Julkisuuden henkilöt?

Onkos tietoa, että keillä suomalaisilla julkisuudessa esiintyvillä miehillä olisi hiuksia kirurgin toimesta paranneltu?
122757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

no se kaljumpi, Matti?, sai pari vuotta sitten uudet hiukset. Näin hänet livenä viime kesänä, jolloin uudet hiukset olivat jo hyvässä kasvussa, mutta selvästi istutuksen jäljiltä.

Lisäksi epäilen, että Marko Bjuströmilla on tehty hiustensiirto, sillä vielä noin viisi (ehkä kauemmin) vuotta sitten katselin, että hiukset olivat alkaneet harventua hälyyttävästi. markohan reissaa jatkuvasti jenkeissä, lieneekö siirto tehty siellä...

Äänestä
  • itsekin olen hiukan ihmetellyt Markon hiuksia ja aivan samat havainnot myös tehnyt.

    Äänestä

Onko kellään sitten tietoa naisista, siis julkkiksista joilla olisi hiustensiirtoa tehty, tai jotka käyttävät peruukkia tai jotain muuta... kannustusta sille että voisin miekin elää normaalia elämää.

Äänestä
  • Lenita Airistolla on vuosikymmenet ollut peruukki.

    Äänestä

  • katso vaikka Ylen uutistoimittaja Pirjo Auvista; vielä vuosi-pari sitten hänellä oli varsin kaljuuntunut päälaki, nyt tukka on tuuhea kuin mikä. Vaikea sanoa, millä se on korjattu - tosin tukka näyttää niin tuuhealta, että voisi olla lisäke.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    katso vaikka Ylen uutistoimittaja Pirjo Auvista; vielä vuosi-pari sitten hänellä oli varsin kaljuuntunut päälaki, nyt tukka on tuuhea kuin mikä. Vaikea sanoa, millä se on korjattu - tosin tukka näyttää niin tuuhealta, että voisi olla lisäke.

    Tuttu kasvo aikoinaan televisiosta, eli tämä kolmosen aamu lähetyksissä ollut Heikki Huttunen. Eikös hänelläkin aikoinaan takaraivo paistanut ihan rehellisesti, mutta nykyään on täysin hiusten peitossa?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    HH on tehnyt pari mainosovideota Nortille, joista toisessa hän toimii haastattelijana. Videossa kyllä käy ilmi HH:n asiakkuus kyseiselle hiustensiirtoihin erikoistunelle klinikalle.

    Äänestä

Hollywood-tähdistä Christian Slater näyttäisi ottaneen hiustensiirtoja, kun katselee kaverin kuvia eri vuosilta, hänen hiusrajansa musituttaa omaani joka tällä viikolla onneksi hieman siirtyy edemmäs Ilterin toimesta.

Äänestä
  • Hollywood-tähdistä niin moni käyttää lisäkkeitä tai on ottanut siirrännäisiä, että moni ei uskokaan...

    Turha edes kaikki yrittää luetella, mutta esim. Sean Connery on käyttänyt hiuslisäkettä ilmeisesti jo 50-luvulta lähtien lähes kaikissa leffoissa missä on koskaan näytellyt... Samoin William Shatner on käyttänyt lisäkkeitä 60-luvulta lähtien. Vanhemmista käyttäjistä voi mainita myös vaikka John Waynen... Nuoremmista näyttelijöistä esim. John Travolta ja Nicholas Cage.

    Bruce Willis on enimmäkseen olevinaan ylpeästi kalju, mutta hänkin on käyttänyt lisäkettä joissakin uudehkoissa elokuvissa. Toki roolihahmo on vähän eri asia kuin siviilielämä. Mutta useimmat näyttelijät kyllä tuntuvat käyttävän lisäkkeitä myös lavasteiden ulkopuolella.

    Äänestä

  • Mikko* kirjoitti:

    Hollywood-tähdistä niin moni käyttää lisäkkeitä tai on ottanut siirrännäisiä, että moni ei uskokaan...

    Turha edes kaikki yrittää luetella, mutta esim. Sean Connery on käyttänyt hiuslisäkettä ilmeisesti jo 50-luvulta lähtien lähes kaikissa leffoissa missä on koskaan näytellyt... Samoin William Shatner on käyttänyt lisäkkeitä 60-luvulta lähtien. Vanhemmista käyttäjistä voi mainita myös vaikka John Waynen... Nuoremmista näyttelijöistä esim. John Travolta ja Nicholas Cage.

    Bruce Willis on enimmäkseen olevinaan ylpeästi kalju, mutta hänkin on käyttänyt lisäkettä joissakin uudehkoissa elokuvissa. Toki roolihahmo on vähän eri asia kuin siviilielämä. Mutta useimmat näyttelijät kyllä tuntuvat käyttävän lisäkkeitä myös lavasteiden ulkopuolella.

    "Mutta useimmat näyttelijät kyllä tuntuvat käyttävän lisäkkeitä myös lavasteiden ulkopuolella."

    USEIMMAT...?!

    Jos heittää tuollaista mutu-tietoa, niin voisi edes jotenkin muutenkin yrittää perustella kuin laittamalla muutaman näyttelijän nimet, joista ainakin Shatner ja Connery ovat roolihahmojen ulkopuolella ihan rehellisesti sitä mitä ovat.

    Monet näyttelijät kyllä käyttää lisäkkeitä ja peruukkeja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kaljuuden kanssa. Eräs näyttelijä (jonka nimen unohdin, sori) sanoi haastiksessa, että vetää omat hiukset ajamalla kaljuksi ja käyttää aina rooleissa peruukkeja, koska se on helpompaa ja mukavampaa kuin omien hiusten jatkuva muuttaminen ja stailaus.

    Hollywood-julkkiksista ei kannata juuri esimerkkejä näissä jutuissa katsella. Lisäksi monet kuvat "vapaa-ajalla" ovat myös käsiteltyjä. Jos ovat luvalla otettuja, niin parempaan suuntaan, jos ovat paparazzi-kuvia, niin mahdollisesti tietoisesti huonompaan suuntaan (lisää läskiä, vähemmän hiuksia jne).

    Mutta suomalaisista "julkkiksista" kai tässä kyseltiin, joten kun nyt noita spekuloidaan, niin voisitte pistää myös kuviin linkkejä, mikäli satutte löytämään.
    Etekin kun minä en ainakaan näitä teidän tv-juontaja-"julkkiksia" ole koskaan tainnut nähdäkään... ;-)

    Äänestä

  • Nord Rolfström kirjoitti:

    Connery ja Shatnerhän nimenomaan ovat käyttäneet lisäkkeitä myös siviilielämässä. Tosin Connery nyt vanhoilla päivillään on tainnut välillä olla myös käyttämättä.

    Samoin Travolta tuntuu käyttävän yleensä lisäkettä myös siviilielämässä, tosin joskus hänet on paparatzattu myös ilman sellaista.

    Nick Cagella on hiussiirrännäisiä, joita hän luonnollisesti kantaa aina mukanaan minne sitten meneekään. Näiden lisäksi hän on ilmeisesti myös käyttänyt lisäkettä ainakin joissain elokuvissa.

    Äänestä

  • Nord Rolfström kirjoitti:

    "Mutta useimmat näyttelijät kyllä tuntuvat käyttävän lisäkkeitä myös lavasteiden ulkopuolella."

    USEIMMAT...?!

    Jos heittää tuollaista mutu-tietoa, niin voisi edes jotenkin muutenkin yrittää perustella kuin laittamalla muutaman näyttelijän nimet, joista ainakin Shatner ja Connery ovat roolihahmojen ulkopuolella ihan rehellisesti sitä mitä ovat.

    Monet näyttelijät kyllä käyttää lisäkkeitä ja peruukkeja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kaljuuden kanssa. Eräs näyttelijä (jonka nimen unohdin, sori) sanoi haastiksessa, että vetää omat hiukset ajamalla kaljuksi ja käyttää aina rooleissa peruukkeja, koska se on helpompaa ja mukavampaa kuin omien hiusten jatkuva muuttaminen ja stailaus.

    Hollywood-julkkiksista ei kannata juuri esimerkkejä näissä jutuissa katsella. Lisäksi monet kuvat "vapaa-ajalla" ovat myös käsiteltyjä. Jos ovat luvalla otettuja, niin parempaan suuntaan, jos ovat paparazzi-kuvia, niin mahdollisesti tietoisesti huonompaan suuntaan (lisää läskiä, vähemmän hiuksia jne).

    Mutta suomalaisista "julkkiksista" kai tässä kyseltiin, joten kun nyt noita spekuloidaan, niin voisitte pistää myös kuviin linkkejä, mikäli satutte löytämään.
    Etekin kun minä en ainakaan näitä teidän tv-juontaja-"julkkiksia" ole koskaan tainnut nähdäkään... ;-)

    No jos olet suunnilleen täysikäinen ja MTV3 näkyy, niin varmaankin olet tämän HH pakostakin aikoinaan nähnyt. Oli mukana aamuteeveessä, välillä juontajana, mutta yleensä painoi menemään sen toisen äijän kanssa pitkin Burman-viidakkoja...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lisää tuuheuta. kirjoitti:

Onkos tietoa, että keillä suomalaisilla julkisuudessa esiintyvillä miehillä olisi hiuksia kirurgin toimesta paranneltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu