Suurin osa kirjoituksistamme käsittelee pari/parittomuutta. Puolesta- ja vastaan mielipiteet ovat tulleet hyvin esille.
Tässä elämänvaiheessa ei enää kuitenkaan ryhdytä lennossa uuteen suhteeseen.
Meissä on leskiä, eronneita, sairaan aviopuolison omahoitajia ja muuten jollakin lailla ristiriitaisessa elämän/parisuhteessa-, kuten myös onnellisessa avioliitossa/parisuhteessa eläviä aikuisia ihmisiä.
Osa meistä ei välttämättä tässä kohtaa halua vakituista parisuhdetta, vaan kaveruutta/ystävyyttä ilman intiimiä suhdetta. Mikä kenellekin olisi se "tärkein" juttu nyt juuri. Nyt "heitänkin kehiin" pohdittavaksi, mikä olisi paras "suhde" tässä vaiheessa elämääsi. Esimerkiksi juttukaveri saattaa jopa auttaa elämänkriisissä olevaa ihmistä...
Itselleni se olisi kaverisuhde. Siis "pelkkänä" kaverina. Tapaileminen olisi juuri satunnaista ja muu kommunikointi vaikkapa juuri tämäntapaista kirjoittelua tai s-postin kautta, jos ystävä ei ihan tässä lähellä asuisi. Puhuminen kaikesta elämään kuuluvasta laidasta laitaan olisi se "mun juttuni".
Tässä elämänvaiheessa ei enää kuitenkaan ryhdytä lennossa uuteen suhteeseen.
Meissä on leskiä, eronneita, sairaan aviopuolison omahoitajia ja muuten jollakin lailla ristiriitaisessa elämän/parisuhteessa-, kuten myös onnellisessa avioliitossa/parisuhteessa eläviä aikuisia ihmisiä.
Osa meistä ei välttämättä tässä kohtaa halua vakituista parisuhdetta, vaan kaveruutta/ystävyyttä ilman intiimiä suhdetta. Mikä kenellekin olisi se "tärkein" juttu nyt juuri. Nyt "heitänkin kehiin" pohdittavaksi, mikä olisi paras "suhde" tässä vaiheessa elämääsi. Esimerkiksi juttukaveri saattaa jopa auttaa elämänkriisissä olevaa ihmistä...
Itselleni se olisi kaverisuhde. Siis "pelkkänä" kaverina. Tapaileminen olisi juuri satunnaista ja muu kommunikointi vaikkapa juuri tämäntapaista kirjoittelua tai s-postin kautta, jos ystävä ei ihan tässä lähellä asuisi. Puhuminen kaikesta elämään kuuluvasta laidasta laitaan olisi se "mun juttuni".
Vastaukset 87
Vanhimmat
pelkkään kaverisuhteeseen parisuhteessa.
Tietenkään en pysty puhumaan kuin omasta puolestani, mutta uskoisin ettei sellaisia miehiä löydykään jotka suostuvat pelkkään kaveruuteen, pitemmän päälle ainakaan, - ja miksi jos vain kaveria on vailla, kaverin pitäisi olla eri sukupuolta oleva?
Miksei silloin riitä kuhan on ihminen?
Hyvää Huomenta vain täältä Itä - Suomesta :)
Aivan, ei se pitemmän päälle onnistukaan pelkkä kaverisuhde. Laitoin näin alotukseen, enkä sen kummemmin alottanut "selityksiä". Kuitenkin kavepohjalta on "rauha" antaa suhteen kehittyä hiljalleen. Se miksi kehittyy, näkyy jonkin ajan kuluessa. Mutta, päätäpahkaa se ei onnistu, nyt ajattelen lähinnä itseäni ja "hitauttani" :)Ajatukseni olikin, millaisia "suhteita" kukin toivoisi itselleen erilaisissa elämäntilanteissa.
Miksei riitä ihminen? Toki riittää, nyt kuitenkin kysymyksessä tämä "iänikuinen kaipuu" toiseen sukupuoleen ja sitä kautta suhteen kehittyminen. Silloin, kun ollaan aivan yksin.
Muunlaisessa tilanteessa saattaisi kysymykseen tulla "Ymmärtäjä eli sanoisinko vertaissuhde" keskustelujen kautta. *tulikohan ymmärrettavästi kirjoitettua*
Olisin itseellinen.
Lähelläni asuisi itessllisenä lauma mukavia, herkkiä, komeita ja erikokoisia miehiä jotka pärjäävät ilman viakaraa.
Kukin asuisi kanssani aina tarpeidemme mukaisesti. No pari kolmekin yhtä aikaa.
Kohtuuton en ole, riittää mies (ikähaarukka 39-63 v.) jokaiselle sormelle ja varpaalle, muutama varamies.
Monitaitoisuus, remppakelpoisuus, puutarhanhoito, taiteet kullakin hyvää keskitasoaa.
Pari mussukkaa mukana; pelkästään koreita kainaloisia isolla sillä, kunhan ovat kielitaitoisia.
Kyllä passaisi elellä.
Hmmmm....mainiota :))
olet vaatimatonta sorttia :))
Juu..riittäisi minullekin :) tai kelepaisi, remontoija ainakin.
se likenut ihan paperilla; "pitää olla iltojen ilo ja päivien ratto" ... vähän muisti harittaa, mutta nuin se menee
että vaatimattomuus kaunistuu ja miehän tahon olla kaunis nyt kun jo vanaksi meinaan tulevaisuuteessa.
sanaa *vanha* ei meinaa edes luonnistua kun on se niin outo ja vieras.
valinnanvaralla jo kaunistukin, jo on kumma :)
se plonti *Krissekin jo ihan toiseksi.. on se vaan mukavaa olla vaatimattomuus
"seitsemästä neidosta mun vuoteessain,
lakatuista kynsistä mun ihollain,
punatuista huulista mun huulillain.
Ja mä toimin kokolailla miehekkäästi mielestäin,
hyvä, että pysyivät he kyydissäin,
minä olin se, kun sanoi 'näin, näin, näin'"
Jotenkin siihen tapaan minä näin unta...
herra kataja ; hauska tutustua herrasmiheen joka osaa olla myös kaunosielu.
Teksti oli muistinvarainen lainaus jostakin laulelmasta (huom. lainausmerkit!). Oikeasti minulle riittää vähempikin kuin seitsemän neitosta: koko maailman en tahdo, minulle riittää puoli.
Herrasmies olen ilman muuta - paino ehkä yhdyssanan jälkimmäisellä osalla. Kaunosieluksi kukaan ei aiemmin minua ole kutsunut, mutta ehkäpä he eivät ole minua tunteneet...
minähän se sinut hyvin sitten tunnenkin ;)
uneksit :)
herätä noin herkullisesta unesta :)
tähän elämäntilanteeseen ajatella parisuhdetta, miesystävää, vaikkakin iltojen pimetessä joku kumma ikävä alkaa kaihertamaan ja mieli tekis päästä ison miehen kainaloon kyhnyttämään.
Olen voimakkaasti tunteella elävä ihminen, haluan joskus ystävystyä/rakastua mieheen, johon saan mielinmäärin tuhlata hellyyttä.
Nyt on vain niin, ettei minulla ole aikaa miesystävälle, yksin jäänyt isä on nyt mun "miesystävä", aion myöhästyneellä kesälomalla mennä hänen kanssaan kylpylään, siellä olen sitten silmät auki ja katselen jos olis sopivia vapaita miehiä ;-).
Me elämme sellaista elämänvaihetta, jossa on paljon takana erilaisia elämänkohtaloita. Näiden kautta monet meistä on sidoksissa "johonkin", mikä tavallaan pitää "elää ensin" ennen omia toiveitamme. Kuten Sinulla isä ja minulla tyttö :) Eiväthän he estä elämästä, rajoittavat kuitenkin. Sinulle oikein mukavaa aikaa ja paranemista :)
surulliseen aikaan hankki miehen niin ei se sellainen mies kestä iloisia aikoja vaan haluaa sinun olevan aina surullinen.
Hoida ja rakasta isääsi. Nyt. Sitten jatkat eteenpäin.
parisuhteen aloittaminen on tosi vaikeaa. Pitkäaikaisen kumppanin ( vaimon ) yht'äkkinen "nukkuminen pois" liian nuorena on jo sinällään järkyttävä. On kuin lekalla päähän lyöty ja tuntuu että elämä loppuu siihen paikkaan. Palautuminen normaaliin elämään vaatii surutöineen pitkän pitkän ajan. Se millaiseen parisuhteeseen on valmis vaatii oman aikansa. Jotenkin tuntuu ettei halua suhdetta joka toisi tänne "vakioasukkaan" vaan tuollainen etäsuhde tapaamisineen ainakin tällä hetkellä tuntuu loogiselta. No aika näyttää mihin mennään ja miten eletään. Ehkä aurinko vielä pilkistää mustien pilvien välistä....
ei saavutta täyttymystään ilman suremista kokonaisprojektina. Sureminen on monipolvinen menetys silloin kun toinen on ollut läheinen ja tärkeä elämälle, usein tällöin myös hyvin rakas ihminen.
Käy kaikki mustuudet läpi. Vetäydy välillä hiljaisuuteen löylyttelemään ja tee muistelutyötä silloin kun tarvitsee. Jonain aamuna heräät uusin siivin.
Vieraan ihmisen kanssa on hyvä vaihtaa ajatuksia. Lähelläolijat kun ovat omassa surussaan tai sen kieltämisen tiassa.
Otan osaa suruusi.
"Muistojen kauniit kiteet vain pysyviksi jää".
Surutyö vie oman aikansa tullakseen valmiiksi. Lohdutan hiljaa kättäsi silittäen...
Vaikeata sanoa muuta tässä kohtaa.
Väitän koska kaverisuhteenkin valitaan kenen kaveriksi aletaan. Oman mielikuvien elättelemistä on kirj.vaihto sun muut netti sukteet. Olen varma että ei vastaa odotuksia kun tapaa. Joku kirjoittelee monena persoonana. Luvallista koska meissä on monta persoonaa,sivupersoona. Eihän lääkäripokkaeit sun muut rakkausjutut ja romaanit ole totta. Fiktiota. Ota irti mitä saat!
Se ensi kohtaaminen on se kaikkein tärkein. Pienessä hetkessä sen tuntee onko tässä mitään tulevaisuudessa annettavaa. Jos kuitenkin mieltymys on molemminpuolinen, niin siitä sitten eteenpäin jatkaminen molemmille sopivalla vauhdilla. Ensalkuun kaverina tai enemmän.
M u t t a olen sitä mieltä, että täälläkin kirjoittaen samojen tuntemattomien tuttujen kanssa tuo jotakin siihen elämään. Jopa lohtua. Tai vaikkapa unelmia :)) ilman todellisuutta.
ja minähän unelmoin ;)
onkin liian usein tilannesidonnainen juttu. Ystävää ei valita... se vain on jotain missä kaikki lutviintuu kohdalleen. Ystäviksi pyrkijöitä on paljon, mutta sellaiset ovat aina valeystäviä ja pettävät heti kun tuuli kääntyy.
Näitä samoja aasioita olen miettinyt,miksei voisi olla pelkkä kaverisuhde?Minulle se kävisi vaikka nykyisen avokkini kanssa.
Mut ei hänelle.Olemmekin puhuneet "kämppiksistä".
Nytkin tapasimme tunnin ajan monen päivän jälkeen ja heti oli napit vastakkain,väärän tyylisestä sanonnasta,minulta hänelle.
On se vaan kumma,miten ihmiset muuttuu,heti toisessa joku ärsyttää kun näkee.
Joten voisi aivan hyvin olla vaan kaveri- ja siihen kai se vielä meneekin,,tääkin suhde.....
On kihlapareja - ikäisiämme - jotka asuvat omissa kodeissaan ja suhde toimii hyvin. Ei tule sellaisia törmäyksi, kun tulisi yhdessä asuttaessa, sanovat nämä "asiantuntijat" Ovat siis kuitenkin enemmän kuin kavereita.
:)
elää juuri noin. Hyvin on sujunut jo parikymmentä vuotta. Nyt kuuskymppisinä vitsailevat kihlojen ostosta. Mies on kätevästi tusinan vuotta nuorempi.
p. marjat kun olen aina fiksoitunut viiskymppisiin, pitää oottaa vielä kymmenen vuotta.
... ei kun riii(ll)uttelemaan
Kaveri ei aina löydy samalta seutukunnalta. Tässä vaiheessa harva kai enää haluaa etsiä uutta työpaikkaa tai jättää tärkeiksi tulleita sosiaalisia kontaktejaan.
Tähään ikään mennessä jokaisella on myös omat vakitapansa, joita on vaikea muuttaa. Etäsuhteessa ne tuskin häiritsevät. Murheet ja ilot voi jakaa, mutta pitkää liittoa usein rasittavaa 'arkipäivää' ei tarvitse elää. Nykytekniikka antaa todellakin erinomaisia mahdollisuuksia läheiseenkin keskusteluun ilman että kumppani istuisi konkreettisesti vieressä.
Yhteiselo voi syntyä myös henkisellä tasolla, voimakkaasta tietoisuudesta toisen läsnäolosta, vaikka hän olisi etäisyyksien päässä.
Parisuhteeseen, oli se sitten etä- tai millainen suhde tahansa, kuuluu kuitenkin olennaisena osana hyvä, molempia tyydyttävä seksi. Ilman syvää yhteenkuuluvuudeen ja läheisyyden tunnetta ei synny luottamusta, rakkautta, joka kantaa yli etäisyyksienkin...
Mitään lisättävää. Sopisi minullekin.
olen tästä olemassa olevasta "sitoumuksestani" irti.
ole jo kohta lähdössä pesästä lentoon. ;)
Suosittelen "malliani". Tosin siihenkin, kuten kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu ylä- ja alamäkiä ja vasta vuosien harjoittelu toi tasapainon, joka näyttäisi kestävän jopa pahat rotkopaikatkin..
Kyllä hän olisi jo lähtenytkin koulukaupunkiin asumaan. Olisi vaan tullut turkasen kalliiksi, nyt on vain matkakulut 43€ :)Sanoi, että ei kauempaa asu "kotona" kuin 18 vuotiaaksi asti. Saas nähä...
teille molemmille!
elämäni olisi kulkenut eri raiteita ja olisin tällä hetkellä vailla aviomiestä, minulla olisi afrikkalainen 23v 192cm/90kg huippuunsa trimmattu musta "pantteri"Mies vetämässä lakanoita toisesta päästä;D
kerrakseen! Joko vierailee useinkin sängyssänne? :))
asiassa jätin hänet kun tapasin mieheni=b
Ei entisiä suhteita pidä noin vain heittää yli laidan!
tasan kaksi vaihtoehtoa Suomi vastaan Gambia...
mitä haluavat.
Kokemustahan luulisi olevan ainakin siitä huonoimmasta vaihtoehdosta.
Avioliitosta..
kukaan "täysipäinen" ole suinpäin syöksymässä avioon.......
Avioliitto sinällään huono ole. Eikä varmasti ollut huono elämä. Ne asiat ja seikat mitkä ajaa eroon, ovat joskus mitä "oudoimmat" etkä mitään voi tehdä. Enpä tässä ala selittämään. Jokaisella erolla on omat kasvonsa. On myös avioliittoja joissa itketään elämän kurjuutta, silti eroamatta milloinkaan. Kumpi sitten parempi tai huonompi ratkaisu. Sekin on henkilökohtainen ratkaisu.
No tuota, kyllä taidan tietää mitä itse haluan. En ole uusiosinkku vaan eronnut. *kamala sana uusiosinkku*
Toisille osuu päävoitto ja toiset saavat tyytyä lohdutuspalkintoihin. Ja onnen lahjat eivät koskaan käy tasan puhumattakaan siitä, että elämä olisi oikeudenmukaista.
Onneksi lapsilla on koulussa edes jonkin verran opetusta näihin asioihin nykyään, ettei ihan kaikkea tarvitse opetella. Ei kenenkään elämä mitta siihen riitä, että kaikki virheet on ihan itse tehtävä ja koskaan ei onnista.
Sairaudet ja vanhuus se on jokaisella kuitenkin edessä. Myös ne puolisoiden erinäiset sairaudet.
On ihmisiä joiden elämä on mennyt kuin olisi saanut päävoiton avioliittoon mennessä. Suhdetta on osattu hoitaa ja erimielisyydet ratkoa heti niiden tullessa.
Tässä ajattelen nuorinta veljeäni syksyllä viisikymmentä vuotta täyttävää. Päättötodistuksessa keskiarvo pikkusen yli viisi. Elämän koulussa erinomaisesti menestynyt vaikka koulussa ei menestynytkään. 14 vuotiaana työhön ja siitä alkoi nuorukaisen taival kohti hyvinvointia. Olen ollut onnellinen hänen puolestaan. Avioliitto, näin vierestä katsellen, hyvin hoidettu.
Minä juttelin vanhan äitini kanssa. Keskustelin elämästä ja ihmisistä.
Sanoi olleensa siitä onnekas, että löysi itse taustoiltaan samanlaisen puolison. Heidän yhteiselonsa oli helppoa, vaikka muuten olikin välillä vaikeuksia. Sen sairaamman puolison hoito alkaa välillä olla raskasta, mutta hän haluaa olla yhdessä miehensä kanssa loppuun asti. Pitää sitä parempana vaihtoehtona kuin mitään muuta.
He kohtelivat toisiaan ja lapsiaan hyvin.
Valitettavasti tuollainen ei periydy. Vaikka arvot, asenteet ja suhtautuminen lapsiin ovat sitä samaa kuin heilläkin. Vähän aikaa kun jutteli, tuntui, ettei mikään maailmassa oikeasti ole muuttunut.
Kaikki ihmiset eivät vaan ole samanlaisia. Eivät ole koskaan olleet. Ja kaikki ulospäin hyvältä näyttävä ei ole sitä, miltä näyttää.
..ollut samanlaista murhetta kuin nyt, kaikki pidettiin piilossa eikä "omaa pesää liattu". Nyt elämän nurjatkin puolet tulevat näkyviin.
Eikö olekkin haikeaa katsella onnellista ja tyytyväistä paria elämän ehtoopuolella. Sairaus tuo raskautta elämään, jälkeenpäin muuttuen huojentuneeksi tilaksi "jaksoin sen".
"Tehän olitte niin sopiva pari ja sellanen oikea perhe" kuulin sanottavan. Ei, ei "kaikki ole miltä näyttää, sen oppii aikanaan.."
Tuohon ei nyt oikein osaa mitään lisätä.
Eikös näitten pohjalta se paras vaihtoehto olisi sen oman itselle mukavan ihmisen kanssa vanheta. Toisistaan pitää huolta vanhoinakin. Muistella yhteisiä hyviä aikoja. Sehän se paras useimmille ihmiselle olisi.
Eihän se yksinkään kenenkään hyvä ole olla.
Avasin aivan juuri koneen :) ei nukuttanut päivän tohinan jälkeen.
Olisi se niin ollut, se vaan ei enää ole mahdollista.... Ymmärrät ehkä, minä "yksin" hän "kaksin"..
Kummallista, miten ne ikävät asiat ovat jo unohtuneet ja hyvät muistot ovat pinnalla. Ehkä sen pitääkin niin olla.
Kyllä sen niin kuuluukin olla. Mitä sitä muistelemaan ikäviä asioita, jotka ovat jo unohtuneita ja anteeksiannettuja. Ei niitä ole useinkaan tarpeen ottaa uudelleenkäsittelyyn.
Hyvä aloitus tämä. Aihetta on käsitelty monipuolisesti fantasiamaailmasta lähtien.
itsellä kun on matka risteyksesä. Kumppani tästä erkani johonkin suuntaan, katosi vaan näkyvistä ykskaks vai jäikö jälkeen, mutta vasiten hävisi.
Niin olisi sitten itse määrättävissä suunta ja vauhti , hämmennys on kovin suuri ja kiukkukin - tässä kun ei ole sitä viittaa minne luulin olevani matkalla keralla toisen.
Toivoisin osaavani irrottaa naisen minusta ja antaa sen tehdä mitä tarvitsee ollakseen se mikä on ,etten joutuisi sen vuoksi luopumaan ihmisestä itsessäni, sillä alan jo luopua toivosta , unelmastakin. Ehkei todellakaan ole mahdollistakaan kenenkään kyetä ottamaan vastaan molenpia minussa, juuri niin kokonaisena, ettei toinen kuihtuisi , nääntyisi nälkään ja janoamiseen.
Tässä siis seison ja pohdin pitkäkö olisi naisen ikä suhteesa ihmisen ikään. Jos antaisi naiselle ne jäljellä olevat vuodet ja johtoaseman niin kestäisinkö ihmisenä hengissä, kasassa siihen asti kun kun sen aika koittaisi olla hallitseva.
Sen suurenpaa vaikeutta elämässä ei ole ollut kuin löytää tasapaino.
Älä irrota naista itsestäsi, en minäkään, annan sen uinua tuolla jossakin. Nyt "ihmisenä" jatkan matkaa suuntana elämä edessä ja nyt. Tasapainon saavuttamana, välillä vaappuen ja taas vakaana. Kyllä me tästä, kunhan keritään...
jos kerron totuuden, toisenkin ?
Ihan oikeesti, minun naiseni ei suostu uinumaan vaikkei ole viimeaikoina ollutkaan elossa, silti se kapinoi eikä anna itsään unohtaa hetkeksikään.
Kyllä tosissani vähän olen kade lukiessani monien ei nyt päätä särkee juttuja, sillä en ole koskaan v o i n u t sanoa ei.
On yhtä paljon, kun meitä naisiakin. Enpä lähde ketään moittimaan tai arvostelemaan. Minä taas olen ollut "päätäsärkee"...Jos saisin uuden mahdollisuuden, ehkä päätäni ei särkisi niin usein tai ei ollenkaan...M u t t a rankaisuna en ole milloinkaan käyttänyt..? Me olemme erilaisa syntymästämme lähtien elämämme loppuun asti. Se on totuus.
tarkoitin tietenkin vain oman totuuteni.
Voi kun joskus uskaltaisikin kaiken kertoa - tai paremminkin kysyä vastauksia saaden : miksi miehet toivovat muuta kuin tahtovat.
Sinulle, jos suinkin voisin ,kaikessa hyvää.Kun vain toiveet tulisivat kohdallanne todeksi ja vastaisivat tarpeitanne. En voi olla pitämättä sinusta ( vähän omanlaistako)
Tuli mieleeni, mikä suru sisälläsi mahtaa olla?
Tämä kirjoitteleminen täällä on pikkusen sellasta, että "ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön".
Tässä tämä lauantaipäivä on mennyt huushollin laitos ja flunssaa parannellessa ja kirjoitellessa :) Väliin neitiä kovistelemassa työhönsä.
..saattaa välillä olla sellanen töksähtelevä kirjoitustapa. Oikeassa elämässä puhuessa en ole ollenkaan näin sanoisinko töksähtelevä tai johdonmukainen tai yksinkertaisesti asiaa ilmaiseva. Hmmm, selitän a i n a k i n viittä eri juttua yhtä aikaa, ja kukas niistä sitten selvän ottaa :(
kas, kun aina laveasanaiseksi minua moitittu ,että puhun aidat ja seipäät sekaisin enkä yleensä muista edes mistä aloitin.
Täälä sitten yrittänyt referoida ja joskus nähnyt parin päivän päästä ,että sanottava on jäänyt pois. Aloitussanat ja loppulause leijuvat tyhjänä ilmassa.
On kai sitä turha ihmetellä miksei kukaan ymmärrä, kun ei osaa sanoa mitä tarkoittaa.
vahinko etten ehtinyt mukaan alkuun.
Minulla on kokemusta avioliitosta (pelkkää plussaa), avoliitoista (enimmäkseen miinusta), miesystävistä/viikonloppuvieraana asumassa (sekä plussaa että miinusta), hyyryläisestä, joka alkoi avoliiton tapaisena mutta muutin hänet vierashuoneesen ja aloin ottaa vuokraa (miinusta, jouduin muuttamaan itse pienempään asuntoon kun ukkeli ei suosiolla lähtenyt), lomaromansseista (ei sytytä), nettirakkaista (en usko enää siihen) ja ainoa jota en ole vielä kokeillut olisi sellainen tyyppi vakiystävä joka asuisi erillään mutta seurustelisi kanssani vakavasti (ei muita suhteita, koska en jaa miestäni kenekään muun naisen kanssa).
Hmmmmm.....
Tarvii miettiä.
T.
Paloma
Vielähän sitä mukaan ehtii. Tätä asiaa olen tykönäni miettinyt joka puolelta. Elämän aikana olen nähnyt monenlaista parisuhdetta omani lisäksi. Toimivia ja ei toimivia.
Jopa avioliitto, jossa avioparit asuivat erillään ja suhde toimi siitä huolimatta. Erilleen muttaminen oli tapahtunut avioliiton aikana. Lisäksi omat vanhempani asuivat erillään 26 vuotta eivätkä eronneet virallisesti koskaan. Isäni kävi viikonloppuisin vierailulla äitini tykönä. Tämän ansiosta isän alkoholin käyttö väheni ja lopuksi loppui kokonaan.
Mikä oikeastaan on se oikea ja toimiva parisuhde? Voisiko se olla juuri "omat kodit" tässä meidän ikäisillämme. Meillä on jo omat pinttyneet elämäntapamme, toinen saattaa olla meneväinen ja toinen kotona viihtyvä. Kuitenkin katson, että vaikka eri osoitteissa asuttaisiin, niin sitoutuminen olisi kahden ihmisen välillä luja ja luottamuksellinen. Sitten eläkkeellä ollessa asuttaisiin viimein yhdessä ja vietettäisiin vanhuuden päivät saman katon alla.
Eräs mielenkiinoisimmasta päästä olevan avioliiton näin -70 luvun alussa. Enpä ollut uskoa, en sitä tuominutkaan. He olivat jo ikääntynyt pariskunta ehkä juuri meidn nykyistä ikää olevia ihmisiä. Heillä oli "avoin avioliitto", näin se kerrottiin. Kummallakin oli oma ystävä, joiden luona he kävivät. Merkillisintä tässä oli se, että keskinäinen kohtelu oli kunnioittavaa ja kaunista katsella. Sitä ei nuorena naisena oikein ymmärtänyt. No se toimi heillä.
onkin sitten taas ihan hyvä asua yhdessä niin on joku kotona joka soittaa ambulanssin kun partneri saa sydärin.
Muutenkin, onhan se nyt ihan selvästi kansantaloudellista voittoa että vanhat asuu kimpassa ja auttaa toinen toisiaan. Terveempi siivoaa ja sairaampi laittaa vaikka safkat...pitäis oikeesti yhteiskunnan tulla vastaan ja alentaa esim. veroja yhdessä asuvalle eläkeläisparille.
T.
Paloma
maksaa kunnon palkka omaishoitajille.
ps. mie en ole palkallinen hoitaja..vielä ainakaan.
Ku tietäski kuinka tuliis menetellä ja mikä oliis se oikia ratkaasu. Ja onko tämä ollenkaan viisaan pähkäälyjä, miettiä ny vuoresta toisehen aina vaan samaa asiaa. Mikä siinä on ku mä en pääse erohon menneesyyrestäni, miksen mäkin saa olla niinkuun kaikkimuukki. Miksi mun täytyy olla aina vaan uskollinen jo vuosia sitten kuolleelle vaimolleni. Mikä oliis se oikia elämäntilanne, tämä on ny samankaltaasta jaaritusta ku siinä joulunaijan lauluus Tonttu. Siinä tonttu mietti ajanvirtaa, eikä se liioon saanu sitä koskaan kai valamihiksi, sitä pulmaansa.
Samanlaanen "tonttu" varmahan oon ittekki ja pysyn sellaasena. Ei saatu olla vaimoon kans yhyrees, näin piti minulle tai meille käyrä. Se oliki ihan liika hyvää se meirään elämä. Olinkohan mä liian varma ittestäni, sillä mut on laitettu pyytämähän, polovillensa. Ku nämä on ihan liika vaikeeta asioota minun ymmärrykselle. Ku me oltaas vaan haluttu elää Sirpa vainaan kans yhyrees, otettihin pois. Sama miten ny menöö ja mitä tuloo, vaikka ei tule yhtään mitään. Ei jaksa aatella. terv. minä......... helevetti tätä elämää ku on välihin takkuusta.
Ei Sun tarvi menetellä mitenkään muutoin, kun elää sillä tavalla, kun tykkäät. Ei mistään pakosta. Mä jotenkin ymmärrän tilanteesi, vaikka kokemusta ei siihen ole. Jos olet ajatellut, että esimerkiksi tämä kirjoittelu on se, mikä tuo lohtua sisimpääsi, niin se riittää Sinulle tässä kohtaa. Itse ratkaiset oman elämäsi kulun parhain päin.
Pääasia olisi, että saat sisimpääsi rauhan. Tyytyväinen taidat olla muutoin elämääsi.
En osaa ollenkaan neuvoa tässä asiassa. Omaat ilosen luonteen, sen ilon löytyminen sydämestäsi on avain "vapautumiseesi" elämän tuskasta.
Onhan tämäkin eräänlaista "suhdetta" ihmisiin, vaikka näin ruudun takaa. Pääasia, että tuo sitä jotakin ja se riittänee just niin kauan, kun pitääkin. Minulle on tuonut hankalana hetkenä juuri ne "oikeat" sanat sitä "jotakin".
tuskaasi kertoa, mutta vastaanpa kummiskin.
Ajattelen, että olet hyvin herkkä ihminen, äärimmäisen tunteva ja pelkäät särkeä muistoasi, sitä taikamaisen hyvää tunnetta joka avioliitostasi on sinulle jäänyt, olet ollut hulluna vaimoosi - palvonut ihan.
Tietenkin traaginen vaimosi elämän loppu ei auta sinua solmimaan uutta suhdetta, - pidäthän siitä pikkuisesta Tiitustakin huolta kuin lapsesta ikkään, - olet herkkä tunteinen mies kuinka lienet selvinnytkään ollenkaan vaimosi menetyksestä..en ymmärrä. Hallaus sinulle.
En halua sanoa sinulle mitään yhdentekevää herjaa..ja heittoa uudesta ystävästä tai puolisosta, - olet nyt sillä tuulella.
Muutoonki tämä elämä on sellaasta mielipuolen vääntämistä. Joka aamu oon jo ennen aamukuutta tuolla korijaamolla. Perkele soo viisahan ihimisen hommaa. Tänä aamunaki menin jo viireksi, puoli yhyreksältä lopetin, tunti sitten. Sen ny notta oon pesulla käyny, en jaksa alakaa mitään ruokaa enää laittamahan. Olla tällaasees helevetin hullunmyllyys vielä vapaaehtoosesti, vanha ukoonkalsoo. Miten tällaasehen mitään vaimoa tua, kukaa tervejärkinen ihiminen kato tällaasta leuhoottamista.
Ei nyky ihimiset oo niin päiviinsä kyllästyneetä, onneksi ovat viisahampia. terv. seppä
Se on nyt kyllä p a k k o syödä. Ei tuollanen tulo kuuloonkaan, että iliman ruokaa. Mee nyt kuule sinne jääkaapilles. *Se oli käsky eikä kehootus*
sitä nyt heti naimisihin mennä. Kavereita voi olla ja sienimettäs voi käyrä. Jos vaikka sappittatteja löytäis ruokapöytähän.
Työ ei tekemällä lopu, eikä virret veisaamalla.
Laitoon perunoota kattilahan kiehumahan,hih. No ku käskit, on se toteltava. Anna tammikuun likka T. rakas anteeksi nua kirosanat, en mä mitään pahaa kenellekkään taharo, omia pahojapäitäni täs väsyneenä vaan ränkkään. Tiituki ihimettelöö eikä ala ny nukkumahan, laitoon sen sänkyhyn niin ei ollu siellä, karkas tuanne soffan taakse eikä oo tullu pois. On elämä ihan suurimmaksiosaaksi kivaa kuitenki. terv. seppä ja pieni rakas Tiitu-kani täältä kotoa.
Kyllä minulle Pirre voi sanoa ja komentaakki. Sanoot vaan notta ny pitää rauhoottua, minä tottelen kyllä. terv. seppä ja rakas pieni Tiitu-kani, Tiitu mököttelöö ny soffan takana.
Että umpiväsyneenä sieltä pajasta lauantaiehtoona myöhään tultiin. Ei siinä ny oo mitään rotia tossa touhus. Kyllä se nyt on niin. Työstä tullaan aikonaan pois ja levätään, paina ny se mielees. Ihan tässä meinaa tasajalkaa hypätä, kun tuollatavalla huhkitaan.
Kait sitä on kiukkunen ja manaileekin rumia sanoja tuos kunnos. Hyvä ruoka parempi mieli, kyllä se siitä. Tiituki laittaa hanttiin ja osottaa mieltään. Terveisin Mä. *huomaakkos pohjalaasen luantoni*
Tiitulla, - pesitkö liian kylmällä vedellä toisen?
Joo no kyllä huomasin. Hyvä ku sanootki, tuloo luvattua nuille ihimisille enee mitä ennättääsi oikeen tekemähänkään. Syön ny täs samalla ku kirijootan ja aamulla saa nukkua ku on pyhäaamu. Sanot vaan, soon hyvä ku Sä sanoot.
Kyllä onki ruaka ny maullansa, mitään ollukkaa koko päivänä. Aamuullisella teekupiilla oon ollu ja touhunnu. Iso suukkoo Sinulle kulta. terv. seppä ja pieni Tiituki nualaasoo Sun poskias.
Nyt onkin sitten hyvä mennä maate. Hyvää yötä Sinulle ja kaikille muillekin palstaa lukeville mukavsta ja mielenkiintoisesta keskustelurupeamasta. Muiskiiiis :)Eelle *vilkuttaa* Tiitulle porkkana.
mieki onko tässä työnpaljouvvessa mitään tollkua, kun yhen paika saat tehtyä jo toinen huutaa tekijää - joskus niin väsyny että tekis vaan mieli mennä peiton alle piiloon :(
Tänään pidin tahallisen luppopäivän, kirjoittelin enemmän, pakolliset kuviot vaan tein. Mutta ketäs syytät, itehän tähän on ihtesä työntäny, nalakkiin..ei pakon eissä vaan hulluuttaan. :)
Joskus ottaa pattiin kun ei ou pyhhee ei arkkee, eikä eistä tekijää..mutta niin..ammatin valinta kysymyshän tämä...osittain..
En tiijjä mitä se tuo Akatonki riekkuu, tulis varmaan vähemmälläi toimeen, - te pohojalaaset taijatta olla työhulluja :)
No ku se on kans välihin niin kranttuu tyyrättävä, vaistoaa jos mä oon jotenki väsyneempi. Soon sellaanen herkkä elään. Täs yhtenä ehtoona naapurin Veikko kävi mun luona istumas ja mä nostin Tiitu pikkuusen sen Veikon sylihin niin se ei tohtinu liikahtaakaan siinä ja Veikko kysyy notta kuinka se tärisöö näin kovasti. Sitä jännitti se vieras syli. Laitoon sen sitten lattialle, eikä se ollu Veikon syliis ku jotaan varttitunnin, niin se oli niin väsyny siinä ajaas jotta meni heti nukkumahan vähäksi aikaa omahan sänkyhynsä. terv. seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani täältä kotoa.
aaattele nyt jos pikkuinen laosiki laitetaan vieraan syliin, niin ihan jäykkähän he siinä tököy´ttävät, silimät vain anoo että ota äiti pois...meijjän pieni Helemi ainakin :)
Vaistoaa eläin mielenlikkeet, koirakin - kattelee häntä alhaalla ja nuilottaa allapäin jos tuntee säähköä ilimassa, Päätalon Riitun sannaan.
Mihin se sinun viesti ny joutuu ku kirijootit Paloma??? Kiitoos Paloma kulta kauniista sanoostasi. Sinä oot sellaanen elämää ymmärtävä hyvä syräminen tyttö. Yritetähän jaksaa tällaasina yksinääsinäki tätä matoosta matkaa, jos huomenna oliis paree päivä. Kivaa Sinulle on kirijoottaa, tua viestin katoaminen ihimetyttää. Noon nämä palstat täällä takkuullu melekehen joka ehtoo, jotenki varmahan nialaassu. Yö haliit meiltä täältä molemmilta kotoa. terv. seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani.
niin se lepää. Savolaanen vissin lisää silloin vauhtia, olen kuullut
ja mukavaa että ehdit lukea viestini ennenkuin otin sen pois. Tarkoituksenani oli ohjata se oikealle ihmiselle, koska vastasin juuri sinun viestiisi, mutta toheloin sen itse pois.
"Huomenna on uusi päivä" sanoi Scarlett O'Hara Tuulen viemissä:)
t.
Paloma
kun levätään, pohjosempana viruttaavat askelta ja huilaavat vauhilla eteenpäin, niin se on nähtävä. :)
Pojalaiset ovat kovia kehumaan ihtejään, ollu joku työkaverina joskus muinoin ja jos yleistäisi pikkuisen :)
muistavat vaan väärin.
paikallinen dementus -viirus..vain.
sinulle mitään, kun en aiemminkaan ole sinua "huomioinut" olen vain täältä kaukaa katsellut ja ajatellut omiani.
Kunpa saisin oikeat sanat osumaan sormiini, sillä millään muotoa en pahalla tahdo sanoa, niin olet oikeanmakuinen mies.
Tapasin kumppanini likipitäen yhdeksän vuotta sitten, palattuani syyslomalta takaisin töihin.
Siinä tuo istui - minun tuolillani , aamukahvilla. Sain olla hänelle oppaana talon tavoille ja muutenkin , sillä hän vaihtoi alaa ja oli osittain tietämätön toimenkuvastaan.
Takana kuusitoistavuotta ajohommia, yhdeksänvuotinen avioliitto ja tyhjät kannet elämänkirjalle koulun juuri aloittaneen lapsen kanssa, viikonloppuisänä.
Omia polkujani olin tallannut yli kuusivuotta lapseni kanssa. Yhtä eittämättä polut yhtyvät kuin erkanevatkin.
Jälkiviisas on typerä olla, mutta liekö olimme liian kiireellä perustamme valaneet ja kuivumista odottamatta rakentamisen aloittaneet, sillä perustus sortui.
Eron hän sanoi hakeneensa vaimon alkoholismin vuoksi ja sen taudin kyllä tunnistin. Mutta todellinen ero jäi toteutumatta. Me elimme vaimon tahdon ja tarpeiden mukaan , hän ei tahtonut "riidellä". Tapaamiset vaihtuivat yhteen muuton jälkeen joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon lapsen tahdosta , mikä minulle kyllä oli enenmänkuin mieleen. Mutta se, että nämä viikot vaihtuivat aina äidin tarpeiden mukaan vaikka oli meillä joskus sovittuja kahdenkeskisiä menojakin...
Tulin sitten joskus kysyneeksi että tälläkö maksat syyllisyyttäsi pois. Syyllisyyttä siitä
että olet ollut niin paljon pois kotoa.
Sinä voit tietää kuinka pitkälti on matkaa "mantereelle" tai Samaraan, vaikka vain täältä etelästä käsin.
Sinulle taidan täten koettaa sanoa , ettet syliäsi avaisi toisen tulla , ennenkuin on edellisen elämän tilinpäätös tehty. Yksi ovi suljettu ennen toisen avaamista ,ettei synny läpivetoa, mikä voi olla hyytävääkin.
Ja Tammikuu taitaakin saada vastauksen- miks oon ma suruinen. Olen ollut yksin kaksin.
Pikkuisen tekisi minunkin mieleni rutistaa...
Anteeksi kun sillä tavalla lähdin ja pyyhin tekstini varoittamatta. Eräs ihminen vain satutti minua pahasti käytöksellään ja tökkimisellään. Sain tarpeekseni ja päätin väistyä. Olen typerys.
Luen vastakin mukavaa jutustelua ja katselen miten teillä T.L:n kanssa kehkeentyy. Ehkä mielesi sen takia on sekasortoinen, että olet heräämässä uuteen. Pidä pintasi. Sormesi kipu herätti sielun kivun. Parantukoot molemmat yhdessä.
Toivottavasti Tiitukin rauhoittuu. Se ressukka kun tunnistaa isäntänsä sielunliikkeet jo etukäteen.
Kaikkea hyvää sinulle ja onnellisia päiviä elämääsi. Ne teidän nuolaasut oli tosi kivoja. Sua on kiva halia ;) Rapsutan vielä Tiitun leuan alta ja poistun. Muisku poskelle. Aave
on se oma (jo kerran päättyneeksi luultu) parisuhde. Sen lisäksi "paras suhde" olisi joku ystävyyssuhde mutta, todellisen, aidon ystävyyden löytäminen vaikuttaa lähes yhtä vaikealta kuin lottovoiton saaminen.
Eräs ihminen, josta kerran luulin saaneeni ikuisen ystävän, sanoi, että jokaisella parisuhteessa elävällä ihmisellä pitäisi olla vastakkaista sukupuolta oleva ystävä, jonka kanssa voisi puhua asiasta kuin asiasta. Se auttaisi kumpaakin omassa parisuhteessaankin.
Olen jossain määrin samaa mieltä, vaan kaikilla se ei taitaisi edes toimia, ystävyyden ja rakkauden raja saattaisi hämärtyä.