Paha olo ja voimattomuus vaan yltyy ja kasvaa. Tekisi mieli luovuttaa - kokonaan. Osa minua on kuollut.
Tuntuu kuin olisin miljoonien kilometrien päässä muista ihmisistä. Haudattu puoliksi elävältä. Huudan, eikä kukaan kuule. On niin voimaton olo.
Tänään luovutin töiden suhteen. Tulevaisuus pelottaa. Paranenko koskaan ja minkälainen olen sitten?
Tekisi mieli luovuttaa kokonaan. Jättää tämä kipu ja tuska taakse. Kohtuuttoman paha olo. Tuntuu ettei ole kenellekään mitään annettavaa. Vain omia murheita joilla kuormittaa muita.
Mun pitäis ymmärtää, etten ole vastuussa muiden tunteista. Missään ei tunnu hyvältä. Tekisi mieli mennä pois. Olla olematta. Nukkua hiljaa pois. Unohtua. Mun elämä on tältä erää ohi.
Lapsen takia pitäisi yrittää jaksaa ettei hänen tarvitsisi tuntea kohtuutonta kipua minun takiani.
Mä olen niin miljoonina palasina ja tuntuu että aina kun saan kerättyä paloja käteeni, tuuli puhaltaa ne pois. Pidemmälle. Tai sitten käteeni osuu niin terävä pala, että kipu saa avaamaan käden ja pudottamaan palaset maahan. Ja mä olen niin kömpelö, että itse vielä tallaan palasia mutaiseen, likaiseen, haisevaan liejuun. Niin että mua etoo kerätä omia sirpaleitani paskan seasta pois.
Kävellä pois. Särkynyt sydän, kuihtunut varsi. Juuret väkivalloin revitty maasta.
Tuntuu kuin olisin miljoonien kilometrien päässä muista ihmisistä. Haudattu puoliksi elävältä. Huudan, eikä kukaan kuule. On niin voimaton olo.
Tänään luovutin töiden suhteen. Tulevaisuus pelottaa. Paranenko koskaan ja minkälainen olen sitten?
Tekisi mieli luovuttaa kokonaan. Jättää tämä kipu ja tuska taakse. Kohtuuttoman paha olo. Tuntuu ettei ole kenellekään mitään annettavaa. Vain omia murheita joilla kuormittaa muita.
Mun pitäis ymmärtää, etten ole vastuussa muiden tunteista. Missään ei tunnu hyvältä. Tekisi mieli mennä pois. Olla olematta. Nukkua hiljaa pois. Unohtua. Mun elämä on tältä erää ohi.
Lapsen takia pitäisi yrittää jaksaa ettei hänen tarvitsisi tuntea kohtuutonta kipua minun takiani.
Mä olen niin miljoonina palasina ja tuntuu että aina kun saan kerättyä paloja käteeni, tuuli puhaltaa ne pois. Pidemmälle. Tai sitten käteeni osuu niin terävä pala, että kipu saa avaamaan käden ja pudottamaan palaset maahan. Ja mä olen niin kömpelö, että itse vielä tallaan palasia mutaiseen, likaiseen, haisevaan liejuun. Niin että mua etoo kerätä omia sirpaleitani paskan seasta pois.
Kävellä pois. Särkynyt sydän, kuihtunut varsi. Juuret väkivalloin revitty maasta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hei!
Sinun kannattaisi jutella puhelimessa jonkun kriisityöntekijän kanssa. lisäksi varata aika henkilökohtaista keskustelua varten terveysasemalta.
Tiedän luultavasti miltä sinusta tuntuu. Itsellänikin ajoittain mieli on aivan maassa milloin minkäkin vaikeuden takia. Olen kahden teinin yksinhuoltajaäiti ja poikani elämän vaikeudet ovat koetelleet meitä kaikkia todella paljon. Lisäksi muut murheet ja yksinäisyys.
Sinulla on lapsi. Tiedät, että hän on maailmassa se, joka rakastaa sua. AINA. Hänelle olet kaikki!
Usko, että maailma näyttää hetken päästä valoisammalta. Mutta ota yhteyttä ystäviisi tai tuntemattomiin. Puhu pahaa oloasi pois.
Jos haluat kirjoitella, laita meiliä osoitteeseen [email protected]
Voin ymmärtää jollain tasolla tuskaasi. Minulla oli eilen myös tuollainen kauhea epätoivon päivä.
Huusin terapeutille tuskaani, elämä tuntui eletyltä, mitään ei ole, muuta kuin tämä paha olo. Tuntui, että vihaan kaikkea ja kaikkia ja ennen kaikkea itseäni. Mutta sitten, terapiasta palatessani, tuli vastaani äiti kolmen pienen lapsensa kanssa. Huomasin hymyileväni spontaanisti lapsille, tajusin, en minä lapsia voi kuitenkaan vihata. Se helpotti oloa, aivan kuin olisin kohdannut itseni.
Tänään on vähän helpompi olo.
Saatko mitään apua, terapiaa, lääkkeitä ??
Toivon sinulle voimia ja jaksamista elämääsi!!
Tilanne on tällä hetkellä se, että käyn säännöllisesti terapiassa, aloitin siellä kesäkuussa.
Säännöllisen lääkityksen sain noin kolme viikkoa sitten (Cipralex ja Opamox) ja sairaslomalle jäin kaksi viikkoa sitten.
Tuntuu vain sille, ettei mistään tule mitään. Välillä on parempia hetkiä mutta sitten mennään taas alamäkeen niin että tukka hulmuaa...
Aloitin päiväni tarmokkaasti ajatuksena saada puhdasta pyykkiä kaappiin. Ensimmäisen koneellisen jaksoin ottaa koneesta pois, siinä ne edelleen odottavat ripustamista koneen vieressä. Toinen koneellinen odottaa pestynä koneessa.
Miksi mä en oikeasti jaksa. En jaksa tätä jaksamattomuutta...En jaksa tätä syyllisyyden tunnetta.
Hyvä, että sinulla on terapeutti, rinnalla kulkija ja toivottavasti saat myös lääkityksestä apua.
Niin, sen kun tietäisi, miten jaksaisi. Minä sain juuri tiskattua ja se on paljon minulta.
Jotenkin pitää vain antaa itselle armo, minun elämä on nyt tällä hetkellä tällaista jaksamattomuutta ja masennusta, se täytyy vain elää läpi. Pitää yrittää keskittää vähäiset voimavaransa oleelliseen, sinun tapauksessasi, niin kuin sanoitkin,ennen kaikkea lapseesi.
Masennuskin on osa elämää mutta kukapa tällaista haluaisi...
Koetetaan jaksaa, päivä kerrallaan!
miksi sä tunnet syyllisyyttä? Siksikö, että et jaksa?
Vai miksi?
Tällä hetkellä tunnen syyllisyyttä juuri siksi, etten jaksa. On muitakin juttuja. Huomenna on kai taas aikaa ja jos jaksan, puran ne tänne...
Olen nyt kutakuinkin vuoden kamppaillut tuon hirveän syyllisyyden kanssa. Se ei helpota hevillä, varsinkaan, jos entinen elämä on tehoa ja energiaa täynnä. Sanot osuvasti, että et jaksa jaksamattomuutta. En minäkään. En jaksa olla tällainen masentunut, aikaansaamaton, tehoton. Haluan saada takaisin oman itseni, joka on jossain hautautuneena tämän masennuskasan alla.
Olen yrittänyt murunen kerrallaan opetella tuntematta syyllisyyttä siitä, että elämäni on nyt tätä ja minä sen mukainen. Toipuminen vie pitkään, tiedän sen. Vasta tänä kesänä olen aavistuksen verran ollut itselleni armollinen.
Esimerkiksi:
- En jaksanut lähteä sukujuhliin. En mennyt. En tuntenut syyllisyyttä siitä, koska ensimmäisen kerran osasin kuunnella sitä sisäistä ääntäni, joka on minulle itselleni parhaaksi. En parannu koskaan, jos aina ajattelen toisia, tekemättömiä töitä ja velvollisuuksia. Lääkärini sanoo, että minun velvollisuus on nyt levätä ja tehdä vain mukavia asioita ja vain sen verran, etten uuvu. Minulla on velvollisuus pitää itseni hengissä.
- En tunne enää paljoa syyllisyyttä mieheni ja lasteni silmissä siitä, että nukun silloin kun nukuttaa, vaikka hommat jäävät tekemättä.
Näistä murusista se alkaa, elämänmuutos, johon kuuluu, ettei tunne olevansa syyllinen kaikkeen.
Yhteen asiaan olen oikeasti "syyllinen": Vuosikaudet olen laiminlyönyt itseni kuuntelua, omien voimavarojeni säästämistä ja itsestä huolehtimista. Olen huolehtinut vain muista ja siinä tein kohtalokkaan virheen, jota nyt tässä korjailen.
Kerroin äidille sairastavani masennusta. Tuntuu sille, että hän suuttui minulle. Kuvittelee että tekeydyn. En ole niin itsekeskeinen kuin hän antaa ymmärtää. Vai olenko?
Pelkään läheisyyttä. tuntuu pahalta olla toisen vieressä kun ei pysty antamaan mitään. Sekö minusta tekee itsekeskeisen? Vai se, että olen oikeasti ajatellut omia tunteitani viimeaikoina. Minun mielestäni olen viimeaikoina ajatellut ehkä liikaakin muiden tunteita. Olen muiden tunteista tehnyt itselleni taakan. Minun ei pitäisi olla vastuussa muiden tunteista. Tärkeintä pitäisi olla se, että minulla on hyvä olla.
Jos minulla on paha olla, on lapsella ja muilla ympärilläni paha olla. Mutta kuka kertoisi minulle, missä minun on hyvä olla. Unessa minulla on hyvä olla. Kun olen yksin ja rauhassa. Omien ajatusteni kanssa. Heti kun siihen lisätään läheisyys jonkun muun kuin lapseni kanssa - ahdistun. En kykene antamaan - enkä ottamaan.
Mutta en myöskään kykene sanomaan toiselle, että menisi pois, ettei minun ole hyvä olla hänen lähellään. Eihän hän ole viimeaikoina tehnyt mitään väärää - vaan minä olen. Rikkonut, hajottanut, polkenut, pettänyt. Kuinka edes Jumala voisi antaa anteeksi tällaiselle ihmiselle. Olen itse riistänyt itseltäni ihmisarvon.
Ja tuntuu, että kaikki haluaisivat vain palkita minua siitä. Ansaitsisin rangaistuksen - en hyväksyntää tai anteeksiantoa. Enkö minä ole edes rangaitsemisen arvoinen? Eikö tekoni ole loukannut riittävästi? Eikö minua tulisi halveksia?
Olen tehnyt anteeksiantamattomia tekoja. Sellaisia, että jos minua vastaan niin rikottaisiin, en voisi antaa anteeksi. Miksi minun sitten tulisi saada ne anteeksi? Islamilaisessa kulttuurissa minut olisi kivitetty kuoliaaksi. Haudattu maahan kainaloita myöten ja kivitetty. Sen tulisi olla myös minun tuomioni.
Jos kukaan muu ei rankaise minua, on minun tehtävä se itse. Koska syyllinen ihan kaikkeen on tässä.
siis rankaisetko masennuksella itseäsi?
Sinusta ansaitset rangaistuksen, mutta et sitä saa ja siksi sinun on oltava masentunut?
että se noin päin menee... mä olen ollut masentunut jo jonkin aikaa... joskus viime vuoden puolella tää alkoi... osa syy masennukseeni on epäonnistunut parisuhde jonka epäonnistuminen johtuu omista odotuksista ja toiveista. Viime keväänä yritin "ratkaista" ongelmaa todella kyseenalaisin keinoin, rikkoen kuitenkin lisää itseäni.
Samalla tunsin olevani vastuussa mieheni tunteista ja kun näytti sille että hän masentuu yritin kiskoa häntä takaisin, unohtaen tyystin itseni. Ja sitten kun soppaan heitetään vielä kolmannen osapuolen tunteet niin mä olin aivan solmussa. Mä vaan painuin jonnekin, menin "auttaessani" muita ikään kuin mukaan sinne mustaan aukkoon. Muut näyttää osanneen tulla sieltä pois ja mä jäin sinne yksin... eíkä mulla ole voimia tulla pois.
Ja tää masennus nosti pintaan todella vanhoja käsittelemättömiä juttuja, joista syytän itseäni yhä edelleen. Vitsi kun tää oliskin jotenkin yksoikoinen, selitettävissä...mutta ei ole...
Mä en masennuksella halua rangaista itseäni, rangaitsemiseen mulla on suunniteltu järeämmät keinot...
rankaisemaan! Etkö tiedä vanhaa sananlaskua: minkä taakseen jättää, sen eestään löytää!
Niin että kyllä se rankaisupuoli hoituu ilman omaa apuakin. :)
Etkö keskustele näistä asioista terapeuttisi kanssa? Ymmärsin, että sinulla on sellainen!
Olen itse kamppaillut masennuspuuskien kanssa koko elämäni ajan (50 v.), mutta olen huomannut, että mitä rehellisempi olen itselleni sitä parempi! Ei ole "kivaa" katsella itseään ja nähdä sellaista, mitä ei haluaisi nähdä, mutta terveellistä se välillä on. Siihen ei tietenkään saisi pysähtyä...
Missä on sitten raja, jota ei ole hyvä ylittää? Kuitenkin vanhat asiatkin olisi hyvä saada pois mielestä ja voiko sitä tehdä käsittelemättä niitä?
Saatko keskusteluapua? Sitä varmaan nyt tarvitsisit!
sitä, että todella näkee ne tekonsa, mitkä ovat vääriä ja tunnustaa ne! Ei selitä, kiertele, puolustele, vaan myöntää: olen tehnyt tässä ja tässä asiassa väärin!
Eri asia on patologinen syyllisyys, jossa syytä tai todellista syyllisyyttä ei edes ole, vaan tuntee olevansa syyllinen kaikkeen mahdolliseen... Siinä ei auta mikään tunnistaminen eikä tunnustaminen.
Mutta ethän, sano ethän ajattele itsesi rankaisemisella itsemurhaa? Okei, sinun ongelmasi kenties loppuisivat siihen, mutta läheisilläsi ne sitten vasta alkaisivat...
Minä olen sen kokenut.
Kaksi kertaa.
Rakasta toisia niin paljon, ettet sellaista tee, vaikket itseäsi pystyisikään rakastamaan!
tosi kurjaa..
Mulla kans keskivaikea/vaikea masennus..
Olen koko ajan niin väsynyt,en jaksa enää..
en jaksa taistella itteäni vastaan..
Muut ihmiset vaan painostaa piristymään ja hankkimaan duunia..On paha olla ja elää.
Tää tilanne vain kaikkinensa on niin kaoottinen. En löydä ulospääsyä. Äitini kysyi viimeviikolla että no, luuletko että täällä kotona asioiden murehtiminen aktiivisesti ja yksin auttaa... samalla kysyi miksi olen masentunut ja miten saisin masennuksen pois. Ok... aiheellisia kysymyksiä, mutta tajusikohan tuo että jos tietäisin vastaukset en ehkä olisi tässä tilassa tai olisin ainakin paranemaan päin. Kun välillä tuntuu että lääkkeistä huolimatta suunta on alas.
Mutta koitetaan jaksaa. Tunteiden vuoristoradalla. Pidetään kiinni lujaa... niin ei tiputa kyydistä...
sjl87... onko toi 87 sun syntymävuosi? Mulle voi meilata osoitteeseen [email protected]
on syntymä vuosi..:)
mullekkin voi mesettää tai mailaa!
[email protected]
Hei!
Anna itsellesi aikaa parantua terapian ja lääkkeiden avulla. Ei ihmisen tarvitse jaksaa yhtään enempää, kun on voimia. Jos et jaksa mitään, et tee mitään. Ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Kellään ei ole oikeutta vaatia toiselta jaksamista. Lapsen vuoksi arjen olisi tietysti jotenkin sujuttava, mutta ei siihen "hyvään äitiyteen" mitään standardeja ole. Jos tuntuu, ettei jaksa lapsesta huolehtia pitää hakea lisää apua ja tukea. Paranemista sinulle ja toivotaan, että aurinko joskus vielä paistaa..