Päästäkää irti

Exälläni on uusi avovaimo ja keväällä perheeseen syntyi vauva. Olen kovin hyvilläni, että heillä menee hyvin ja ovat onnellisia. Miksi sitten olen hieman katkera exääni kohtaan. Ehkä siksi, että eromme jälkeen meni neljä vuotta, kun lapset eivät kertaakaan tavanneet isäänsä.

Nyt tapaamisia on pikkuhiljaa elvytetty perheneuvolan avustuksella. Tapaamisten välillä tosin on kuukausia, olipa jopa puoli vuottakin. Lapset (8 ja 10v) eivät pidä isästään yhtään, koska hän vaan huutaa ja valittaa koko ajan. Isä ei tee lasten kanssa mitään. Lähinnä uusi avovaimo on lasten kanssa touhunnut tapaamisten aikana. Kesällä lapset olivat mummolassa avovaimon kanssa, koska isällä oli työkiireitä, eikä päässyt (joutunut?) mukaan. Tälle matkalle lapset lähtivät mielellään.

Ihmettelenkin miksi isä ei jatkanut hiljaiseloaan, kun ei tunnu välittävän lapsista juuri ollenkaan. Ovat vaan vaivana ja riesana. Miten kukaan voi hylätä omat lapsensa vuosiksi ja sitten kuvitella, että voi kävellä takaisin nauttien kunnioituksesta ja arvostuksesta lasten silmissä?

koskeeko kehoituksesi silti minuakin?

kiinni niinkuin mua, rakastaa ja haluuu takasin, mutten mee.

Avioliiton aikana toivoin, että tulisi joku nainen ja veisi ukon mennessään. Ei tullut, piti erota. Eron jälkeen toivoin, että tulisi joku nainen ja veisi ukon mennessään. Ei ole tullut. Minkäs teet, ukko vetää vanhaa latua ja häiriköi säännöllisesti.
Se on sen lajin sissi, että sen kanssa voisi mennä talent-kisaan ohjelmanumerolla "pysyy pitämättä".