Itse olen sitä mieltä että alle kouluikäinen ei voi olla yksin ulkona ilman valvontaa. Mulla lapset vajaa 4v ja 5v eivät saa olla ulkona ilman aikuisen valvontaa mutta kun ovat isällään niin siellä saavat olla keskenään ulkona. Olen yrittänyt sanoa että koskaan ei tiedä mitä siellä tapahtuu tai ne keksii karata sieltä. Molemmat asutaan kerrostaloissa. Tästä asiasta alkaa meille tulee kiistaa kun lasten isä sanoo että kyllä hän on saanut olla yksin ulkona heidän ikäisenä.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
olla hetken aikaa yksin...niin että voivat mennä edeltä ja minä perässä. Tai sitten niin, että katselen ikkunasta...tai sitten silloin jos pihalla on joku kaverien vanhempi (en tietenkään lykkää heille valvontavastuuta, mutta silloin uskaltaisin antaa olla yksinään).
Ei se mielestäni pahan ole, jos tuon ikäiset ovat pihalla keskenään...välillä. Täytyy vain kertoa rajat ja säännöt ja seuraamukset jos niitä ei tottele. Ja vaarat mitä voi sattua jos pihasta lähtee.
Ei tuon ikäisiä yksin saa laittaa pihalle, etenkin kun kyse kerrostalosta, eikä esim.ok-talon aidatusta pihasta!!
Miksi se isä ei mene lasten kanssa pihalle,kun lapset sentään enimmän osan aikaa asuvat äidin luona.Ei ole aika eikä mikään, olla tunti-pari lasten kanssa YHDESSÄ ulkona!
"Täytyy vain kertoa rajat ja säännöt ja seuraamukset jos niitä ei tottele. Ja vaarat mitä voi sattua jos pihasta lähtee."
Ei pienelle lapselle jää tuollaiset selitykset kummittelemaan päähän, lapset on arvaamattomia kun alkavat touhuumaan, eivät mitään pikku aikuisia.
Eli vahva ja vankkumaton kantani on, ei noin pieniä lapsia yksin ulos! Kyllä se aika pitää vanhemman jaksaa olla myös ulkona,ei tee raitis ilma kelleen pahaa.
Itse päästän 5-vuotiaan yksin pihaan leikkimään ja kerros talossa asutaan. Riippuu tietysti lapsen "kehityksestä" ymmärtämyksestä että minkä ikäisenä voi päästää yksin ulos. Meillä on lapsen kanssa keskusteltu karkaamisen vaaroista ja se on sitten selvä sääntö että jos pihalla ei käyttäydytä kunnolla niin sitten ne yksin ulkoilut loppuu. Sehän on 5-vuotiaalle kunnia asia että kun osaa olla kuin isommat niin saa sitten tälläisen "vapauden"
Toki riippu asuin paikastakin tämä asia... me asutaan pienessä kunnassa ja silleen rauhallisella paikalla ettei lähellä ole vilkkaita teitä, vesistöjä, ym vaaran paikkoja.
Jokainenhan lapsensa tuntee mutta jos voi omaan 5-vuotiaaseensa sen verran luottaa ja ympäristö on turvallinen niin miksei sen ikäinen voisi ulkoilla yksin? Vanhempien tehtävä on myös kasvattaa lasta toimimaan oikein itsenäisesti ja olemaan luottamuksen arvoinen. pienistä asioista se lähtee...
Minulla on 4v 2kk lapsi ja ensimmäisen kerran annoin ulkoilla yksin.
Kuumottaa kamalasti päästää kun ainokaiseni on..
Kyllä kävin lähes joka 5 min katsomassa ikkunasta (asumme 1krs) joka oli koko ajan auki.
Kyllä minäkin aikoinani leikin yksin pihalla jo neljä vuotiaana. Piha oli aidattu ja turvallinen, lisäksi pihalla oli aina paljon myös muita lapsia.
Mielestäni yksin leikkiminen riippuu tosi paljon pihasta ja siitä onko paikka muuten turvallinen. Itse asumme kerrostalossa, joka on ihan järven rannalla, enkä sen takia uskaltaisi laskea lastani yksin pihalle kovinkaan nuorena. Tietyt säännöt täytyy oppia ja luottaa, että lapsi niitä nuodattaa jotta pihalle voi yksin laskea. Omakotitalon pihalle voi mielestäni lapsen lattaa yksinkin leikkimään jo aika pienenä (3-4v), jos itse touhuaa ikkunoiden lähettyvillä ja piha on kunnolla aidattu.
itse laittaisin ehkä aikaisintaan 5-vuotiaan yksin pihalle jos piha on ns. turvallinen eli ei vettä, vilkasta autotietä vieressä ja näköyhteys pihalle esim. sisältä. Mielestäni suomalaiset vanhemmat ovat liian lepsuja asiassa ja monet unohtavat senkin, että pieni 3-5-vuotias tarvitsee myös sitä vanhempien aikaa varsinkin jos lapsi on päiväkodissa...itse huomaan, että naapurin 4-vuotias kaipasi vain aikuisen seuraa (halusi puhua päivän tapahtumista yms.) koska tuli aina pyytämään minua ja lastani (1v) ulos vaikka eihän 1- ja 4-vuotiaan leikit mene yksin...lapsi oli päivät hoidossa ja vanhemmat väsyneitä illalla ja laittoivat lapsen lähes aina yksin ulos...todellisuudessa lapsi olisi todellakin halunnut jonkun aikuisen pihalle, jonka kanssa leikkiä ja jakaa ilot ja surut. Lapset ovat kyllä täysin heitteillä nykyään: nuoret hilluvat humalassa jo 12-vuotiaina viikonloput, alle 5-vuotiaita näkee yksin jopa ajamassa teillä ja leikkipuistoissa, pienet 1-vuotiaat viedään heti tarhaan oppimaan "sosiaalisiksi", kun samaan aikaan mielenterveys-masennusyms. ongelmat ovat suurempia kuin koskaan! Monissa muissa maissa on laitonta jättää alle 10-vuotias lapsi edes hetkeksi yksin, mutta ei meillä Suomessa!
Entisen naapurin 3-vee lapsi oli pihalla monta tuntia päivässä 7-vuotiaan veljensä kanssa, mutta ovat eri pihoilla todella usein. Se pikkanen 3-v uoksentelee autotien yli, kerran oli lähellä ettei alle jäänyt. Lasten isä kutsuu lapset vaan sisälle syömään, ei ikinä leiki tai ulkoile heidän kanssa. Asuvat isänsä kanssa, vkl äitinsä kanssa jonka jälkeen isän luo äitiä huutaen.
Esikoinen oli 3v kerrostalon suojaisalla pihalla lyhyitä aikoja yksin jos pihalla oli muita aikuisia. Naapurustossa pidettiin aina silmällä muitakin kuin omia lapsia.
Kuopusta en taida laittaa niin pienenä, on sen verran karkailevampaa sorttia. Nykyisessä naapurustossa ei lapsiperheitä ole eli ei myöskään muita silmälläpitäjiä. Alle kouluikäinen tarvitsee valvontaa muttei se välttämättä tarkoita että isän tai äidin pitäisi vieressä istua.
Toi on muuten ihan helvetin rasittavaa kun vanhemmat laittaa pienen lapsen yksin ulos ja luottaa siihen, että kyllä ne muut vahtii.
Mulla on kolme omaa lasta ikähaitarilla 1-4 vuotta, ja minä olen aina heidän kanssaan ulkona, kukaan ei ulkoile yksin. Asutaan kerrostalossa. Jos jäädään sisäpihalle leikkimään, kestää noin 10-15 minuuttia ja ensimmäinen äiti tuo lapsensa minulle "hoitoon", sanomatta sanakaan. Lapsi vaan jätetään siihen ja oletus on, että minä vahdin hänetkin. Parhaana päivänä lapsia tuodaan useita, nuorin saattaa olla vain 2-vuotias ja 3-vuotiaita parikin.
Kolmessa omassa toheltajassa on niin paljon vahtimista, että lisälapsia on mahdotonta enää hoitaa. Nykyään teen niin, että jos yksinäisiä lapsia tuodaan meidän luokse, kerään omat lapset kasaan ja lähdemme toiseen puistoon. Ne "hoitolapset" jätän kylmästi keskenään.
Jos pihalla sattuisi jotain, minä saisin syytteen ainoana valvovana aikuisena enkä sellaista halua.
Vahtikaa itse omat kakaranne laiskat nettimammat!
Ei kellään silloin nettiä ollut. Ja lapsia vahdittiin vuorotellen. Koskaan en ole lapsiani jättänyt kenellekään jonka lapsia en vastavuoroisesti vahtisi.
En päästäisi omalle kerrostalopihallemme alle kouluikäistä yksin.
Piha sinänsä turvallinen, mutta huoltoajoa on aika paljon (iäkkäitä asukkaita haetaan ja tuodaan jne) ja autot näyttävät unohtuvan vaikka vanhemmat lähelläkin.
Asumme omakotitalossa ja isommat lapset -05 ja -06 ovat usein yksin ulkona. tai minä olen toisella puolen pihaa, enkä näe niitä. Ovat olleet jo viime kesänäkin. Piha ei oo liian turvallinen. Vieres menee tie, mutta lapset uskoo ettei sinne mennä. Pihassa on lampi ja lapset saa ottaa vettä yhdestä kohdasta. (Pitää olla oma, turvallinen paikka koska kumminkin sitä vettä ottavat.) Vieres navetta jonka taakse lapset ei saa milloinkaan mennä yksin. Traktorista ei todellakaan näe lapsia. Navettaankaan ei saa yksin mennä.
Näen lapset ikkunasta ja pidän tuuletuslasia auki jotta kuulen leikit myös. Vaaratilanteita tulee kun lapset leikkii etupihalla ja pihaan tulee vieraita joskus aika lujaa nurkan takaa... Lapsia varottelen usein, mutta en voi vaatia niitä leikkimään vaan nurmikolla. Kyllä ne pyöräilläkin haluu.
Oma poika oli vasta 7 vuotiaana ekaakertaa yksin pihalla, äitini oli päästänyt yksin ja kun kuulin olin ihan sydän sykkyrällä ja hermo raunio. Nykyään poika 10 vuotias ja voin päästää 7 vuotiaan poikani isoveljen kanssa pihalle keskenään. Äitini selitti aikoinaan että 7 vuotiaaseen pitää osata jo luottaa ja yksin päästää. Minä en uskalla päästää 7 vuotiastani vieläkään yksin kun vain veljensä seurassa. Olen usein ulkona otan kirjan ym mukaan ja vahdin poikiani. tässä talossa on muutama 2-3 vuotiaskin yksin ulkona ja ihan kauheeta katottavaa! Vanhemmat ottakaa vastuu lapsistanne hoitakaa niitä 3 vuotias ei pärjää yksin ulkona se on ihan fakta. Kolmevuotiaalle ei voi vielä niin suurta vastuuta antaa ja olettaa että kolmevuotias hoitaa itse itsensä!
samaa mieltä ja muistakaa vanhemmat myös se, että pieni lapsi unohtaa hyvin nopeasti ohjeet siitä, miten pihalla toimitaan ja mitä ei saa tehdä. Vaikka 3-5-vuotiaalle selittäisi moneen kertaan, että älä juokse pihalle, älä juokse lampeen jne., niin helposti se unohtuu, jostakin luin, että pieni lapsi muistaa vain murto-osan ohjeista, mitä hänelle annetaan. Minua kanssa sapettaa, kun naapurin laiskat vanhemmat laittavat 4-vuotiaansa pihalle ja olettavat, että minä häntä vahdin, vaikka itselläkin on kaksi alle 3-vuotiasta lasta vahdittavana! Jos lähden lastemme kanssa puistoon, haluaa tuo naapurin lapsi aina mukaan koska omat vanhemmat eivät jaksa viedä. Ehkä rupean kohta viemään lapset heidän ovelleen ja kysyn heiltä: lähtisittekö te tänä aamuna lasten kanssa puistoon kun minä en nyt jaksa?
Kuljetatko 7 vuotiaasi kouluunkin vai onko hän saanut kuljetuksen kun ei vielä selviydy yksin ulkonaolosta?
Menee vähän offtopic vissiin mutta tulee näistä viesteistä mieleen ihan meidän alakerran naapureitten 5v likka..äiti ja isä päivät kotona,eivätkä halua laittaa tyttöä tarhaan.tämä ihan ok,mutta olisivat sitten edes sen lapsensa kanssa!! tyttö leikkii kaikki päivä yksin tossa pihalla samaan aikaan ku äiti ja isi nukkuu kotona tai käy välillä vetämässä röökiä parvekkeella.äskön kattelin ulos niin siellä se taas keinu pää riipuksissa yksinään =(
itselläni on n.1,5v vanha lapsi ja naapurin tyttö ilahtuu tosi paljon jos menemme ulos ja vähän "osoitamme huomiota" hänelle.vaikka 1v ja 5v lapsilla on kovin erilaiset leikit niin selvästi on innoissaan aina kun näkee että tulemme.sanoi itsekkin minulle että "haluaisi kovasti päiväkotiin ku kaikki kaveritkin on siellä,ei ole kiva leikkiä aina yksin",harmittaa kovin tytön puolesta ja koitan aina mahdollisuuksien mukaan hänen kanssaan touhuta,vaikkei mua mikään siihen velvotakkaan..
ihan jees jos haluaa hoitaa lapsesi kotona eikä päästä päiväkotiin saamaan kavereita,mutta koittaisivat edes olla lapsensa kanssa eikä viskata pihalle yksinään!!
Ja lopettaisivat tupakanpolton!! Se on haitallista myös lapselle....
Kuljetan lapseni aamulla kouluun ja haen koulun jälkeen. Se nyt ei ole niin iso vaiva etteikö sitä jaksais tehdä.
Kuinka pitkä koulumatka lapsillasi on?
Meillä 2 ja 4v lapset leikkii omakotitalon pihalla keskenään silloin kun teen ruokaa sisällä. Keittiön ikkuna näyttää suoraan pihalle jonka edessä ruokaa teen. Voivat olla tunninkin verran keskenään ulkona, minä siivoan ja teen ruokaa sillä aikaa sisällä. Varsinkin kesällä ikkuna on auki mistä kuulen lasten äänet. Piha on aidattu, mutta ei kokonaan jotta autolla pääsee pihaan ilman aidan avaamista. Kyllä meidän 4v tietää säännöt ja tulee heti sanomaan jos 2v on menossa tielle päinkään. Tosin 2v tietää myös että ollaan aitojen sisäpuolella enkä edes muista milloin viimeksi olisi tarvinnut asiasta sanoa. Se riippuu lapsesta ja vaikka periaatteessa tuon ikäisiin ei voi luottaa, niin kyllä jokainen vanhempi sen verran tuntee lapsiansa että onko lapsilla tapana karkailla, ovatko tunnollisia, haahuilevatko menemään ilman ajatusta joka paikkaan jne jne.
Kerrostalossa en ole koskaan asunut, mutta näin nopeana ajatuksena on etten sinne voisi tuota 2v laittaa ilman että itse menisin, 4v voisin laittaa kyllä hetkeksi.
mulla 8,4 ja 2 vuotiaat lapset. Vanhin saa olla kyllä yksinään ulkona, käydä kaupassa ja mennä itekseen kavereilleen kylään. Keskimmäinen taas saa leikkiä isosiskon kanssa pihassa keskenään, mut pihan ulkopuolelle ei saa mennä. Pienintä en päästä ulos ilman että olen itse mukana, enkä tule päästämäänkään vielä pariin vuoteen.
meillä 4v on jo reilun vuoden saanu olla yksin ulkona. en saisi mitään hommia tehtyä jos pitäisi olla kokoajan vieressä vahtaamassa. ja asutaan rivitalossa, jossa ei ole muita lapsia kuin 4 ja 2v omani. seuraan ikkunasta silmin ja korvin mitä tapahtuu, ja muksu käy aktiivisesti kertomassa tilannekatsauksia.ee