Omenapuu ei kuki

Hei! Minulla on omenapuu, joka on noin 4 vuotta vanha. Pari vuotta sitten se siirrettiin uuteen paikkaan, joka on aika varjoisa ja siten huono. Puu ei ole kertaakaan kukkinut eikä yhtään omenaa ole tullut, korkeutta sillä on n. 1,5 metriä. Onko sillä vielä toivoa, jos sen siirtää uuteen, aurinkoisempaan paikkaan, vai onko se jo mennyttä?
21177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikka on vuosikymmeniä vanha.Kuusi vuotta olemme asuneet tässä paikassa ja kertaakaan ei ole kukkinut.Ollaan leikattu ja jätetty leikkaamattakin jonkun kerran, mutta ei näy olevan apua.Olen jo uhkaillut sitä kirveelläkin,kaadan pois jos ei ala omppuja tulemaan.
On istutettu uusia omenapuita, joista on tullut muutama omena, mutta nekin tarvitsevat vuosikausia ennenkuin ne juurtuu kunnolla.
En usko, että jatkuvalla paikan vaihdolla asia kummenee.Eihän se poloinen tiedä onko se maassa vai ilmassa, kun yhtenään muutetaan paikkaa,eikä se varjoisuuskaan haittaa, luulen.
Luulo ei kyllä ole tiedon väärti

Äänestä

Jokaisen siirron yhteydessä omenapuu menettää osan juuristaan,varsinkin tärkeimmistä ns. hiusjuurista joiden avulla veden ja ravinteiden saaminen onnistuu parhaiten.Mutta omenapuu tarvitsee yleensäkin ottaen aurinkoisen ja tuulensuojaisen kasvupaikan,joten tässä tapauksessa kyllä ehdottaisin puun siirtoa siitäkin huolimatta.Satoiän saavuttaminen taas kyllä siirtyy,mutta jos sitä satoa mielit niin...Parhaita paikkoja esim. rakennusten länsi- ja eteläreunat,samoin paikat,joissa pohjavesi on alhaalla ja talvella runsaasti lunta.Omenapuu ei pidä märästä maasta.Edullisinta maaperää on lämmin,hiekkapohjainen maa.

Kukintaan menee lajikkeestä riippuen 1-5 vuotta,joillakin kaneli-lajikkeilla voi mennä kauemminkin.Seuraavan kesän sato määräytyy edellisen kesän elokuussa,kun kääpiöversojen silmuihin alkaa muodostua kukka-aiheet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikä omenia tule kirjoitti:

Hei! Minulla on omenapuu, joka on noin 4 vuotta vanha. Pari vuotta sitten se siirrettiin uuteen paikkaan, joka on aika varjoisa ja siten huono. Puu ei ole kertaakaan kukkinut eikä yhtään omenaa ole tullut, korkeutta sillä on n. 1,5 metriä. Onko sillä vielä toivoa, jos sen siirtää uuteen, aurinkoisempaan paikkaan, vai onko se jo mennyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu