Miten suhtaudut itsemurhaan?
Joskus nuoruudessani siitä supistiin/hävettiin = suuri synti. Nyt media kertoo tämmöisistä tapahtumista lähes päivittäin. Joillekin itsemurha uskonnon tai kansan puolesta taas on kunnia-asia.
Lähi-ja tuttavapiirissäni näitä tapahtumia on elämän varrella ollut useita, liiankin kanssa. Viimeinen toukokuun lopussa 25-v ystävättäreni esikoispoika.
Joskus nuoruudessani siitä supistiin/hävettiin = suuri synti. Nyt media kertoo tämmöisistä tapahtumista lähes päivittäin. Joillekin itsemurha uskonnon tai kansan puolesta taas on kunnia-asia.
Lähi-ja tuttavapiirissäni näitä tapahtumia on elämän varrella ollut useita, liiankin kanssa. Viimeinen toukokuun lopussa 25-v ystävättäreni esikoispoika.
Vastaukset 26
Vanhimmat
tosi surullisia tapauksia.On se kauheaa,kun ihmisellä ei ole enään mitään muuta keinoa,kuin riistää oma henkensä...:(
Itsemurha heijastuu lähiympäristöön niinkuin heittäisi kiven veteen. Vuosikymmenien päästäkin joku voi päästyä samaan ratkaisuun, koska muistaa jonkun joka käytti tätä ratkaisua. Useimmiten kai on kyse vaikeasta tilanteesta, johon ei tunnu löytyvän ratkaisua ja josta haluaa pois. Kuitenkin ratkaisu voisi löytyä piankin.
Mielikirjailijani Axel Sandemose sanoo jotenkin tähän tapaan: "ei kannata tappaa itseään, sitä katuu kuitenkin ennenkuin kaksi viikkoa on kulunut".
En tiedä millainen olisi tosipaikka, jotta harkitsisin sellaista. Luulen, että en kykenisi tekemään itsaria.
Oikeastaan haluaisin enemmän miettiä suhtautumista itsemurhan tekoon. Mitä mietteitä se herättää. Kauhua, syyllistämistä, paheksuntaa, hyväksyntää? Olemme sen ajan lapsia, että tässäkin asiassa maailma on muuttunut, suhtautuminenkin siihen.
Lapsuudesta asti laskin kerran kaikki itsarin tehneet ja taisin päästä 30. Se on ollut yksi tapa ratkaista elämän ongelmat. Minä en sitä paheksu, en voi mennä arvostelemaan kenenkään tilannetta, on se ollut oikein vai väärin. On hyvinkin mahdollista, että lähden omankäden kautta, sillä en voi kuvitella, että suosuisin makaamaan toisen hoivattavana vuosikausia. Tälläisiä ratkaisuja on jo tapahtunut lähipiirissä. Tähän tietysti tarvitaan tietynlaista maailmankatsomusta, että pystyy näin tekemaan. Näillä näkymin, kun yhteiskunta ei pysty takaamaan esim. syöpään kuolevalle kivunhoitoa, ei jää juuri muuta mahdollisuutta kuin pättää itse päivänsä. En pelkää kuolemaa, vaan kuolemista.
Kuoleminen ja kuolema ovat eri asia.
Lapsuudessani paheksuttiin kovin itsemurhan tekijöitä, koska se oli kuulemma vastoin raamatun sanomaa? Oma isoisäni ja isäni veli olivat tehneet itsemurhan aikoinaan jo paljon ennen syntymääni, mutta aihe oli kotona täysin vaiettu ja vävetty aihe. Isän kuullen asiasta ei saanut puhua ollenkaan.
Jossain elämänvaiheessa itsemurhan tekeminen oli minulle jotensakin heikkouden merkki, en ehlä silloin ajatellut paljonkaan.
Viime vuosina olen hyväksynyt sen täysin. Teko vaatii suurta rohkeutta, jos sen tekee harkitusti. Yleensä hyvin ja pitkään harkittu teko onnistuu.
Pari vuota sitten tapahtunut lähituttavan itsemurha oli tavallaan yllättävä, mutta myöhemmin ymmärrettävä. Henkilö oli (50v mies) pitkään sairastanut masentuneisuuta, saanut lääkityksen (jo 3 vuotta ennen tekoaan) jne. Muttei ollutkaan ottanut lääkkeitään (löytyivät myöhemmin). Tai saanut niistä haluamaansa apua. Lähti lauantaiaamuna hakemaan postia ja jäi sille tielle. Vaimo odotti aamulehteä teenkupin ääressä.
Nuori 25 v mies päätti lopettaa päivänsä myös sairastettuaan masennusta jo yläaste ikäisestä saakka. On varmaan ollut syrjäytynyt ja tyhjä olo vuosikausia, kun ei saa millään elämän langasta kiinni. Äiti ei vaan millään pääse tuskastaan eroon.
Mutta, mutta - jos me olemme vanhuuttamme sairaita ja maataan hoivattavina vuosikausia, niin ei siinä kykene päiviään enää päättämään millään tavoin.
Itse kuolemisen kannalta itsemurha on samallainen tapahtuma kuin muutkin kuolemat.
Mietteitä?
Yksilön maailma häviää ja samalla häviää myös kaikki
tuohon maailmaan liittyneet aktiiviset suhteet. Eläville jäljelle jäävät tuon maailman kuvat, jotka värittyvät kyseisen tapahtuman kautta ja muuttuvat tarinoiksi.
Kaikista armollisinta kaikille jäljelle jääville olisi, jos muistot muuttuisivat tarinoiksi eivätkä vastaamattomiksi kysymyksiksi.
...kua ihmiset (tai useinkin) vievät salaisuutensa
hautaan mukanaan. Varsin "Suomalaista"... häpeän
välttämistä. Suomalaiset (=kaikki) olemme herkkiä häpeälle ja siksi olemme herkkiä kaikelle. Se tekee
meille mahdollisuuksia, joita voimme käyttää yksilöinä tai ;)) voitettuina sotina. Esim. Jääkiekon -95.
PS.Itsemurhan filosofiahan on "jättää muita mahdollisia tarinoita", ei vastata, koska ei koskaan
kysyttykään... "oltiin vaan".
tapahtuu lähipiirissä tai on jopa perhekohtainen, niin surijoilla herää tunne: olisiko tämä ollut ennakoitavissa jotenkin.
"pieni syyllisyys" voi puskea läpi.
Mahdollsita syyllisyyttä varmaan helpottaa, jos teon taustalta voidaan nähdä, oliko teko harkittu vai äkkipikaistuksissaan tehty. Harkitusta teosta voidaan mielestäni vain kunnioittaa tekijän tahtoa.
mielestäni kunnioituksesta missään muodossa ei voida puhua itsemurhan yhteydessä.
Ymmärsin mitä tarkoitit, itse koen vain eri tavalla. Erittäin vakava aihe.
ei ole toivoakaan paranemisesta...lisääntyvää kärsimystä vain tiedossa, oisiko synti lopettaa ite elämäsä..?
moraalini kanssa, kun isäni oli päättänyr jo paikankin missä päättää päivänsä, mutta tuskiensa vuoksi ei pystynyt enää liikkumaan. Konsultoin lääkäriystävääni miten ihminen päättää päivänsä itse
siten, että se on "vahinko" ilman reseptiä olevalla
lääkkeellä nopeasti ja kivuttomasti. Ostin nuo lääkkeet (=mammutin tappavan määrän) ja lähdin isäni
luokse... matkalla kuulin, että olen "myöhässä"....
olinko? Vieläkin uniini tulee "tappajaminä".
Eikö olekin paradoksaalista, toisaalta ajatus on ollut armahtaa mutta tämä meidän "luterilainen ksvatusmalli" syyllistää, vaikkei mitään tekoa ole tapahtunutkaan.
Toisaalta ajattelemasi teko oli oikeutettu, koska se tapahtui joka tapauksessa. Siksi siitä ei kannattaisi unia nähdä, jos sitä unikanavaa voi säätää.
Miksi?
.
Koska se liittyy kaikkeen sellaiseen, jolla voidaanmääritellä ihmisen esim."moraalia". Aidosti hieno aloitus! Pelottava? Tottakai, kun joutuu itseään peilaamaan tai on lähipiirissä tapahtunut.
Myös siksi, koska se liittyy siihen mitä "maailma"
on? Voiko maailmaa olla ilman sinua (subjektia)?
Ja voimmeko edes elää vain olemalla "viisaasti",
ja kaikki tekemämämme kuitenkin on "ennalta määrättyä"? Mikä oikeastaan on tajunta?
Minä tunnen joskus olevani näine aloituksineni kummajainen. Tämäkin lähti tosi hitaasti liikkeelle.
Moraali ja arvot sinänsä olisivat hieno pohdinnan aihe.
Mitä maailma on? Niinpä, se mitä silmillä, korvilla ja äärimmäisen vähäisellä aivokapasiteetin käytöllä voi määrittää. Kaikki loppu mitä on tietomme ja tietoisen tajuntamme ulkopuolla, lienee lähes ääretöntä edes kokonaisuutena käsitellä.
Voi maailmaa olla ilman minua, koska olen kuitenkin olemassa jollain tasolla oltuani täällä.
Onko kaikki ennalta määrättyä... toinen aloituksen aihe.
Mielestäni on tavalla tai toisella, vivahteina, vinkkeinä. Me valitsemme sitten niitä mutkia ja kiemuroita päästäksemme johonkin. Välillä runsaastikin vastaan laittaen, mutta kuitenkin jotenkin kaikki losahtaa paikoilleen. Ei kuitenkaan "maaten ja passiivisesti odottaen" vaan toimien ja eläen. Virheitä tehden, jos ne ymmärtää ja muuttaa toimintaansa. Toteamus: minä nyt vaan olen tälläinen virheineni, ei paljoa kehityksessä auta.
Mikä oikeastaan on tajunta ... taas hyvä aloituksen aihe.
Älkää nyt aloittako paljon hienoja juttua ihan heti, kun olen viikonlopun poissa ja jään taas kaikesta jälkijunaan.
Mikä oikeastaan on tajunta yms ?
Hei, Miksi, mikt, mikt ?
Minne on kadonnut sinun objekti, subjeti ? Ei voi elää ilman niitä ??
Mitä sinä ihan oikeasti etsit ?
Arvaus; täydennystä itseesi ?
Mitä hyödut "kaikkitetävyydestäsi" ? Mitä teet sillä ?
Arvaus: pakeneminen ?
Anteeksi jo etukäteen :) (ei pahalla) mutta miksi olet muuttunut ?
Tsissus, meni oma puukkarikin väärin, muttakunmtkaun....................
Mikä oikeastaan on tajunta yms ?
Hei,Miksi, mikt, mikt ?
Baile: Miksi ei? Lähinnä miksi selittää itseään:)
Minne on kadonnut sinun objekti, subjeti ? Ei voi elää ilman niitä ??
Baile: Ei tietenkään. Voisiko se ylipäätään olla mahdollista? Ettei olisi havaitsijaa eikä havainnon kohdetta?
Mitä sinä ihan oikeasti etsit ?
Arvaus; täydennystä itseesi ?
Baile: En ole liian tyhjä, olen liian täynnä. Jotain täytyy purkaa pois.
Mitä hyödut "kaikkitetävyydestäsi" ? Mitä teet sillä ?
Arvaus: pakeneminen ?
Baile: Vrt.edellinen vastaus:) Tuo "kaikkitietävyys" saattaa johtua siitä, että olen
kiinnostunut melkein kaikista asioista ja siitä tuo "täyteyskin" johtuu osittain... ja ennenkaikkea siitä, että 20v- työuran/ammatin totaalinen vaihdos toiseen ei käy ihan helposti
ja vaatii aikamoisen "Jaakobin painin".
Anteeksi jo etukäteen :) (ei pahalla) mutta miksi olet muuttunut ?
Baile: Olisi kiva tietää mistä- mihin olen muuttunut? Ihmisen muutoshan on väistämätöntä, mutta muuttuuko sitä valitsemaansa suuntaan? Minulla on selkeä tarve muuttua "tiettyyn" suuntaan ja siksi olisikin hauskaa tietää miten
nimimerkki on nimimerkkinä muuttunut ja mihin suuntaan.
PS. Nimimerkin ja minun henk.koht.muutos ei välttämättä ole lainkaan samoja asioita:)
Saathan sinä olla ja kirjoittaa mitä itse haluat. Ei ollut tarkoitus rajoittaa sinun tai kenenkään muunkaan tyyliä kirjoitta. (olisin poistanut koko kirjoituksen jos olisin voinut)
Kun tulin tänne viime lokakuussa, bongasin nimim. CannedHeat. Kirjoitukset oli nimimerkin mukaisesti "vapautuneita", hauskoja ja ihan omasta minästä lähteviä ja kertovia.
Anteeksi taas, olen vähän liian impulsiivinen ihminen.
Jokaisella ihmisellä täytyy olla oikeus päättää siitä, milloin hänen elämänsä päättyy! Yhteiskunta tulee vielä jonakin päivänä antamaan keinot tämän päätöksen toteuttamiseen (esim. syntymässä ripustettava riipus joka sisältää syanidikapselin). 60 vuotias ihminen on täysin hyödytön yhteikunnan kannalta, sekä itsensäkin kannalta. Intohimo on sammunut, se oikean elämän edellytys! Tehdään asennemuutos itseämme varten ja aivopesuohjelma tulevia polvia varten!
...että 60-v olisi täysin hyödytön, yhteiskuntahan ottaa meistä kaiken hyödyn irti nostamalla eläkeikää, itselläni se on reilut 64v.
Sen jälkeen meille kait syötetään se syanidi? Ei tarvitsis edes itse tehdä vaikeaa ratkaisua.
Jokaisessa ikäryhmässä on myös vitaalisia, täysillä eläviä ihmisiä, jotka myös tavalla tai toisella "kasvattavat" sidosryhmiään. Saattaa olla kovastikin henkinen kasvun paikka hoitaa lähiomaistaan, kunhan se ei näännytä hoitajaa ennen hoidettavaa.
Mutta tuntuu kuin joitain ihmisiä olisi unohdettu tänne. 10-30 vuotta luurankona, makuuhaavoissa, puhumattomana sängyssä kipujenkin kanssa on aika lohdutonta nähtävää.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin aika surulliselta. En haluasi itse olla vanhuksena liikunakyvyttömänä yksin, varsinkin jos ei näe eikä oikein kuule, eikä kukaan käy katsomassa. Ja miksi kävisi, eihän minulla olisi niin puhuttavaakaan.
niistä kuulee aina silloin tällöin ...valitettavasti. Ihmisen pitää olla tosi ahdistunut, että kykenee siihen...Apua, kun olisi saatavilla nykyaikana ainakin paljon...
Ihmisen tehtävä ei ole tappaa itseään....
Vaan toivoo omaisuuttani.
olen pieni ahkera ihminen jota omaiset eivät noteraa. Hyvin pieni ihminen. En olisi uskonut läheisistäni kun pääsin näkemään totuuden läheisistäni. Anna minulle voimaa muuttaa testamenttiani!