pitäisi tehdä, kun leikattu rinta ( rintasyöpä> osapoisto ja imusolmukkeiden poisto)kipeytyy. Siis nimenomaan rinta kipeytyy rasituksesta.
millaista
jumppaa...?
8369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ensihätään voit pumpata leikatun puolen kättä,ota vaikka sideharsorulla ja puriatat sitä.
Samaa mietin vajaat kaksi vuotta sitten itsekin. Heti alkuunsa sain ohjeen LEIKATUN PUOLEN KÄTTÄ EI SAA RASITTAA. Valuin seiniä ja lattoita pitkin kun yritin saada jäänteet toimimaan. Parhaaksi osottautui JUMPPAPALLO. Sen päälle selälleen ja kädet levälleen. Ei tarvitse viruttaa mitään pakolla. Asentoa muuttamalla venyy omia aikojaan eikä edes satu.
Hierontaa ei missään tapauksessa. Neuvoi muutama asiantuntija mikä tarkoittaa kohtalotoveria. Aina kun on mahdollista niin käsi taivasta kohti. Telkkaria ketsoessa käsi sohvan selkänojalle.
Kantamisen, nostamisen ja punnertamisen kanssa pitää olla tarkkana. Leikatun puolen käsi turpoaa vähästäkin rasituksesta. Olen nähnyt oman reiteni paksuisia käsiä. Jos pääsee turpoamaan on jatkuvaa ruljanssi tukihihan, lymfahieronnan sun muuna kanssa.
En halua pelotella. Kerron vain sen minkä olen nähnyt ja kokenut.
Olen nyt huomannut miten pienestäkin rasituksesta leikattu puoli turpoaa! Käden turpoamisen ymmärtäisinkin mutta lisäksi turpoaa nimenomaan myös leikattu rinta.
Täytyy lisätä tuota venyttelyä...
Oon se jatta. Ohjelma ei hyväksynyt sitä
Ystävä hyvä, ole todella varovainen turpoamisen kanssa. Tässä vaiheessa sitä ei ehkä vielä usko että turpoaminen jää ollakseen. Ystävältäni poistettiin n. 30 vuotta rinta. Hoidoksi sai vain säteet. Aiemmin en ollut katsonut hänen käsiään sen kummemmin. Vasta oman leikkaukseni jälkeen turpoaminen tuli puheeksi. Hän näytti leikatun puolen kättä. Niin oli kuin pyöreä halkopötikkä. Nimenomaan hän korosti ettei leikatun puolen kättä saa rasittaa. Kauppakassi ja vastaavat pitää tehdä terveellä kädellä. Nainen on kekseliäs olento. Sitä kautta ne omat jipot löytyy.
Laiska kun olen niin en viitsinyt rasittaa sen enempää tervettä kuin leikatun puolenkaan kättä. Nyt kummallakin hoituu homma kuin homma. Turvotusta ei ole lainkaan. Konkarit on parhaita esimerkkejä.
Jatta! Niin se on: lääkäreillä ja hoitajilla on tieto, potilailla on kokemus!
Minulla on leikattu puoli onneksi vasen ja olen oikeakätinen. Valitettavasti mm. töissä joutuu kantamaan esim. kopiopaperilaatikoita, siihen tarvitaan kaksi kättä. Täytyy yrittää keksiä keinot... ja muistaa venytellä.
Tiedän mitä tarkoitat. Itselläni oli ongelmia (reuma) pyykkikorin kantamisessa. Fiksu lapseni totesi ”osta kaljakärrit, niillä on helpompi kuljettaa”. Tein työtä käskettyä, maksoivat 26 €. Sen jälkeen ei ole käsiä pahemmin pakotellut.
Pyydä työnantajaa ostamaan kärrit. Selvitä miksi jatkuva nostelu ja kantaminen on vaarallista. Turvotuksesta voi seurata sairaslomia. Kyseessä on myös TYÖTURVALLISUUS!!!! Sehän on työnantajan vastuulla.
Ehdotanpa heti huomenissa esimiehelle, että tarvitsen "kaljakärrit"... onneksi minulla on huumorintajuinen esimies ja ymmärtää kun selitän asian... Mietittiin kyllä tuota kärriasiaakin... Eipä tullut nuo kaljakärrit mieleen...
sillä konstilla kuulemma saa mitkä lie neseet kulkemaan jos imusolmukkeita on poistettu esim. kainalosta. Se kuulemma vähentää myös turvotusta. Harrastin itse tällaista kuukauden pari leikkauksen jälkeen. Ei tullut ongelmia. Myöhemmin olen sen jättänyt, mutta olen pohdiskellut sitä, että tämä tietsikkahomma oikeastaan vastaa samaa jumppaa. Ainakin jos leikkaus on ollut oikealla puolella ja olet oikeakätinen eli käytät hiirtä oikealla kädelläsi. Luulisin että sama koskee vasureitakin varsinkin jos leikkaus on kohdisunut sinne vasemmanpuoleisiin imusolmukkeisiin.