Oma valinta?

Mitä tarkoittaa elämäntapa asunnoton? Ja onko se todellakin oma valinta? Eikös kaikki vaikuta kaikkeen, emme todellakaan pysty vaikuttamaan kaikkeen elämässämme vaikka haluaisimmekin. Jopa ajatuksemmekin on sidoksissa muuhun maailmaan... Niin että jokainen voisi miettiä osuuttaan tapahtumiin.
81914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mikskä sen itse teet. (lukuunottamatta sairauksien aiheuttamat).

JA SE ON TOTUUS. KATSO ITSEÄSI PEILISTÄ.

Äänestä
  • Millaiseksi olet itsesi tehnyt, oletko rikas, rakastettu, viisas ja menestyvä. Ja kaikki ihan niinkuin itse haluat?

    Äänestä

Kuten sanoit, jopa omat ajatuksemme ovat sidoksissa ympäristöön, muodostumme pitkälti kaikista saamista vaikutteista. Lapsihan on kuin tyhjä taulu:). Emme toki pysty vaikuttamaan kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan, mutta voimme vaikuttaa siihen kuinka suhtaudumme asioihin(toki, jos tahdot viilta, suhtauminenkin on osittain opittua, osa luontaista tempperamenttia:).
Kake suhtautui omalla tavallaan, ja eli ulkona, vaikka asunnon omistikin.

Elämä muodotuu valinnoista.

Äänestä
  • Missä Kaken asunto oli ? Miksei hän halunnut siellä käydä peseytymässä tms ? Ymmärsin, että hänelle oli asuntoa lukuisia kertoja tarjottu kaupungin puolesta, muttei huolinut.

    Äänestä

  • minä itse kirjoitti:

    Missä Kaken asunto oli ? Miksei hän halunnut siellä käydä peseytymässä tms ? Ymmärsin, että hänelle oli asuntoa lukuisia kertoja tarjottu kaupungin puolesta, muttei huolinut.

    Olipa asunto tai ei - kysymys kuuluu, miksi?

    Äänestä

Eiköhän samallaisia keskusteluja ole jo avatttu? Jatka niitä...

Äänestä
  • Älä sinä jatka noita missä ei ole mitään asiaa.

    Äänestä

  • Kirjoittele sitten virkeänä oikeita ajatuksiasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuskinpa kirjoitti:

Mitä tarkoittaa elämäntapa asunnoton? Ja onko se todellakin oma valinta? Eikös kaikki vaikuta kaikkeen, emme todellakaan pysty vaikuttamaan kaikkeen elämässämme vaikka haluaisimmekin. Jopa ajatuksemmekin on sidoksissa muuhun maailmaan... Niin että jokainen voisi miettiä osuuttaan tapahtumiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu