Söin tänään pussillisen sipsejä,kaksi 100g suklaalevyä ja puoli pussia karkkia.Oksensin kaiken pois(toivottavasti).
Odotan näitä hetkiä kun on vapaapäivä,lapsi päiväunilla ja pääsen ahmimaan ja sitten oksentamaan.Se on minun huumeeni.
Olo on väsynyt mutta jotenkin niin puhdas tämän session jälkeen.Onhan mulla ylipainoa,jota olen saanut hyvin pudotettua vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.Silti haluan syödä suklaata,leivoksia,sipsejä,pizzaa,salmiakkia,jäätelöä,hampurilaisaterioita jne.Mutta enhän minä niitä sisääni sulamaan jätä.Sormet kurkkuun ja olo on taas "puhdistunut".
Jaksan vielä ihan hyvin,ja laihdutustavoite pitää mut tässä kuviossa mukana.
Kaikki alkoi kymmenen vuotta sitten,kun laihdutin ekaa kertaa.Sitten lopetin,en tajua miksi.Lihosin takaisin,sain kuulla piikittelyä ylimääräisistä kiloista,mikä helvetti siinäkin on ettei ihmiset muusta osaa vittuilla kun siitä,miten paljon joku painaa??Kukaan ei edes tiennyt kuinka sairas oikeasti olin.Olin normaalipainoinen,joten ei ne varmaan olisi edes uskoneet. Sitten se salailu.Tuli opittua se hiljaa oksentamisen jalo taito jne.
Nyt luisun samaan kuin sillon kymmenen vuotta sitten,mistä kukaan ei tiedä.Ensirakkauteni oli viina,bulimia on edelleen rakastajani. Olen mä naimisissa,ja perheellinen,mutta tämä on se salaisuus,josta en voi kertoa edes miehelleni. Niin ymmärtäväinen ja rakas kun hän on.
En minä halua parantua,tai saada apua,se on sairasta ja kamalaa.Niin,ja mä olen ylipainoinen ja 26v.Ei kukaan varmaan uskoisi jos kertoisin,syömishäiriöt on yleisesti teinien sairauksia.
Pidän tämän salaisuuden itselläni ja toivon että herään vielä huomennakin.
Odotan näitä hetkiä kun on vapaapäivä,lapsi päiväunilla ja pääsen ahmimaan ja sitten oksentamaan.Se on minun huumeeni.
Olo on väsynyt mutta jotenkin niin puhdas tämän session jälkeen.Onhan mulla ylipainoa,jota olen saanut hyvin pudotettua vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.Silti haluan syödä suklaata,leivoksia,sipsejä,pizzaa,salmiakkia,jäätelöä,hampurilaisaterioita jne.Mutta enhän minä niitä sisääni sulamaan jätä.Sormet kurkkuun ja olo on taas "puhdistunut".
Jaksan vielä ihan hyvin,ja laihdutustavoite pitää mut tässä kuviossa mukana.
Kaikki alkoi kymmenen vuotta sitten,kun laihdutin ekaa kertaa.Sitten lopetin,en tajua miksi.Lihosin takaisin,sain kuulla piikittelyä ylimääräisistä kiloista,mikä helvetti siinäkin on ettei ihmiset muusta osaa vittuilla kun siitä,miten paljon joku painaa??Kukaan ei edes tiennyt kuinka sairas oikeasti olin.Olin normaalipainoinen,joten ei ne varmaan olisi edes uskoneet. Sitten se salailu.Tuli opittua se hiljaa oksentamisen jalo taito jne.
Nyt luisun samaan kuin sillon kymmenen vuotta sitten,mistä kukaan ei tiedä.Ensirakkauteni oli viina,bulimia on edelleen rakastajani. Olen mä naimisissa,ja perheellinen,mutta tämä on se salaisuus,josta en voi kertoa edes miehelleni. Niin ymmärtäväinen ja rakas kun hän on.
En minä halua parantua,tai saada apua,se on sairasta ja kamalaa.Niin,ja mä olen ylipainoinen ja 26v.Ei kukaan varmaan uskoisi jos kertoisin,syömishäiriöt on yleisesti teinien sairauksia.
Pidän tämän salaisuuden itselläni ja toivon että herään vielä huomennakin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä olen pian 27 ja bulimiaa takan noin 11 v...
Haluasian lapsen,mutta ei taida onnistua;kaikki elimistössä ihan sekaisin,tuskin koskaan onnistuu saada lasta.Mua niin kaduttaa;MIKSI minusta tuli bulimikko???Miksi en osannut hyväksyä itseäni.Olen monesti miettinyt itsemurhaa,aina jotenkin onnistunut välttymään siltä kuitenkin.Moni asia on mennyt bulimian takia ohi.Tunnen itseni niin yksinäiseksi.
Mä olen 28-vuotias, bulimiaa ja anorexiaa takana 10 vuotta. Muutaman vuoden olin jo ihan kuivilla, mutta kriisi henkilökohtaisessa elämässä puoli vuotta sitten ajoi taas tähän samaan paskaan. Minä kyllä puhun asiasta avoimesti mieheni kanssa sekä joidenkin ystävieni, psykologit ja lapinlahti on tulleet tutuiksi nuorempana. Läkitys edelleen päällä, jota nyt nostin siinä toivossa, että tämä hulluus hieman siiryisi taka-alalle.
itseasiassa bulimia on yleisempää 20-30v naisilla kuin teini-ikäisillä.
sairaanhoitohenkilökunnallekin niin ne ei olis niin pöllämystyneitä nähdessään aikuisen bulimikon.
Itse sairastuin 23-vuotiaana, äitikin olin jo silloin. Mikä paha minuun iski??? Mä en edes tajunnut, mitä mulle oli tapahtumassa. Ei ollut netti näin yleinen kuin nyt. Sain vahingoittaa itseäni aivan rauhassa, koska syömishäiriöt olivat vain teinien juttu ammattilaisten mielestä.
Äiti minäkin. Normaalipainoinen, hoikkakin. Aikoinaan pitkään lääkityksellä ja intensiivisessä terapiassakin, mutta parempia aikoja on vaikea hakea. Korkeasti koulutettu, vaativassa työssä - liikaa paineita onnistua kaikessa, töissä, kotona. Mies tietää, muttei osaa tukea. Ja miten tuet, kun en näytä edes haluavan parantua :(
ajatusten vaihto mahdollisesti sähköpostitse tai uuten? Mistä päin olette kotoisin? Itse voisin kuvitella tapaavani uusia ihmisiä tai ainakin vaihtavani ajatuksia samasta sairaudesta kärsivien kanssa...
Etelä-Suomesta kotoisin. Olisi ihan mukavaa joskus kertoilla kuulumisia,koska tämä sairaus on monen mielestä "ällöttävä".Eikä monet edes ymmärrä,jos evät ole joskus käyneet samaa läpi.
Tällä hetkellä elämä on aika stressaavaa,joten olisi ihan kiva vaihtaa vaikka mailitse tuntemuksia,sillä en pysty avautumaan kenellekkään päin naamaa.
Kukaan ei koskaan lapsena kysynyt "mikä hätänä" jos kiukutti tai itketti.Käskivät vain olemaan reipas/hiljaa,ja sillä on sitten päästy tänne asti.Nyt huomaan joskus toistavani samaa kaavaa oman lapsen kanssa,ja sekin ahdistaa. Siis toistan samaa kaavaa kun omat vanhemmmat ja tapan itseäni hitaasti.
Olisi kiva tietää,mikä mut pysäyttäisi..
joku sanoi, että "sairaanhoitohenkilöstelle jos sanoisit.." minä OLEN sairaanhoitohenkilöstöä..olen sairaanhoitaja,ei minun kuulu saitras olla! totuus: bulimia kestänyt yli 10 vuotta,itsemurjha ainoa ratkaisu.apua en hae,työkaverit saa kuullu,häpeää en kestä.toivottavasti en ole ensi viikolla täällä lukemiassa vastauksia tähän viestiin..-epätoivo-
Voimia sullekkin.. :(
Mulla ollu syömishäiriöitä jo 11 vuotta eikä loppua näy. välillä elän helvetissä.
Uskon sen,tuntuu,ettei mitään jaksaisi. Nyt on menossa ihan "hyvä vaihe". Mutta kokoajan mietin,millon pääsen taas ahmimaan ja oksentamaan.. Nyt on niin paljon töitä ettei ole pahemmin ollut aikaa moiseen. Eikä se oikein työpaikalla onnistuisi.. Ensi viikolla olisi pari päivää vapaata,joten olisi hyvät mahdollisuudet,rukoilen vain,että pomo soittaisi lisää työvuoroja.
mulla on 4 lasta ja olen sairastanut bulimiaa 15 vuotta.
kerroin siitä ensimmäisen kerran n.puoli vuotta sitten mun aviomiehelle.sen jälkeen äidilleni ja siskolleni ja kahdelle veljelleni.jos haluat jutella asiasta mun kans,niin laita viestiä [email protected]
p.s.oon ite 28 vuotias,joten ollaan aika samassa tilanteessa.ja myös naimisissa...