Tulin pikästä aikaa tänne nettiin ja nyt vasta löysin viimeisen viestisi. Kukaan muu ei ollut vastannut kun se oli niin kahdenkeskeistä. Anteeksi jos jätin sinut pettymään.
Ahdistuin lukiessani kun tuntuu että koet olevasi niin keinoton. Etkö sinä riitä itsellesi? Pitääkö sinun täyttää lähimpiesi liian suuret vaatimukset kun et anna itsellesi lupaa olla heikko. Ihminen kestää paljon, jos sillä on oikeus kokea ja näyttää tunteensa.
Tekstisi vilisee ihmisiä. Yritä olla avoimempi. Pelkäätkö että sinut hylätään, jos olet oma itsesi.
Kuolema on kauhistava asia, se panee kaaokseen kenen thansa mielen, koeta jakaa sitä jonkun kanssa.
Tässä minä toista neuvon, vaikka itse olen tosi heikoilla. Minun elämä helpotti, kun terapiassa opettelin vähän antamaan periksi omille vaatimksilleni, jotka olin kotona oppinut. Olin kulkenut varpaisillani siihen asti Tuntui helpolta opetella kävelemään kantapäätkin maassa.
Kirjoita vielä jos et ole löytänyt luotettavaa ihmitä tosielämästäsi.
Ahdistuin lukiessani kun tuntuu että koet olevasi niin keinoton. Etkö sinä riitä itsellesi? Pitääkö sinun täyttää lähimpiesi liian suuret vaatimukset kun et anna itsellesi lupaa olla heikko. Ihminen kestää paljon, jos sillä on oikeus kokea ja näyttää tunteensa.
Tekstisi vilisee ihmisiä. Yritä olla avoimempi. Pelkäätkö että sinut hylätään, jos olet oma itsesi.
Kuolema on kauhistava asia, se panee kaaokseen kenen thansa mielen, koeta jakaa sitä jonkun kanssa.
Tässä minä toista neuvon, vaikka itse olen tosi heikoilla. Minun elämä helpotti, kun terapiassa opettelin vähän antamaan periksi omille vaatimksilleni, jotka olin kotona oppinut. Olin kulkenut varpaisillani siihen asti Tuntui helpolta opetella kävelemään kantapäätkin maassa.
Kirjoita vielä jos et ole löytänyt luotettavaa ihmitä tosielämästäsi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei varmaan ole helppoa neuvoa mua jos itelläkin on samalaisia ongelmia? Kuinka vanha sä oot? kyllä mä itelleni riitän, mutta ku ympäriltä ei tuu minkäänlaista tukea... Kukaan ei kerro mitä odottavat minulta ja sitten jos teen jotain se on väärin...Mä luulin että pystyisin olemaan avoin kavereiden seurassa vaikka ei ne tiedä mun elämästä juuri mitään. Tosin ei se mun kaverikaan kerro mulle kaikkea... paljastuu aina välillä sellasia juttuja mitä mä en tiedä mut sen poikakaveri tietää...enkö mä oo rehellisyyden arvoinen?Mä pelkään nimen omaan sitä että jos oon oma itseni niin minut hylätään... Aina roolia vetämässä,se on helpompaakin...Mä kysyin kerran mun kaverilta että että inhoaako se mussa mitään?haluaisko se muuttaa minussa jotain? mutta ei se osannu sanoa... mun mielipiteet viime kesänä vaihtu aina sen mukaan mitä mun kaverit sano, nyt mä oon viimein löytäny omat mielipiteet mutta mun kaverit vuorostaan vie ne multa...mulla on hirveen vaikee kertoa kuitenki mun pään sisällä olevista asioista ku ne menee sekasi...
Totta kai nuorena mielipiteet ja itsetuntemus vaihtelevat, kun minäkin vielä odotan, että kasvaisin aikuiseksi, vaikka olen yli 50. En ihan voisi olla mummosi.
Minulla on suuri rakkaus teitä nuoria kohtaan. Toivoisin, ettei teidän tarvitsi masentua, niinkuin minulle kävi.
Ihminen on kumma otus: se sinnittelee viimeiseen asti, ennen kuin myöntää olevansa niin suurissa vaikeuksissa, ettei selviä yksin. Me mennään ongelmia pakoon, ei haluta kohdata "märköjämme".
Minun masennus on aina ollut lievä, mutta pitkä.
Saan voimaa siitä, jos kuvittelen edes auttavani toista.
Jos voisit jotenkin luopua rooleistasi.
Yrittäisitkö lähentyä äitiäsi? Ota valokuvat esille ja pyydä sitä ketomaan juttuja sinusta pienenä. Minun tyttö, 11v, rakastaa hetkiä, jolloin kerron sille omasta lapsuudestani. Se on jotenkin hoitavaa ja lapsellita tietysti sinun mielestä, mutta koetappa.
Anteeksi kun en ole taas ehtinyt vastata... Mä olin viikonlopun mun kaverin kanssa ja kerroin hänelle kaikki... Ja itkettiin sit yhessä. Sit lauantaina sen mun kaverin poikakaveri meinasi hypätä katolta alas... Mä istuin mun kaverin vessan lattialla ja kuuntelin ku se mun kaveri itki ja sen poikakaveri huusi ja itki... Sen kaverit sai sen kuitenki alas. Ei sekään ollu eka kerta... Se on meinannu tehä sitä jo aikasemmin... Sen isä on tehny itsemurhan sillon ku se oli pieni ja se näki sen...
Me ei vaan tiedetä mitä tehdä sen kanssa??
Äidin kanssa on kesäisin paremmat välit kun äiti ei ole töissä ja väsynyt. Yritän autaa miten vain voin varsinkin nyt kun äidin työt vaihtuivat vuorotöiksi eli vapaapäiviä on vähän...
Mä oon päättäny että musta tulee(ehkä todennäköisesti) lasten- ja nuorten psykiatri.
Mä haluan myös auttaa muita nuoria jaksamaan. Mut mä uskon myös siihen että kun nyt on nuorilla niin vaikeaa niin sitten kun he ovat vanhempia he eivät halua omien lapsien kokevan samaa ja yrittävät auttaa paremmin...
Kyllä meillä on aina välillä koko perheen kanssa hyviäkin hetkiä, muistellaan lapsuutta ja kyllä isä ja äiti minua ymmärtävätkin...
Ongelmahan ei ole siinä, vaan se että pelkään niin paljon muita ihmisiä... Ala-asteella minulla oli hyvät ja läheiset välit useimpien luokkakavereiden kanssa mutta yläasteelle tultaessa meidät hajotettiin. Tai oikeastaan vain minut laitettiin eriin luokkaan ihmisten keskelle joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, enää. Siksi istun ihan hiljaa.
Mutta sitten jos pääsen entisten luokkakavereiden kanssa juttelemaan niin naurua ja puhetta riittää. Se mun paras kaverikin on toisella luokalla. Luokan vaihto ei luultavasti onnistu ja eihän koulua ole edes paljoa jäljellä...
Tänä vuonna 1 päivä ja ens vuosi vielä...Ja silloin on paljon valinnaisia joissa olen samoissa ryhmissä kuin entiset luokkatoverit...
Hyvää kesää sinulle ja tyttärellesi... Jatkakaa vain muisteluja ja olkaa läheisiä keskenänne... Tyttäresi vielä kiittää sinua siitä...=)
Ja niin kiitän minäkin...
Toivottavasti vielä luet tämän...