Ostanpa Nightwishin uutukaisen ihan vain kannustuksesta, vaikken bändin suuri fani olekaan.
Tarjan pois potkiminen oli sekä taiteellisesti, että ammatillisesti oikea ja rohkea teko.
Sitäpaitsi uusi laulaja kuulostaa oikein hyvältä. Hänellä ei myöskään ole turhia maneereja laulussaan, tai diivailua eleissään kuten Tarjalla.
Jatkakoon Tarja vaan klassisella puolella ja TV:n hömppäohjelmissa kuten hän on Nightwishin potkujen jälkeen tehnytkin. Klassisella puolella ei olla niin kiinnostuneita aitoudesta, tai intohimosta musiikintekoon vaan suorituksen puhtaudesta ja teknisistä yksityiskohdista.
Tarjan pois potkiminen oli sekä taiteellisesti, että ammatillisesti oikea ja rohkea teko.
Sitäpaitsi uusi laulaja kuulostaa oikein hyvältä. Hänellä ei myöskään ole turhia maneereja laulussaan, tai diivailua eleissään kuten Tarjalla.
Jatkakoon Tarja vaan klassisella puolella ja TV:n hömppäohjelmissa kuten hän on Nightwishin potkujen jälkeen tehnytkin. Klassisella puolella ei olla niin kiinnostuneita aitoudesta, tai intohimosta musiikintekoon vaan suorituksen puhtaudesta ja teknisistä yksityiskohdista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ostan ihan siksi, että levy kuulostaa olevan pirun kova!
Mä en rahaa tuhlais pelkästään sen takia että kannustaisin jotain bändiä vaan sen takia ostaisin koska pidän. Tosin mainitsit alempana tekstissäsi että "kuulostaa oikein hyvältä"
Tarjasta sulla on selviä mielipiteitä kuten "diiva jolla on turhia maneereja" ja että hän esiintyy hömppäohjelmissa ja että klassisella puolella ei olla niin kiinnostuneita aitoudesta ja ihtohimosta.
Kyllä klassisellakin puolella aitous ja intohimo on tärkeitä kuten monessa muussakin taiteessa.
Monessa suhteessa Tarja on pitkällä diivasta.
Koska ilmeisesti tykkäät tästä uudesta eli Anetesta niin kerron omat mielipiteeni hänestä.
Anette tanssii kuin Britney tai joku muu pop-genren naislaulaja, ääni on hento ja hukkuu muun soitannan joukkoon (kyseessä on sentään päälaulaja mikä ei saisi hukkua muun musiikin joukkoon sen takia kun ääni on hento).
Joissain paikoissa ääni on jopa "piipittävä" lainatakseni toisten sanoja.
Tämä uudempi NW on lähempänä pop-genreä, keveämpi monissa kappaleissa tässä uudella levyllä, yksi kappale jopa on sanoisinko pop-genreä täysin.
Potut pottuna ja metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Kiitämme ja kumarramme jälleen asiakirjoitustasi "uusi & Wanha"
potut pottuilijoille
metsään huuto vastaa "piipityksen" voimalla.
En käsitä miten joku voi saada päähänsä että kuulostaa popilta. no jokaisella on oma mielipiteensä.
Olen kuunnellut koko tuon uuden albumin ja ihan kaikki kipaleet ja todella moneen kertaan hyvistä laitteista.
Siellä on jopa vois sanoa ihan oikea Pop-kappale eli aika pitkällä metallista.
Anette ei kenties ole niin paha mutta kun Tarjaa haukutaan kuin vierasta sikaa maksan potut pottuna.
Olo on vähän kuin kaks suurvaltaa taistelisi nimittäin fanaattiset Anetten kannattaja ja Tarjan kannattajat. Ottaa päähän nää kirjoitukset ja olin aikaisemmin ihan asialinjalla mutta eihän niitä kukaan lue vaan näitä kärjistettyjä kirjoituksia.
Silleen vaan tää nykymaailma menee, ei käytöstapoja, asioista ei voi keskustella ilman että joku yrittää iskeä klapilla päähän, joten päätin lähteä tähän tyhmään leikkiin mukaan eli olin just niin tyhmä kuin hirveen moni muukin ja hyppäsin kaivoon mutta sillä erotuksella että uskallan tunnustaa omat virheeni.