Volvo

Ajelin vielä keväällä 4 vuotta vanhalla Bemarilla, josta luovuinkin sitten lähinnä suuren kilometrimäärän takia. Uusi auto piti saada, ja ajattelinkin kokeilla Volvoa. Hankinkin sitten kaikilla höysteilla varustellun V70 Classicin automaattiaskilla ja turbokoneella.

Huvittavinta on se kaikenlainen kyräily, mulkoilu ja kaikenlaisen esittämisen tarve, minkä "kohteeksi" olen nyt joutunut. Bemarilla ajellessa ei tätä ilmiötä ollut lainkaan. Herran jestas, V70-yksi yleisimmistä autoista maanteillämme, tuntuu herättävän hirmuisen määrän tunteita. Ennen kaikkea sen oman ohjaamon ulkopuolella. Onko se niin himoittu kulkuneuvo? Ohitus Volvolla aiheuttaa silmiä hilvelevän ja vatsanpohjaa kutittavan valoshown taustapeilissä...ei ymmärrä! Sokerina pohjalla nämä jakohihnakullanmurut, jotka eivät ilmeisesti elämässään muuta ajattelemisen aihetta ole pitkään aikaan kohdanneet.

Yhteenvetona voisi em seikkoihin vedoten todeta, että V70 on hauska auto omistaa, aamutossukriitikoita sun muita kateellisia riittää (miksi? en tiedä...) ja kun vielä auto on erittäin mukava ja luotettava, niin voisiko paremmin olla.

Moni tämänkin palstan "asiantuntija" LUULEE, että Volvo ostetaan näyttämisen halusta. Epäilen, sillä autohan on tuiki tavallinen taviskulkine. Siinäpä tämänkin viestini suola onkin. On se vaan sitten hieno, etenkin muiden mielestä.

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa, että huonoimpina puolina ko kulkineesta ottaisinkin esille tolkuttoman kääntösäteen ja kaupunkiajossa janoisen moottorin. Muuten ei valittamista.

Mukavaa syksyä kaikille! Myös niille, joiden autoissa on vielä vanhan teknologian ketjuveto (jos siitä kerran jaksaa välittää ja asia kuitenkin tuntuu kiinnostavan).
7397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos se volvo on niin haluttu ja kytätty niin miksi niitä on liikkeissä pilvin pimein tyrkyllä?? En ymmärrä. Volvossa minua ihmetyttää hinnan romahtaminen 50% uudesta parissa vuodessa, aivan kuin se olisi jokin korealainen kulkine. Kyllä autossa pitää olla vielä 3 vuoden jälkeenkin 75% jäännösarvoa jäljellä, tosin eihän volvossa takuukaan yllä niin pitkälle, tehdas ei luota vehkeisiinsä kuin 2 vuoden ajan, kolmannen vuoden takuukorjaukset kaataisivat varmaankin tehtaan. Volvo on varovasti siirtymässä ketjuvetoiseen jakopäähän, onhan kalleimmissa malleissa jo sellainen, myyjäkin mielellään mainitsee tämän seikan kaupantekohetkellä.

Äänestä
  • käynyt kyselemäs haave autos perään, haaveeks jää ei riitä nappula!!! ruikuta va näil palstoil!

    Äänestä

  • niitä on paljon liikkeissä myynnissä, on yksinkertainen. Auto on erittäin suosittu suomessa ja niitä myyty ja myydään paljon. Esim. bemaria ja mersua myydään suomessa yhteensä samanverran kuin Volvoa. Puhun nyt suomen tilanteesta.

    Äänestä

mutta oo tarkkana parkkipaikoilla, pulkka miehet haluavat avata ovet voimalla kun volvo vieressä!!! Kokemusta on!!!

Äänestä
  • "pulkka mies"...? Miksi mua kiinnostais se miten joku ovensa avaa. Tyhmyydestä kun sakotetaan...siitä taas mulla on kokemusta!

    Äänestä

  • Ompi kirjoitti:

    "pulkka mies"...? Miksi mua kiinnostais se miten joku ovensa avaa. Tyhmyydestä kun sakotetaan...siitä taas mulla on kokemusta!

    se rottelo/kinnerin omistaja joka tahallaan(kateudesta) haluaa tehdä volvon kyljistä perunasäkin yleisillä parkkipaikoilla... Itsel näin entinen s60 alle vuodessa!

    Äänestä

omistaa,eli kirjoitathan sitten tänne takaisin kun sinulla tulee sitä bemaria ikävä.Kirjoitan nyt kokemuksesta,moni Suomalainenhan kehuu juuri sitä autoa mikä hänellä sillä hetkellä sattuu olemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hauska omistaa kirjoitti:

Ajelin vielä keväällä 4 vuotta vanhalla Bemarilla, josta luovuinkin sitten lähinnä suuren kilometrimäärän takia. Uusi auto piti saada, ja ajattelinkin kokeilla Volvoa. Hankinkin sitten kaikilla höysteilla varustellun V70 Classicin automaattiaskilla ja turbokoneella.

Huvittavinta on se kaikenlainen kyräily, mulkoilu ja kaikenlaisen esittämisen tarve, minkä "kohteeksi" olen nyt joutunut. Bemarilla ajellessa ei tätä ilmiötä ollut lainkaan. Herran jestas, V70-yksi yleisimmistä autoista maanteillämme, tuntuu herättävän hirmuisen määrän tunteita. Ennen kaikkea sen oman ohjaamon ulkopuolella. Onko se niin himoittu kulkuneuvo? Ohitus Volvolla aiheuttaa silmiä hilvelevän ja vatsanpohjaa kutittavan valoshown taustapeilissä...ei ymmärrä! Sokerina pohjalla nämä jakohihnakullanmurut, jotka eivät ilmeisesti elämässään muuta ajattelemisen aihetta ole pitkään aikaan kohdanneet.

Yhteenvetona voisi em seikkoihin vedoten todeta, että V70 on hauska auto omistaa, aamutossukriitikoita sun muita kateellisia riittää (miksi? en tiedä...) ja kun vielä auto on erittäin mukava ja luotettava, niin voisiko paremmin olla.

Moni tämänkin palstan "asiantuntija" LUULEE, että Volvo ostetaan näyttämisen halusta. Epäilen, sillä autohan on tuiki tavallinen taviskulkine. Siinäpä tämänkin viestini suola onkin. On se vaan sitten hieno, etenkin muiden mielestä.

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa, että huonoimpina puolina ko kulkineesta ottaisinkin esille tolkuttoman kääntösäteen ja kaupunkiajossa janoisen moottorin. Muuten ei valittamista.

Mukavaa syksyä kaikille! Myös niille, joiden autoissa on vielä vanhan teknologian ketjuveto (jos siitä kerran jaksaa välittää ja asia kuitenkin tuntuu kiinnostavan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu