Joo, eli tässä on tarina, joka ei ainakaan kokonaan koske mun omaa elämää. Ja PALAUTETTA MYÖS!!!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Voi ei. Ei taas. Taas. Kahestaan. Voi Luoja.
Ne kehtas jättää mut yksin! Miks? Miksen mä kelvannu niille enää? Mikä mussa on vikana?
Kun menin niiden luo, ne lopetti heti juttelunsa.
- Ai moi, Aamu. Kello soi varmaan kohat sisälle..., Petra sano. Se lehmä.
Pah. Mitä kello nyt sois, just tultiin ulos. Ne vaan halus musta eroon. No, kiva sit TAAS.
- Voi Luoja, sanoin jäätävästi, vaikka mun sisukset pyörteili oikeen kunnolla. l
MUN PARASTA YSTÄVÄÄ EI OLLU OLEMASSA. Turhaa. Ihan turhaa pyytää sitä muistamaan... Ei se halua olla mun paras ystävä. Se karttaa mua kuin kissa raivopäistä koiraa. Oonko MÄ raivopäinen?
Voi ei.
Mulla ei olis enää syytä elää, jos Kaisa nyt jättäis mut! Kaisa on mun bestis. Kaisa on mun bestis. Kaisa on mun bestis.
Mun oli pakko hokea sitä. Muuten mulla menis vielä kehnommin. Mutta sit alkoivat kysymykset.
Miksen mä voi olla sun paras ystävä? Miksen? Miksi mä en kelpaa?
Välituntikello soi. Se vapautti mun kysymyksistä. Mä saan nyt vain keskittyä kouluun, ja unohtaa Kaisan.
Unohtaa Kaisan.
Pakko mikä pakko.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Avasin oven ja rukoilin, että joku olisi kotona. Mä en halunnut istua yksin huoneessani ja itkeä kaikkea pois. Mun olis pakko kertoa jollekin. Ihan pakko.
Menin keittiöön. Ei ketään.
- Onks ketään kotona?kiljahdin ja vastaus kuului kaikuna omasta huudostani. Olin siis yksin.
Taas.
Menin huoneeseeni ja pidätin itkua. Katkeraa, katkeraa, katkeraa itkua.
Mun oli pakko tehdä JOTAKIN.
MÄ EN SAA OLLA TEKEMÄTTÄ MITÄÄN.
Muuten tekisin jotain hyvin kauheata.
Sitten hokasin sen. TIetysti.
Kurkotin ylähyllylle.
Siinä se oli. Otin sen pois matkustuskotelosta ja sivelin sen kirkkaita näppäimiä. Se olisi mun päivittäinen pelastaja. Huilu. Mun oma poikkihuiluni. Miks mä lopetinkaan soittamisen? Muistelin.
- Äiti, mun aika ei riitä enää soittamiseen. Mulla on niin paljon muita harrastuksia ja kavereita, että mun aika ei riitä! kiljuin suutuspäissäni äidille.
Pah. Kavereita? Ei ainoatakaan tällä hetkellä.
Harrastuksia? Itkeminen ja katkeraksi vanhaksi mummoksi muuttuminen. Hehe, kuinka hauska olenkaan.
Kokosin huilun ja kokeilin, olisiko se pahasti alavireinen, ja soitin erään kappaleen ulkomuistista. Se oli surullinen, hiljainen balladi, jonka avulla sain 3/3:stä vitosen, eli parhaan, mitä voi saada.
Se oli turhankin surullinen. Muistin ne kaikki kerrat, jolloin olin Kaisan kanssa itkenyt yhdessä meidän salaisella kokoontumispaikallamme.
Tiesin sen. Kohta itkisin. No, aivan sama. Joskus olisi kuitenkin pakko itkeä.
Yritin vielä soittaa huilua, muttasen ääni oli niin kaunis, niin puhdas ja kirkas, että se sai minut itkemään. Itkin. Ihan normaalia minusta. Kai saa itkeä.
Mutta tämä on jo riistoa! Eikö mikään riitä? Eikö siinä ollutkaan tarpeeksi, kun pikkusiskoni kuoli?! Siitä ei ole aikaa kuin...kahdeksan kuukautta. Muistan hetken. Minulle soitettiin Kaisan luo, että tulisitko sairaalaan, pikkusiskosi Marja on jäänyt rekan alle ja sai äsken ähistyksi, että "isosisko, tule tänne". Juoksin kiireen vilkkaa sairaalaan. Mutta se oli jo tapahtunut. Pikkusiskoni kuoli.
Oih, miten kauhea muisto.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jotain muuta ajateltavaa minun on pakko saada. En halunnut kuolla katkeruuteen, suruun ja pettymykseen, joten kun kuulin Petran bileistä, kiinnostuin heti ja päätin mennä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Vähän rajausta silmiin ja ripsaria myös... Huuletkin voisi rajata... Ei, ei huulipunaa vaan kiiltoa. Aivan. Nyt näytän aikasen hyvältä. Hieman vielä luomiin väriä, niin olen kertakaikkiaan valmis lähtöön. Päälläni oli vaaleansininen kaunis lannehame, ja kireä samasta kankaasta ommeltu paita. Ne olivat parhaimmat vaatteeni. Halusin näyttää vahvalta, vaikka tunsin olevani heikko.
Niin, sinä se tuli. Olen heikko.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jatkuu.... Palutetta, pyydän!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Voi ei. Ei taas. Taas. Kahestaan. Voi Luoja.
Ne kehtas jättää mut yksin! Miks? Miksen mä kelvannu niille enää? Mikä mussa on vikana?
Kun menin niiden luo, ne lopetti heti juttelunsa.
- Ai moi, Aamu. Kello soi varmaan kohat sisälle..., Petra sano. Se lehmä.
Pah. Mitä kello nyt sois, just tultiin ulos. Ne vaan halus musta eroon. No, kiva sit TAAS.
- Voi Luoja, sanoin jäätävästi, vaikka mun sisukset pyörteili oikeen kunnolla. l
MUN PARASTA YSTÄVÄÄ EI OLLU OLEMASSA. Turhaa. Ihan turhaa pyytää sitä muistamaan... Ei se halua olla mun paras ystävä. Se karttaa mua kuin kissa raivopäistä koiraa. Oonko MÄ raivopäinen?
Voi ei.
Mulla ei olis enää syytä elää, jos Kaisa nyt jättäis mut! Kaisa on mun bestis. Kaisa on mun bestis. Kaisa on mun bestis.
Mun oli pakko hokea sitä. Muuten mulla menis vielä kehnommin. Mutta sit alkoivat kysymykset.
Miksen mä voi olla sun paras ystävä? Miksen? Miksi mä en kelpaa?
Välituntikello soi. Se vapautti mun kysymyksistä. Mä saan nyt vain keskittyä kouluun, ja unohtaa Kaisan.
Unohtaa Kaisan.
Pakko mikä pakko.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Avasin oven ja rukoilin, että joku olisi kotona. Mä en halunnut istua yksin huoneessani ja itkeä kaikkea pois. Mun olis pakko kertoa jollekin. Ihan pakko.
Menin keittiöön. Ei ketään.
- Onks ketään kotona?kiljahdin ja vastaus kuului kaikuna omasta huudostani. Olin siis yksin.
Taas.
Menin huoneeseeni ja pidätin itkua. Katkeraa, katkeraa, katkeraa itkua.
Mun oli pakko tehdä JOTAKIN.
MÄ EN SAA OLLA TEKEMÄTTÄ MITÄÄN.
Muuten tekisin jotain hyvin kauheata.
Sitten hokasin sen. TIetysti.
Kurkotin ylähyllylle.
Siinä se oli. Otin sen pois matkustuskotelosta ja sivelin sen kirkkaita näppäimiä. Se olisi mun päivittäinen pelastaja. Huilu. Mun oma poikkihuiluni. Miks mä lopetinkaan soittamisen? Muistelin.
- Äiti, mun aika ei riitä enää soittamiseen. Mulla on niin paljon muita harrastuksia ja kavereita, että mun aika ei riitä! kiljuin suutuspäissäni äidille.
Pah. Kavereita? Ei ainoatakaan tällä hetkellä.
Harrastuksia? Itkeminen ja katkeraksi vanhaksi mummoksi muuttuminen. Hehe, kuinka hauska olenkaan.
Kokosin huilun ja kokeilin, olisiko se pahasti alavireinen, ja soitin erään kappaleen ulkomuistista. Se oli surullinen, hiljainen balladi, jonka avulla sain 3/3:stä vitosen, eli parhaan, mitä voi saada.
Se oli turhankin surullinen. Muistin ne kaikki kerrat, jolloin olin Kaisan kanssa itkenyt yhdessä meidän salaisella kokoontumispaikallamme.
Tiesin sen. Kohta itkisin. No, aivan sama. Joskus olisi kuitenkin pakko itkeä.
Yritin vielä soittaa huilua, muttasen ääni oli niin kaunis, niin puhdas ja kirkas, että se sai minut itkemään. Itkin. Ihan normaalia minusta. Kai saa itkeä.
Mutta tämä on jo riistoa! Eikö mikään riitä? Eikö siinä ollutkaan tarpeeksi, kun pikkusiskoni kuoli?! Siitä ei ole aikaa kuin...kahdeksan kuukautta. Muistan hetken. Minulle soitettiin Kaisan luo, että tulisitko sairaalaan, pikkusiskosi Marja on jäänyt rekan alle ja sai äsken ähistyksi, että "isosisko, tule tänne". Juoksin kiireen vilkkaa sairaalaan. Mutta se oli jo tapahtunut. Pikkusiskoni kuoli.
Oih, miten kauhea muisto.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jotain muuta ajateltavaa minun on pakko saada. En halunnut kuolla katkeruuteen, suruun ja pettymykseen, joten kun kuulin Petran bileistä, kiinnostuin heti ja päätin mennä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Vähän rajausta silmiin ja ripsaria myös... Huuletkin voisi rajata... Ei, ei huulipunaa vaan kiiltoa. Aivan. Nyt näytän aikasen hyvältä. Hieman vielä luomiin väriä, niin olen kertakaikkiaan valmis lähtöön. Päälläni oli vaaleansininen kaunis lannehame, ja kireä samasta kankaasta ommeltu paita. Ne olivat parhaimmat vaatteeni. Halusin näyttää vahvalta, vaikka tunsin olevani heikko.
Niin, sinä se tuli. Olen heikko.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jatkuu.... Palutetta, pyydän!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatka ihmeessä!Mitä pikemmin,sitä parempi...
heissan!!! toi hei oli hyvä, jatka ihmeessä!!! aika surullinen alku, mutta tod. hyvä! omaperäinen! persoonallinen! JATKA JATKA JATKA HETI PIAN!!!!!!!!
Elikä kiva kun tykkäsitte... Nyt on kiireitä koulussa, joten mun aika riittää just ja just kirottamaan tän. Kirjotan kuitenkin niin pian kuin mahdollista.
Ainakin pianon 3/3:ssa korkein pistemäärä on 25, mikä kyllä vastaa vitosta. Alemmissa tutkinnoissa se on pelkkä 5.
Toisaalta voi olla, että ne vaihtelee soittimen mukaan.
... tais tulla virhe... En muistanu sitä. Taidat ite olla jonkinlainen soittaja, vai?
Toi oli tosi hyvä. Mä odotan innolla jatkoa!=)
Tsemii vaan!
On tullut koko elämä vietettyä milloin enemmän ja milloin vähemmän musiikin parissa...
Pianotyttö itse kyllä oon lähinnä.
Eli jonkinlainen soittaja, siis.
...paras koskaan lukemasi romaani?
Olisi kovin kiva, jos vastaisit minulle tähän kysymykseen.
Kiitos jo etukäteen.
VL