Internet & televisio

Olen vähän seurannut erään vanhoillislestadiolaisen perheen nuorison toimintaa ja olen huomannut sellaisen asian, että heillä tuntuu internet korvanneen television. Eli lataavat vertaisverkosta elokuvia (on muuten laitonta toimintaa, "ei esivaltakaan turhaan miekkaansa kanna" jne.) ja katsovat esim. Ylen Areenasta ja Elävästä arkistosta tv-ohjelmia. Ja tietysti Youtubesta ja vastaavista videoita. En usko, että vanhempansa edes tietävät asioista, tuo vanhempi polvi, kun ei ole aina niin perillä tietoteknisistä asioista. Että tällaista toimintaa nykylestadiolaisuudessa.
161492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

joten myös vl-nuoriso voi kokeilla kaikkea luvallista ja luvatonta, kuten muutkin nuoret. Jos taas laittomuuksiin sorrutaan, niin alaikäisten nuorten vanhemmat ovat vastuussa nuoristaan.

Omakohtaiseen kokemukseen perustuen, myös minä olen katsonut Tv:stä ja internetistä kristitylle sopimatonta ohjelmaa. Olen vuokrannut elokuvia, jotka vieroittavat ihmisen Jumalasta, olen kuunnellut maailmallista musiikkia. Olen ollut jo pitkällä menossa maailmaan viihteellisyyden houkuttelemana.

Enää ei kiinnosta. Nyt tajuan koko viihdeteollisuuden vaarallisuuden ihmisen mielen ja sielun kadottamisen kannalta. Uskovaisten rakkauden neuvot ovat olleet tavattoman viisaita, vaikka autuuden ehtoja ne eivät olekaan. Joskus ihmisen täytyy astua harhaan, jotta voisi omakohtaisesti tajuta puhtauden ja siveyden merkityksen elämää ja uskoa suojelevana asiana.

Äänestä
  • Minun nuoruudessani tuollaiset "kokeilut" johtivat automaattisesti saatanalle heittämiseen mikäli eivät kertanuhtelulla loppuneet. Ettekö enää heitä nuorianne saatanalle? Jos näin on, miksi linjanne on muuttunut?

    Äänestä

  • saatanalle? kirjoitti:

    Minun nuoruudessani tuollaiset "kokeilut" johtivat automaattisesti saatanalle heittämiseen mikäli eivät kertanuhtelulla loppuneet. Ettekö enää heitä nuorianne saatanalle? Jos näin on, miksi linjanne on muuttunut?

    ...1970-luvun kuohunnan vuodet olivat VL-liikkeen sisällä tapahtuvaa valtataistelua. Vl-kristityt tekivät linjanvetoa maallistumisilmiöihin. Silloin mentiin monissa asioissa liiallisuuksiin, kun joistakin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä tuli autuuden ehtoja eli lakia. Tämä taas aiheutti hengellistä väkivaltaa herätysliikkeemme keskuudessa.

    Laki ei kuulu kristitylle, koska Kristus on lain loppu ja täydelliseksi tekijä. Emme kuitenkaan halua ehdoin tahdoin olla saattamassa itseämme kiusaukseen ja ruokkia mieltämme Jumalasta vieroittavilla, viihteellisillä asioilla. Jokainen,joka ajattelee vähänkään syvällisesti, tajuaa viihdeteollisuuden vaarat ihmisen tajuntaa sumentavina asioina. Lisäksi asiantuntijat jopa varoittavat vanhempia, että alle 3v lapsi ei saisi katsoa TV:ta lainkaan, koska se aktivoi liikaa aivoja. Kuinka paljon nykyajan nuorten ja lasten levottomuus ja psyykkinen pahoinvointi aiheutuu juuri liiallisesta tv:n katselusta, videoista ja tietokonepeleistä.

    Kristityn tulee valvoa, jotta hän ei saastuta itseään. Lisäksi meidän tulee huolehtia myös siitä, ettemme saastuta lähimmäisiämme.

    Kuten sanottu, emme ole lain alla, mutta uskon säilymiseksi sydämessä, kristitylle ei ole hyväksi ruokkia mieltään liiallisella viihteellisyydellä. Viime kädessä tämä suojelee myös elämää, itsemme ja lähimmäistemme hyvinvointia ja kuolematonta sielua.

    Äänestä

  • monta kertaa kirjoitti:

    että jokainen uskovainen, joka television omistaa, heitetään saatanalle. Kukaan ei ole tätä julistusta kumonnut, joten se on voimassa. Ai tuoko ei siis ole lakiuskonnon merkki? Mikä sitten olisi?

    Siihen aikaan ei tiedetty (ainakaan SRK ei varmasti tiennyt) television vaikutuksista alle 3-vuotiaisiin lapsiin, joten tuo synniksijulistamispäätös tehtiin ihan joillain muilla perusteilla.

    Äänestä

  • saatanalle? kirjoitti:

    Minun nuoruudessani tuollaiset "kokeilut" johtivat automaattisesti saatanalle heittämiseen mikäli eivät kertanuhtelulla loppuneet. Ettekö enää heitä nuorianne saatanalle? Jos näin on, miksi linjanne on muuttunut?

    Välillä uskovaisia nuoriakin heitetään saatanalle jos eivät onnistu elämään yhtä vastuullisesti kuin aikuiset, mutta toisinaan ei viitsitäkään heittää saatanalle vaan ymmärretään.

    Onko tällainen muodin ja SRK:n tuulen mukaan toimiminen sitten oikein? Omasta mielestäni ei ole, mutta vl-piireissä se on ilmeisesti lähinnä sellaista huumoria...

    Äänestä

Niin niin, mutta netissä voi maksaa laskut. Siksi se ei ole syntiä. Näin se Pyhä Henki avaa ymmärryksen.

Äänestä
  • kieltänyt television ja julistanut sen syntiseksi laitteksi, mutta todennut internetin täysin synnittömäksi! Tällaisella "epäuskoisen" järjellä ajateltuna jos näistä pitäisi saastaisempi laite valita, olisi se ehdottomasti internet. Televisio on todella kesy peli verrattuna siihen mitä netistä löytyy. Mutta SRK on paljon viisaampi kuin me kaikki ihmiset yhteensä, joten netti ON synnitön ja sillä siisti!

    Äänestä

  • viisaudessaan kirjoitti:

    kieltänyt television ja julistanut sen syntiseksi laitteksi, mutta todennut internetin täysin synnittömäksi! Tällaisella "epäuskoisen" järjellä ajateltuna jos näistä pitäisi saastaisempi laite valita, olisi se ehdottomasti internet. Televisio on todella kesy peli verrattuna siihen mitä netistä löytyy. Mutta SRK on paljon viisaampi kuin me kaikki ihmiset yhteensä, joten netti ON synnitön ja sillä siisti!

    "mutta todennut internetin täysin synnittömäksi!"

    Kyllä netin vaarat ovat tiedossa, mutta niiden kanssa valitettavasti joudutaan vain elämään. Internet on useimmille välttämätön.

    Äänestä

  • internet dangers kirjoitti:

    "mutta todennut internetin täysin synnittömäksi!"

    Kyllä netin vaarat ovat tiedossa, mutta niiden kanssa valitettavasti joudutaan vain elämään. Internet on useimmille välttämätön.

    Ilman internettiä tulee kyllä toimeen, mutta SRK on sen synnittömäksi julistanut ja tietokoneen "uskovaisen kodin huonekaluksi" ottanut.

    Tutkimattomat ovat SRK:n tiet!

    Äänestä

  • Esim. pankki, ja lestadiolaiset keskustelupalstat ja seuraradio.

    Ehkä kuitenkin on niin että vain vanhanaikaiset alle 26 tuumaiset kuvaputkitelevisiot on kielletty, sen sijaan suuret laajakuvatelevisiot on sallittu, samoin litteät tietokoneen näytöt.

    Äänestä

  • radiota! kirjoitti:

    Ilman internettiä tulee kyllä toimeen, mutta SRK on sen synnittömäksi julistanut ja tietokoneen "uskovaisen kodin huonekaluksi" ottanut.

    Tutkimattomat ovat SRK:n tiet!

    Netistä löytyy tarpeellisten asioiden ohella myös kaikki synti, joten sen sisältöä ei voi kokonaisuudessaan julistaa synnittömäksi, kaikkea muuta.

    Joka tapauksessa, nettiä tarvitsee. Amishit ovat omalaatuisia (en sano negatiivisesti) ihmisiä, jotka elävät 1800-luvun malliin, johon ei tietysti paljon nykykeksintöjä tarvitse. He eivät ole hyvä vertauskohta, kun puhutaan 2000-luvun yhteiskunnassa elämisestä.

    kun kaiken sisältävä internetti on synnitön ja todella haluttu uskovaisen kodin huonekalu? Mikä televisiolaitteessa ja sen omistamisessa aiheuttaa saatanalle heittämisen, mutta tietokoneen ei?

    Äänestä

  • syntinen, kirjoitti:

    kun kaiken sisältävä internetti on synnitön ja todella haluttu uskovaisen kodin huonekalu? Mikä televisiolaitteessa ja sen omistamisessa aiheuttaa saatanalle heittämisen, mutta tietokoneen ei?

    internet ei suinkaan ole synnitön.

    Mielestäni television omistajalle ei tulisi tulla mitään "seurauksia", mutta toisaalta, tuleeko seurakunnalle olla kuuliainen ja ajatella "heikointa veljeä"? Itse en monessa asiassa kykene tuollaiseen kuuliaisuuteen, vaikka en televisiota olekaan hankkinut. Mitä Raamattu muuten sanoo kuuliaisuudesta seurakunnalle? Raamattuakin on monesti niin vaikea tulkita. Kysyn tätä, minulla ei ole vastausta. Oliko 70-luvun erottamisten syy kuuliaisuuden "rikkominen" seurakunnan suuntaan pikemminkin kuin esim. television hankkiminen sinänsä?

    Äänestä

se on pahempi kuin televisio. Ja sitä paitsi internetistä saattaa aivan vahingossa tulla vahingollista asiaa. Parempi olisi että internet heitettäisiin pois aivan yksimielisesti.

Äänestä
  • Valinta on meidän. Meistä itsestämme riippuu mihin tarkoitukseen joitakin välineitä käytämme.

    Käytämmekö niitä elämää helpottamaan vai elämää tuhoamaan.

    Internet, televisio ym ei ole itsessään hyvää tai pahaa. Ne ovat hyviä nykyaikaisia apuvälineitä ja helpottavat monella tavalla elämää.

    Otetaan esimerkiksi vaikkapa kirves, joka on ollut vuosisatoja tosi hyödyllinen apuväline meille ihmisille.

    Kirves ei itsessään ole paha.

    Kirveellähän voidaa esimerkiksi pilkkoa puita jne. Aikoinaan sillä on mm. veistetty hirsiä taloja rakennettaessa. Näin kirves on ja on ollut tosi tarpeellinen sekä hyödyllinen apuväline ihmiselle.

    Kirveellä voidaan myös aiheuttaaa vahinkoa, jos joku kirvestä siihen tarkoitukseen haluaa käyttää. Onhan jotkut ihmiset käyttäneet kirvestä myöskin valitettavasti toisten ihmisten tappamiseen.

    Nyt haluaisin kysyä pitäisikö kirveen käyttö kokonaan kieltää?

    Ihminen itse valitsee, mihin tarkoitukseen hän kutakin välinettä käyttää.

    Äänestä

  • tai pahaan! kirjoitti:

    Valinta on meidän. Meistä itsestämme riippuu mihin tarkoitukseen joitakin välineitä käytämme.

    Käytämmekö niitä elämää helpottamaan vai elämää tuhoamaan.

    Internet, televisio ym ei ole itsessään hyvää tai pahaa. Ne ovat hyviä nykyaikaisia apuvälineitä ja helpottavat monella tavalla elämää.

    Otetaan esimerkiksi vaikkapa kirves, joka on ollut vuosisatoja tosi hyödyllinen apuväline meille ihmisille.

    Kirves ei itsessään ole paha.

    Kirveellähän voidaa esimerkiksi pilkkoa puita jne. Aikoinaan sillä on mm. veistetty hirsiä taloja rakennettaessa. Näin kirves on ja on ollut tosi tarpeellinen sekä hyödyllinen apuväline ihmiselle.

    Kirveellä voidaan myös aiheuttaaa vahinkoa, jos joku kirvestä siihen tarkoitukseen haluaa käyttää. Onhan jotkut ihmiset käyttäneet kirvestä myöskin valitettavasti toisten ihmisten tappamiseen.

    Nyt haluaisin kysyä pitäisikö kirveen käyttö kokonaan kieltää?

    Ihminen itse valitsee, mihin tarkoitukseen hän kutakin välinettä käyttää.

    Näin on ,ei voi muuta kuin sanoa Amen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sivusta seurannut kirjoitti:

Olen vähän seurannut erään vanhoillislestadiolaisen perheen nuorison toimintaa ja olen huomannut sellaisen asian, että heillä tuntuu internet korvanneen television. Eli lataavat vertaisverkosta elokuvia (on muuten laitonta toimintaa, "ei esivaltakaan turhaan miekkaansa kanna" jne.) ja katsovat esim. Ylen Areenasta ja Elävästä arkistosta tv-ohjelmia. Ja tietysti Youtubesta ja vastaavista videoita. En usko, että vanhempansa edes tietävät asioista, tuo vanhempi polvi, kun ei ole aina niin perillä tietoteknisistä asioista. Että tällaista toimintaa nykylestadiolaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu