Löytyisikö neuvoja ihmisiltä,jotka ovat kokeneet toipuneensa/saaneensa apua, mitä keinoja on olemassa masennuksesta parantumiseen ja olon kohenemiseen? ihan kaikenlaiset vinkit tervetulleita,mitkä eivät maksa rahaa. teraupeutilla on käyty jo monta vuotta, ja siitä ei ole ollut minkäänlaista apua,päinvastoin vituttaa käydäkin mutta lääkkeiden takia on pakko. töissä pitäisi jaksaa käydä ja hoitaa omat asiat,mutta alkaa tuntua liian ylivoimaiselta. minkälaisia muita hoitomuotoja on olemassa ja mitä hyötyä niistä saa?
masennuksesta toipuneille!
onko toivoa
8728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kirjoitustasi päätellen et juuri kerkeä tehdä niitä pieniä asiota mistä sinulle tulee hyvä olla. Itse olen opetelut ottamaan oman aikani sitten vaikka pyykit jää pesemättä..opettelin tämän rankimman kautta! Ennen en juurikaan sitä omaa aikaa vaikka vain 15min minulle itselle pitänyt minään mutta usko pois SE TOIMI!! Myös ruokatottumuksien muutaminen toi puhtia ja nopeat verensokeri nostatukset jätin kokonaan,,nisu on vaihtunut voileipään jne..Ennen inhosin lenkkeilyä mutta kun tuntui että kaikki maksaa liikaa niin oli vain pakko lähteä kävelemään, tänä päivänä siitä on tullut jo niin hyvän olon tuova tapa että lähden aina kun pääsen ja jo se 15min auttaa. Koita etsiä rako jossa voit tehdä mitä sinä itse haluat ja vain sinä! Voimia!
Vaikka olinkin kuukausikaupalla vakavan masennuksen takia sairauslomalla, niin en käynyt terapiassa lainkaan eikä minulle sitä (vielä siinä vaiheessa) edes suositeltu.
Muutaman kerran kävin työterveyspsykologin luona, sillä vakavan masennuksen keskeisin laukaiseva tekijä oli työuupumus, joka johtui mm. huonosta johtamisesta ja työilmapiiristä.
Olen siis tervehtynyt lääkkeillä ja lepäämällä. Olen aina ollut liikunallinen, mutta sairauden alkuvaiheessa elin kuin hidastettua elämää, joten liikunta rajoittui lyhyisiin kävelymatkoihin.
Parin kuukauden sairausloman jälkeen aloin fillaroimaan ja fillarin selässä tunsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hyvänolontunnetta. Fillaroidessa pystyin irrottautumaan kaikesta ikävästä. Se oli kuin meditaatiota.
Sitten aloin pikku hiljaa hilaamaan itseni jumppasalille. Ensin en pysynyt liikkeissä ollenkaan mukana, kun en jaksanut keskittyä, mutta sitkeästi raahasin itseni jumppaan ensin kerran, sitten kaksi kertaa ja ihan lopussa kolme kertaa viikossa. Viimeisten sairauslomaviikkojen aikana huomasin kunnon jo kohentuneen lähes normaalille tasolle.
Olen toki pohtinut omaa elämääni ja laittanut asioista tärkeysjärjestykseen, erityisesti sairausloman loppuvaiheessa.
Toiset vannovat tietynlaisen ruokavalion nimeen. Itse en usko ruokavaliolla olevan suurtakaan merkitystä.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio, jossa erityisesti rasvaisella kalalla oli suuri merkitys.
Sosiaaliset kontaktit > vuorovaikutus
Vertaisryhmäkeskustelut
Näiden kautta tutustuu ITSEENSÄ > toisten samanhenkisten vuorovaikutuksen avulla, jolloin näkee että ei ole todellakaan AINUT > yksin joka tämän asian kanssa kamppailee > on kymmeniätuhansia muita joilla on sama kuvio ?
Ryhmissä ei ole ensin pakko puhua mitään > puhe tulee itsestään sen jälkeen kun kuulee toisilta samoja asioita mitkä "minua AINOASTAAN vaivaa?"
Näillä konsteilla olen parantunut 17 vuotta kestäneestä lääkityksestä > Jo 15 kk ilman lääkitystä ja olo on mitä parhain > ystäviä on kymmeniä (sydän ystäviä) jotka ovat läpikäyneet saman ongelman (todellisia ystäviä) joiden kanssa voi puhua vapautuneesti vaikka mistä ja naurua piisaa.
MASENNUKSESTA VOI TOIPUA !
Oletko yksin vai elätkö perheessä. Oletko kaiken vastaanottavainen, puratko itsestäsi koskaan pahaa mieltä. Pimahdatko suutuksissa ja purat itsesi. Et varmaan, olet pohjimmiltasi kiltti ja työteliäs itseäsi kurittava henkilö. Pädet työsi kautta ja haet sen kautta arvostustasi???????
Itse kävin taivahan portilla, aika ei vielä ollut. Olen parantunut keskivaikeasta masennuksesta. Se on pitkä tie. Otaksun sinua jo kirjoituksen kautta että et jaksa keskustella auttajan kanssa ja tuoda avoimesti omia asioita esille. Sanoit että vituttaa käydä ammattiauttajan luona. Niin minullaki teki, mutta sitten kun vyyhti alkaa aukeamaan, itkien sitä huomaa mitä lastia on koko ikänsä kantanut mukana. Varmaan puolet tonnista.
Itsellä lääkitys, pääsin nukkumaan ja levähdin ja mietin ja ulkoilin, oli rakkaat lapset ympärillä jonka vuoksi pitää elää. Ne tärkeimmät ihmiset auttavat ja ovat läsnä.
Kirjastosta lainasin kirjoja jotka käsittelivät masennusta. Niiden kautta opin ymmärtämään itseäni. Sieltä poimin tiedot mitä juttelin terapeutin kanssa.... Pitkä tie mutta solmut aukesivat. Syön edelleen lääkitystä jo 3 vuotta. Enkä aiokkaan lopettaa ja voin hyvin... Terapeutille ja keskustele vertaisten kanssa....
Olisiko sinulla mielessä nimeltä muutama oikein hyvä kirja. Minä olen vasta toipumispolun alussa...
Laita hakusanaksi ¨masennus¨
saat monta eri kirjoittajaa, hae niistä tuoreimmet, tai mitä löydät. Toinen on ¨psykologia¨ psyyke¨
Kirjaston koneelle vain ja lainaat pari kirjaa aluksi.
Muista.,.,.,, lukea ne kohdat moneen kertaan jotka koskettavat sinua itseäsi, asioita.,., sillä masennuksessa ei tahdo muistaa mitä on lukenut. Kun olet löytänyt itsesi sieltä, keskustele ammattiauttajan kanssa noista pulmista..
Tsemppiä Sinulle, paranet ja jaksat toipua, luo itsellesi usko toipumiseen, älä anna periksi. Koska tie on pitkä kuljettavaksi, älä jää yksin. Vastailen ja autan mielelläni. Äläkä häpeä itseäsi masiksen takia vaan ole avoin....
terv. e.t. saat kirjoittaa suoraankin minulle
[email protected]
Kiitos!
Tommy Hellsteniä olenkin mm. lukenut. Arvasit oikein, että tässä masennuksessa on vaikea muistaa, mitä on lukenut. Uskon kuitenkin, että sieltä jää jotain oivalluksen sirpaleita parantumisen tueksi.
Niin, ei tarvitsisi hävetä itseä, mutta minä häpeän aivan valtavasti ja siksi olen salannut tämän niin täydellisesti kuin mahdollista. Vain muutama henkilö tietää. Elän vähän poikkeavaa elämänvaihetta, jonka vuoksi olen pystynyt salaamaan sairauteni yllättävän hyvin. On ahdistavaa sairastaa ja on myös ahdistavaa teeskennellä, ettei mukamas sairasta. En siis juurikaan uskalla olla avoin.
Kiitos, että että annoit luvan kirjoittaa suoraankin sinulle. Ihan häkellyin avoimuudestasi. Olen vain niin tämän salaamisen kanssa solmussa, etten varmaan uskalla ottaa mihinkään kontaktia omana itsenäni... pelottaa riisua naamio...
Nyt pitää vetää taas naamio päälle ja lähteä ihmisten ilmoille kaupunkiin, kun on pakollinen meno.