Lapsen pureminen

Puolitoistavuotias poikamme on joutunut jo useaan kertaan samanikäisen kaverinsa hampaisiin, eikä ein jankuttaminen tunnu tehoavan tähän tapaukseen.

Onko kenelläkään kokemusta, kuinka puremisen saa noin pienestä lapsesta karsittua pois? Ein toistaminen kun ei auta, eikä muutenkaan kehdattaisi käyttää poikaani harjoituskappaleena puremisen lopettamisessa.
8460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä sen ikäinen ymmärrä, että toiseen sattuu.
Vanhemman täytyy vain vierellä seurata kokoajan, niin ettei puremista pääse tapahtumaan.
Asiasta ei kannata "jankata", vaan aikuisen rooli on toimia rauhallisesti ja olla kärsivällinen. Kielto ja puremisen estäminen.

Äänestä
  • tapahtuu niin nopeasti, että aikuisen pitää pitää vahtia aivan lasten vieressä aivan koko ajan. Minulla on seitsemänviikkoinen vauva, joka tarvitsee hoitoa ja lapsen äidillä vaikea raskaus meneillään, joten hän saa vain maata aloillaan. Siksi olisi suotavaa, että pureminen saataisiin loppumaan kokonaan.

    Äänestä

kannatta hankkiutua eroon ja etsiä kivoja kavereita omalle lapselle. Niin me ollaan toimittu ja kaikki on mennytn hyvin.

Äänestä
  • mutta kyseessä on kuitenkin meille läheinen perhe, joten heistä emme aio hankkitua eroon xD

    Äänestä

Meillä kamppailtiin tuon ongelman kanssa n. vuoden verran. Ei auttanut hylkäämiset tai kieltämiset, ei edes aika. Poika on nyt pikkasen päälle kaks ja loppui kuin seinään.
Kuullostaa rankalta mutta päädyimme siihen että annoimme puremisesta sormen päällä valkopippuria.

Pippuria joutui antamaan kolme kertaa ja sen jälkeen pureminen on loppunut täysin. Tämän jälkeen poika on oppinut halaamisen taidon, pusuttelun ja kielellinen kommunikointi on lisääntynyt hurjasti.

Pureminen oli yksinkertaisesti niin tiukasti opittu tunteiden näyttämis keino että muut tavat ei menneet enää jakeluun.

Äänestä
  • pippuria lapsen äiti aikoo kokeilla, jospa tepsisi. Se ei ainakaan satu lapseen, vaikka epämiellyttävälle suussa maistuukin.

    Kiitos neuvosta :)

    Äänestä

kuonokoppia, niistä voisi olla apua, jos käytöstapojen opettaminen on unohtunut.Siellä on kaupan myös valjaita,jos on taipumusta karkailuun.

Äänestä
  • Hannibal Lecterin käyttämän naamarin olevan sopivampi ratkaisu pulmaamme, kyseessä on kuitenkin kuonoton ihmislapsi... ja jos lapsi alkaa karkailla, voi tontin rajoille asettaa langan, jonka ylittämisestä seuraa sähköisku lapsen käyttämään kaulapantaan. Paljon tehokkaampi opetuskeino kuin nuo iänikuiset valjaat :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hekotius kirjoitti:

Puolitoistavuotias poikamme on joutunut jo useaan kertaan samanikäisen kaverinsa hampaisiin, eikä ein jankuttaminen tunnu tehoavan tähän tapaukseen.

Onko kenelläkään kokemusta, kuinka puremisen saa noin pienestä lapsesta karsittua pois? Ein toistaminen kun ei auta, eikä muutenkaan kehdattaisi käyttää poikaani harjoituskappaleena puremisen lopettamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu