Ilmanpoistolaiteessa on lasi kupu jossa näkyy jonkin verran öljyä.
Ennen öljyn pinta oli noin sentin pohjasta ylöspäin, nyt öljyä on kuvun sisällä niin paljon että kuvun yläosassa on vain pari senttiä tyhjää.
Mistä tuo voisi johtua.
Ennen öljyn pinta oli noin sentin pohjasta ylöspäin, nyt öljyä on kuvun sisällä niin paljon että kuvun yläosassa on vain pari senttiä tyhjää.
Mistä tuo voisi johtua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
missä ja mistä poistaa ilmaa
No niin tietenkin, eli öljypolttimen kupeeseen asennettu yksiletkujärjestelmän ilman poistaja.
Oilon Plus suodatus- ja ilmanpoistolaite.
Asensin itse laitteen, mukana tulleen asennusohjeen mukaisesti.
Koska säiliö on alemmpana kun poltin imukorkeus ei saa ylittää neljää metriä,
minulla noin 2,5 m ja putkipituus alle 6 m.
Esitteen ja manuaalin mukaan,
jos suodattimen alipainemittari joka ilmoittaa suodattimen täyttymisestä,
sen viisari siirtyy vihreältä punaiselle on suodatin vaihdettava
( yleensä kahden vuoden välein ).
Öljynpinnan korkeus ilmanpoistimessa voi vaihdella riippuen asennustavasta.
Täysin tiiviillä imuputkella säiliön ollessa korkeammalla kun poltin,
voi alempi öljykammio täyttyä kokonaan öljyllä.
HUOM! tämä ei ole vika, van näin tapahtuu, jos ilmaa/kaasua ei tule öljyn seassa.
Kun järjestelmään ilmaantuu taas ilmaa/kaasua, muodostuu alempaan kammioon ilmatasku.
Kirjoitit:
>Ennen öljyn pinta oli noin sentin pohjasta ylöspäin,
nyt öljyä on kuvun sisällä niin paljon että kuvun yläosassa on vain pari senttiä tyhjää.
Mistä tuo voisi johtua.<
Huom! kaksi kammiota päällekkäin,
onko öljyä nyt myös ylemmässä kammiossa?
Onko laitteesi OILON?
Mikäli myös ylemmässä kammiossa esiintyy öljyä,
on laite vioittunut ja se on heti vaihdettava uuteen.
Laite pitää vaihtaa uuteen 10 vuoden välein.
Eli ilmanpoistaja on Tigerholmin tuotteita. Linkissä kaaviokuva: http://images.google.com/imgres?imgurl=http://www.westwoodproducts.com/images/tigerloop_piping.gif&imgrefurl=http://www.westwoodproducts.com/tigerloop_piping.htm&h=615&w=367&sz=19&hl=fi&start=4&um=1&tbnid=64FH4TSRiZ8SbM:&tbnh=136&tbnw=81&prev=/images?q=tigerloop&svnum=10&um=1&hl=fi&lr=lang_fi&sa=N
En nyt ole ihan varma öljyn korkeudesta mitä se oli ennen mutta pari senttiä on nyt tyhjää tilaa laitteen yläpuolella.
Pitää kysyä asentajalta ennen kuin alkaa lämmitys kausi.
Mutta jos tuo kuulostaa vialta otan asentajaan jo aikaisemmin yhteyttä.