kotimaassaan ole joutuneet lainkaan suolan kanssa tekemisiin, koska Albanian valtiolla ei ole varaa suolata teitä. Hän jatkoi, että albanialaiset pätevät autokauppiaat osaavat kirjoittaa autoon kuin autoon juuri sopivan huoltokirjankin Suomen tullilaitosta varten, joten jälkiselvittelyjä ei olisi.
Se äänekäs kaveri siellä baarissa oli kyllä vieraspaikkakuntalainen, joten hän saattoi jutella meille palturiakin. Hyvin mietteliääksi kuitenkin tulin, kun ajelin vanhalla Tojollani kotiin aamun istunnosta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Myös Pohjois-Koreassa ja Kuubassa on erinomainen autokanta.
Bahrainin ja Norsunluurannikon autokanta?
Kokemuksia?