HRA J:N RAPORTTI HRA H:N HARJOITTAMASTA VÄKIVALLASTA 7.5.03 HELSINKILÄISELLÄ KOULULLA
Elän avoliitossa nti G:n ja tämän 8-vuotiaan tyttären, C:n kanssa. G:llä on yhteishuoltajuus C:stä tämän isän hra H:n kanssa. Keskiviikkona 7.5.03 tytärpuoleni C itse pyysi minua noutamaan hänet tämän koululta. Tavallisesti C on aina suorittanut koulumatkansa linja-autolla kodista kouluun ja takaisin.
Vaikka isän (H) oli puhe hakea C koulusta keskiviikkona 7.5.03, päätin lähdin tytön koululle todistajien kera. C:n äiti oli aikaisemmin vahvistanut H:lle sähköpostitse aikataulun mukaisesti että isä voi tulla hakemaan tytärtään sovitusti, tietäen kuitenkin tyttärensä kielteisen asenteen isäänsä kohtaan. Päätin ottaa mukaan C:n koululle 7.5.03 todistajiksi avuliaan naapurimme rva S:n ja hyvän ystäväni F:n koska C oli jo keskiviikkona 30.4.03 juossut pois koulusta isäänsä pakoon kotiin.
Keskiviikkona 7.5.03 saavuimme perille C:n koululle klo 12.30 maissa, puolta tuntia ennen C:n koulun loppumista. Noin klo 12.50 C:n isä hra H saapuu paikalle yksin, astuu sisälle kouluun, silmäilee kulmiensa alta allekirjoittanutta ja kahta todistajaa. Ylimielisesti H alkaa tentata rva S:ää kuka hän on ja mitä oikein tekee paikalla. Rva S toistaa ainoastaan nimensä ja vaikenee H:n röyhkeiden kysymyksien edessä. H tiedustelee myös mitä itse teen paikalle, ja toivottelen hänelle vastaukseksi vain ”kauniiden ilmojen kehittymistä”. Tämän jälkeen H siirtyy koululuokkien ylätasanteelle, tyttärensä C:n koululuokan lähettyville ja alkaa puhua kännykkäänsä.
Neuvoteltuani hetkisen todistajieni kanssa – joita molempia kehoitan pysymään varuillaan ja tarkkaavaisina oman turvallisuutensa tähden – siirryn itsekin C:n luokan ylätasanteelle. Hra H varoittaa minua pysymään kauempana, ja näyttää minulle pientä digitaalinauhuriaan jolla hän sanoo nauhoittavansa kaikki keskustelumme nyt ja tulevaisuudessa.
Kun koulun kello pirahtaa (C:n koulun päättymisen merkiksi) H harppoo kiireen vilkkaa luokkahuoneeseen sisälle, ja painaa luokkahuoneen oven perässään kiinni. Tarkkailen hetken tilannetta oven takana, mutta kun kuulen luokan sisältä tytärpuoleni C:n äänekästä protestointia, huutoa ja itkua, pyydän todistajaani F:ää soittamaan välittömästi poliisit paikalle jonka F lupaa myös tekevänsä. Osa oppilaista säntää ulos luokasta, samoin C:n opettajan sijainen. Hän vain hymyilee minulle kun pyydän häneltä välitöntä tukea ja apua – C:n kirkuessa hädästä luokassa – jolloin nti opettaja kiirehtii tiehensä, väittäen että hänen täytyy ehtiä ulos uutta luokkaa pitämään. Minkäänlaista apua hän ei kutsu hätiin. C:n opettajan välinpitämättömyys vaikuttaa käsittämättömältä tilanteessa, jonka vaarallisuus kasvaa hetki hetkeltä.
Siirryn oitis C:n luokkaan, jossa odottaa dramaattinen näky. Loputkin luokan oppilaista juoksevat hädissään ulos luokasta. Hra H on tarrautunut tyttäreensä kiinni, välittämättä tämän avunhuudoista, itkusta ja kauhusta. ”Vihaan sua! Toivon että kuolet! En halua enää koskaan nähdä sua! Haluan lähteä kotiin J:n kanssa!” C huutaa isälleen.
H raahaa sen sijaan tytärtään luokkahuoneen perälle; sohvalle, jossa yrittää samalla väkisin tyynnytellä C:tä tavalla joka on suuressa ristiriidassa hänen aggressiivisten otteidensa kanssa. Astelen sohvan eteen, missä H pitelee tytärtään sylissään väkivalloin kuin panttivankitilanteessa. Tyttö rimpuilee H:n otteessa, huutaa ja itkee hysteerisesti mutta H (pituus n. 195 cm) tiukentaa otettaan pienestä tytöstä, ja tempoo tytärtään C:tä raivoisasti takaisin syliinsä tytön käsivarsista.
En ole enää täysin tietoinen ketä muita on mahdollisesti luokassa, koska olen kohdistanut koko huomioni C:hen ja H:hon. Katson C:tä silmiin, ojennan hänelle käteni ja kysyn päättäväisesti: ”C, haluatko lähteä kanssani kotiin?” C tarttuu käteeni, vaikka H yrittää saada hänet yhä tiukempaan sieppausotteeseen vahvoilla käsivarsillaan. Tämä eleeni laukaisee H:ssa esiin aggression. Minulle hän karjuu: ”Näpit irti tyttärestäni, hän on minun!” ja alkaa lyödä karateiskuin oikeaa käsivarttani. H saa hetkellisesti käsiotteeni C:sta irtoamaan, jolloin toistan kysymykseni C:lle: ”Oletko todella varma että haluat lähteä kanssani kotiin C?” johon tyttö vastaa: ”Lähdetään heti, J!” Tämä saa H:n raivostumaan entistä enemmän. Seuraavaksi hän vääntää kourallaan käsivarttani väkisin irti jotta saisi kättelyotteeni C:stä irtoamaan. Kun se ei onnistukaan toivotulla tavalla, hän alkaa vääntää irti väkivalloin sormiani (lääkärintodistus saatu) jotka kipeytyvät pahoin repimisen johdosta.
Tässä vaiheessa C pääsee irrottautumaan isänsä otteesta, sukeltaa tiehensä pulpettien alta kohti luokkaovea, josta ulos päästyään hän sulkee oven mennessään. H säntää ylös sohvalta, ottaa kiinni hartioistani ja heittää minut voimakkaasti tieltään. Ehdimme kuitenkin molemmat yhtäaikaa luokkaovelle, joka on kiinni. Saan avattua oven, mutta ennen sitä H vielä uhkailee minua: ”Saatpas nähdä, että joudut tästä kaikesta suuriin vaikeuksiin. Haastan sinut tästä oikeuteen, ja pistän sinut vielä kärsimään”.
Kun pääsen ulos luokasta, huomaan että C on hakenut suojaa rehtorin takaa, joka seisoo C:n turvana silminnähden järkyttyneenä. ”Tämä kaikki on aivan hirvittävää”, kuulen koulun naisrehtorin huokaisevan. Kun katson ulos koulun ruokalan/auditoriumin isoista ikkunoista pihalle, näen pari kolme poliisia kävelemässä kohti koulua. Onneksemme poliisiviranomaiset ovat ottaneet hätäsoiton vakavasti, ja saapuneet paikalle kiireellisesti. Ensimmäisen partion saavuttua koululle toinen partio lähtee matkaan itähelsinkiläiseltä poliisiasemalta. Siinä samassa poliiseja tulee vielä pari lisää koululle. Yhteensä näköpiirissäni on nyt viisi poliisia. Kun poliisit tulevat koulun sisälle, H kiirehtii heidän luokseen selvittämään tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Kaiken tämän aikana C on mahdollisimman kaukana isästään. Siirryn C:n luokse välittämättä siitä ryhtyykö H väkivaltaiseksi toistamiseen. Rva S ilmoittaa minulle joutuvansa lähtemään takaisin kotiinsa.
Yksi konstaapeleista tulee luoksemme, ja alkaa tiedustella järkyttyneeltä ja itkuiselta tytöltä mikä hänellä on hätänä. C sopertaa poliisille nimensä, sekä sen että hänen isäpuolensa ja isänsä välillä on tullut riitaa. C sanoo ettei hän halua tavata ja viettää aikaa isänsä kanssa, koska tällä on alkoholiongelma. Poliisi kysyy C:ltä myös tämän äidin nimeä ja puhelinnumeroa. C antaa äitinsä nimen ja kännynron, jotka poliisi kirjoittaa ylös. Kihlattuni ja tytön (C) äiti ei kuitenkaan pääse vastaamaan poliisin soittoon omista työkiireistään johtuen.
Tilanne rauhoittuu pikkuhiljaa. H ei enää käyttäydy aggressiivisesti, sen sijaan hän yrittää vierittää syyn tapahtuneesta minun niskoilleni. Olen hänen mukaansa ”pelkkä työtön pelle”, enkä ole yhtään mitään hänen silmissään vaikka asunkin hänen tyttärensä ja tämän äidin kanssa yhteisessä taloudessa. H vaatii tavata tyttärensä. Poliisit päättävät kuitenkin olla päästämättä C:tä isänsä luokse, vaan laittavat sen sijaan pitkän ja hoikan siviilipukuisen miehen keskustelemaan tytön kanssa (mies osoittautuu myöhemmin poliisin tutkijaksi). Toinen pitkä poliisi päättää puhua minulle ja H:lle järkeä.
Hän pyytää minut ja H:n juttelemaan rauhallisesti C:n luokkahuoneeseen jossa hetkeä aikaisemmin yritin saada C:n mukaani ystävällisellä kehoituksella vaarallisessa tilanteessa. Yritämme keskustella rakentavasti tilanteesta. H kutsuu minua edelleen ”pelleksi” ja suhtautuu halveksivasti isäpuolen asemaani. Pitkä poliisi on sovitteleva, ja ehdottaa että C:n vanhemmat koettaisivat keskustella keskenään miten tästä eteenpäin jatketaan. Minun tehtäväni on tässä tilanteessa toimia sovittelevasti, vaikka oikean käteni sormet ovat kuin tulessa.
H toistaa vaatimuksensa tyttärensä tapaamisesta kahden kesken. H väittää poliiseille, että C lähtee takuuvarmasti aivan rauhallisena hänen mukaansa, mikäli H vain saa 15-20 minuuttia aikaa keskustella kaikessa rauhassa tyttärensä kanssa. Poliisit katsovat kuitenkin parhaaksi olla suomatta tuota tilaisuutta H:lle, tapahtuneeseen ja olosuhteisiin nähden.
Toteamme keskustelun päättyneeksi. Lähden jälleen ulos luokasta, koska haluaisin kaiken tapahtuneen jälkeen lähteä kotiimme C:n kanssa. Näen, että C on ulkoisesti kunnossa ja turvassa tutkijapoliisin huomassa. Hän on jo hieman rauhoittunut tapahtuneesta, ja kuulen myöhemmin todistajaltani F:ltä että ystävällinen tutkija on saanut C:n oivallisesti ajattelemaan elävän elämän miellyttävämpiä asioita.
H. haluaa hyvästellä vielä tyttärensä ja meneekin tämän luokse poliisien vartioimana juttelemaan, mutta C ei reagoi millään tavoin hänen sanoihinsa. Tyttö ei vastaa edes H:n pyyntöön jäähyväishalauksesta. Sen sijaan C tulee kymmenen metrin päästä ulkoikkunaa pitkin välittömästi selkäni taakse. Tarkistettuani tilannetta hetkisen rehtorilta ja poliiseilta olemme vapaita lähtemään. Lähdemmekin välittömästi koululta pihan poikki autollemme. H ei kuitenkaan seuraa perässä, koska poliisipartiot tuskin sallisivat hänen käydä meihin käsiksi toistamiseen.
Olin varma, että emme pääsisi lainkaan koululta kotiin ilman poliisin apua. Väkivallan uhka H:n toimesta leijui vahvana ilmassa. Nyt viikko myöhemmin tapahtuneen jälkeen olemme koko perhe edelleen peloissamme ja huolissamme H:n äärimmäisen aggressiivisen käytöksen vuoksi. Koetamme elää normaalia elämää, mutta tunnemme että emme voi liikkua tai toimia normaalilla tavalla, ilman että meidän on pakko katsella alinomaan olkamme yli.
Tietenkin olen huolissani kihlattunin kanssa miten edellämainittu tapahtumasarja tulee vaikuttamaan C:n onnellisuuteen, henkiseen tasapainoon ja koulumenestykseen. Ei voi olla oikein, että 8-vuotias joutuu pelkäämään päivittäistä koulutietään isänsä vuoksi. Aiommekin vaatia yhdessä G:n kanssa konkreettisia toimenpiteitä koululaisten turvallisuuden parantamiseksi, jotta keskiviikkona 7.5.03 harjoittama terrori koululla ei koskaan enää toteutuisi.
Allekirjoittanut on vakuuttunut nyt yksityisyrittäjä H:n tavattuaan, että kyseessä on häiriintynyt henkilö, joka ei piittaa tippaakaan muiden ihmisten tunteista tai näiden inhimillisistä kärsimyksistä. Omasta tyttärestään puhumattakaan, jota H riepotteli väkivalloin tämän omassa luokkahuoneessa koko koulun nähtävillä. C on antanut tapahtuneen jälkeen lausunnon terveyskeskuksen lääkärille, koska tytön oikeaa käsivartta särkee yhä. Nähdäkseni H osoitti omalla toiminnallaan ja käytöksellään koulun ala-asteella, että hän on täysin häikäilemätön ja väkivaltaa kaihtamaton persoona, joka suhtautuu tyttäreensä C:n pikemminkin fyysisenä omaisuutena kuin verta ja lihaa olevana ihmislapsena. Voin vain toivoa ja vedota viranomaisten ja oikeuden omatuntoon, että H saadaan asianmukaisesti kuriin ja nuhteeseen lain kirjaimen puitteissa.
Jälkikäteen olen saanut kuulla muiden koulun oppilaiden vanhemmilta, että lähtiessään koulun ala-asteen koululta 7.5. iltapäivällä H oli jatkanut allekirjoittaneen syyttelyä, väittäen minua tunnetuksi huumeiden käyttäjäksi. En tiedä miksi ihmeessä H jatkoi provokaatiotaan kylvämällä koululaisten mieliin moisia täysin perättömiä väitteitä, haluten loukata ja tahrata tällä tavoin omaa persoonaani. Olen johtavassa asemassa media-alalla.
terveisin neuvoton isäpuoli J
Elän avoliitossa nti G:n ja tämän 8-vuotiaan tyttären, C:n kanssa. G:llä on yhteishuoltajuus C:stä tämän isän hra H:n kanssa. Keskiviikkona 7.5.03 tytärpuoleni C itse pyysi minua noutamaan hänet tämän koululta. Tavallisesti C on aina suorittanut koulumatkansa linja-autolla kodista kouluun ja takaisin.
Vaikka isän (H) oli puhe hakea C koulusta keskiviikkona 7.5.03, päätin lähdin tytön koululle todistajien kera. C:n äiti oli aikaisemmin vahvistanut H:lle sähköpostitse aikataulun mukaisesti että isä voi tulla hakemaan tytärtään sovitusti, tietäen kuitenkin tyttärensä kielteisen asenteen isäänsä kohtaan. Päätin ottaa mukaan C:n koululle 7.5.03 todistajiksi avuliaan naapurimme rva S:n ja hyvän ystäväni F:n koska C oli jo keskiviikkona 30.4.03 juossut pois koulusta isäänsä pakoon kotiin.
Keskiviikkona 7.5.03 saavuimme perille C:n koululle klo 12.30 maissa, puolta tuntia ennen C:n koulun loppumista. Noin klo 12.50 C:n isä hra H saapuu paikalle yksin, astuu sisälle kouluun, silmäilee kulmiensa alta allekirjoittanutta ja kahta todistajaa. Ylimielisesti H alkaa tentata rva S:ää kuka hän on ja mitä oikein tekee paikalla. Rva S toistaa ainoastaan nimensä ja vaikenee H:n röyhkeiden kysymyksien edessä. H tiedustelee myös mitä itse teen paikalle, ja toivottelen hänelle vastaukseksi vain ”kauniiden ilmojen kehittymistä”. Tämän jälkeen H siirtyy koululuokkien ylätasanteelle, tyttärensä C:n koululuokan lähettyville ja alkaa puhua kännykkäänsä.
Neuvoteltuani hetkisen todistajieni kanssa – joita molempia kehoitan pysymään varuillaan ja tarkkaavaisina oman turvallisuutensa tähden – siirryn itsekin C:n luokan ylätasanteelle. Hra H varoittaa minua pysymään kauempana, ja näyttää minulle pientä digitaalinauhuriaan jolla hän sanoo nauhoittavansa kaikki keskustelumme nyt ja tulevaisuudessa.
Kun koulun kello pirahtaa (C:n koulun päättymisen merkiksi) H harppoo kiireen vilkkaa luokkahuoneeseen sisälle, ja painaa luokkahuoneen oven perässään kiinni. Tarkkailen hetken tilannetta oven takana, mutta kun kuulen luokan sisältä tytärpuoleni C:n äänekästä protestointia, huutoa ja itkua, pyydän todistajaani F:ää soittamaan välittömästi poliisit paikalle jonka F lupaa myös tekevänsä. Osa oppilaista säntää ulos luokasta, samoin C:n opettajan sijainen. Hän vain hymyilee minulle kun pyydän häneltä välitöntä tukea ja apua – C:n kirkuessa hädästä luokassa – jolloin nti opettaja kiirehtii tiehensä, väittäen että hänen täytyy ehtiä ulos uutta luokkaa pitämään. Minkäänlaista apua hän ei kutsu hätiin. C:n opettajan välinpitämättömyys vaikuttaa käsittämättömältä tilanteessa, jonka vaarallisuus kasvaa hetki hetkeltä.
Siirryn oitis C:n luokkaan, jossa odottaa dramaattinen näky. Loputkin luokan oppilaista juoksevat hädissään ulos luokasta. Hra H on tarrautunut tyttäreensä kiinni, välittämättä tämän avunhuudoista, itkusta ja kauhusta. ”Vihaan sua! Toivon että kuolet! En halua enää koskaan nähdä sua! Haluan lähteä kotiin J:n kanssa!” C huutaa isälleen.
H raahaa sen sijaan tytärtään luokkahuoneen perälle; sohvalle, jossa yrittää samalla väkisin tyynnytellä C:tä tavalla joka on suuressa ristiriidassa hänen aggressiivisten otteidensa kanssa. Astelen sohvan eteen, missä H pitelee tytärtään sylissään väkivalloin kuin panttivankitilanteessa. Tyttö rimpuilee H:n otteessa, huutaa ja itkee hysteerisesti mutta H (pituus n. 195 cm) tiukentaa otettaan pienestä tytöstä, ja tempoo tytärtään C:tä raivoisasti takaisin syliinsä tytön käsivarsista.
En ole enää täysin tietoinen ketä muita on mahdollisesti luokassa, koska olen kohdistanut koko huomioni C:hen ja H:hon. Katson C:tä silmiin, ojennan hänelle käteni ja kysyn päättäväisesti: ”C, haluatko lähteä kanssani kotiin?” C tarttuu käteeni, vaikka H yrittää saada hänet yhä tiukempaan sieppausotteeseen vahvoilla käsivarsillaan. Tämä eleeni laukaisee H:ssa esiin aggression. Minulle hän karjuu: ”Näpit irti tyttärestäni, hän on minun!” ja alkaa lyödä karateiskuin oikeaa käsivarttani. H saa hetkellisesti käsiotteeni C:sta irtoamaan, jolloin toistan kysymykseni C:lle: ”Oletko todella varma että haluat lähteä kanssani kotiin C?” johon tyttö vastaa: ”Lähdetään heti, J!” Tämä saa H:n raivostumaan entistä enemmän. Seuraavaksi hän vääntää kourallaan käsivarttani väkisin irti jotta saisi kättelyotteeni C:stä irtoamaan. Kun se ei onnistukaan toivotulla tavalla, hän alkaa vääntää irti väkivalloin sormiani (lääkärintodistus saatu) jotka kipeytyvät pahoin repimisen johdosta.
Tässä vaiheessa C pääsee irrottautumaan isänsä otteesta, sukeltaa tiehensä pulpettien alta kohti luokkaovea, josta ulos päästyään hän sulkee oven mennessään. H säntää ylös sohvalta, ottaa kiinni hartioistani ja heittää minut voimakkaasti tieltään. Ehdimme kuitenkin molemmat yhtäaikaa luokkaovelle, joka on kiinni. Saan avattua oven, mutta ennen sitä H vielä uhkailee minua: ”Saatpas nähdä, että joudut tästä kaikesta suuriin vaikeuksiin. Haastan sinut tästä oikeuteen, ja pistän sinut vielä kärsimään”.
Kun pääsen ulos luokasta, huomaan että C on hakenut suojaa rehtorin takaa, joka seisoo C:n turvana silminnähden järkyttyneenä. ”Tämä kaikki on aivan hirvittävää”, kuulen koulun naisrehtorin huokaisevan. Kun katson ulos koulun ruokalan/auditoriumin isoista ikkunoista pihalle, näen pari kolme poliisia kävelemässä kohti koulua. Onneksemme poliisiviranomaiset ovat ottaneet hätäsoiton vakavasti, ja saapuneet paikalle kiireellisesti. Ensimmäisen partion saavuttua koululle toinen partio lähtee matkaan itähelsinkiläiseltä poliisiasemalta. Siinä samassa poliiseja tulee vielä pari lisää koululle. Yhteensä näköpiirissäni on nyt viisi poliisia. Kun poliisit tulevat koulun sisälle, H kiirehtii heidän luokseen selvittämään tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Kaiken tämän aikana C on mahdollisimman kaukana isästään. Siirryn C:n luokse välittämättä siitä ryhtyykö H väkivaltaiseksi toistamiseen. Rva S ilmoittaa minulle joutuvansa lähtemään takaisin kotiinsa.
Yksi konstaapeleista tulee luoksemme, ja alkaa tiedustella järkyttyneeltä ja itkuiselta tytöltä mikä hänellä on hätänä. C sopertaa poliisille nimensä, sekä sen että hänen isäpuolensa ja isänsä välillä on tullut riitaa. C sanoo ettei hän halua tavata ja viettää aikaa isänsä kanssa, koska tällä on alkoholiongelma. Poliisi kysyy C:ltä myös tämän äidin nimeä ja puhelinnumeroa. C antaa äitinsä nimen ja kännynron, jotka poliisi kirjoittaa ylös. Kihlattuni ja tytön (C) äiti ei kuitenkaan pääse vastaamaan poliisin soittoon omista työkiireistään johtuen.
Tilanne rauhoittuu pikkuhiljaa. H ei enää käyttäydy aggressiivisesti, sen sijaan hän yrittää vierittää syyn tapahtuneesta minun niskoilleni. Olen hänen mukaansa ”pelkkä työtön pelle”, enkä ole yhtään mitään hänen silmissään vaikka asunkin hänen tyttärensä ja tämän äidin kanssa yhteisessä taloudessa. H vaatii tavata tyttärensä. Poliisit päättävät kuitenkin olla päästämättä C:tä isänsä luokse, vaan laittavat sen sijaan pitkän ja hoikan siviilipukuisen miehen keskustelemaan tytön kanssa (mies osoittautuu myöhemmin poliisin tutkijaksi). Toinen pitkä poliisi päättää puhua minulle ja H:lle järkeä.
Hän pyytää minut ja H:n juttelemaan rauhallisesti C:n luokkahuoneeseen jossa hetkeä aikaisemmin yritin saada C:n mukaani ystävällisellä kehoituksella vaarallisessa tilanteessa. Yritämme keskustella rakentavasti tilanteesta. H kutsuu minua edelleen ”pelleksi” ja suhtautuu halveksivasti isäpuolen asemaani. Pitkä poliisi on sovitteleva, ja ehdottaa että C:n vanhemmat koettaisivat keskustella keskenään miten tästä eteenpäin jatketaan. Minun tehtäväni on tässä tilanteessa toimia sovittelevasti, vaikka oikean käteni sormet ovat kuin tulessa.
H toistaa vaatimuksensa tyttärensä tapaamisesta kahden kesken. H väittää poliiseille, että C lähtee takuuvarmasti aivan rauhallisena hänen mukaansa, mikäli H vain saa 15-20 minuuttia aikaa keskustella kaikessa rauhassa tyttärensä kanssa. Poliisit katsovat kuitenkin parhaaksi olla suomatta tuota tilaisuutta H:lle, tapahtuneeseen ja olosuhteisiin nähden.
Toteamme keskustelun päättyneeksi. Lähden jälleen ulos luokasta, koska haluaisin kaiken tapahtuneen jälkeen lähteä kotiimme C:n kanssa. Näen, että C on ulkoisesti kunnossa ja turvassa tutkijapoliisin huomassa. Hän on jo hieman rauhoittunut tapahtuneesta, ja kuulen myöhemmin todistajaltani F:ltä että ystävällinen tutkija on saanut C:n oivallisesti ajattelemaan elävän elämän miellyttävämpiä asioita.
H. haluaa hyvästellä vielä tyttärensä ja meneekin tämän luokse poliisien vartioimana juttelemaan, mutta C ei reagoi millään tavoin hänen sanoihinsa. Tyttö ei vastaa edes H:n pyyntöön jäähyväishalauksesta. Sen sijaan C tulee kymmenen metrin päästä ulkoikkunaa pitkin välittömästi selkäni taakse. Tarkistettuani tilannetta hetkisen rehtorilta ja poliiseilta olemme vapaita lähtemään. Lähdemmekin välittömästi koululta pihan poikki autollemme. H ei kuitenkaan seuraa perässä, koska poliisipartiot tuskin sallisivat hänen käydä meihin käsiksi toistamiseen.
Olin varma, että emme pääsisi lainkaan koululta kotiin ilman poliisin apua. Väkivallan uhka H:n toimesta leijui vahvana ilmassa. Nyt viikko myöhemmin tapahtuneen jälkeen olemme koko perhe edelleen peloissamme ja huolissamme H:n äärimmäisen aggressiivisen käytöksen vuoksi. Koetamme elää normaalia elämää, mutta tunnemme että emme voi liikkua tai toimia normaalilla tavalla, ilman että meidän on pakko katsella alinomaan olkamme yli.
Tietenkin olen huolissani kihlattunin kanssa miten edellämainittu tapahtumasarja tulee vaikuttamaan C:n onnellisuuteen, henkiseen tasapainoon ja koulumenestykseen. Ei voi olla oikein, että 8-vuotias joutuu pelkäämään päivittäistä koulutietään isänsä vuoksi. Aiommekin vaatia yhdessä G:n kanssa konkreettisia toimenpiteitä koululaisten turvallisuuden parantamiseksi, jotta keskiviikkona 7.5.03 harjoittama terrori koululla ei koskaan enää toteutuisi.
Allekirjoittanut on vakuuttunut nyt yksityisyrittäjä H:n tavattuaan, että kyseessä on häiriintynyt henkilö, joka ei piittaa tippaakaan muiden ihmisten tunteista tai näiden inhimillisistä kärsimyksistä. Omasta tyttärestään puhumattakaan, jota H riepotteli väkivalloin tämän omassa luokkahuoneessa koko koulun nähtävillä. C on antanut tapahtuneen jälkeen lausunnon terveyskeskuksen lääkärille, koska tytön oikeaa käsivartta särkee yhä. Nähdäkseni H osoitti omalla toiminnallaan ja käytöksellään koulun ala-asteella, että hän on täysin häikäilemätön ja väkivaltaa kaihtamaton persoona, joka suhtautuu tyttäreensä C:n pikemminkin fyysisenä omaisuutena kuin verta ja lihaa olevana ihmislapsena. Voin vain toivoa ja vedota viranomaisten ja oikeuden omatuntoon, että H saadaan asianmukaisesti kuriin ja nuhteeseen lain kirjaimen puitteissa.
Jälkikäteen olen saanut kuulla muiden koulun oppilaiden vanhemmilta, että lähtiessään koulun ala-asteen koululta 7.5. iltapäivällä H oli jatkanut allekirjoittaneen syyttelyä, väittäen minua tunnetuksi huumeiden käyttäjäksi. En tiedä miksi ihmeessä H jatkoi provokaatiotaan kylvämällä koululaisten mieliin moisia täysin perättömiä väitteitä, haluten loukata ja tahrata tällä tavoin omaa persoonaani. Olen johtavassa asemassa media-alalla.
terveisin neuvoton isäpuoli J
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tulee vain mieleen, että jotenkin tämä asia pitäisi selvittää aikuisten kesken. On aikuisilta aika holtitonta selvitellä huoltajuuskiistoja yms. julkisesti ja lapsen nähden. Lapsi kärsii aikuisten sekoiluista ja lapsi kärsii siitäkin, että joutuu julkisen skandaalin keskelle.
Tiedän, että on muitakin näkökantoja, mutta minusta kahdeksanvuotiaalta ei pitäisi kysyä yhtään mitään, kun on kyse näin isoista asioista. Kyse ei ole siitä, mitä hän haluaa, vaan siitä, mikä on hänelle parasta. Aikuisten pitää hoitaa asia. Lapsella pitää olla turvallinen, rauhallinen ja suvaitseva kasvuympäristö. Hänen pitää saada tavata molempia vanhempiaan, mutta hänellä pitää olla yksi selkeä huoltaja ja yksi selkeä koti.
Pistäkää juristit ym. töihin ja yrittäkää välttää tällaisia lapsen repimisiä. Ymmärrän, että te aikuiset kärsitte, mutta lapsi kärsii vielä enemmän - ja lapsi yrittää kasvaa aikuiseksi. Joten tehkää kaikkenne, ettei lapsi olisi näin keskellä tätä kaikkea. Yrittäkää sopia sen verran, ettei lasta käytetä aseena. Jos toinen puoli ei suostu siihen, käyttäkää sitä aseena heitä vastaan.
Hyvä Mirja, aivan totta. Jospa asia olisikin niin helppo. Ongelmanamme on, että isä on varakas yksityisyrittäjä ja juoppo. Hän pystyy "ostamaan" sosiaaliviranomaiset ja muut puolelleen. Haluaisimme kyllä että isän ja tytön tapaaminen tapahtuisi säännöllisesti (koska antaahan sekin meille vapaat viikonloput ja yhteistä aikaa) mutta ei ole niin yksinkertaisesti jos meitä ainoastaan syytetään tytön aivopesemisestä eli manipulaatiosta.
terv. Claudia
Mitenkäs se sosiaaliviranomaisten ja muiden "ostaminen" omalle puolelleen tapahtuu? Et ole ihan kypsä sinäkään tuossa tilanteessa, jos kirkkain silmin moista väität.
Miehesi kuvaamassa tilanteessa ymmärtääkseni lopputulos oli se, että tyttö ei lähtenyt tapaamaan isäänsä. Jos miehesi tai sinä itse useinkin olette olleet aikaansaamassa tuollaisia konflikteja, ei ole ihme, että tyttö vieroksuu isäänsä ja tulee mieleen teidän suorittama manipulaatio.
Helsingissä on tietääkseni paikkoja, joissa erossa oleva vanhempi voi valvotuissa oloissa tavata lastaan. Suosittelen, että alatte järjestellä tuollaisia tapaamisia, jotta tilanne tytön osalta rauhouttuisi eikä hän joutuisi enää julkisesti nöyryytetyksi vanhempiensa ansiosta.
Et olisi enää selvemmin voinut asiaa sanoa. En usko että viranomaisia voi ostaa.
En ymmärrä, miksi herra J:n piti mennä koululle sekaantumaan asiaan, jos oli sovittu, että isä hakee tytön? Vähemmästäkin lapsi hermostuu kun aikuiset riitelevät, vieläpä näin julkisesti. Olisiko tyttö kiltisti lähtenyt isänsä mukaan, jos herra J ei olisi mennyt paikalle? Entä jos tyttäresi juuri herra J:n läsnäolon takia reagoi tilanteeseen, mainitulla tavalla. Olen itse avioero perheestä, ja minut on yritetty saada isääni vastaan, keinoja kaihtamatta.(välillä onnistuttiinkin) Isästä puhuttiin kuulteni, kuin hän olisi hirviö. Se valitettavasti vaikuttaa lapseen. Ehkä uskot toimivasi lapsesi parhaaksi, mutta onko todella näin? En halua syyttää tai loukata sinua, jos tämä siltä kuulostaa.
Suomessa lienee miltei mahdotonta evätä tapaamisoikeutta alkoholisti-isältä tai -äidiltä. Eli vanhempien oikeudet menevät aina lapsen oikeuden edelle. Viis siitä, että pieni lapsi pelkää kännissä riehuvaa isäänsä tai äitiinsä.
Eikö tällaisissa tapauksissa olisi mahdollista saada aikuinen vieroitushoitoon?
Hei Mielipide,
Valitettavasti kyseistä kaveria ei taideta saada hoitoon, mihin hän kuuluisikin. Päälekuri olisi kaikkein paras vaihtoehto. Mutta miten hankkia hoitoon henkilöä, joka ei edes TUNNUSTA että hänellä on ylipäätänsä mitään ONGELMAA..? Tytöllä on tämän psykopaatin ansiosta vielä taksitraumakin: hän näkee jokaisessa mahdollisessa taksissa mielipuoli-isänsä..
Kaikkea hyvää Sinulle toivottaen,
Johannes
Kyllä, mä tiedän mistä mä puhun. Exä on täys-psykopaatti ja pysty manipuloimaan tarpeeksi - hän kykenisi varmaan myymään pirullekin tämän oman sielun takaisin.
Ja kyllä, exä on saanut lääkärilausuntoja itselleen aina kun ei ole alkoholin takia pystynyt hoitamaan lastani silloin kuin olisi pitänyt (hänen tapaamiskerroillaan).
Valvotuissa olosuhteissa tapaaminen olisi meidän mielestämme ainoa järkevä ratkaisu, kerran tai kaksi kuukaudessa (korkeintaan).
Ongelma on pelkästään se mitä tekisi kun tällä hetkellä tyttöni ei halua ollaan mitenkään isänsä tekemisissä. Sen sijaan tyttö lähettelee isälleen seuraavanlaisia tekstareita: "Senkin paskiainen. Toivottavasti joudut vankilaan. Tai kuolet mahdollisimman pikaisesti". Onhan se hankalaa totta tosiaan.
Mutta läpeensä pirullinen exäni sanoi että sitten tyttöparka vaan pakotetaan ja minun joudun maksamaan roimasti sakkoja kun tyttöni ei halua mennä sen nihilistin luo sopimuksen mukaisesti. Tai ylipäätänsä lainkaan vapaaehtoisesti.
Kyllä, mä tietäisin mitä mä tekisin jos se psykopaatti joskus sulkisi silmänsä lopullisesti... PISTÄISIN JÄTTIMÄISET J U H L A T PYSTYYN!!!!!!! sydämellisin terveisin Claudia