Taas on itketyttänyt viime öinen tapahtuma pääkaupunkiseudulla. itse sen seutulaisena olisi kovasti tehnyt mieli lähteä, mutta enhän minä sinne väenpaljouteen uskalla. se ahdistaa. olen ainoastaan kerran ollut siellä, lähtisin toistekkin, mutta kumma kyllä aina löytyy porukasta joku joka ei halua mua mukaansa! sitten jään yksin... vaik mulla ei koskaan ookkaan ollu mitää ylimpii ystävii, silti kaipaan sitä oman henkistä porukkaa. en oo saannut vielä ymmärrystä ollenkaan. syytöksiä vaa latelee - tyyliin: no toi ahdistaa, eivätkä huomaa että itse ahdistun moisesta. ahdistun tosi helposti, loukkaannun tosi helposti. enkä pysty olla välittämättä siitä mitahän muut ajattelis musta. oon jo pitkään tuntenut että mulle nauretaan selän takana (tätäkää tunnetta ei kaikki ymmärrä!) tai puhutaan pahaa (osaksi saattaa olla koulukiusaaminen). olen vihainen ja katkera ja kateellinenkin niille kiusaajille, jotka seurustelevat, joilla on kavereita, pystyvät kulkemaan noissa tapahtumissa. minua on usein kiusattu siitä kun olin ihastunut johonkin hyvännäköiseen poikaan, poika saattoi sanoa mua tyhmäksi, okei aloitteen teko oli väärä, suosittelen muillekkin että kaverinb kautta EI kandei tehdä aloitettaa siitä saat vaa itse paskaa niskaasi! (tai ehkä myöhemmin jätkä katuu.) tästä olen vihainen ja suuttunut... ja tästä on jäljet jäännyt:( kiitos kun sain mieltäni ehkä myöhemmin lisää...
lonely
leidi12345
0286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.