Perjantai koitti. Ja etukäteen jo raivostuttaa minkäköhänlainen viikonloppu tästäkin kehittyy... Huomenna olis noi kesäkauden päättärit ja miehet on taas porukalla lähdössä juhlimaan kaljoineen ja pommeineen yhden sukulaisen kotiin. Viina virtaa ja musiikki soi aamun pikkutunneille asti, jälleen kerran.
Minä tässä odottelen maha pystyssä esikoistamme rv 38 0. Olen ennemmin (juhannus ja muut kissanristiäiset) ollut seurana istumassa kun porukka ryyppää ja olen jaksanut valvoakkin aika myöhään. (huomenna jään kotiin niistä pirun kemuista).
Sitten raivoan yksikseni tilannetta heidän juodessaan ja välillä tuntuu, että en voi enää hallita sisäistä petoa, joka vängällä yrittää purkautua mieheni silmille. Tosin annan kyllä hänenkin kuulla kunniansa, mutta mitäs hän ymmärtää. Ei mitään. Kuin kuuroille korville menisi. Eli olen jo "heittänyt kirveen kaivoon" toivosta että hän pikkuhiljaa lopettaisi ryyppäämisensä. Olen pitänyt jo aiheesta hänelle ainakin 150 "palopuhetta", mutta taas se menee.
Mutta kyllä hän silti huolehtii asioista ja odottaa lasta innoissaan. On töissä viikot ja välillä hellii ja rakastaa. Mutta perus pohjammaalainen mies. Eli ei puhu tunteistaan ja ajattelee lyhytnäköisesti kuten monet muutkin miehet.
Nyt kun raskausviikot ovat jo tässä vaiheessa niin todellakin haluan rauhoittua miettimään tulevaa synnytystä enkä suinkaan mennä valvomaan tappiin asti mihinkään vitun ryyppyjuhliin. Jään yksin kotiin. Jos lähtö tulee, niin menen ampparilla. Ei siinä muukaan auta. Vauvamme on kaiken lisäksi perätilassa, etten saisi niin mahdottomasti liikkuakkaan napanuoran esiinluiskahtamisvaaran takia, jos synnytys käynnistyy.
Tilanne on aika toivoton, jos näin jatkuu......
Minä tässä odottelen maha pystyssä esikoistamme rv 38 0. Olen ennemmin (juhannus ja muut kissanristiäiset) ollut seurana istumassa kun porukka ryyppää ja olen jaksanut valvoakkin aika myöhään. (huomenna jään kotiin niistä pirun kemuista).
Sitten raivoan yksikseni tilannetta heidän juodessaan ja välillä tuntuu, että en voi enää hallita sisäistä petoa, joka vängällä yrittää purkautua mieheni silmille. Tosin annan kyllä hänenkin kuulla kunniansa, mutta mitäs hän ymmärtää. Ei mitään. Kuin kuuroille korville menisi. Eli olen jo "heittänyt kirveen kaivoon" toivosta että hän pikkuhiljaa lopettaisi ryyppäämisensä. Olen pitänyt jo aiheesta hänelle ainakin 150 "palopuhetta", mutta taas se menee.
Mutta kyllä hän silti huolehtii asioista ja odottaa lasta innoissaan. On töissä viikot ja välillä hellii ja rakastaa. Mutta perus pohjammaalainen mies. Eli ei puhu tunteistaan ja ajattelee lyhytnäköisesti kuten monet muutkin miehet.
Nyt kun raskausviikot ovat jo tässä vaiheessa niin todellakin haluan rauhoittua miettimään tulevaa synnytystä enkä suinkaan mennä valvomaan tappiin asti mihinkään vitun ryyppyjuhliin. Jään yksin kotiin. Jos lähtö tulee, niin menen ampparilla. Ei siinä muukaan auta. Vauvamme on kaiken lisäksi perätilassa, etten saisi niin mahdottomasti liikkuakkaan napanuoran esiinluiskahtamisvaaran takia, jos synnytys käynnistyy.
Tilanne on aika toivoton, jos näin jatkuu......
Vastaukset 15
Vanhimmat
mutta mies ei ikimaailmassa ottais mua mukaansa ryyppyreissuille.. en oo mahani kanssa nähny enää ketää häne kavereitaan.. pitää mua jotenki piilos :(
Tarkennan vielä, että en näytä miehelleni suuttumista siinä määrin mitä itsekseni raivoan. Puhun asiallisesti, rauhallisesti ja äänen painolla, jolla pitäisi mennä asiat kaaliin. Eli ainakaan minussa ei voi vika olla. Ja ymmärrän toki, että miehet ei tule raskausviikkojen mukana niinkuin äidit, mutta silti......
olen viikolla 37 ja mieheni ei ole enää aikoihin ottanut "kännejä". Töissä käy ja harrastuksissa yms. mutta on aina puhelimen päässä. Ja ihan jo omasta tahdostaan. Kyllä täytyy taas arvostaa omaa miestä ja kertoa se myös hänelle. Toivon sinulle onnea ja toivottavasti miehesi oppisi kantamaan täyden vastuun.
Eli oppiikohan ne miehet ikinä, että entisen mallin ryyppyjuhla on ohi? Ei voi enää niinku ennen ottaa kaljaa. Uusi elämä tulossa ja uudet ehdot joiden mukaan tulisi pelata. Toivonkipinäni on se, että mieheni tajuaa tämän laitoksella, kun katsoo pientä vauvaamme ensikerran... On luvannut tulla ja haluaa olla tukena. Toivotaan että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Kaikkea hyvää kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea vuodatustani! =)
välillä tuntuu ihan oikeasti että pää hajoaa. että mä en kestä tätä murehtimista tulevasta, vaikka välillä kaikki menee hyvinkin. tuo viinanpiru osaa niin saatanan hyvin sotkea kaikki asiat, raha-asioita myöten. itselläni rv -35 joten toivotaan että pystymme yhdessä sulkemaan kaljanpirun mielestämme pois, eikä sitä tarvitsisi joka päivä litkiä enempää tai vähempää. kirjoitustasi on luettu niin paljon tähän mennessä (yli 360-kertaa) joten voimme kai päätellä että tämä aihe koskettaa monia odottavia äitejä ja perheitä. mutta minkäs sille teet, jos hyviä puolia on kuitenkin enemmän kuin huonoja seurustelussa?
luojan kiitos mun mies on tosi myötäeläny tän raskauden aikana mun kans, toki on välillä menny kaveretten kans jne ja pitääkin, mutta nyt kun loppu häämöttää hän on itse sanonu ettei halua missata mitään synnytykseen ym liittyvässä, ja muutenki ollu
tosi ihana..!!
kyllä mun mielestä on oikeus sanoa miehelleen jos se vaan dokaa ja dokaa viikonloput, kyllähän sillä o oikeus myös tietää(negatiivisessa mielessäkin) mitä tunnet, ehkä se ei vain oo tajunnu kun ei oo saanu kunnon hermareita.. tai mikäs mä oon neuvomaan, mutta raskausaikana voi myös raivokohtaukset laittaa raskausden piikkiin ;) ja jos menee perille niin aina parempi! mutta tsemppiä koitokseen teille!! kyllä ne miehet heltyy ku viimein näkee nyytin!!!!
Olen jo yli 40, elikkä aika paljon tähän ikään nähnyt.Tuppaa ne juomaksiin lankeavat tyypit jatkaa juomistaan vielä lapsen syntymän jälkeenkin, vaikka toisin tietty vannovat kun uus pien on päivän valon nähnyt.
En voi käsittää,mikä helvetti on ukon päässä, joka jättää viimeisillään raskaana olevan naisensa yksin kotiin ja haluaa ite ryypätä!! Tai joka lähtee ryypiskelemään,kun kotona on vauva ja äiti.Enkä ymmärrä sitäkään, että edes kotona pitää dokailla!!!
Onhan nainenkin raskauden ja imetyksen ajan ainakin(yleensä) raitiina, miksei ukot siinä tue omilla tavoillaan(hyvillä) vaimoaan/lapsensa äitiä.
Mua suututti kun luin aloittajan viestin, tuli tunne että haluan hakea sut tänne "mummolaan" turvaan ja hoivattavaksi.
Itse olin nuori äiti taannoin ja mun ukko juoksi juopottelemassa ja vieraitten naisten perässä ja minä yksin ensin raskaana ja sitten vauvan kanssa.Nytkun ajattelen aikaa, ihmettelen miten kestin ja jaksoin, enää en jaksaisi sellaista.Ehkä tyhmänylpeys esti kertomasta ympäristölle, kuinka päin persettä meni jo raskausaikana....
Sydämesäni toivon että muilla menee paremmin.
Meidän lapset vieraantui isästään, tämän juomisen vuoksi, eivät missään asiassa nyt isoinakaan luota tai turvaa isäänsä-aina on äitille asiaa enemmin.Tätä asiaa ukko itkee...kännipäissään tietenkin...
Olen nuori tuleva äiti, 21v. Olen todella samaa mieltä siitä että ukot voisi tukea omilla tavoillaan naistaan enemmän. Mieheni on toki sitä sorttia että osaa ja haluaa näyttää välittämisensä. Kysyy kyllä mielipidettäni ja huomioi, mutta ryyppäys tapahtuu kyllä yleensä halusin tai en. Ja jos hän on mielikseni juomatta niin tuntuu että seuraavana viikonloppuna juodaan edellisenkin edestä.
Ihanaa saada tukevia viestejä =)
Kiitos... Melkein kyynelsilmin olen lukenut näitä, koska sattuu ajatella miten moni on/ollut samassa tilanteessa.
En kylläkään halunnut lietsoa piruja ilmaan,enkä muuta epäluuloja kirjoituksellani.Kirjoitin omasta kokemuksesta, siksi tää aihe saakin minut varpailleni ja vihaiseksi. Oot vanhimman lapseni ikäinen, se tieto nosti suojeluvaistoa ja puolustamisen tarvetta entisestään.
ja samaa kokemusta on kun sulla,kun nuorena tulin äidiksi,neljä lasta exän kanssa,joka ei kyllä jättänyt alkoholia kun olin raskaana,eikä lasten synnyttyä,en harmiksi osannut irtautua exästä ajoissa,ja kait siksi vanhimman murrosikä näin hankala...tällä hetkellä omien tekosiensa seurauksena lastenkodissa,kun kaikesta suojeluksestani huolimatta,ihastui kohta täysikäiseen jätkään,jolla alkoholiongelma,ja joutui huonoon seuraan,karkasi kolme kertaa tän jätkän luo,ja kämpille,jossa viina virtaa,isänsä esimerkkiä kait seuraa,vaikka nuorena vihasi isän alkoholin käyttöä...tosi rankkaa katseltavaa itselle,kun ei tiedä, mitä tehdä,että tytön elämän saisi takaisin raiteilleen..nyt uuden mieheni kanssa tulossa ensimmäinen yhteinen,eikä hän ole kaljan kaljaa,tai muutakaan juonut,loppui siihen,kun tein raskaustestin...onneksi,ei enää tartte pelätä viikonloppuja,juoko mies vai ei,ja tartteeko katella,kun se kavereiden kanssa juo,ja se kylmä totuus,että moni ukko joka juo,kun nainen odottaa lasta,käy baareissa,pettää just naisen ollessa raskaana,lehissä monesti ollut galluppia asiasta...mulla monta tuttua,jotka kokeneet saman kun mä,ei ne baarit ja juomiset ole lasten tuloon jääneet,ja moni heistä jo eronneet...ja just kannattaa miettiä,miten toi nykyinen juomiskulttuuri vaikuttaa siihen,kun lapset kasvaa nuoriksi,kun juomis tavat oppii jo kotoa,lastenkotiin nykyään joutuu moni nuori just sen takia,että sekaantuvat alkoholiin liian nuorena,kotona näkee mallia,eikä vanhemmat pysty nuorta pitämään aisoissa,kun tulee siihen ikään.joten kannattaa tosiaan miettiä,millasta mallia antaa lapselle,ja haluaako itse katsella,kun mies juo,koska jos juomisesta tullut usein viikonloppusin tapa,se menee perheen ja kaiken edelle....joten stoppi kannattaa laittaa heti...vaikka nyt mulla mies,joka todella ihana,niin silti joudun kärsimään siitä,ettei tytölleni käy,niinkuin isällensä,että pilaa elämänsä,ja muiden,kun sortuu alkoholiin,jo näin nuorena,kun 14v.
Olen täysin kanssasi samaa mieltä. Minäkin puolustan kovia kokeneita. Ihanaa että äidit jakavat kokemuksiaan koska alkoholismi on vakava asia, joka on myös arka ja kipeä asia monille äideille/odottajille ja siksi siitä on hyvä puhua. Eli et mielestäni ole lietsonut mitään. =) Toivottavasti miehet joskus kompastuisi omiin mokiinsa, niinkuin kerroit lastesi isän katumisesta. Hyvä että katuu, onhan siinäkin terveen ajattelun merkkejä. Kaikkea hyvää sinulle =)
No, kyllähän se taas nähtiin että viinaa oli menny ja piti hakia miehet kotia siinä noin klo. 2.30 yöllä. Olis edes perkeleet jääny yöksi ku taas vain sai haukut niskaansa ku silmät ristis piti ajella autoa. Siinä nähtiin miesten arvostus taas... Ja nyt ku on maannu krapulas äijä koko päivän niin kaikki herkut ja leffat olis pitäny hakia. Onko se joku palkinto ja kiitos kaikesta? Teki aamulla mieli kerätä kimpsut kasaan ja lähteä nostelemaan...
eli mulla on 7-v.tytär, jonka isän jouduin pistään pihalle just viinan takia.
Me oltiin kotona vauvan kanssa, ja herra vaan dokaili vkonloput, ja tuli sit himaan sekoilemaan känni- (mömmö-?)päissään sen verran pahasti, et alkoi oikein pelottaan. Pimu oli 8kk kun pistin sen valitseen joko meidät tai viinakset, ja viinahan sen voiton vei.
Jo odotusaikana hän ryyppäili aika lailla, mut luulin kans, et kyllä asiat muuttuu, kun näkee lapsensa. No ei muuttunut kuin pahempaan suuntaan.
Eron jälkeen ei oo äijää kiinnostanut (saati sit hänen vanhempiaan, mikä oli yllätys) oman lapsensa kehitys ja kasvaminen. 2 kertaa eron jälkeen oli pimu isällään, näin sovittiin lastenvalvojalla. Mut sit alkoi olla vaikeuksia saada äijään yhteyttä ja selvisikin, et hän oli aina dokaamassa mieluummin kuin otti lapsensa luokseen.
Onneksi kuitenkin tapasin "sen oikean", kun tyttö oli 1-v, ja hän onkin ollut aivan mahtava isä tytölle. Ja nyt vartoskellaan yhteistä muksua syntyväksi lokakuussa.
Ja kyl tää nykyinenkin osaa viinasten kanssa läträämisen, mut huomattavasti "normaalimmin" kuin aiempi. Tää nykyinenkään ei välttämättä ymmärrä, et ois kiva joko käydä siel baaris yhdessä (eikä niin et herra alkaa 22.00 haaveileen baarista, jolloin on jo myöhäistä hommata lapsenvahti) tai sit vois olla vaan kotona.
Joutuuhan tässä itsekin elään kieltäymyksessä vielä jonkin aikaan.
Mut tsemppiä kaikille näiden viinamäen miesten kanssa kamppaileville! Mun kohdalla joko tai-ratkaisu oli ainoa oikea, mut ei se päde kaikkien kohdalla. Kyllä mä tiedän alkoholistin, joka lapsensa takia lopetti juomisen kokonaan, ja on ollut nyt raittiina 9,5 vuotta. Tosin hänkin on nainen.
Kolme vuotta sitten kun odotin esikoistamme, mies juhli joka viikonloppu. Olin ihan tyytyväisenä kotona, kun mies selitti että nyt on viimeiset mahdollisuudet mennä vapaasti ja et meno rauhoittuu ku lapsi syntyy. Eipä vaan rauhoittunut. yhtään.
Nyt odotan toista lasta ja sama malli jatkuu. Kolmivuotiaan kans istutaan kotona ja odotellaan sitä päivää ku isi ois kotona viikonlopun. Aika epätoivoista on. joka viikonloppu on jotku kissanristiäiset, joihin on PAKKO mennä.
Mies odottaa, että vauva syntyis ja päästäis menemään kahdestaan! Kuulostaa tosi kylmältä mun mielestä. Viikolla mitä parhain isä - akateeminen, käy töissä ja on pojan kanssa ja huolehtii perheestä.
Ennen tykkäsin viikonlopuista, enää en.
Että ei tässä pahanilmanlintuja olla vaan elämä on vaan semmoista ja mielestäni on edes hieman lohduttavaa kuulla etten ole ainoa. Kiva kun joku jaksaa ajatella että kyllä se nyytti isän pehmittää mutta itse en siihen enää usko.
Tämä on monien miesten kohdalla täysin totta. Ajattelevat vain että nainen odottaa ja "käy pyllistämässä laitoksella" ja sen jälkeen elämä jatkuu niinkuin ennenkin. Vaikka arjet huolehditaan asioista, niin viikonloput on pelottavia eikä kyllä mitään rentouttavia niinkuin kuuluisi olla. Lapset ajanmyötä rupeaa kyselemään ja kärsii tilanteesta. Mukavaa siinä sitten yrittää pienelle lapselle selittää asiallisesti mitä isi tekee, kun asia ottaa niin paljon päähän. Mutta onneksi naiset/äidit on "taottu raudasta", joka kestää aika paljon painetta. Isit meinaan ei kestäisi samaa naisiltaan.