etten olisi yksin tämän ikäväni kanssa. Sinä siellä jossain tuntisit edes vähän samalla tavoin. En ole ikinä tanssinut hidasta kanssasi. Joka paikkaan koskee kun edes ajattelen "Bed of Roses,Bon Jovi" with you ;/
Ja toinen toiveeni, voisin joskus painautua vastesi tuon kappaleen aikana.
Kolmas toiveeni onkin päästä samaan paikkaan, jolloin on mahdollisuus tuohon.
Neljäs toiveen, uskaltasit lähestyä minua silloin.
Viides, se ei olisi unta.
Kuudes, jos niin kävisi että kaikki toteutuis, toivoisin etten pyörtyisi käsivarsille.
Seitsemäs, jos niin kävisi, olisit ensiaputaitoinen ja veisit raikkaaseen ulkoilmaan.
Kahdeksas, jäisit viereeni ja voitais vihdoin jutella.
Muuta minulla ei tällä kertaa olekaan. m

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toteuttaa. Jos se joskus olisi mahdollista!
myös tekohengitystä tarvittaessa?
I'll just close my eyes and whisper...
I want to be just as close as the Holy Ghost is ...
And lay you down on bed of roses...
When you close your eyes,
Know I'll be thinking about you...