tässä nuoruutta ihannoivassa kulttuurissamme?
Miten suhtaudutte ikääntymiseen
Zirkonia
583923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
suhtaantuu, pakolla ja ymmärryksellä.
Toisaalta olen kauhun kangistama.
niin nykyiset nuoretkin.
sorry kirjoitusvirhe.
niitä tulee itse kullekin. Kuin eilen tuntuu olleen aika, kun oli vielä alle 20 vuotias.
Voi kuinka vanhalta 50-60-vuotiaat tuntuivatkaan.
No, aika on tehnyt tehtävänsä, eikä itseään osaa oikein ajatella ikäisekseen.
Tässä iässä terveys alkaa olla niitä kaikkein tärkeimpiä, ja ainoita asioita, mikä on todella kaikkein merkittävimpiä.
Eikä monellakaan se enää liene täydellinen, kun vain tulee toimeen silläkin, mikä on vielä jäljellä.
Ilon pisaroita kun vain löytyisi jokaiseen päivään.
mennessä onneksi ole mitään sen pahempia sairauksia ole kokenut.
Kyllähän ne tietty mieleen tulevat, mutta eihän sitä koskaan ole oikein osannut ajatella, että tulisi vanhaksi ja raihnaiseksi.
ensimmäisen, vakavan sairauden jo alle 10-vuotiaana, mutta mieli on silti iloinen, ja hyvää elämää, oman rakkaan mieheni kanssa olen saanut elää.
Silti, aika tekee tehtävänsä.
että mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin vuodet vierivät.
Ihmeellistä. Lapsena yksi kesä oli ikuisuuden mittainen.
Olen kuullut hyvän selityksen tuohon ajan kulumiseen aina vaan nopeammin. Esim kymmenen vanhana yksi vuosi on vain 1/10 osa elämästä, mutta 60 vuotiaana vuosi on vain 1/60 osa.Jotta kuusikymppisenä vuosi tuntuisi yhtä pitkältä kuin kymmenenvuotiaana niin sen pitäisi kestää kuusi vuotta.
hyvältä selitykseltä.
Justiin tuollaiselta minustakin tuntuu.
Niin, tähän ikään on siis tultu.
Muistoja on paljon menneiltä vuosilta,arvostaako niitä kukaan?
asiaa. Elämä tuntuu paljon seesteisemmältä kuin nuorempana. On ollut yhtä sun toista kolausta, joten pienet eivät heilauta. Toivon vain, että jaksaisin mahdollisimman pitkään hoitaa asiat itsenäisesti. Jännityksellä odotan, mitä vielä tarjotaan.
en käsitä,enkä sitä niinkään murehdi.
Eläköityminen kyllä tässä ottaa voimille.
Siteeraan Kyllikki Forsselia;"Ei vanheneminen niin kamalaa ole,mutta toisinaan koomillista."
ryppyjä ja krenkkaa tulee.
Suhtaudun vanhenemiseen negatiivisesti.
tosi ikävää huomata, että onkin jo aika vanha ja räjähtänyt ulkoiselta olemukseltaan.
Vaikkakin miehet vilkuilevat edelleenkin perääni, niin aikaisemmin kuitenkin vilkuilivat enemmän.
Näinhän se menee tuo elämä, suorastaan kohti hautaa.
Minä, nyt 62v mummo, en ole koskaan saanut osakseni miesten vilkuilua perääni!Kaikesta sitä on jäänyt paitsi. En tunne itseäni räjähtäneen näköiseksi, tyhmäkökö lienen?Pitäisköhän tuollainen tunne kuulua mummon elämään?
vanhenemista, kun se kerran on väistämätön tosiasia.
Voi vain toivoa, että saisi elää suht. koht. terveenä, ettei joutuisi kenenkään käänneltäväksi ja saisi pitää tämänkin vähän järkensä.
Miehet ei ole myöskään vilkuilleet minunkaan perääni, joten sitäkään ei tarvitse surra!
Ikävää se on. Olen vielä työelämässä mukana ja työmpäristöni on noin 100-120 nuorta ikä n. 19-20 vuotiaita. Olen tässä sakissa iältäni vanhin, kyllä joskus tuntuu että ei kuulu siihen ympäristöön enää tällä iällä ja jaksa sitä enää, mutta vielä pitäisi jaksaa n, 2vuotta. Miten tämän kokevat toiset saman ikäiset?
voi olla haitallista. On elämänkokemusta takana, jos edessä vielä ihania vuosia. Jaa, onko nuoruudessa vielä ihannointia.
Kun me olimme nuoria, olimme terveitä, elämäntapoja ihannoivia nuoria ihmisiä.
Ei ollut TV:tä, ei huumeita, ei kännyköitä, ei tietokoneita, ei mp-soittimia jne. Me kulutimme aikaamme pelaten ulkona pelejä ja urheillen.
No me vanhenemme kuka mitäkin vaivaa kärsien. Miten on näiden nykyisten nuorten laita? Onko ihannoitavaa se että kuljetaan "mäyräkoira" kainalossa huti humalassa kylän raitilla tai istutaan illat tietokoneen ääressä. Mikähän tuon tulevan sukupolven ennuste on???????????????? Ihannointi jos sitä on, on harhakuva jonka mm. media on luonut!!! Jaa, ei käy katteeksi!!!!!!
Äidilleni,kun hänellä oli halu pysyä nuorena.Ilmoitti ikänsä ainakin 5v nuoremmaksi.Nyt poden itse samaa "tautia",tosin en ikääni valehtele.Joillekkin on tuo vanhenemisen hyväksyminen vaikeaa.Minusta tuntuu,että vuodet ikäänkuin loppuu kesken.Mieli on pirteä kuin "Peipposella",mutta työtä tehdessä väsyykin paljon nopeammin.Sitten sitä alkaa haikailemaan nuoruuden perään;silloin jaksoin niin ja niin paljon!
Voisikohan nyt ottaa ihanteeksi;"Hitaasti hyvä tulee".
Minä saan aina kuulla,että olen 50-v kun tulee
iästä puhe. Harrastan liikuntaa eri muodoissa ja
kun menen tassipaikoille ei minun tarvitse olla
seinänkoristeena.Sänkypuuhia esittelevät 40-v nuoremmat naiset.Tämä imartelee ja pitää nuorena.
Sinulla halvat nuorennuslääkkeet!Onnittelen!
Nautin elämästä, se pitää nuorena...
kohdaltani eletty.Mutta ei tämä 65 vuotiaanakaan ole vielä kovin kamalaa aikaa.Sitä vain ajttelen että näkisi nuo lastenlapset kasvavan aikuiseksi.
Ja ei noita pillereitä tarviis kovin paljon syödä.Jalka nousi ja ei dementtia iskisi.Päivä päivältä mennä vaan eteenpäin.
Kultaiset vuodet ovat ihana uusi mahdollisuus. Oikeuksia ilman velvollisuuksia. Sydämessä uteliaisuus ja toivo. Kuono kohti taivasta uusia seikkauluja etsiessä!!
odotan vanhenemista uteliaana, mitä tuleman pitää. Kremppoja on jo, mutta sehän on luonnollista. Jokainen päivä on uusi seikkailu, "tuntosarvet" heiluen kohti vanhuutta.
numeroita. Todellinen ikä on se minkä omaksi tunnemme. Täytettyäni 43 v piti ruveta laske-maan sormista jatko. Jotenkin koko homma tyssäs siihen. Täytettyäni 60 v olen muistanut ikäni ilman sormia. Kohta on edessä seuraava etappi. Jos vaikka sitten tarttisin taas sormet avuksi. Mene ja tiedä.
Naapurini 78 v on mahdottoman hauska ihminen. Puhumme paljon ihan asiaakin. Mutta voi mikä naurun remakka kun pääsemme naurettavien juttujen alkuun. Ei puhuta mitään kaksimielistä. Enimmäkseen omille nuoruuden kommelluksille. Hän nauraa enemmän kun minä.
Jotta mitähän tuohon nuoruuden ihannointiin sanoisi!!!! Sitä aikaa en enää jaksaisi, oli se sen verran vauhdikasta. Ikä kuin ikä on se hyvä aika. Pakkohan meidän on kaikki ikäkaudet läpi käydä. Olis kauheeta jos joku kausi jäis välistä pois. Sitten haikailtaisiin sen perään.
Se idioottimainen nuoruuden ihannointi on lähtöisin USA:sta. Sieltä se on tullut elokuvien ja mainosten mukana meillekin. Olihan aikoinaan se Tviggy. Siis se malli mikä oli kuin karsittu heinäseiväs. Vaan eipä ole enää. On ihan saman kokoinen ja näköinen kun toisetkin ikäisensä.
Olen aina ollut kova tekemään jekkuja toisille. Nyt ne voi pistää vanhuuden tiliin. Kukaan ei us-kalla suuttua ikäihmiselle. Se on tosi hauskaa. Ollaan vaan sitä mitä ollaan. Tärkeintä on että pysymme mukana uusien vempainten käytössä. Jos emme olisi niin emme tälle palstalle kir-joittelisi. Se että kirjoitamme on jo itsessään suuri saavutus.
Mitäs suhtautumista siihen on?
Minulle ikääntyminen on merkinnyt vapautumista puutteentorjunnan asettamista rajoituksista.
Mahdollisuutta toteuttaa mielitekojani.
Mahdollisuutta hoitaa kuntoa ja terveyttä.
Nuoruutta ihannoin hyväkuntoisissa, nuorissa ihmisissä. Varsinkin naisissa. Ilman ihmeempiä kuvitelmia!
Hyvä kunto ja mielen vireys ovat arvostamiani piirteitä kaiken ikäisissä.
Oma tavoitteeni on ikääntyä mahdollisimma terveenä ja sitten kaatua "saappaat" jalassa.
Omat vaikutusmahdollisuudet vain ovat rajalliset.
Tavoitteena ottaa tästä päivästä irti haluamani sen kummemmin ikääni ajattelematta.
Mielestäni olen sulautunut melko luontevasti harrastusympäristöni ikärakenteeseen.
Itse edustan sen jakaumassa ikääntyneempää päätä sitä kummemmin ajattelematta.
Kulttuuria en ole ajatellut.
Toisten aivoilla ajattelun lopetin 70-luvun puolivälissä.
Vanhempieni suvut ovat suurinpiirtein eläneet pitkään.
Äitini liki 85 v ja isä 92v joten eiköhän tässä näe ja koe vielä reilun 25v.
En ihannoi nuoruutta
.Se oli pakollista elämistä ja jo lapsuuteni elin köyhyydessä.
Kouluajan toisten pilkan kohteena.
Aikuisuuteen kuului lapset ja perhe sekä
huonopalkkaiset työt.
Nyt olen työttömyyseläkeläinen ja terveys kohtalainen.
Vanhuutta en pelkää se tulee meille kaikille.
Astma on ainoa sairaus johon on lääkitys joten taidan saada helpon vanhuuden,
Ellei se pahamaineinen syöpä löydä minuakin.
Ystäväni ovat vanhuksia mutta monista lääkkeistään
huolimatta pirteitä tässä maailmassa lujasti kiinni.
Vanhuus kuuluu elämään ja me menemme kohti sitä elämän vaihetta kukin tavallamme.
vanhentuneen.
Ei se niin kauheeta ole miltä kuulostaa. Se on vain viisi kirjainta mitä kumarretaan suuntaan jos toiseenkin. Sana SYÖPÄ ei tarkoita enää sanaa KUOLEMA. Syöpä sanalla aukeaa moni ovi ja saa todella hyvää palvelua.
Viime vuonna kävin sen ruljanssin läpi. Syöpä laadultaa sitä pahinta sorttia. Hoidot vei jalat alta mutta ei huumorintajua. Kaupoissakin nauratti kun myyjä ryntäsi kyseleen ”voisinko auttaa”? heti kun näki kauniin kiiltävän kaljuni. Joka paikassa tarjottiin apua. Vaan eipä tarjota enää. On nuo karvat kasvaneet uudelleen. Muut sairaudet ei päällepäin näy joten niitä ei kumarrella.
Elämää on edelleen iästä ja sairauksista huolimatta. Pieni pilke silmäkulmassa pitää mielen virkeänä.
Useita sukujeni jäseniä on vieny hautaan
vasta muutama vuosi sitten vei 54v serkun ja sisareni miehen 69v.
Siksipä se pitää ottaa lukuun aina
ikääntymisestä puhuessa tai näin kirijottaessa.
Taitaapi olla yleisimpiä kuolinsyitä nykyisin.
55v sitten jo isänisä kuoli mahasyöpään.
Vaikkei sitä
silloin vielä ollut paljon.
Tunnen useita ihmisiä jotka on syövästä parantunut.
Sisarieni tyttäret mukaan lukien.
Anteeksi,kun pahoitin mielesi.
Hyvää elämää kaikille syövästä parantuneille!
Ikääntymiseen palatakseni.
Sukuani elää vielä neljä heistä,
vanhin liki 92v ja nuorin 82v
täyttänyt tänä suvena.
Setiä 2 ja heidän siskojaan
eli tätejäni 2. Perässään tallataan ja
vanhoja asioita kuunnellaan.
Voi ystävä hyvä. En pahoittanut mieltäni lainkaan. Kirjoitettuna se voi vaikuttaa siltä. Enhän tiennyt että olet tuttu sen sanan kanssa. Oli tarkoitettu vain rohkaisuksi. Nytpä tiedän, että sinäkin teidät mitä syöpä on.
Omissa suvuissani naiset ovat eläneet /- 84, sairauksista huolimatta. Miehet on yleensä lähte-neen n. 75 v seisovilta jaloiltaan kuten sanotaan "saappaat jalassa".
Olen nyt paljon enemmän oma itseni kuin nuorena.
Olen rohkeampi ja uskallan tehdä asioita, joista en nuorempana voinut uneksiakaan.
Olen ihan tyytyväinen tämän hetkiseen olotilaani. Jos on joku naururyppy, se ei menoa haittaa. Terveyttä toivoisin saavani säilyttää, se on aarre.
Pikkuasiat eivät kiristä pinnaa niinkuin nuorempana. Elo on rennompaa ja leppoisaa.
Eläkkeellejääminen ei pelota. Odotan sitä.
Lauluntekijä Vainion sanoin.
"Vanheneminen on taidetta"
Se on luonnon laki tämmöinen. Ihmisiä pitää maan päällä vaihtaa, vaikka olisimmekin sitä mieltä että mitä meitä vaihtamaan. Kun tänne on kerran tultu, niin pysyttäisi kanssa mutta ei, loppu tälle tulee tällekin. Nautitaan jokaisesta hyvästä päivästä. Joskus sanonta "jokainen on oman onnensa seppä" pitää paikkansa.
Mutta kuka meistä todella haluaisi aloittaa kaiken alusta. Minua ei kyllä kiinnostaisi.
elää satavuotiaaksi?
Harva varmaan on sitä mieltä, kyllä sitten olisi jo vitsit vähissä!
Mitäpä tuohon sen kummemmin suhtautumaan. Siinä se ikääntyminen tulee pikkuhiljaa ja huomaamatta.
Syntymäpäivinä huomaa iän lisääntyneen, turha siihen on muuten tuijottaa.
Se on muuten tuo nuoruus ainoa tauti, josta varmasti paranee.
Ajoin autollani kahden viikon aikana lähes 1900 km ja matkan aikana koin välillä hetkiä, joista halusin pitää kiinni. Tapasin erään vieraan henkilön ja hänen kanssaan keskusteluista olisin halunnut pitää kiinni aivan kuin konkreettisesti kaksin käsin. Samoin hetkiä auton ratissa kauniissa vaaramaisemassa. Mutta hetki tulee ja on kohta menneisyyttä.
Niin se elämä menee. Muistan joitain hetkiä yli 60 vuoden takaa ja olen onnellinen, että muistan ja voin vieläkin terveenä ja liikkuvaisena kerätä lisää.
lausun runon. Taas vuosi vierähti, ja mittari eteenpäin kierähti.
Vuosi kerrallaan taaperretaan täällä maanpäällä määrätty aika.Koetan elää elämäni siten,ettei minun tarvitse omissa hautajaisissani itkeä elämätöntä elämääni.
Onneksi satuin lukemaan suurenmoisen tekstisi. Onhan taas jälleen syntymäpäiväni joita on tullut vietetyksi monta vuosikymmentä.
Kiitollisen katseeni luon tuonne yläkertaan kaikista onnellisista päivistäni, kuitenkan unohtamatta niitä mustan helmen päiviäkään helminauhassani jotka kasvattivat minua paljon.
siteerata Albert Schweitseria:
Elämä on kuin polkupyörä, kun sitä polkee ja on liikkeessä, pysyy tasapainossa.
Nuorenpana sellaista ei tullut ajatelleeksikaan.
Liikkeesä on pysyttävä, vaikka kremppaa tulee.
Ikäväkseni voin todeta, että iän tuomaa kremppaa on tullut minullekin.
Kolotusta yms.polvi- nivel ja sen sellaista vaivaa. Vaikka koko ikäni olen saanut olla muuten terve.
Oman elimistön rappeutuminen on kova pala purtavaksi.
Pää veisi vaan jalat ei tajua.
sehän se tässä ikääntymisessä onkin niin P--stä.
Jalat veisi, pää ei tajua..
apua,sekin vielä.
Eihän sitäkään vielä tiedä (onneksi)!
Paitsi se että järki kun ei pelaa niin ei itse tiedä mitään, mutta jos jalat menee niin harmittaa ettei pääse liikkeelle.
olin 52 vuotiaaseen 35 vuotias ja myös näytin siltä ulospäin. Mutta kun täytin 53 sanoin itselleni nyt saat vanhentua aivan rauhassa ja olla sinä itse niin kuin parhaaksesi näet. En vanhentunut ulkonaisesti mutta sisäisesti kyllä. Huomasin kuinka ihanaa minun elämäni onkaan kun ei tarvitse tuijotella peiliin aamuisin siksi että laskea ryppyjä. Olin syntynyt uudelleen sinä päivänä kun sen päätin. Olen sama iloinen minä ja huomioin kaikki lähiomaiset, ystäväni ja tuttavat. Olen kaikille samallainen. Niin päätin. Älkää vanhentuko mitenkään olkaa kuten aina taikka yrittäkää tulla paremmiksi jos on jotain muutettavaa..
Minusta olisi kivaa, että voisi käyttää hieman muodikkaampia kenkiä. Mutta ei.Pakko ostaa mummimallisia terveyskenkiä, muilla ei oikein pysty kävelemään.
Mukavuus on nyt pääasia jalkineita hankkiessani, mutta totta kai yritän hankkia mukavan nätit. :) Korkkareilla kai nyrjäyttäisinkin nykyisin jo nilkkani, juhlissa voi olla vähän korkojakin.
Vanhenemisesta en oikein osaa sanoa mitään älykästä, mutta en sitä vielä ongelmaksikaan koe, luonnollista juttua. Ryppyjänikään en enää laske, kuten nuorempana sitä tekee. Nuori en edes haluaisi uudelleen olla. Sielu on iätön, vaikka kuori rapistuu. Niin kauan kuin on terveyttä vielä liikkua ja osallistua elämään kodin ulkopuolella, kaikki on aika hyvin. En paljoa ajattele ikääni - tai vielä ehkä ei ole tarvinnut.
vissiin pikkasen takapajulasta. Siis tuolta 50-luvulta ja nuoruudestani.
Ja jämähtänyt siihen.
En oikein usko olevani näin ikääntynyt. Mutta näin vain on kuitenkin. Vaikea uskoa todeksi.
Riittäisipä kuitenkin terveyttä muutamaksi vuosikymmeneksi vielä eteenpäin.
Niinkuin sanoit sielu on iätön, vaikka kuori rapistuu.
Oikeastaan en tiedä onko kuori vielä rapistunut minulla. Mutta tosi kummallista, miksi sen kuoren eteen tarvitsee nykyisin tehdä niin paljon, ja loppujen lopuksi, Miksi.
Järjellä ajatellen kaikki hyvin mutta muuten olen hukassa. Tuntuu etten ole tärkeä enää kuin koiralle. Mikään ei tunnu tärkeältä, avioliittokin kaipaisi piristysruisketta. Nyt olis hyville neuvoille käyttöä.
kun Sulla on vielä puoliso jäljellä. Ehdottaisin, että lähtisitte pois kotoa viikoksi ja keskustelisitte kunnolla jatkosta. Jonnekin, missä arki ei rasittaisi. Meillä oli kriisi vuotta ennen mieheni äkillistä kuolemaa. Keskustelimme ja viimeinen vuosi oli yksi onnellisimmista, jäi kauniit muistot.
ei sitä olisi voinut kuvitellakaan mikä elämänmuutos tuo eläkkeelle siirtyminen oli.
Joskus tosiaan tuntuu, että kaikki on turhaa, eikä mikään tunnu tärkeältä.
Aluksi minulla oli aivan mahdottomasti tekemistä...Kaikki tekemättömät työt odottivat, ne mitä ei ollut koskaan ehtinyt töissä ollessaan tehdä.
Jossain vaiheessa into hiipui näihin tekemisiin, siis siinä mielessä, että voihan nuo jutut tehdä huomennakin.
Vaikeahan sitä on hyviä neuvoja antaa, mutta kyllä kai se tekeminen ja toimiminen on kaikkein tärkeintä. Muuta en osaa sanoa.Tsemppiä Sinulle!
Mikäpä siinä, niin kauan kuin tossu nousee ja järki pelaa. Elämä on pyörittänyt ja kasvattanut, päivääkään en antaisi pois. En edes niitä jotka saivat ajattelemaan, että en jaksa enää, en millään.
Nyt on hyvä olla, osaan antaa arvoa tälle päivälle, arvostaa sitä mitä on tässä ja nyt.
Joskus tulevaisuus pelottaa, pahin skenaario on joutuminen jonnekin toisten armolle, pissavaipoissa, liikuntakyvyttömänä.
siis joutua kylmien ja kiireisten hoitajien armoille pitkäaikaishoitoon. Äkkikuolema olisi armollisempi.
Hoitajia ei ilmeisesti tulevaisuudessa ole riittävästi, ja nekin joita on ovat jostain Virosta.
haluaisi ulkomaalaisten hoitoon sitten joskus.
Lähdemme vaimon kanssa huomenna muutamaksi viikoksi vanhuutta vielä toistaiseksi arvostavaan kulttuuriin.
Edelliset ikäpolvet ovat luoneet kaiken sen perustan jolle olemme itse rakentaneet.
Meistä itsestämme riippuu ymmärtävätkö meidän omat lapsemme meidän panoksemme!
Heidän nostamisensa ainutlaatuisiksi kullanmuruiksi hämärtää tätä tosiasiaa.
Aiheeseen. En suhtaudu ikääntymiseeni mitenkään.
Taitaa olla luonnollinen ilmiö.
Miten ikäännymme? Siihen voi itse kukin kohdallaan vaikuttaa.
edelleenkin arvostetaan ikääntymistä ja vanhuutta. Vanhuksia suorastaan arvostetaan. Mutta meidän kulttuurissamme ei tosiaankaan.
minäkin olla nuorekas, mutta muutin tyylin kuin ennenkin ja löysin itseni taas.