Olen reilu 30v ja yhden 1½ vuoden ikäisen lapsen äiti. Olen tähän asti ollut kotona hänen kanssaan mutta nyt elokuun alusta menin takaisin´töihin ja jäin osittaiselle hoitovapaalle. Olen perjantait poissa töistä.
Olen ollut uupunut lähes koko 1½ v ajan koska yöunet jäävät liian lyhyiksi mutta olen saanut mahdollisuuden nukkua päivisin ja iltaisin mies on hoitanut lasta.
Olen raskaana rv20 menossa ja uupumus vaan pahenee, koska olen töissä en pääse huilimaan päivisin. Iltaisin saan unta siinä 23 aikaan ja herätys on 06. Kuulostaa hyvältä tuntimäärältä mutta koska mulla on pitkän ajan univaje takanapäin ei tämä unimäärä riitä! Aamulla on olo kun en olisi nukkunut ollenkaan, olen jatkuvasti huonolla tuulella, päänsärkyä ja silmien ärsytystä väsymyksestä jne jne.
Miten ihmeessä tulen jaksamaan kun kohta on pieni vauva hoidettavana? Töistä en kehtaa tässä vaiheessa vielä olla poissa koska aloitin juuri ja meillä on tapahtunut suuria muutoksia töissä, joten työssä olo turvaa mahdollisesti työpaikkani myös tulevaisuudessa.
Kestääkö elimistö vuositolkulla uupumuksen kun oireilen jo fyysisestikin? Tämä väsymys ei varmaan helpota kun vasta muutaman vuoden päästä kun lapset ovat vanhempia..

Vastaukset 5
Vanhimmat
kuitenkaan montaa vuotta sitä yövalvomista ole. et kuitenkaan ole töissä kuin äitiyslomaan asti joten sitten saat taas huilia kotona. pieni vauvahan jos se on tyytyväinen nukkuu aluksi suurimman osan päivästä niin koitat lepäillä silloin kun isompikin on päiväunilla.. väsymys helpottaa ajan myötä tiedän sen kokemuksesta itsellä 3 lasta ja pienin oli 4 kk kun palasin töihin.
Nuku viikonloppuisin kunnon päikkärit. Mies hoitakoon lasta sen aikaa. Tarvitset enemmän lepoa nyt kun olet raskaana.
Tavallinen väsymys menee nukkumalla. Voi olla, ettei väsymyksesi ole enää tavallista nukkumalla häviävää. Masennus ainakin on vaiva, joka vie kaikki voimat. Muuta ei viitsisi tehdäkään kuin nukkua. Tällä hetkellä olen sellainen huolimatta lääkkeestä. Tiedän myös, mitä lasten hoitaminen on. Olen omani, kaikki kuusi, hoitanut alusta loppuun asti. Lisäksi olen tehnyt työtä yrityksessämme. Äitiyslomat olen pitänyt, mutta silloinkin piti vähän autella töissä.
Oletko ajatellut mahdollisuutta, että voisit potea synnytyksenjälkeistä masennusta. Ei ole normaalia, että on koko ajan vetämätön. Siihen on olemassa hoito ja siitä kyllä parantuu. Hae vain rohkeasti apua. Ei kannata vetää itseään loppuun.
ja sairaslomaa huoletta. Lapset ovat tärkeämpiä kuin työ - kantapään kautta koettua. Minulla tuli istukan irtoaminen tuollaisesta stressistä, kun jatkoin vain. Kuin ihmeen kaupalla sekä vauva että minä selvisimme. Hoida itseäsi ja pikkuistasi. Sen tärkeämpiä asioita ei juuri NYT ole. Tulevaisuus pitää huolen itsestään, kun on sen aika.
Istukan irtoaminen stressistä? Apua!
Olo on yhä edelleen väsynyt. Nukun sen 6-8h yössä ja aamulla on tunne etten olisi nukkunut yhtään. Töissä jaksan ehkä paremmin, en tiedä, mutta tuntuu että tavalliset kotiaskareet ovat stressaavia. Kaikki on liikaa..Poden tästä huonoa omaatuntoa kun en jaksaisi aina olla edes poikani kanssa, haluaisin vaan maata, silloin en ole stressaantunut.
Tämä olo oli samanlainen ennen töihin menoa, joten työnteko ei ole sitä muuttanut/pahentanut. Työssä on todella iisiä tällä hetkellä, joten luulen että mun on hyvä olla siellä, tosin päiväunia en voi ottaa :)
Poden mitä ilmeisemmin ahdistusta ja synnytyksen jälkeistä masennusta. En uskalla aloittaa enää tässä vaiheessa masennuslääkettä joten pakko sinnitellä.
Pelottaa vaan miten tulen jaksamaan? Esikoisesta tuli raskausmyrkytys eli jos tilanne toistuu olen todella huonossa kunnossa loppuvaiheessa jo pelkästään siitä!
Miten ihmeessä elimistöni kestää tämän kaiken? Synnytyksen jälkeen aion aloittaa masennuslääkityksen (toki käyn psykiatrialla ensin!).