jonkun verran lukenut näitä juttuja,ja kyl mun mielestä masennusta loppupelis helppo sairastaa. kun oot toiminta-aloitekyvytön,mikään ei kiinnosta,ei jaksa,oot turta (lääkkeistä) et tunne ku ahdistuksen,mistään et saa mielihyvää, seksi ei maistu,mihkään et pysty keskittyyn (lukeminen,teevee,kodinhoito,itestään huolehtiminen ym,ym) sinä joka kamppailet tämän kans,anna itelles aikaa,vaiks se veis sit 10-20v. voi tuntuu et ne on hukkaan heitettyjä vuosia,ja jollain tapaa onkin. mut aika on kumma käsite se auttaa.. ja kukaan ei loppujen lopuks voi sua auttaa kun sä ite.jos elämäs on menos tää vaihe,koita hyväksyä se,älä syyllistä tekemittömistä asioista ittees,menneitä tapahtumista,traumoista.. käsittele ne ettei ne oo mörkönä kaapis,koskaa et saa niitä täysin pois ne on osa sun elämää.mut niitä voi lokeroida,ja hälventää,nimetä ne.siitä lähtee pitkä,yksinäinen paranemis prosessi. löydät oman minäsi,voimavarasi,elämän halusi,sosiaalisuutesi. mun prosessi kesti 8v kaikkineen laitos kierteineen,mömmöineen.. oli tosiaan pitkä yksinäinen taival..ei pidä heti rakentaa pilvilinnoja,vaativia tavoitteita.. etenee niinku hyvältä tuntuu,ei syllistä itteään jos enempää ei jaksa tai kykene.oo armollinen itelles.sanoin aluks,et sairastaminen helppoo,se ei oo mitään verrattuna paranemiseen, kun herää tunteet,(joita ei tienny olevan olemas, samoin seksuaalinen puoli) joka masen.lähtee ekana,ja palaa viimesenä..hullunkurista.siinä mennään tunteiden vuoristo rataa,ja kaikki hieman uutta. mut ilman kipua ei synny kasvua.. näin se on.. tsemppiä kaikille.. ja siis toivoa on.. t: yks mustalais naikkonen
masennus
aikuinen nainen
2313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos kirjoituksestasi, itsestä tuntuu juuri tuolta, että aika kuluu hukkaan tämän masennuksen kanssa.
Eilenkin olin niin epätoivoinen, tuntui, ettei tässä ole mitään järkeä, miksi tunteita ei voi käskeä tulemaan takaisin.
On niin vaikeaa kun tätä masennusta ei voi vain "suorittaa" tehokkaasti alta pois ja jatkaa sitten taas sitä oikeaa elämää. Tuntee itsensä niin avuttomaksi,minulla kun eivät edes lääkkeet auta vaikka niitäkin on kokeiltu jos kuinka monta.
Pitää vain nöyrtyä ja hyväksyä, että tämä masennuskausi on nyt tällä hetkellä sun " oikeaa elämää" ja muuta elämää ei tällä hetkellä ole! Tämän tunnustaminen antaa kumma kyllä jonkinlaisia toivon näkökulmia.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Kirjoituksestasi. Minulla on tuo taipale viellä kuljettvana mutta lohtua tuo että tästä mennään eteenpäin. Minä olen aivan alussa vasta ja asioiden hyväksyminen ja lokerointi tuntuu mahdottomalta ja miten ne saa siellä pidettyä jahka ne sinne saa.Itse olen juuri syyttely vaiheessa ja ystävät alkoi murehtia. Mikään ei juuri huvita ja tajuan todella olevani yksi niistä monista jotka on masentunut.Minulla on ammatti auttajalle aika huomenna ja se tuntuu pelottavalta mutta toisaalta turvalliselta. Mieskin on kovien taistelujen jälkeen tajunnut lähteä mukaan ja olla tukena..En voinut uskoa että minulle kävisi näin mutta näin se nyt on ja näillä mennään..Voimia jokaiselle.