Hei.
Minulla on juuri ekaluokan aloittanut poika joka on arka ja ujo, joka useasti purkautuu sosiaalisissa tilanteissa riehumisena. Esim jos kotiin tulee vieras/vieraita riekkuminen ja villeys iskee pikkuhiljaa ja menee joskus aivan mahdottomaksi. Me kylässä ollessamme poika turvautuu minuun (oudoimmissa paikoissa) kyhnyttää minussa kiinni, roikkuu, repii puseroani ja riekkuminen alkaa siitä pikkuhiljaa.
Ongelmia ollut myös eskarissa, ja nyt koulussa on pikkuhiljaa ruvennut vallattomaksi.
Pojan arkuus on joskus niin vahvaa että ei uskalla mennä edes naapurin lasta pyytämään ulos, ilman minua. Nyt pitäis alkaa irtautumaan kunnolla äidistä ja kulkea koulusta itse kotiin.. mutta minun ei auta kuin lujasti uskoa että se lapseltani onnistuu.
Kun poika kaverinsa luona leikkimässä on kuulemma oikein kiltisti ja käyttäytyy asiallisesti.. mutta jos minä siinä olisin niin roikkuisi minussa ja jne. Kaupassa käynnit yhdessä on joskus niin tuskaisia että olen miettinyt että huomattavasti helpommalla pääsisin jos en häntä ota mukaan. Kotona kahden ollessamme käyttäytyy myös asiallisesti eikä pahemmin "seinille hypi" mutta kummallista tahallaan minun ärsyttäminen ruokapöydässä.. saattaa leikkiä ruualla tahallaan, jne.. ja kun vien pois pöydästä niin siitähän itku syntyy ja maanittelu "en mä enää" ja "arestin jälkeen saattaa sama jatkua. Ja kun jotain pyydän tekemään tai jonnekin ollaan menossa niin häntä saa pyytää niin moneen kertaan että lopulta pitää suuttua. Ns. arestiportaissa on poika istunut tämän tästä rauhoittumassa. Ja nyt viimeisin ongelma, pojalla löytyy myös temperamenttiä mutta sillä huonolla tavalla.. ei siedäkään joitai vastoin käymisiä (lasten keskeisiä nahisteluja) ja saattaa nyrkki heilahtaa.
Olen käynyt poikani kanssa perheneuvolassa jo vuoden mutta tuntuu ettei sieltä mitään neuvoja saa vaan siellä käyn vain purkamassa sydäntäni. Itselläni alkaa olemaan hermot niin tiukilla ja väsymys tähän kun en keksi mitään keinoa millä saisin poikani rauhottumaan ja voittamaan pahimman arkuutensa.
Vinkkejä?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei!
ADHD ilmenee monella tavalla. Pojilla se on yleisempää ja ilmenee usein juuri ylivilkkautena. Tytöillä se ilmenee joskus jopa vetäytymisenä.
Myös aisiyliherkkyyksiä voi ilmetä:
Lapsi voi ylireagoida kosketukselle, mutta alireagoi kipuun.
Suuntien, muotojen ja erilaisten käsitteiden hahmotus voi olla vaikeaa.
Vaaran tunteen puuttuminen.
Masentuneisuus, ahdistus, uhmakkuus...
Lapsi tarvitsee erityisen paljon aikuisen ohjausta, päiväkodissa, koulussa ongelmattilanteita...
Oppimiseen liittyviä vaikeuksia lukemisessa, matematiikassa, muistivaikeuksia, unihäiriöitä...
Siinä joukko oireita, jotka sopivat ADHD lapseen ja jotka tulivat mieleeni nyt. Muitakin oireita on, onhan jokainen lapsi yksilö.
On tärkeää, että lapsesi tutkitaan, että häntä voidaan auttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos epäilet ADHD:ta tai jotakin muuta häiriötä. Alle kouluikäisille tätä diaknoosia ei juuri edes tehdä.
ADHD lasta voidaan auttaa paljon sopivalla terapialla ja erilaisilla menetelmillä. Ole rohkea! Hanki apua, että jaksat.
Terv. Anni, lastentarhanope
olen miettinyt tuota ADHD:ta mutta pojallani ei tuntuisi olevan oppimisvaikeuksia. Lukemaan oppi kuusivuotiaana kuin itsestään ja laskee yhteen ja vähennys laskuja hyvin, on erityisen innostunut lukemisesta ja laskemisesta ja uuden oppimisesta yleensä. Muistipeleissä oli tosi hyvä jo pienenä, muodotkaan ei tunnu olevan suuri ongelma. Kotona tykkää kosketuksista, halailua ja silittelyä muuten lähellä oloa (ehkä liikaakin, tulee yöllä viereeni, aina) ja kipuun ei alireakoi, pelkää esim rokotepiikkiä ja osaa olla varovainen. Tästä tuli mieleen että päiväkodissa ollu joskus tilanne josta lapseni piti ottaa pois (mukilointia), ja hän oli sanonut itkuiseksi ja vihaisesti että älä purista, irrota minusta heti, lapsia ei saa satuttaa.
Mutta tämä äiti-riippuvuus, arkuus tuottaa ongelmia ja sosiaaliset tilanteet. Eilenkin testiksi kävin kylässä sellaisessa paikassa jossa lapseni ei ole pitkään aikaan käynyt. Ujosteli ja oli minun "kimpussa" aluksi,jonkin ajan päästä alkoi värkkääminen ja tottelemattomuus.. kaiken teki niin kuin kiellettiin. Ennen kylään menoa tehty sopimus unohtui täysin lapselta.. Olisi tietenki pitänyt heti lähteä pois kun vähäinenki riehumisen merkki ilmestyi. Ja käyttää jotain palkintoa taas houkuttimena. Mutta olen kokenut ettei tämä lahjontakaan auta, "jos tämä onnistuu niin saat sen tai jotain muuta kivaa". Poikanipa käänsikin tämän jossain ´vaiheessa niin että joka tilanteessa kysyy mitä mä saan jos tottelen.
Tokihan on aikoja jolloin poikani tekee niin kuin pyydetään ja osaa olla ns. kiltti lapsi mutta kun tätä taistelua on joka päivä melkein joka asiasta niin tuntuu että minulla on sellainen tiukka pinna otsassa joka kohta napsahtaa poikki.. ja en huomaa niitä onnistuneita asioita joka kerta.
Ärsyttää kun moni tuijottaa liikaa tuohon ADHD-tautiin. Meitä ihmisiä on niin monensorttisia.
Minä kiinnittäisin ennemmin huomion vanhempiin.
Syöttekö oikein? Liikutteko tarpeeksi? Onko lapsella virikkeitä kotona/ulkona? Vietättekö aikaa lapsenne kanssa? Ja monta muutakin asiaa, mutta en viitsi tässä alkaa niitä luettelemaan.
Lapselle tarjotaan koulussa ja kotona varmasti monipuolista ruokaa, eriasia on se että lapsi ei kaikkea suostu edes maistamaan. Liikumme päivittäin ja virikkeitä on kotona ja ulkona, yhdessä pelaamme, leikimme, hassuttelemme. Olemme melkein kokoajan yhdessä, paitsi päivät tietenki minä töissä ja lapsi koulussa. Itselle sentään ei ole pahemmin omaa aikaa jota joskus oikein tosissani kyllä tarsin. Mutta minkäs teet, tämä on tätä työssä käyvän yh:n elämää.
Kannattaisiko käydä kasvatusneuvolassa yms.. juttelemassa. Ei minusta tuossa tilanteessa kannata vielä mitään diagnoosia miettiä. Ehkä jotkin sosiaalistavat leikit, pelit, musiikki voisi vähentää pojan ujoutta. Voihan olla, että tässä elämänvaiheessa poika on vain liian ujo, ja siksi takertuu äitiinsä.
Jep, niin kuin aikaisemmin kirjoitin "Olen käynyt poikani kanssa perheneuvolassa jo vuoden mutta tuntuu ettei sieltä mitään neuvoja saa vaan siellä käyn vain purkamassa sydäntäni".
Lastani ei kiinnosta joukkuepelit tms tekeminen isossa porukassa. Enkä pakottamalla häntä voi sellaiseen laittaa. Nyt ollaan löydetty tosi mieleinen tekeminen, tykkää käydä uimassa ja tätä ei jätetä vain kesään. Meistä tulee uimareita :)
Rohkeuttakin on alkanut löytymään. Hän käveli ekaa kertaa koko matkan koulusta kotiin yksin. Ja sovitusti ilmoitti että on saapunut kotia. Tämän onnistumista itse pelkäsin kovastikin koska puolesta välistä matkaa tuntui olevan vaikeaa, (siihen asti helppoa mutta kun näki äitinsä niin jännitys laukesi).
Ok, sori luin taas huonosti alkuperäisen viestisi. :8
Nämä liikuntajutut on kyllä vaikeita. Tiedän yhden a-pikkupojan, jolle tekisi kanssa hyvää jalkapallo, mutta ei vain suostu juokkuepeliin. :D
Hyvältä vaikuttaa kuitenkin tuo koulutiehomma. Miten olisi vaikka musiikkiterapia. Jos teiltä päin sellaista löytyisi tai ihan musiikkikin.
Hmm.. joo.. tässä tulikin mieleeni että ainakin itselle joskus teki ihmeitä sellainen rentoutus musiikki. Pitääpä käydä kirjastosta katselemassa jos jotain mukavaa löytyisi. Voitaisiin yhdessä yrittää rentoutua kuuntelemaan musiikkia, tv, kännykät ja ovikello suljettuina olkkarin lattialle viltinpäälle pötkötellen.