Olen kauhean väsynyt, en jaksaisi enää mitään. Tulevaisuuteen en halua edes katsoa, se näyttää niin kaaottiselta. Tällä hetkellä olen koulussa. Olen opiskellut tauotta 14 vuotta ja monta vuotta on vielä edessä, ennen kuin valmistun. en jaksaisi enää yhtään. Viimeiset kuusi kesää olen tehnyt töitä enemmän tai vähemmän, juuri päättyneen kokonaisuudessaan. Haluaisin jättää kaiken ja olla vain, edes joskus.
Koulun taas alkaessa masennus iski päälle. Niin käy aina joskus, joitakin kertoja vuodessa ja masennusjakso kestää yleensä viikosta kuukauteen. Jakson aikana en saa mitään aikaiseksi; tentit sylkevät hylsyjä, tehtävät jäävät roikkumaan ja kotitöitä en jaksa edes ajatella. Sosiaaliset kontaktit ovat kauhean raskaita, haluaisin vain olla yksin.
En tiedä mahtaisiko tässä tilanteessa saada sairaslomaa, mutta en minä sillä mitään tekisi, eihän opiskelija voi olla paria viikkoa poissa koulusta, kuukaudesta nyt puhumattakaan. Kukaan ei voi lukea tentiin ja oppia asioita puolestani.
Vihaan itseäni paljon, koen olevani vain taakkana muille. Ei minusta ole mitään hyötyä kenellekkään,en edes tuota mitään, elän vain yhteiskunnan tuella.
Tulevaisuus pelottaa. Masennuksesta ei pääse koskaan eroon, se on ikuisesti läsnä elämässä. En tule selviämään tulevaisuuden vaatimuksista. Kukaan ei palkkaa minua, syrjäydyn ja roikun kortistossa kunnes aikanaan minut siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle. En tiedä kuinka kauan mieheni jaksaa minua. Hän on sanonut että tämä on hänellekin kauhean raskasta.
Oikeastaan haluaisin vain nukkua pois.
Koulun taas alkaessa masennus iski päälle. Niin käy aina joskus, joitakin kertoja vuodessa ja masennusjakso kestää yleensä viikosta kuukauteen. Jakson aikana en saa mitään aikaiseksi; tentit sylkevät hylsyjä, tehtävät jäävät roikkumaan ja kotitöitä en jaksa edes ajatella. Sosiaaliset kontaktit ovat kauhean raskaita, haluaisin vain olla yksin.
En tiedä mahtaisiko tässä tilanteessa saada sairaslomaa, mutta en minä sillä mitään tekisi, eihän opiskelija voi olla paria viikkoa poissa koulusta, kuukaudesta nyt puhumattakaan. Kukaan ei voi lukea tentiin ja oppia asioita puolestani.
Vihaan itseäni paljon, koen olevani vain taakkana muille. Ei minusta ole mitään hyötyä kenellekkään,en edes tuota mitään, elän vain yhteiskunnan tuella.
Tulevaisuus pelottaa. Masennuksesta ei pääse koskaan eroon, se on ikuisesti läsnä elämässä. En tule selviämään tulevaisuuden vaatimuksista. Kukaan ei palkkaa minua, syrjäydyn ja roikun kortistossa kunnes aikanaan minut siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle. En tiedä kuinka kauan mieheni jaksaa minua. Hän on sanonut että tämä on hänellekin kauhean raskasta.
Oikeastaan haluaisin vain nukkua pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä pidän opiskelusta taukoa...uskoisin että se tekee hyvää. Olen kamppailut mielen ongelmien kanssa jo lapsesta...tiedän milloin pitää levähtää.
Mielenterveysongelmaisenakin voi yrittää elää sellaista elämää joka on kutakuinkin siedettävää. Kaikkea ei tarvitse omistaa eikä saavuttaa. Niin, sen läksyn kun itsekin oppisi.
Mäkin varmaan saan joskus pysyvän eläkkeen. Tiiän monia mielen syistä eläkkeel olevia ja ihan nuo hengissä tuntuvat olevan...elämää on eläkkeelläkin. Ja jos jaksaa, voi eläkeläisenäkin jotakin töitä tms. puuhailla käsittääkseni.
Mä pidän opiskelusta taukoa...uskoisin että se tekee hyvää. Olen kamppailut mielen ongelmien kanssa jo lapsesta...tiedän milloin pitää levähtää.
Mielenterveysongelmaisenakin voi yrittää elää sellaista elämää joka on kutakuinkin siedettävää. Kaikkea ei tarvitse omistaa eikä saavuttaa. Niin, sen läksyn kun itsekin oppisi.
Mäkin varmaan saan joskus pysyvän eläkkeen. Tiiän monia mielen syistä eläkkeel olevia ja ihan nuo hengissä tuntuvat olevan...elämää on eläkkeelläkin. Ja jos jaksaa, voi eläkeläisenäkin jotakin töitä tms. puuhailla käsittääkseni.