Mulle tapahtui just se mitä niin kovin monelle muullekin...Rakastuin lomallani päätäpahkaa ja tulisesti paikalliseen mieheen.Ja minä kun olen aina pitänyt itseäni liian hillittynä edes harkitakseni mitään romanssintynkääkään,ja ei sellaista ikinä aiemmin olekaan tapahtunut,ei vaikka eri matkakohteita on eläämääni kolmeenkymmeneen vuoteen mahtunut monia ympäri maailmaa.Mutta nyt olen korviani myöten rakastunut,kaipaavat tekstiviestit ja puhelut edestakaisin ovat päivittäisiä ja oman elämän jatkaminen tuntuu hurjan vaikealta.En kuitenkaan usko,että kaunis satumme voisi oikeasti olla totta,liikaa välimatkaa,kulttuurieroja,elämänkatsomuseroja ja muita vaikeuksia...Siksipä kysynkin kohtalotovereiltani,miksi tämä kuitenkin on niin vaikeaa?JA MITEN TÄSTÄ PÄÄSEE YLI?????????:(
Ikävöin niin kovin...
Tavallinen tarina
142645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kyllä se nyt on vaan muutettava miehen kotimaahan ja siellä rakastettava häntä niin kovin paljon. Ei tarvii sen jälkeen ikävöidä.
Näihin viesteihin on aina vaikea vastata,kun ei tiedä mikä on vedätys ja mikä ei..
Toiset kyllä suuna päänä heti,ajattelematta asiaa.
Kyllä sitä ajan kanssa tulee järki käteen,niin ainakin minulle kävi!
Rahat ei riitä jatkuvasti lentää sinne,kaverilla ei varaa tulla tänne,etkä voi todellekaan päräyttää naimisiin kun näette 2-3 vuodessa,viikon tai kaksi kerrallaan..
Kaipaus on kamala,mutta pikkuhiljaa tulee järki käteen,että ajatus on mahdoton.. :)
Tsemppiä !!!!
Tämä ei ole vedätystä,vaikka se tällä keskustelupalstalla niin yleistä onkin...Vaan ihan oikeasti kaipasin yhtä tulisen ja kauniin lomaromanssin kokeneilta neuvoja,kun yhtäkkiä huomasin (niin,minä,itseäni fiksuna ja kypsänä aikuisena pitävä ihminen :D) olevani tunteideni ja ikäväni kanssa ihan solmussa.Mutta,ehkäpä aika parantaa haavat,ja järkeni palautuu ennalleen...:)Kiitos sinulle.
pidin naisia ihan kajahtaneena ketkä moiseen sortuvat.. :)
Itselleni kävi juuri samat,ikävöin, soittelin, kirjoitin..
Suhde kyllä kesti useamman vuoden.
Pidin myös itseäni järkevänä, kokeneena ym ym
Mutta ajan myötä tulin järkiini.
Mutta PÄIVÄÄKÄÄN en kadu !!!
En osaa neuvoa sinua, teet miltä sinusta tuntuu.. :)
Samaa mieltä edellisten kanssa .kyllä pikkuhiljaan järki tulee ja alat tajua ettei suhteesta tule mitään,vaikka alussa usein soitatte...lähetätte ihania 'on niin ikävä ' textareita toisillenne.
Ja pian huomaat ettei niitä textareita/soittoja enään niin usein ilmesty etkä itsekään enää edes muista lähettää sille jotakin :)
Ja pian huomaat ettei mies enää pyöri mielessäsi niin usein kuin silloin..tulee hiljaista..
Ikävä ja kaipuu ja lähettää niitä textareita ja soittaa molemminpuolin voi kestää aika kauan mutta,se menee ohi kun alkaa tajua mitä itua tässä on ja kun se huumakin alkaa hiipua,ei ne textarit ja soitot enää riitä tai pian huomaat ettei teillä ole enää toisillenne mitään sanottavaa vaikka kuinka ihastuneita silloin olitte.
Noin juttu menee enemmistöllä jos ei näe sitä toista..
En miekään kadu päivastoin! ,oli ihanaa saada kokea tuollaista ihanuutta/tunnetta mutta, alkaa tajua että pikkuhiljaan koko hommasta ei jää mitään muuta kuin kaunis ihana muisto,voipi sitten muistaa hymy huulissa sitten vanhana keikkutuolissa.. ;)))
Kaipaat ja ikävöit tulisesti sitä miestä tuon loman jälkeen ,koska ei ollut tarpeeksi aikaa tutustua siihen mieheen kunnolla siis et tiedä ollenkaan minkälainen se oikeasti luonteeltaan on.
Sulla on vielä se mielikuva miehestä niiiin hot hot ja kun se puhuu sulle toisella kielellä niin tuokin saa sun pään sekaisin.. eix vaa bebe? tuokin vaikuttaa se on niin ihanaa kuultavaa naiselle... ;)))
Lomalla kaikki ihmiset ovat ihan toista eli mitä arkielämässä ovat.
että kivaa se on vieras kielikin ja henkilökohtaiseti englannin parani kyllä kummasti !
On niin helppo puhua,kun se ei ole toisenkaan äidinkieli :)
Ja totta tuokin että soitot vähenee ja tekstarit vähenee ym
Toki,onhan joillakin suhde kestänyt ja ollaan jo naimisissa,mutta mistä ihmeestä voit olla varma,että mies ei vaan halua pois maasta?
Kuten jo aikaisimmin sanoin,päivääkään en kadu!
Anna palaa bebe,mutta järki takaraivossa !! ;)
Eikä aikomuksenani ole antaa palaa yhtään mitään.Sen verran todellisuudentajua minulta löytyy,etten maalaile ruusuisia tulevaisuudenkuvia.Ikäväni vain koskee kovasti :( Vietin tämän lomarakkaani kanssa niin ihmeellisiä päiviä ja hetkiä...Vaikka puhuimme kumpikin vieraalla kielellä,onnistuimme löytämään syvän yhteyden ja keskustelimmekin kaikista asioista maan ja taivaan välillä.Nauroimme samoille asioille,ja pystyin jopa itkemään rakkaani nähden,vaikka yleensä en näytä tunteitani helposti.Tavatessamme kipinät sinkoilivat,fyysinen vetovoima oli valtava,ja kyllähän se johti maata järisyttäviin kokemuksiin lakanoiden välissä.Koskaan en ole tällaista kokenut.Joten,ymmärtänette varmaan,että suruni on suuri.Jatkua se ei voi,kummallakin on omat työnsä ja uransa kotimaassaan,ja ehkä parempikin näin,satu loppuu kauniisti kaipaukseen ja ihaniin muistoihin...
Jaahas, no mulla on kanssa sama tarina. Mutta nyt aviossa, ja edelleen asumme omissa maissa. Rakkautemme on vain syventynyt, onhan mese, tekstarit, puhelin, sähköpostit. Tätä etäsuhdetta on kestänyt jo yli 3 vuotta, ja olemme yhä edelleen kiinni toisisamme, vielä enemmän kuin alussa. Eli voi se muuttua vielä enemmän läheisemmäksi, kuten meillä.
Tämä oli vain mun juttu.
Rakastuminen ja ihastuminen aiheuttavat juuri kertomiasi reaktioita. Olet siis sairastunut eli rakastunut päätäpahkaa. Siihen ei auta mikään kuin aika.Joskus myöhemmin voit jopa ihmetellä mikä aiheutti tuon valtavan tunnekuohun sisälläsi ja sai koko elämäsi kaaokseen. Ei se rakastuminen aina niin ihanaa ole, menettää kokonaan itsekontrollin ja suhteellisuuden tajun. Minä nykyisin jopa yritän välttää rakastumista koska tiedän mitä hömpäksi ja sekavaksi elämäni muuttuu jos ihastun johonkin.
pitää täysin paikkansa !!!
Nyt jälkeenpäin,järjen jo voitettua,olen miettinyt enemmän kuin sata kertaa,että miten siinä oikein kävi ?? :)
Olen ihmetellyt juuri sitä,että mikä aiheuttaa NOIN valtavan tunnekuohun,eikä siihen kyllä auta mikään! Ei paljon kyllä kelaillut tekemisiään vaan menoksi :) Ja totta,elämä oli kyllä yhtä kaaosta!!
Samat sanat,nykyään oikeen pelkään että eteeni kävelee "elämäni mies",en kestä sitä taas. :)
Sitä minäkin olen niin kovasti ihmetellyt,että mikä ihme on saanut koko pääni,ja oikeastaan koko elämäni,AIVAN sekaisin????Tällaista tunnekuohua olen kokenut joskus teininä,siispä mitä kummaa minulle nyt oikein tapahtui?????Rakastuminen on ihan kamalaa :)
Rakastuminen on kamalaa, kun sitä katsoo jälkeenpäin, kun se "rakastuminen" on ajan kanssa hävinnyt ja normalisoitunut. Ihminen rakastuessaan muuttuu ihan hömpäksi, ajatukset sekoilevat, tärkeysjärjestys ja rutiinit muuttavat muotoa, ahdistuukin ja koko elämä pyörii vain tuon yhden ainoan toisen ihmisen vuoksi, koska koko maapallolla miljardien ihmisten seassa ei ole ketään muuta yhtä mahtavaa ja fantastista yksilöä kuin juuri tämä yksi kohde jonka vuoksi tekee mitä vain. Sitä kärsii, pelkää, laittaa itsensä naurunalaiseksi, on mustasukkainen, ripustautuva, toimii ihan hullun lailla. Päivät, tunnit, minuutit pyörivät vain tämän yhden ihmisen ajattelussa ja aikataulussa. Ei osaa keskittyä.... Huh huh Kiitos ei koskaan enää!
Vedä kännit ja ala jakaa pesää. Se parantaa haavat ja saat muuta ajateltavaa.