vaikeuttanut elämääsi ? Matematiikka,kielioppi vaikeaa,,luki- hahmotusvaikeudet,ym,ym.Itsetunto ongelmia.
Oppimisvaikeudet
miten on
3750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulle ainakin on matematiikan oppiminen ollut todella vaikeaa ja siihen on minulla mennyt paljon aikaa. Lukion todistuksessa matikan kurssien keskiarvo minulla oli 4,85 (eli pyöristettynä just 5), vaikka yritin tehdä kursseilla parhaani ja sain joskus tukiopetusta vapaa-ajalla - silti jouduin uusimaan muutamia hylättyjä kokeita. Onneksi tukiopetus auttoi edes sen verran, että sain kokeesta edes sen 5, jos en nyt sattunut 6:sta saamaan, mutta silti tokarissani on pari nelosta - sen enempää niitä ei saisi ollakaan. Minulla on ollut siis aina matikassa ongelmia, jo ala-asteikäisenä oli kertolaskut ja murtoluvut hankalia opeteltavia ja niidenkin oppimiseen meni minulla runsaasti enemmän aikaa, kuin muilla luokkalaisillani.
Minulla on kovin huono työmuisti /lyhytkestoinen muisti, eli unohdan asioita helposti, joka esim. opiskelussa vaikeuttaa pitkien ja vaikeampien tekstien ymmärtämistä. Unohdan arkielämässä aika helposti kaikenlaisia hoidettavia, tärkeitäkin asioita, joten minun täytyy laittaa itselleni muistutuksia näkyville ja kännykkään. Tavarat ovat myös aika usein hukkateillä, varsinkin avaimet ja muut pienet. Olen myös hidas tekemään tehtäviä, minä vähän niin kuin "jumitun" tehtäviin.
Oikea ja vasen menee minulla jatkuvasti sekaisin. Jonkin verran on hienomotoriikassa kömpelyyttä(en ole varma, voisiko varsinaisesti oppimisvaikeudesta johtua); en nimittäin osaa oikeanlaista kynäotetta, vaikka pääasia kai on kuitenkin se, että osaa edes jotenkuten kirjoittaa... mutta muita ihmisiä se tuntuu aina kummastuttavan.
Olen tehnyt lukihäiriötestin koulussani, kun piti hakea yo-kirjoituksiin lisäaikaa 2h (sain!). Testissä ilmeni vain tuo pitkien tekstien ymmärtämisen vaikeus ja hitaus. Varsinaista lukihäiriötä minulla kuitenkaan ei sen mukaan ole. Kuullunymmärtäminen ja sanojen hahmottaminen oli minulle helpoimpia tehtäviä siinä.
Kaikesta huolimatta olen kuitenkin hyvin lahjakas eri kielissä, osaan puhua suomen lisäksi 4 eri kieltä ja taideaineissa olen myöskin lahjakas.
Itsetunto-ongelmia ei sinänsä ole ollut, vaikka olen kohdannut varsin usein muiden ihmisten ihmettelyä ja naljailua esim. minun hitaudestani, huonomuistisuudestani, sun muista seikoista, mutta eipä niistä kannata välittää.
voi ei noi kappalejaot ei onnistuneet.. :D toivottavasti kuitenkin saat tuosta edes jotakin selvää...
numeroiksi= miljoonakaksisaataayhdeksän tuhatkolmekymmentäneljä= ? .tänään viimeksi aiheutti eräs samanlainen tapaus harmaita hiuksia lukivaikeuden takia, jäi tonnit huomaamatta.