Lukunautinto

OliviaKoo

Tuolla eräässä toisessa ketjussa puhutaan ohimennen lukunautinnosta. Koska ketju sinänsä on aivan eri aihealueelta, ajattelin pistää sille ihan oman otsikon.

Kerran aiemmin joku jo aloitti vastaavan ketjun ja siihen ehti tulla aika paljon vastauksia, ennenkuin se syystä tai toisesta siirrettiin muualle.

Kokeillaan uudelleen.
Onko sinulla "se yksi kirja ylitse muiden"? Mikä se on? Millaista kirjallisuutta ylipäätään luet ja millaista et sitten ollenkaan?

Minun ykköskirjani kautta aikojen on ollut, ja hyvin paljon paremmaksi saa joku pistää, jos aikoo ohittaa, Pat Conroyn Vuorovetten prinssi.
Elokuvakin siitä on tehty, mutta ei mielestäni vedä vertoja kirjalle.

Sitä proosaa, mikä kirjassa on, kun ei voi kääntää elokuvan kielelle.

22

1811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • angi

      ...tai paremminkin ostanut ensin ja nyt joutunut lukemaan rekkarin. Olen aina inhonnut niitä rikosmuotoisia rekkareita. Nyt sitten olenkin sitä mieltä että rekkari on jännä sitä jaksaa lukea monta sivua kerrallaan. Tämän kirjan kirjoittaja on Arnaldur Indridason. Enkelinääni.
      On muuten jännä ja mukaansa tempaava.

      Siksi se edellinen siirrettiin pois kun täällä on oma sivu tälläiselle kirjallisuus asialle. Meneppä katsomaan alkuun mistä voi valita mitä sivua haluaa katsoa.

    • Wivi ek

      mikään himolukija, mutta mieleeni ovat jääneet "Nukkelaakso", en muista tekijää.
      Samoin Forrest Cump oli erittäin hyvä kirjana. Kun siitä tuli VHS-nauha myyntiin, ostin sen heti, mutta pettymys oli valtaisa, filmi ei yltänyt ollenkaan kirjan tasolle.

      • OliviaKoo

        Jaqueline Susan kirjoitti Nukkelaakson. Siitäkin on tehty elokuva, yhdessä pääosassa Barbara Parkins, Peyton Placen Betty.

        Olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvankin.


      • Wivi ek

        mainita vielä "Paratiisisaaren naiset", todella hyvä kirja. Kertoi vähän Jolon tyyliin terroristihyökkäyksestä palmusaarelle, jossa oli joukko vaikutusvaltaisia herroja vaimoineen kokouksessa ja loman vietossa.
        Tekijää en taaskaan muista, sorry kirjailija.


    • Olen lukenut monia kirjoja useaan kertaan, vaikea valita yhtä ylitse muiden.
      Tuntematon Sotilas on tietysti ensimmäisiä moneen kertaan luettuja viidenkymmenen vuoden aikana. Sitten on näitä romssuja Okalinnut ja Nevil Shuten Viisi mustaa kanaa. Mutta ihan ehdotonta suosikkia en äkkiseltään osaa nimetä.

      Luen yleensä ns. hömppää, pääasiassa käännöskirjallisuutta. Mitään raskasta tekstiä en jaksa lukea
      Olisikin pitänyt sanoa lemppariksi Alastalon salissa! Onko joku teistä lukenut sen?

      Siitä edellisestä vastaavasta ketjustahan tuli silloin kirjallisuuspalstalla oikein suosittu, olleeko siellä toista niin pitkää ketjua!

      • KristaTee

        salissa! Voi kamala. Ensimmäisen sivun jaksoin lukea, enkä tajunnut yhtikäs mitään. Tuolla se kirjahyllyssä nököttää ja siihen se jää. Voinpa ainakin sanoa, että on se meillä.


    • Olen aina lukenut paljon, mutta tulee ekaksi mieleen kauan sitten lukemani Tito Collianderin moniosainen muistelmasarja sekä
      Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat, moniosainen sekin, juuri tällä hetkellä on Torey Haydenin kirjat lähes kaikki luettu. Eilen häntä haastateltiinkiin Suomalaisessa kirjakaupassa ja kävin kuuntelemassa muun kaupungilla asioimisen välissä. Vuorovetten prinssi tuo mieleen Benalmadenan kovan syysmyrskyn, sillä se oli minulla matkalukemisena ja mukaansa imaiseva kirja olikin. Filmi ei koskaan näytä tekevän oikeutta kirjalle, kirjassa saa itse luoda kuvatun ympäristön ja ihmiset haluamansa laisiksi. Voi, olisi liian paljon ihania kirjoja vielä suositeltaviksi, mutta nuo tulivat ekaksi mieleen.

    • KristaTee

      laitaan luen. Tosin väliin jätän sota- ja sci-fi-kirjat. Niin, Tuntemattoman tietenkin luin enkä erityisemmin siitä pitänyt.

      Romskut, dekkarit, kevyet. Kaikki menee. Paitsi kioskiromaanit. Lempikirjailijani ovat Kaari Utrio ja Agatha Christie. Lempi Jääskeläinenkin menettelee, hieman rönsyilevää tekstiä kylläkin.

      Tällä hetkellä on menossa Kaukaiset Paviljongit, kuka sitten lie kirjoittanut, en muista enkä jaksa mennä katsomaan. Joku intialainen.

    • uusiks

      Ensimmäisenä tulee mieleen nuorena luettu LAPSI 312 ja PIIKKILANKAKARUSELLI. Kirjailijoita en tietenkään muista. Kypsässä iässä olen hurahtanut filosofisiin ja psykologisiin teoksiin. Myös elämänkerran on makeeta luettavaa. Koulussa inhosin historiaa niiden s----tin vuosilukujen takia. Elämänkerroissa ne tulee sivutuotteena, koska ne kuuluu kertojan elämänkaareen. Arto Paasilinnan "suloinen myrkynkeittäjä" oli naurettavan hauska.

      Tällä hetkellä on yksi ylitse muiden. Laina Sirkiän "Miu evakkotie pois Taikinalt vie". Runoja Taikinan murteella sodan alkamisesta 1939 loppiaiseen 1941. Sitä lukiessa itkettää ja naurattaa.

      Nyt joutoneuksena lukisin enemmänkin vaan silmät ei siitä tykkää.

      • vallu.n

        Hei. Olisiko sinulla tietoa, mistä löytäisin tuon mainitsemasi kirjan Piikkilankakaruselli. Setäni Mikko Kärpänen oli internoidussa laivassa Norjassa ja kirjassa on tarinaa laivan miehistön matkasta Saksan ja Puolan keskitysleireillä. Matka jäi setäni viimeiseksi ja kirjassa on kuulemma mainintoja hänestä.


    • tietysti

      Se on Sinuhe paras kirja edelleen.

      • OliviaKoo

        Minä yritin ja yritin, ihan vimmatusti, lukea Sinuhen, mutta monesta yrityksestä huolimatta en ole päässyt alkua pitemmälle.

        On varmaan upea lukunautinto. Täytyy kai vielä kerran yrittää.


      • KristaTee
        OliviaKoo kirjoitti:

        Minä yritin ja yritin, ihan vimmatusti, lukea Sinuhen, mutta monesta yrityksestä huolimatta en ole päässyt alkua pitemmälle.

        On varmaan upea lukunautinto. Täytyy kai vielä kerran yrittää.

        yritä vain. Se on aivan upea elämys. Filmin näin, mutta se oli pettymys.


      • uusiks
        OliviaKoo kirjoitti:

        Minä yritin ja yritin, ihan vimmatusti, lukea Sinuhen, mutta monesta yrityksestä huolimatta en ole päässyt alkua pitemmälle.

        On varmaan upea lukunautinto. Täytyy kai vielä kerran yrittää.

        Mulle kävi samalla tavalla Kaari Utrion kanssa. Aloitin yhden kirjan moneen kertaan. Kieli oli niin outoa etten tajunnut mitään (= se syntymävika) lukemastani. Muutaman vuoden kuluttua hurahdin niihinkin täysin.

        Tuo lukeminenkin tuntuu olevan aika paljon kiinni elämäntilanteesta ja mielialasta. Se mikä ei kolhada tänään voi kolahtaa viikon päästä. Kaikilla on myös oman persoonan mukainen maksu. Se on hienoa koska silloin voimme keskustella erilaisista näkökannoista ja mieltymyksistä.

        Itte aattelin kokeilla noita teidän omia kokemuksia. Tiedä vaikka saisin uuden kulman (näkö) elämänkumppaniksi.


      • marjapensas

        ”Sinuhe” on minulta jäänyt lukematta, syystä että.
        Ostin kirjan vuosia sitten Helsingistä makasiinikirppikseltä, halvalla ja ajattelin,
        nauttia lomallani täysin siemauksin Waltarin menestysromaanista.

        Kirjan entinen omistaja oli saanut sen lahjaksi sairaalaan, jossa sairasti parantumatonta syöpää.
        Ja kirjoitti päiväkirjaansa, viimeisiä päivittäisiä tuntemuksiaan kirjan sivuille.
        Muutaman sivun yritin lukea ja ohittaa ne muistiinpanot, mutta ei auttanut.
        Laitoin kirjan kiinni, enkä sen jälkeen ole sitä avannut.


      • OliviaKoo
        uusiks kirjoitti:

        Mulle kävi samalla tavalla Kaari Utrion kanssa. Aloitin yhden kirjan moneen kertaan. Kieli oli niin outoa etten tajunnut mitään (= se syntymävika) lukemastani. Muutaman vuoden kuluttua hurahdin niihinkin täysin.

        Tuo lukeminenkin tuntuu olevan aika paljon kiinni elämäntilanteesta ja mielialasta. Se mikä ei kolhada tänään voi kolahtaa viikon päästä. Kaikilla on myös oman persoonan mukainen maksu. Se on hienoa koska silloin voimme keskustella erilaisista näkökannoista ja mieltymyksistä.

        Itte aattelin kokeilla noita teidän omia kokemuksia. Tiedä vaikka saisin uuden kulman (näkö) elämänkumppaniksi.

        Muutama vuosikymmen sitten luin Utriot. Ne, mitkä siihen mennessä olivat ilmestyneet. Sitten tuli kiintiö täyteen.
        Kotimaisia en lue juuri lainkaan, vain käännöskirjallisuutta. Sitä, mistä se johtuu, en tiedä. Kai se on sitä, että alkuperältään vieraskielisissä kirjoissa ovat henkilöt ja tapahtumapaikat niin erilaisia.

        Suomalainen miljöö kun on tuttu muutenkin. Ja suomalainen ajatustapa.


    • Gogol'in

      Kuolleet sielut, ehdottomasti.

    • pikkumusta ek

      Minulle on jäänyt mieleen kaksi kirjaa tuolta 70-luvulta ja ne molemmat ovat koskettaneet sisintäni voimakkaasti.

      Ensimmäinen on nimeltään "Eric" ja kirjan on kirjoittanut Doris Lund. Kirja kertoo kirjailijan pojasta Ericistä, jolla todettiin leukemia. Se on rehellinen kuvaus alusta loppuun äidin ja pojan välisistä tunteista ja toivosta toivottomuuden keskellä. Koen aina suuri tunteita lukiessani tuota kirjaa.

      Toinen kirja on matkakertomus nuoren Robin Lee Grahamin yksinpurjehduksesta maapallon ympäri. Hänen veneensä nimi oli DOVE, ja se on myös kirjan nimi. Millaisia tuntemuksia hänellä oli olla yksin oman itsensä kanssa pelottavalla myrkskyisellä merellä. Siinä on myös onnea, Robin löysi itselleen vaimon tuolta matkalta. Kirjassa on paljon kuvia matkan varrelta, joten tavallaan kokee sen matkan itse myös.

      • folk

        Muutama vuosi takaperin luin Kalle Päätalon Ii-joki sarjan alusta alkaen.
        Mitähän niitä nyt on pitkälti toistakymmentä paksua kirjaa.
        Jäin jotenkin koukkuun niihin.Useimmat sanoo niitä pitkäveteiseksi,mutta minä pidin niistä.
        Myöskin Koilismaa sarjan olen lukenut.
        Minulle kyllä käy melkein mikä vaan kirja,kunhan ei ole ihan skifiä.


    • aureliina

      kirjoittanut John Steinbeck. Olen elokuvana nähnyt monta kertaa, mutta vasta äsken luin kirjan ja suosittelen. Taas kerran näkee, miten elokuvaan joutuvat karsimaan monta hyvää juttua kirjasta pois.

      • Fridanna

        kaksi kertaa Tolstoin Anna Kareninan ja katsonut elokuvan ja nähnyt myös teatteriversion. Kirjat (I-II) menevät ylitse kuultavien ja katsottavien versioiden. Toiseksi paras on toistaiseksi Rakel Liehun Helene-kirja. Minusta se kirja on kuin Schjerfbeckin maalaus.


    • ja pidän monista

      eri tyyliin kirjoitetuista kirjoista.Tällä hetkellä on kirjastosta lainassa Cathy Kellyn "Rakkautta rivien välissä",Cecelia Ahernin "Yllätysvieras" ja Jude Devereaux`in "Ensimmäinen kosketus".Siis rakkautta ja romantiikkaa.ON yksi aihe jota en koskaan lainaa ja se on sotakirjat.Oma hylly pursuaa romaaneita ja tälläkin hetkellä olen kahdessa kirjakerhossa.Viime vuosien suosikkini kotimaisista kirjailijoista on Lehtinen Tuija ja Rissanen Pirjo.Ulkolaisista Cookson, Devereaux.Nancy Thayer,Hannah Kristin muutamia mainitakseni.Cecelia Ahernin P.S.Rakastan sinua lukiessani nauroin ja itkin vuoron perään mutta tämä uusin meni vähän" yli ymmärryksen".Untinen-Auelin "luolakarhun klaani"on kirjasarjastaan ehdoton suosikkini.Kyllähän näitä löytyy kuinka ja paljon kun isäntä on hiljaista sorttia eikä aina jaksa itse olla äänessä niin kirja kädessä aika kuluu rattoisasti.
      Hyviä lukunautintoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4906
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3486
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2727
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      38
      1763
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1690
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe