Muutama välivuosi...

Christine

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2004 ja siitä lähtien on tullut pidettyä ns. välivuotta. Ja voin kyllä suositella sitä, jos ajan vain käyttää hyödyksi.

Itse lorvailin ensimmäisen puoli vuotta lukion jälkeen ja pidin "lomaa". Ei nyt sinänsä kehittävää enkä ole siitä erityisen ylpeä, mutta tulipa pidettyä. Seuraavan puoli vuotta kävin työkkärin järjestämää työelämään ohjaavaa kurssia ja sitä kautta sain työpaikan mieleiseltä alalta. Oltuani jonkin aikaa töissä, kävin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen, jossa sitten kului se yksi vuosi. Sen jälkeen olen ollut töissä ja käynyt erilaisia kursseja ja tällä hetkellä minulla on vakituinen työpaikka. Ammattitutkinnon suorittamisen aloitan kuukauden päästä oppisopimuksella.

Olen ratkaisuuni tyytyväinen, sillä en olisi vielä pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan itseäni tälle alalle, jolla nyt olen. Mutta nyt tämä tuntuu unelma-ammatilta! Sain tarpeeksi miettimisaikaa, ehdin kasvaa välivuosieni aikana ja opiskelumotivaatiokin on nyt ihan eri luokkaa.

Ja suosittelen todellakin kursseja, joita ammattiopistot, työkkärit ym. järjestävät! Niiltä saa paljon irti lyhyessä ajassa ja niistä on ainakin minulle ollut hyötyä sekä töihin, että opiskelemaan hakiessani.

1

928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ninnnnniiiiiii

      Mulla on aika samanlainen juttu.... pääsin lukiosta pois helmikuussa 2006 enkä ole hakenut mihinkään kouluun, koska en tiedä mitä haluaisin opiskella. Käyn töissä ja harrastelen kaikenlaista ja haen kouluun VASTA sitten kun tiedän mitä haluan opiskella. Mä en halua opiskella mitään mikä mua ei kiinnosta. Kaikki äidin kaverit luulee et mä oon hakenu vaikka minne, mut en oo päässy minnekkää.... antaa luulla, ihan sama mulle. Mun poikaystävän veli teki kans sillee et meni lukion jälkeen töihin ja 25-vuotiaana sitten keksi mitä haluu opiskella ja silloin se oli jo ostanu auton, asunnon, säästäny rahaa ym..... Nyt sillä on sellanen työ mitä se haluu tehä. Mun mielstä välivuodet on ok, jos ne käyttää hyödyksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      191
      11214
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      40
      8166
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      109
      7623
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      5
      7419
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5802
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      54
      5262
    7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      15
      5099
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      38
      5052
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      4226
    10. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      27
      2948
    Aihe