onko paniikkokohtauksesta vaaraa sikiölle? olen viikolla 33 6 ja sain äsken kohtauksen, jolloin hapensaanti oli vaikeaa ja olo tuskainen, itkin hillittömästi ja ulisin vain. en ole tämän raskauden aikana saanut kohtausta, aikaisemmin muutaman kerran,lääkitystä ei ole. pahinta tässä kai on se, että huusin esikoiselle (reilu 3v) ja sain hänet suuren hädän ja itkun valtaan paniikkikohtauksellani. onneksi mies oli kotona ja sai lapsen rauhoittumaan.
tunnen oloni maailman alhaisimmaksi ja paskimmaksi äidiksi.
itkettää.
ja tämä on toivottu lapsi.
tunnen oloni maailman alhaisimmaksi ja paskimmaksi äidiksi.
itkettää.
ja tämä on toivottu lapsi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ensinnäkin paniikki kohtaus on eräänlainen sairaus jota et itse tietoisesti aiheuta joten ei ehdottomasti EI et ole huono äiti!
Raskaana ollessa noin muutenkin kroppa käy kovilla ja siihen lisätään kiukutteleva 3v ja muut paineet mitä elämässä voi olla niin tottahan siinä itse kukin hermot menettää.
Hetkellisistä hengityksen lamaantumisesta en uskoisi olevan haittaa vauvalle. Niinhän se on että vauva ottaa tarvitsemansa ja jos joku häviölle jää se olet sinä.
Rauhallisia hetkiä sinulle loppu raskauteen.
Koita keskittyä olennaiseen, kasvaavaan mahaan ja esikoiseen. Kerro nauvolassa kohtauksestasi ja mene ennakkoluulottomasti saamaan apua jos sitä sinulle tarjotaan ja jos siltä alkaa tuntua pyydä rohkeasti apua. Joskus pelkästään tuntemattomalle puhuminen auttaa.
kun tilanne on oikea selitä esikoiselle mitä tapahtui ettei lapsen tarvitse pelätä ja maalailla kauhu kuvia pieneen mieleensä.
Ole ihan rauhassa, paniikkikohtauksesta ei ole vaaraa sikiölle.Se on kumminkin hetkellinen tila. Ja olen samaa mieltä toisen vastaajan kanssa siitä, että kannattaa koittaa selittää 3v:lle, mistä oli kyse.Ettei jää kaivelemaan pienen mieltä. Itsellä onneksi pysynyt paniikkihäiriö kohtauksettomana. Ja tosiaan joo, kannattaa sanoa asiasta neuvolassa. Ja ota huomioon synnytyksessä, että joillekin, joilla on paniikkihäiriö, ilokaasu voi sit aiheuttaa kohtauksen. Voihan sitä kokeilla, mutta kannattaa olla varovainen. Tsemppiä loppuraskauteen!
Hei!
Kirjoitit, että itselläsi paniikkihäiriö pysynyt kohtauksettomana.
Itselläni on ollut paniikkikohtauksia aikoinaan ja joskus saattaa vielä käväistä päällä. Nyt on pysynyt aisoissa pitkän aikaa. Lääkkeitä en ole koskaan käyttänyt. Mietin, jos tulisin raskaaksi, niin vähän jännittää semmoinen, jos saisin kohtauksia siitä "raskaustilasta". Tietty sitä voi saada kohtauksen mistä tahansa, jos oikein ajattelee ja lietsoo pelkoa.
Se on kyllä totta, että kohtauksen voi saada mistä vaan, jos itsensä vaan saa hermostumaan. :)
Esikoista odottaessani pidin, varsinkin alkuraskaudessa ihan päiväkirjaa omista tuntemuksistani ja siitä, ahdistaako tai masentaako minua jokin. Niin pysyin omien ajatusteni "edellä" , enkä alkanut lietsomaan pelkojani. Ja heti puhuin neuvolassa paniikkihäiriöstäni, joten sielläkin neuvolatäti muisti kysellä tuntemuksia.
Voihan se raskaustila ahdistaa, varsinkin jos masentaa, mutta apua löytyy kyllä. Ja jos lapsi on toivottu ja haluttu, en usko sen aiheuttavan ongelmaa. se on kuitenkin niin tärkeä paketti, että jotenkin se pitää "jalat maan pinnalla" ja ajatukset selkeinä. Vaikka välillä olisi lapsen kanssa ollut "mainioita" tilanteita saada kohtauksia niin en ole yhtään edes meinannut saada. Jotenkin järki sanoo, että nyt on pidettävä pää kunnossa, koska muksulla ei ole muuta turvaa kuin minä siinä tilanteessa. Tietenkin raskausaikana ja synnytyksen jälkeenkin on hyvä olla tukea lähellä, vaikka puhelinsoiton päässä, siltä varalta, että alkaa ahdistaa. Kohtaus voi laantua ihan sillä, että saa hetken puhua jonkun kanssa asiasta, joka ahdistaa. Mutta missään nimessä ei kannata alkaa pelkäämään raskautta kohtausten takia. Kun itse on valmis lapsen saamaan, kyllä se elämä paniikkihäiriön kanssa luonnistuu!
Voi kiitos miten ihana ja kannustava vastaus! Itselläni on niin, että osaan jollain tapaa hallita mahdollista kohtausta, pysymällä vain vahvana ym. Ja se olikin hyvä vinkki, että laittaa ihan ylös tuntemuksiaan. Olen yrittänyt ajatella, että odotushan on niin luonnollista, jotta miksi pelätä. Tällaista hahmotus ja mielikuva ajattelua :)
Joo, mä kanssa tein mielikuvaharjoituksia, ennen kuin aloin odottamaan esikoistani. Mietin ihan tilanteita, että miten toimisin sitten, jos esim. tuliskin vuotoa, vauva ei liikkuisi joku päivä, sattuisi joku vahinko jne. Eihän se tietty sitä tarkota, että niin pystys tekemään oikeessa tilanteessa, mutta ois ees joku toimintasuunnitelma. Ja tavallaan tilanne ois tutumpi, kun sitä on mielessään aiemmin käynyt läpi. Useinhan kohtaus johtuu siitä, että tilanne on vieras eikä sitä osaa hallita. Ja kyllä mulle noista mielikuvaharjoituksista oli ihan apuakin, kun esikoista oottaessani sain alkuraskaudesta kauheita vatsakramppeja. Olin vielä yksin kotona. Pystyin ihan rauhallisesti hoitamaan tilanteen, onneks ei ollut kyse kuin tosi pahasta ummetuksesta. Mutta sen tilanteen hoitaminen toi sit itsevarmuutta aatellen loppuraskautta. Ja pikku lasten kanssa oloa nyt olin kyllä "harjoitellut" jo töitten ja työharjoittelujen puolesta, mutta silti ihan tietoisesti otin kavereiden pieniä muksuja yökylään jne. että touhusin kotonani pienten lasten kanssa. Tietenkään uhkaavia tilanteita ei tuolla tavalla voi harjoitella, mutta ainakin ihan perusjuttuja. Kuten yövalvomista, lapsen itkuisuuden kestämistä ja päivän pakollisten asioiden hoitamista lapsen kanssa. Varmasti nuokin tilanteet antoivat itsevarmuutta. Minusta tärkeintä on se, että laittaa kaikki ne asiat kuntoon elämässä, joihin voi itse vaikuttaa. Ja toki on järkevintä, että on pitkä kohtaukseton aika ennen kuin yrittää raskautta, vaikka kyllähän niiden kohtauksienkin kanssa elämä etenee... Se on tärkeintä että itsellä on hyvä fiilis asioiden suhteen, ainahan neuvojia ja mielipiteen sanojia riittää. Itsekin kuulin jopa törkeitä kommentteja siitä, kuinka tulen pärjäämään muksun kanssa, ja nyt toista odottaessani on jotkut ihmiset ottaneet asiakseen "tiedottaa" minulle, miten paljon raskaampaa kahden kanssa on. Mutta onneksi itsetuntoni ja -tuntemukseni on sen verran hyvä, etten usko paniikkihäiriöni pahenevan ja jätän kommentit omaan arvoonsa. Itsehän me parhaiten tiedämme sairaudentilamme.