Minulla on ollut jo pidemmän aikaa kaveri joka valehtelee päin naamaa asioista joista todellakin jää kiinni. Miksi näin on?
Hän jo toistamiseen valehteli minulle velasta jonka sanoi maksaneensa minun tililleni. Mutta ei silti ole pistänyt minkään näköistä summaa tililleni. Ja siis väittää kuitenkin että näin olisi. Kun summaa ei näy sinä päivänä (hänen mielestään siirto kestää kolme päivää) niin silloin hän ei enää vastaa puhelimeen eikä mihinkään. Ikään kuin katoaa tilanteesta ja kaikesta.
Me ollaan siis oltu todella hyviä ystäviä, eikä mitään hyvän päivän tuttuja vain. Monta vuotta ollaan tunnettu toisemme. Hän siis on ennen samasta asiasta valehdellut, annoin hänelle anteeksi sillä hän tuli raskaaksi ja ajattelin äitiyden kasvattavan häntä. Yeah right..
No hän on kuitenkin pikku valheita sanonut aina, joihin en niin kamalasti ole kiinnittänyt huomiota. Antanut vaan mennä toisesta korvasta ulos.
Onko kyseessa patologisesta valehtelijasta vai mistä? Sillä minua todella ihmetyttää tuollainen käytös. Ihmettelen tuota pokkaa miten hän on voi puhua omiaan vaikka asia ei niin olekaan.
Ystävyys siis ei mennyt rahan takia vaan tuon valehtelun.
Auttakaa, onko teillä kokemuksia tällaisesta ihmisestä? Miten sellaiseen tulisi suhtautua?
Kiitos.
Hän jo toistamiseen valehteli minulle velasta jonka sanoi maksaneensa minun tililleni. Mutta ei silti ole pistänyt minkään näköistä summaa tililleni. Ja siis väittää kuitenkin että näin olisi. Kun summaa ei näy sinä päivänä (hänen mielestään siirto kestää kolme päivää) niin silloin hän ei enää vastaa puhelimeen eikä mihinkään. Ikään kuin katoaa tilanteesta ja kaikesta.
Me ollaan siis oltu todella hyviä ystäviä, eikä mitään hyvän päivän tuttuja vain. Monta vuotta ollaan tunnettu toisemme. Hän siis on ennen samasta asiasta valehdellut, annoin hänelle anteeksi sillä hän tuli raskaaksi ja ajattelin äitiyden kasvattavan häntä. Yeah right..
No hän on kuitenkin pikku valheita sanonut aina, joihin en niin kamalasti ole kiinnittänyt huomiota. Antanut vaan mennä toisesta korvasta ulos.
Onko kyseessa patologisesta valehtelijasta vai mistä? Sillä minua todella ihmetyttää tuollainen käytös. Ihmettelen tuota pokkaa miten hän on voi puhua omiaan vaikka asia ei niin olekaan.
Ystävyys siis ei mennyt rahan takia vaan tuon valehtelun.
Auttakaa, onko teillä kokemuksia tällaisesta ihmisestä? Miten sellaiseen tulisi suhtautua?
Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei Sinä,
Ikävä kyllä kyseessä on todennäköisesti patologinen valehtelija. Internetistä löytyy laajasti tietoa aiheesta. Mikäli tunnistat paljonkin samoja piirteitä hänestä, suosittelisin, että otat etäisyyttä ja mikäli vastaavaa on tapahtunut pitkään, laitat välit poikki kokonaan vaikka se olisi kuinka raskasta tahansa. Tee se
itsesi vuoksi. Itse pilasin pitkän ajan elämästäni patologisen valehtelija "ystäväni" seurassa, mutten vielä silloin toki ymmärtänyt mitä kaikki oikeasti oli. Suosittelen, että luet lisätietoja, kuten minäkin lopulta tein yhdisteltyäni eri asioita toisiinsa ja aloin lopulta ymmärtämään kaikkea paljon paremmin. Tein niin tosin vasta 11 vuoden myrskyisän ja vaihtelevan "ystävyyden" jälkeen. Olin aivan loppu. Hän jäi minulle myös velkaa valtavat summat, joita en usko saavani koskaan takaisin. Tärkeintä on ettei hän tule enää osaksi elämääni. Näin on parempi. Aloin vihaamaan häntä ja satoja valheita, mitä hän syötti minulle ja kaikille ihmisille, joiden kanssa hän oli tekemisissä. Mielenterveyteni alkoi todella olla koetuksella aika ajoin, sillä en millään voinut
kuvitellakkaan kuinka sairas mieli hänellä todella
oli vaikka olikin alun alkaenkin epävakaa ja
hieman omituinen tapaus. Sain kovan opetuksen
liiasta kiltteydestäni ja siitä kuinka jatkuvasti
annoin asioita anteeksi. Häneltä puuttui täysin
omatunto ja kaikki mitä hän ikinä tekikään, hän
teki niin että ne hyödyttivät lähinnä häntä
itseään. Kaikki alkoi aikoinaan pienistä valheista, mitkä vuosien myötä syvenivät valtaviksi yhdistelmävalheiksi ja vaikka hän
olikin huono valehtelija, jäi kiinni usein,
niin ei koskaan myöntänyt mitään vaan saattoi
vain esim. nauraa päin naamaa tai väittää että olen paranoidi ja kuvittelen kaiken. Joka päivä
syötti uusia valheita ja eli monien persooniensa
kanssa. Riitelimme usein. Hän oli aina huono
valehtelija, muttei ilmeisesti itse sitä tiennyt.
Hänen koko elämänsä, oma minuutensa oli valhetta.
Valheet pitivät hänen elämäänsä kasassa. Hän
oli häikäilemätön hyväksikäyttäjä ja valtavan
pinnallinen. En usko, että meillä oli koskaan
mitään aitoa vaikka meillä oli ne hyvätkin
hetkemme. Uhrasin hänelle aivan liian paljon.
Hän syyllisti minua aina kaikesta riitojemme
yhteydessä, keksityin tarinoin. Hän on ehdottomasti kaksinaamaisin ihminen, mitä olen koskaan tavannut. Ei milloinkaan kauniita sanoja tai anteeksipyyntöjä. Hän ei myöntänyt tehneensä ikinä mitään väärää. Suosittelen, ettet laita itseäsi liian pitkäksi aikaa samaan oravanpyörään. Siitä pääsee ulos kun kerää tarpeeksi itsekunnioitusta ja niin, myös vihaa. Kaikkea ei tarvitse sietää, eikä kaikenlaisia siipelijöitä. Elämä on tarpeeksi haastavaa ilmankin. Voimia sinulle.
Kiitos kirjoituksestasi.
Sitä hieman pelkäänkin että hän on patologinen valehtelija sillä ei normaalilla ihmisellä ole pokkaa sanoa päin naamaa tollasia valheita. Ihan kuin sillä olisi todellisuuden taju jossain ihan muualla. En ymmärrä miksi edes jaksoin näin pitkään..
Annoin niin monen valheen mennä ohi korvien. Luulin että hän tuntisi niistä edes katumusta, mutta taitaa olla että katumus on sana jota hän ei ymmärrä.
Tiedän että olet oikeassa. Mun ei pitäisi pitää siihen yhteyttä enää. Haluaisin kuitenkin että hän jollain tavalla tuntisi katumusta ja oppisi olemaan valehtelematta. Edes pienen tyttönsä takia. Hänen miehensä ei tiedä tätä totuutta hänestä. Heillä ei ole edes vuotta tullut täyteen seurustelussa.. Mun käy sääliks sen mies. Se tulee varmasti jonain päivänä huomaamaan minkälainen hänen tyttönsä äiti on. Sääliks käy sitä tyttöäkin joka joutuu tuon kaiken keskellä kasvamaan. :(
Mekin ollaan ystäviä oltu jo miltei 10vuotta about. Tekisi mieli kostaa NIIN paljon, mutta en tiedä miten jos se ei katumusta edes tunne. Haluaisin kertoa sen miehelle asiasta, mutta...
Toiseksi hän poltti raskausaikanaan, eikä tainnut siitä kertoa miehelleen ja kirjoitti vielä kaks plus- palstalle että lopetti heti röökaamisen tultuaan raskaaksi. En voinut uskoa silmiäni mitä luin. Olen siis yli 100%:n varma että se on hän joka sen kirjoitti, nimimerkki meinaa oli mikä sen paljasti sillä profiilissa on sen tytön kuva.
Miksi pitää tuntemattomille valehdella?
Kiitos että jaksoit kirjoittaa omasta kokemuksestasi ja kiitos tuesta.
Jos tahdot voit kirjoitella minulle
[email protected]
Annan sinulle sitten varsinaisen email osoitteeni,
en viitsi sitä tänne laittaa.
Olen sama hlö kuin nimimerkki "Samaa kokenut".
NARSISTI ! Minulla kokemusta vastaavasta myös. Lue kirja: Naamiona terve mieli, Raimo Mäkelä!!!
sillä ne uskovat omiin juttuihinsa kun aikansa valehtelevat
Minä ilmeisestikin tapailin kaksi viikkoa mytomaania.. Alun alkaenkin oli omituinen tunne takaraivossa tätä komeaa ja mukavaa miestä kohtaan. Mietin että ylireagoin. Hän jäi valehtelusta kiinni koskien työasioitaan, mutta kuittasi asian olankohautuksella ja huihau-asenteella ja mietin että no kai se sitten puhuu totta. Tai halusin niin, koska olin tosi ihastunut. Huippu juttu että olimme tapauksen mökillä viime viikonloppuna. Kehui maitaan ja mantujaan. Minusta se vaikutti vuokramökiltä, ei mitään oman näköistä, vähän huonosti pidetty. Paikallisen kaupungin lomaesitteitä jne. Löysin vieraskirjan jossa eri perheet kirjoittivat kiitoksi mahtavastä mökkilöydöstä jne lupasivat vuokrata uudestaan. Näytin miehelle ja hän sanoi että joo, hän vuokraa tätä joskus! No samassa kirjassa oli hänen ja ex-tyttöystävän allekirjoitus, kiitos mukavan mökin lainasta! Ei vieläkään myöntänyt! Lähdin painelemaan mökiltä kotiin ja kirjoitin viestin että jatkoja, rehellisyys maan perii. Ei kuulunut vastausta. Onneksi selvisi näin nopeasti. Ihan hullu mies!