Hei! miesystäväni on masentunut. Ja aina, kun masennuskausi iskee, hän sanoo haluavansa erota, pienestäkin asiasta. Näen kuitenkin, ettei halua sitä oikeasti. Olen yrittänyt tukea ja ajattelen, etten luovuta ja missään nimessä jätä häntä. Mitä mieltä olette. Kun on masennuskausi, pitäisikö antaa olla kokonaan itsekseen, vai yrittää pitää yhteyttä, vaikka sanoo, ettei halua?
masentuneen kanssa
seurustelu
6813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hei, minulla sama tilanne, mutta mieheni on ahdistunut. rankkaa olla rinnalla ja koittaa ymmärtää. eropuheet kuuluvat usein näihin ongelmiin. On usein parasta antaa heidän olla itsekseen ja yrittää kärsivällisenä odottaa heidän omaa lähestymistään kun tilanne rauhoittuu. aina ei sitä jaksa, koska haluaahan sitä olla miehelleen rakas ja läheinen.
Hei
Olen itse masentunut tyttö.. ja aina kun masennus iskee todella pahasti päälle, niin yritän hakea poikaystävästäni eroa, vaikken haluaisikaan. En tajua mikä siinä on.. kai sitä haluaa satuttaa itseään oikein perusteellisesti että saisi syyn lopettaa kaiken. Muilla tietysti voi olla ihan eri tavalla..
Mutta ajattelin vain sanoa, että koettakaa jaksaa. Kyllä me masentuneetkin jaksetaan rakastaa.. Välillä vaan tarvitsee ihan kamalasti syliä ja auttavaa halausta, ja se saattaa tulla ulos ihan muunlaisena kuin yksinkertaisena kysymyksenä.
Nojoo..
Niin, kyllähän siinä läheinen kokee monenlaista tunnetta yrittäessään ymmärtää kumppaniaan, jolla mielenterveysoiretta. Viestistä ei käy ilmi miten miesystävä hoitaa masennustaan, toivottavasti hoitokontakti on, jos olo haittaa arkea. Oletko ajatellut joskus mennä mukaan parikäynnille tms ?
Siinä voisi saada tietoa ja tukea. On myös yhdistys: omaiset mielenterveystyön tukena
http://www.omaisten.org/etusivu.php
Jaksamista molemmille, sullakin on oikeus monenlaisiin fiiliksiin
Sairastuin masennukseen kovien menetysten kautta,samalla sairastuin vakavaan paniikkihäiriöön,kauhu ja pelkotilat jokapäiväisenä seurana.
Lapsemme oli pieni.Halusin eroa,että mies ja lapsi voisivat olla onnellisimpia ilman minua.
Silloinv.1980 ei ollut näitä puheita ja tietoja näistä sairauksistaSain vain unilääkettä.En edes tiennyt mikä minun oli.Ei miehenikään.
Vaan mieheni voimasta olen elossa,tervehtyneenä ja jopa täysin voimin elämässä kiinni,sairastettuani sitä ennen n.15 vuotta.
Masennus on pieni kuolema,mutta siitä selviytyminen on ylösnousemus.
En jättäisi rakastani hänen sairaudessaan yksin,antaisin hänen vain tietää,että olen lähellä,vaikka hän ei juuri tuntisi mitään.
Nykyisn on olemassa tehokkaita terapiamahdollisuuksia ja yhdessä lääkkeen kanssa useimmiten auttavat,eikä tarvitse näin kauan ehkä kärsiä.
Voimia kaikille!
Vannottaa voivansa hyvin ja sanoo, ettei rakasta minua. Tottakai tukisin häntä ja menisin minne vaan terapiaan. Hän vain sanoo, että ei halua puhua asiasta kanssani. Olen tuntenut hänet 10 kuukautta... Sanoi vain nyt lopettavansa suhteemme ja etsivänsä tulevaisuudessa vaimon, jota rakastaa ja haluavansa perustaa kodin.. Kuinka sattui... vain edellisviikolla sanoi kaiken olevan hyvin ja haluavansa jakaa elämäänsä kanssani. Ei mulla ole muuta vaihtoehtoa, kuin toiveensa mukaan tehdä. Unohtaa hänet, koska ei halua apua multa ja luulee taas, että kun tapaa uudeen, elämä paranee ja parenee taudistaan..
ens siis voi auttaa enää mitenkään, vaikka niin haluaisin. olen vielä kovin rakastunut häneen
suurikaan onnettomuus, jos yksin jäit - jos mies ei tiedä mitä puhuu... On aika kummallista, että heti sanottuaan kaiken olevan hyvin väittääkin toisin. Ja jos hän vielä luulee, että uusi nainen hänet sitten parantaa...
Oiskohan kyse aivan jostain muusta kuin masennuksesta? Taitaa käyttää keppihevosena sitä asiaa!
Kyllä masennuksesta kärsivällä parisuhteesta on apua, mutta ei se mikään parannuskeino ole. Ei suhde saa olla mikään terapiasuhde eikä toisen kustanuksella voi ruveta elämään millään tasolla!